Olen käyttänyt eilisen ja tänäsen oikeastaan kokonaan shoppailuun. Eilen kävin ensin Ikeasta tyynyn, peiton ja pussilakanasetin, koska olen ottanut sen ensimmäisellä kerralla Ikeasta ostamani tyynyn jo omaan käyttööni. Peiton ostin, koska pelkään koko ajan, että tässä huoneessa tulee talvella tosi kylmä. Nyt mulla on se täkki, joka oli täällä valmiina, kaksi Ikeasta ostettua peittoa (mutta ne on molemmat aika ohuita) ja yksi viltti. Sekä minun että vieraitteni pitäisi kyllä pärjätä niillä. Uusi pussilakanasetti oli pakko ostaa, koska kotoa mukaan ottamani vanha ja kulunut pussilakana oli ilmeisesti vähän liian vanha ja kulunut ja repesi toisesta päästä. Siinä oli siis valmiiksi pieni reikä, joka ensin suureni vain hiukan, mutta sitten muutamana yönä heräsin siihen, että olin pyöriessäni jättänyt osan lakanaa esim. jalan alle ja kun yritin vetää peittoa paremmin päälle, kuului vain sellainen repeytyvän kankaan "rriiiiiip"-ääni. Kun siinä ei pysynyt enää peitto sisällä, oli pakko ottaa käyttöön alunperin vieraille ostamani pussilakana ja ostaa nyt siis vieraille uusi. Ikean jälkeen menin vielä Mariahilferstrasselle, jossa shoppailin siihen asti, kunnes kaupat alkoivat mennä kiinni seitsemän jälkeen. Ostin neule-t-paidan ja farkut.
Koska eilen tuntui, että shoppailu jäi kesken, jatkoin tänään Mariahilferstrassella. Ostin jo yhden joululahjankin. Lisäksi löysin yhdestä kaupasta Teho-osaston tuotantokausia dvd:llä 17e/kpl. Koska kuudennessa tuotantokaudessa oli tekstitys myös suomeksi, ostin sen. Muissa ei jostain syystä ollut. Vaikka eipä se ollut pääsyy siihen, miksi en ostanut myös muita, vaan se että myynnissä oli jotain 12 tuotantokautta, ja vaikka suurin osa niistä tosiaan maksoi vain sen 17e, niin ei oikein ollut varaa ostaa useampia.
Olen nyt antanut ÖBB:lle eli Itävallan rautateille täysin anteeksi viikonlopun sekoilut. Ensimmäinen syy on se, että sain mailia, että saamme kaikki hyvitykseksi 25e, jonka voi käydä hakemassa koululta. Toinen syy on se, että ostin tänään huomiseksi menopaluun Bratislavaan. Ostaminen sujui nopeasti automaatista (jopa nopeammin kuin junamaatista Suomessa) ja lippu maksoi kokonaiset 12e! Kaikenlisäksi tämä on jokin jatkuvasti voimassa oleva erikoistarjouslippu, johon sisältyy ilmainen julkisen liikenteen käyttö Bratislavassa. Lippuun ei sisälly paikkavarausta, joten voin huomisen aikana matkustaa millä tahansa junalla Wienistä Bratislavaan ja takaisin. Tuskinpa tulee paikkaongelmia keskellä viikkoa, ja täällä tosiaan merkitään varatut paikat. Lippu ei tietenkään käy IC-junissa yms, mutta suurin osa tätä väliä kulkevista junista onkin muunlaisia. Matka kestää noin tunnin suuntaansa. Huomenna siis tutustumaan Bratislavaan!
Pitää vielä loppuun kertoa juttu liittyen tähän majoitukseeni. Tapasin Oktoberfest-matkalla kanadalaisen tytön, joka oli aluksi asunut täällä Haus Döblingissä. Hänen isänsä oli kuitenkin tullut käymään ja nähtyään millaisessa paikassa tyttö asuu, oli vuokrannut tyttärelleen kalliin asunnon yksityiseltä! Täytyy kyllä sanoa, että tämä oli jopa minusta porvarillisuuden huippu! Ei Haus Döbling nyt niin huono paikka ole asua. On tietysti vähän kulunut, ja keittiö (huonosti varusteltu) ja vessat (joita on vain pari) pitää jakaa koko kerroksen kanssa, mutta silti. Ei mun huone Singaporessakaan nyt niin paljon parempi ollut. Tyttö on täällä kyllä koko vuoden, mutta eiköhän täällä asu opiskelijoita pidempiäkin aikoja. Minusta tuollainen tuntuu jopa jotenkin loukkaavalta niitä kohtaan, jotka oikeasti asuvat täällä opiskelujensa ajan, erityisesti jos ei ole parempaan varaa. Ihan kuin tämä ei olisi ihmiselle soveltuva asuinpaikka... Mietin vain, että vaikuttaako minun mielipiteeseeni se, että olen pienestä asti vieraillut Tallinnan neuvostoblokeissa, joissa myös on kaikki ollut vähän vanhaa ja nuhjuista verrattuna suojeltuun ja keskiluokkaiseen elämääni kotona. Olen muutenkin jo matkustanut jonkin verran, ja nähnyt miten eri tavoin voi asua. Mutta epäilenpä, että joko minun huoneeni ja kerrokseni täällä on paremmassa kunnossa kuin muiden, tai sitten he ovat vain tottuneet vieläkin parempitasoiseen asumiseen kuin minä. Ärsyttää vain tuollainen, kun täällä on kuitenkin kaikki tarpeellinen: toimiva suihku, lämmintä vettä, toimivat vessat, sähköhella, jääkaappi, pakastin, nettiyhteys jne. Tulee ihan mieleen, kun oltiin äitin kanssa Romaniassa ja yövyttiin hotellissa Brasovissa. Huone oli ihan hyvä, vähän nuhjaantunut kyllä. Muistan, miten otti silloinkin päähän, kun suurin osa ihmisistä jaksoi valittaa hotellin huonosta tasosta, kun vesi ei tullutkaan suihkussa ihan yhtä hyvällä paineella kuin kotona.
keskiviikko 1. lokakuuta 2008
maanantai 29. syyskuuta 2008
Melk ja Oktoberfest
Selvisin Oktoberfestistä hengissä (ja huomattavasti paremmassa kunnossa kuin monet muut). Onpahan sekin nyt nähty. Mutta aloitetaan taas tietysti alusta, eli lauantaista.
Lähdimme lauantaiaamupäivällä bussilla ensin kohti petolintushowta, joka tapahtui Burg Kreuzensteinin pihassa ehkä n. puolen tunnin matkan päässä Wienistä. Showssa esiteltiin esimerkiksi metsästyshaukkoja, aika samanlainen esitys kuin minkä näin Singaporen Bird Parkissa. Erilaista oli, että linnut lensivät todella alhaalta yleisön yli. Istuin aika keskellä, ja vaikka se aluksi oli vain kivaa, jännitti kyllä vähän kun parikymmentäkiloinen (siipien kärkiväli 2m) korppikotka lensi päätä hipoen yli. Yhden pöllön siipi jopa hipaisi päälakeani. Melkein hienointa esityksessä oli kuitenkin se miljöö. Vieressä oli keskiaikainen linna ja näköala ylhäältä kukkulalta upea. Valitettavasti emme päässet linnaan varsinaisesti vierailulle, linnanpihan kyllä sai käydä katsomassa.
Burg Kreuzenstein.
Shown jälkeen ajelimme lounaalle Tonavan rannalla olevaan hotelliravintolaan. Matkalla oli todella kauniit maisemat: toisella puolella virtasi Tonava ja siitä nousevat metsäiset kalliokukkulat, toisella puolella punakattoisia pikkukyliä kirkontorneineen, kukkuloita ylöspäin nousevat viiniviljelmät ja välillä korkean mäen huipulla vanha linnoitus tai sellaisen rauniot. Lounaaksi oli alkukeitto (valitsin kahdesta vaihtoehdosta knöödelikeiton, joka oli tummaa lihalientä, jossa kellui iso jauhoknöödeli), pääruokana ihan hyvää kalaa (olimme saaneet jo aiemmin valita kolmesta vaihtoehdosta) ja jälkiruuaksi tietenkin apfelstrudel (http://en.wikipedia.org/wiki/Apfelstrudel), joka olisi kyllä kaivannut vaniljakastiketta, mutta oli silti hyvää.
Syötyämme suuntasimme kohti Stift Melkiä, joka on vanha benediktiiniluostari. Meillä oli siellä opastettu kierros, joka oli kyllä pettymys. Luostarin rakennukset olivat hienoja, näköala upea ja varsinkin vanha kirjasto aivan ihana, mutta luostarin sisään oli turisteille tehty paikan historiasta kertova näyttely hyvin modernein keinoin. En pitänyt ratkaisusta ollenkaan. Sen sijaan että olisi näytetty luostarin vanhoja ja varmasti hienoja tiloja, oli näyttely jonkinlainen elämää ja luostarin historiaa symbolisoiva neonvaloin tehty muutaman huoneen polku, josta en kyllä saanut paljonkaan irti. Ainoa mieleenjäänyt yksityiskohta oli keskiaikaisessa kirkkomaalaussarjassa keisarin jaloissa makoileva pieni eläin, joka näytti jonkinlaiselta sylikoiran ja pienen apinan risteymältä. Kuvan oli tarkoitus esittää leijonaa, taiteilija ei vain ikinä ollut päässyt sellaista näkemään. Mukavaa oli myös päästä näkemään luostarin kirkko, jossa oli juuri meneillään häät.
Luostari nähtynä lounaspaikastamme.
Luostari ja sen puutarhaa.
Näkymiä luostarista Tonavalle.
Luostarin kirjastoa.
Luostarin jälkeen sai valita, lähtisikö vielä viettämään iltaa Kremsin pikkukaupunkiin vai pariksi tunniksi lepäämään kotiin ennen Oktoberfestiä. Suurin osa valitsi toisen vaihtoehdon, minä myös. Ehdin syödä ja lepäillä hiukan. Tapaaminen Westbahnhofilla oli klo.22.30, juna lähti vasta jotain 23.45. Meille oli varattu pari vaunua kokonaan ihan omaan käyttöömme. Sain onneksi istumapaikan suljettavasta vaunuosastosta. En tuntenut muista osastossa olijoista kuin yhden, mutta valinta osoittautui oikeaksi, koska monet, jotka välttämättä halusivat juuri tiettyjen kavereidensa kanssa samaan paikkaan, joutuivat lopulta istumaan normaalissa avonaisessa osastossa, jossa oli melun takia vaikea nukkua. Minä sen sijaan tutustuin illan aikana vaunuosastoni ihmisiin (mm. brittiläiseen Pollyyn ja espanjalais-brittiläiseen Cassieen) ja saimme hiukan nukuttuakin. Ensimmäiset pari tuntia kuitenkin söimme sipsejä, joimme ilmaista olutta (sain jopa yhden puolen litran tölkin melkein kokonaan juotua) ja juttelimme. Koska penkkien välissä olevat käsinojat sai nostettua ylös, teimme tilaa myös parille kaverille. Meitä taisi kuuden hengen osastossa istua lopuksi kahdeksan. Oli tosi hauskaa. Osalla porukasta oli kunnon bileet meneillään toisessa vaunussa, jossa en itse käynyt edes katsomassa meininkiä. Juomat oli ilmaisia, ja myöhemmin kuulin, että ensimmäinen kärrättiin sairaalaan jo Salzburgista (Wienistä n.3 tuntia). Minun vaunuosastoni rauhoittui nukkumaan joskus kahden jälkeen, mutta osaston ulkopuolista menoa kuunnellessa tuli kyllä selväksi, että monet eivät käyneet nukkumaan ollenkaan. Kovaäänistä naurua, huutelua, kompastelua. Jostain syystä mieleen on painunut erityisesti Lilin ääni hoilaamassa "I kissed a girl and I liked it, taste of her cherry chap stick...I hope my boyfriend don't mind it" (http://www.youtube.com/watch?v=NoKPi8xtyjA). Yö jäi muutenkin hyvin risaiseksi, kun vaikeaa nukkuma-asentoa oli vaikea löytää ja melu oli siis välillä kiinni olevasta ovesta huolimatta varsin kovaa. Esim. n. 40 minuuttia ennen perille saapumista muistan kuulleeni yhden huutavan "Meillä on 40 minuuttia aikaa nukkua! Etsitään äkkiä jostain paikat!". Ilmeisesti suunnitelma toimi, koska myöhemmin kuulin kyseisen tyypin sanovan toiselle nukkuneensa yöllä juuri 40 min. Välillä jotkut kävivät myös vaunuosastossamme katsomassa, olisiko se heidän osastonsa, kun eivät enää kännissä muistaneet, missä alunperin istuivat. Sain nukuttua ehkä n.2-3 tuntia, tosin heräillen vähän väliä. Monet muut eivät tosin olleet yrityksestä huolimatta saaneet nukuttua ollenkaan.
Kuuden jälkeen löysimme siis itsemme seisomasta väsyneinä, viluisina ja osa myös enemmän tai vähemmän kännissä Münchenin rautatieasemalta. Menin ensin osan porukasta kanssa Starbucksiin ostamaan kuumaa juomista. Sieltä löytyi myös ilmaisia karttoja. Kuuma kaakao herätti yllättävän hyvin ja joskus seitsemän aikoihin lähdin tutkimaan kaupunkia. Kävelin hiljakseen rautatieasemalta ydinkeskustaan sumuisessa aamussa. Liikkeellä oli lähinnä muutama vanha pariskunta aamukävelyllä ja pari muuta aikaista turistia. Katselin raatihuoneentorin ja muita nähtävyyksiä. Meille oli annettu kaksi vaihtoehtoista aikaa, jolloin tapaisimme Oktoberfestillä: klo.12 ja klo.14, joten aikaa oli. Olin jo aiemmin katsonut netistä, että menisin katsomaan Residenz-museota (http://de.wikipedia.org/wiki/Residenz_%28M%C3%BCnchen%29), joka sijaitsee Baijerin kuninkaiden linnassa keskustassa. Koska museo aukesi vasta klo.9, menin katsomaan viereistä puistoa, jossa istahdin myös hetkeksi penkille syömään aamupalaksi Mannerin sitruunavohveleita. Puistossa oli todella kaunis, kylmähkö ja utuinen syysaamu. Valitettavasti tässä vaiheessa huomasin, että kamerasta oli taas akku loppu, joten Oktoberfestiltä ei ole kuvia. Olen hiukan ihmeissäni, koska latasin sekä kameran akun että molemmat kännykät perjantai-iltana, ja kameran ja sen tavallisen kännykkäni akut molemmat loppuivat jo sunnuntaina. Kuvasin kyllä kameralla paljon, mutta kännykkää en käyttänyt juuri ollenkaan. Voihan olla, että pistokkeessa oli joku kosketushäiriö, eivätkä laitteet siksi latautuneetkaan täyteen. Toisessa pistorasiassa lataamani toinen kännykkä nimittäin kyllä piti latauksensa.
Lähdimme lauantaiaamupäivällä bussilla ensin kohti petolintushowta, joka tapahtui Burg Kreuzensteinin pihassa ehkä n. puolen tunnin matkan päässä Wienistä. Showssa esiteltiin esimerkiksi metsästyshaukkoja, aika samanlainen esitys kuin minkä näin Singaporen Bird Parkissa. Erilaista oli, että linnut lensivät todella alhaalta yleisön yli. Istuin aika keskellä, ja vaikka se aluksi oli vain kivaa, jännitti kyllä vähän kun parikymmentäkiloinen (siipien kärkiväli 2m) korppikotka lensi päätä hipoen yli. Yhden pöllön siipi jopa hipaisi päälakeani. Melkein hienointa esityksessä oli kuitenkin se miljöö. Vieressä oli keskiaikainen linna ja näköala ylhäältä kukkulalta upea. Valitettavasti emme päässet linnaan varsinaisesti vierailulle, linnanpihan kyllä sai käydä katsomassa.
Burg Kreuzenstein.
Shown jälkeen ajelimme lounaalle Tonavan rannalla olevaan hotelliravintolaan. Matkalla oli todella kauniit maisemat: toisella puolella virtasi Tonava ja siitä nousevat metsäiset kalliokukkulat, toisella puolella punakattoisia pikkukyliä kirkontorneineen, kukkuloita ylöspäin nousevat viiniviljelmät ja välillä korkean mäen huipulla vanha linnoitus tai sellaisen rauniot. Lounaaksi oli alkukeitto (valitsin kahdesta vaihtoehdosta knöödelikeiton, joka oli tummaa lihalientä, jossa kellui iso jauhoknöödeli), pääruokana ihan hyvää kalaa (olimme saaneet jo aiemmin valita kolmesta vaihtoehdosta) ja jälkiruuaksi tietenkin apfelstrudel (http://en.wikipedia.org/wiki/Apfelstrudel), joka olisi kyllä kaivannut vaniljakastiketta, mutta oli silti hyvää.
Syötyämme suuntasimme kohti Stift Melkiä, joka on vanha benediktiiniluostari. Meillä oli siellä opastettu kierros, joka oli kyllä pettymys. Luostarin rakennukset olivat hienoja, näköala upea ja varsinkin vanha kirjasto aivan ihana, mutta luostarin sisään oli turisteille tehty paikan historiasta kertova näyttely hyvin modernein keinoin. En pitänyt ratkaisusta ollenkaan. Sen sijaan että olisi näytetty luostarin vanhoja ja varmasti hienoja tiloja, oli näyttely jonkinlainen elämää ja luostarin historiaa symbolisoiva neonvaloin tehty muutaman huoneen polku, josta en kyllä saanut paljonkaan irti. Ainoa mieleenjäänyt yksityiskohta oli keskiaikaisessa kirkkomaalaussarjassa keisarin jaloissa makoileva pieni eläin, joka näytti jonkinlaiselta sylikoiran ja pienen apinan risteymältä. Kuvan oli tarkoitus esittää leijonaa, taiteilija ei vain ikinä ollut päässyt sellaista näkemään. Mukavaa oli myös päästä näkemään luostarin kirkko, jossa oli juuri meneillään häät.
Luostari nähtynä lounaspaikastamme.
Luostari ja sen puutarhaa.
Näkymiä luostarista Tonavalle.
Luostarin kirjastoa.
Luostarin jälkeen sai valita, lähtisikö vielä viettämään iltaa Kremsin pikkukaupunkiin vai pariksi tunniksi lepäämään kotiin ennen Oktoberfestiä. Suurin osa valitsi toisen vaihtoehdon, minä myös. Ehdin syödä ja lepäillä hiukan. Tapaaminen Westbahnhofilla oli klo.22.30, juna lähti vasta jotain 23.45. Meille oli varattu pari vaunua kokonaan ihan omaan käyttöömme. Sain onneksi istumapaikan suljettavasta vaunuosastosta. En tuntenut muista osastossa olijoista kuin yhden, mutta valinta osoittautui oikeaksi, koska monet, jotka välttämättä halusivat juuri tiettyjen kavereidensa kanssa samaan paikkaan, joutuivat lopulta istumaan normaalissa avonaisessa osastossa, jossa oli melun takia vaikea nukkua. Minä sen sijaan tutustuin illan aikana vaunuosastoni ihmisiin (mm. brittiläiseen Pollyyn ja espanjalais-brittiläiseen Cassieen) ja saimme hiukan nukuttuakin. Ensimmäiset pari tuntia kuitenkin söimme sipsejä, joimme ilmaista olutta (sain jopa yhden puolen litran tölkin melkein kokonaan juotua) ja juttelimme. Koska penkkien välissä olevat käsinojat sai nostettua ylös, teimme tilaa myös parille kaverille. Meitä taisi kuuden hengen osastossa istua lopuksi kahdeksan. Oli tosi hauskaa. Osalla porukasta oli kunnon bileet meneillään toisessa vaunussa, jossa en itse käynyt edes katsomassa meininkiä. Juomat oli ilmaisia, ja myöhemmin kuulin, että ensimmäinen kärrättiin sairaalaan jo Salzburgista (Wienistä n.3 tuntia). Minun vaunuosastoni rauhoittui nukkumaan joskus kahden jälkeen, mutta osaston ulkopuolista menoa kuunnellessa tuli kyllä selväksi, että monet eivät käyneet nukkumaan ollenkaan. Kovaäänistä naurua, huutelua, kompastelua. Jostain syystä mieleen on painunut erityisesti Lilin ääni hoilaamassa "I kissed a girl and I liked it, taste of her cherry chap stick...I hope my boyfriend don't mind it" (http://www.youtube.com/watch?v=NoKPi8xtyjA). Yö jäi muutenkin hyvin risaiseksi, kun vaikeaa nukkuma-asentoa oli vaikea löytää ja melu oli siis välillä kiinni olevasta ovesta huolimatta varsin kovaa. Esim. n. 40 minuuttia ennen perille saapumista muistan kuulleeni yhden huutavan "Meillä on 40 minuuttia aikaa nukkua! Etsitään äkkiä jostain paikat!". Ilmeisesti suunnitelma toimi, koska myöhemmin kuulin kyseisen tyypin sanovan toiselle nukkuneensa yöllä juuri 40 min. Välillä jotkut kävivät myös vaunuosastossamme katsomassa, olisiko se heidän osastonsa, kun eivät enää kännissä muistaneet, missä alunperin istuivat. Sain nukuttua ehkä n.2-3 tuntia, tosin heräillen vähän väliä. Monet muut eivät tosin olleet yrityksestä huolimatta saaneet nukuttua ollenkaan.
Kuuden jälkeen löysimme siis itsemme seisomasta väsyneinä, viluisina ja osa myös enemmän tai vähemmän kännissä Münchenin rautatieasemalta. Menin ensin osan porukasta kanssa Starbucksiin ostamaan kuumaa juomista. Sieltä löytyi myös ilmaisia karttoja. Kuuma kaakao herätti yllättävän hyvin ja joskus seitsemän aikoihin lähdin tutkimaan kaupunkia. Kävelin hiljakseen rautatieasemalta ydinkeskustaan sumuisessa aamussa. Liikkeellä oli lähinnä muutama vanha pariskunta aamukävelyllä ja pari muuta aikaista turistia. Katselin raatihuoneentorin ja muita nähtävyyksiä. Meille oli annettu kaksi vaihtoehtoista aikaa, jolloin tapaisimme Oktoberfestillä: klo.12 ja klo.14, joten aikaa oli. Olin jo aiemmin katsonut netistä, että menisin katsomaan Residenz-museota (http://de.wikipedia.org/wiki/Residenz_%28M%C3%BCnchen%29), joka sijaitsee Baijerin kuninkaiden linnassa keskustassa. Koska museo aukesi vasta klo.9, menin katsomaan viereistä puistoa, jossa istahdin myös hetkeksi penkille syömään aamupalaksi Mannerin sitruunavohveleita. Puistossa oli todella kaunis, kylmähkö ja utuinen syysaamu. Valitettavasti tässä vaiheessa huomasin, että kamerasta oli taas akku loppu, joten Oktoberfestiltä ei ole kuvia. Olen hiukan ihmeissäni, koska latasin sekä kameran akun että molemmat kännykät perjantai-iltana, ja kameran ja sen tavallisen kännykkäni akut molemmat loppuivat jo sunnuntaina. Kuvasin kyllä kameralla paljon, mutta kännykkää en käyttänyt juuri ollenkaan. Voihan olla, että pistokkeessa oli joku kosketushäiriö, eivätkä laitteet siksi latautuneetkaan täyteen. Toisessa pistorasiassa lataamani toinen kännykkä nimittäin kyllä piti latauksensa.
Näkymiä Münchenistä.
Yhdeksältä menin Residenz-museoon, joka oli ehkä hiukan pettymys Schönbrunnin ja Wienin keisarillisen loiston jälkeen. Museosta puuttui välillä myös jotenkin se henki, kun rakennukset olivat tuhoutuneet niin pahasti sodassa ja monet huoneet oli rakennettu kokonaan uudestaan. Hyvin vähän alkuperäistä oli siis jäljellä, vaikka ne olikin sitten korvattu vastaavilla. Kierrokselle sai mukaan kuulokkeen, josta sai tietoa eri huoneista jne, mutta siinä ei kerrottu ollenkaan jokapäiväisestä elämästä linnassa, selitettiin ainoastaan eri huoneiden tarkoituksia ja alkuperää. Selitykset olivat usein myös liian pitkiä. Museossa oli näyttelyt myös seinävaatteista ja kiinalaisesta posliinista. Minulla meni museon tämän osan kiertämiseen n. kaksi tuntia vaikka en kuunnellut lopulta läheskään kaikkia selostuksia kuulokkeesta. Silti kuulin museon henkilökunnan myöhemmin sanovan, että kiertämiseen menee n. 1,5h. Olisi kannattanut ehdottomasti karsia niitä kuulokkeen selityksiä, varsinkin kun minä sentään olen aiheesta todella kiinnostunut, enkä silti jaksanut kuunnella kaikkea! Kävin vielä kiertämässä myös samoissa tiloissa sijaitsevan aarrekammion, jossa olikin hienoja kruunuja ja kaikkea, mutten oikein enää jaksanut keskittyä niihin.
Vietin museossa ja museon kaupassa yhteensä vajaa kolme tuntia. Ulos tultuani sain huomata päivän muuttuneen erittäin kauniiksi ja aurinkoiseksi. Turisteja oli joka paikka aivan täynnä ja nahkahousuja ja dirndlejä näki kaikenikäisten päällä minne vain katsoikin. Minua jäikin vähän ihmetyttämään tuo jopa nuorten ja teini-ikäisten poikienkin innostus niihin nahkapolvihousuihin. Dirndlin ymmärrän kyllä, koska sehän on muutenkin aika lähellä tämänhetkistä muotia (kellohame ja puhvihihat) ja sillä liivillä ja kaula-aukon pitsillä saa aika hyvin esim. korostettua rintoja, mutta minusta kun ne nahkahousut ei pukeneet oikein ketään miestä. Oli kyseessä sitten vanhempi herrasmies tai parikymppinen nuorimies merkkiaurinkolasit päässä, nahkahousut näyttivät minusta vain...no...oudoilta ja hassuilta. Miesten sääretkään kun ei ole mitenkään kauniit vaan aika karvaiset ja kolhot. Osalla olikin housujen kanssa vaaleat polvisukat. Kävi sääliksi niitä, joilla ei ollut, koska sää ei kuitenkaan ollut ihan niin lämmin . Tytöt voivat sentään laittaa sukkahousut mekon alle. Tässä muuten kuva paikallisen vaatekaupan ikkunasta. Dirndlejä ja nahkahousuja näytti kauppaavan melkein kaikki kaupat:
Kävin rautatieasemalla syömässä lounasta. Paikka oli aivan täynnä ja istumapaikasta oli turha haaveillakaan. Sitten lähdin Oktoberfestille metrolla, oli helppoa seurata vain ihmismassaa. Koska tapaaminen oli kahdelta tietyn teltan edessä, ehdin hiukan katsella ympärilleni. Niiden isojen oluttelttojen lisäksi alue muistutti isoa tivolia: huvipuistolaitteita, ruoka- ja matkamuistokojuja, musiikkia... Liikkeellä olikin ihan kokonaisia perheitä. Mitä myöhemmin näin paikasta, en ole aivan vakuuttunut tapahtuman soveliaisuudesta lapsille. Oluenjuonti ja hauskanpito on tietysti kivaa, sellainen karnevaalimeininki, mutta kun se menee toisilla liian pitkälle. Vähän väliä näin ensiapujoukon kärräämässä ihmisiä jonnekin, ambulansseja oli paikalla monta, telttojen takana oleva ruohikkoinen rinne oli täynnä sammuneita ja oksentelevia ihmisiä... Lyhyesti sanottuna meno oli kuin myöhään vappuaattona, paitsi että kello oli vasta kaksi iltapäivällä.
Kahdelta odottelin tapaamispaikassa muiden vaihtareiden kanssa, mutta lopulta meitä ei tullut kukaan varsinaisesti hakemaan. Lopulta löysin yhden aasialaisporukan kanssa vapaan pöydän, istuimme siihen ja tilasimme olutta. Tai minä en tosin tilannut, litran kolpakkoa en saisi alas millään, enkä edes puolikasta, että voisin jakaa jonkun toisen kanssa. Olin myös äskettäin syönyt, joten kun toiset tilasivat grillattua kanaa, minä tilasin apfelstrudelin. Ruuan tulemisessa meni pitkään, ne meinasivat vieläpä unohtaa sen mun annoksen, ja vaikka sainkin siitä alennusta niin ei se ihan sen arvoista ollut. Oli kyllä iso pala, mutta kun vaniljakastike oli niin makeaa, olisi omenat saaneet olla happamampia. Sää oli kuitenkin hyvä, aurinko paahtoi siihen missä istuimme (telttoihin sisälle ei mahtunut, joten olimme terassin puolella) ja kivaa oli. Vietimme paikalla pari tuntia, jonka jälkeen vielä n. tunnin kierrellen aluetta jne. Kävelimme takaisin keskustaan ja loppuillan vietimmekin junan lähtöä odotellen McDonaldsissa, koska sunnuntai-iltana ei oikein ollut enää muutakaan tekemistä ja olimme jo tosi väsyneitä. Olisi ollut edes lauantai, niin olisi voinut osan ajasta käyttää shoppailemiseen! Olin muuten yllättynyt, miten vähän minua päivällä väsytti, vain parin tunnin nukkuminen ei tuntunut oikeastaan missään ennenkuin joskus seitsemän aikaan illalla.
Kun vihdoin ennen yhtätoista siirryimme rautatieasemalle odottamaan junaa, meitä odotti ikävä yllätys. Jostain syystä ÖBB tai DB oli sekoillut varauksemme kanssa, eikä meille ollut vaunuja Wieniin menevässä junassa. Kaikki alkoivat olla aika epätoivoisia, koska suurin osa oli vain odottanut pääsevänsä vihdoin nukkumaan lämpimään junaan. Pitkän odottelun ja epäselvyyden jälkeen kävi ilmi, että meidän pitäisi yrittää löytää junasta istumapaikat Salzburgiin asti, jossa tilannetta selvitettäisiin uudelleen. Alkoi kauhea ryntäys. Onneksi DB merkitsee, mitkä paikat ovat varattuja. Löysin muutaman pojan kanssa paikat yhdestä tupakoiville tarkoitetusta hytistä, jossa kukaan ei onneksi tupakoinut. Seuralla ei siinä vaiheessa ollut mitään merkitystä, koska kaikki kävivät nukkumaan heti paikan saatuaan. Ne, jotka eivät löytäneet istumapaikkaa, joutuivat ilmeisesti matkustamaan lattialla polkupyörä- ja matkatavaravaunussa. Salzburgissa unenpöpperössä junasta noustessamme kuulinkin jonkun mutisevan jotain juutalaiskuljetuksista...
Pienen odottelun jälkeen Salzburgissa saimme onneksemme kuulla, että junaan lisättäisiin kaksi vaunua ihan vain meitä varten, joten kaikki saisivat istumapaikat. Tällä kertaa vaunut olivat osastottomia, normaaleja junanvaunuja, mutta onneksi kaikki kävivät heti nukkumaan, joten ei ollut ongelmia melusta tms. Sain nukuttua, vaikkakin jälleen heräillen. Kuuden aikaan olimme perillä ja huoneessani olin n. puoli seitsemän. Kävin heti nukkumaan, heräsin kerran joskus puoli kymmenen aikoihin, ja sitten lopulta puoli kahdeltatoista, jolloin katsoin parhaaksi nousta ylös. Nyt olo on itseasiassa huonompi kuin eilen, jotenkin tunkkainen ja epämääräisesti väsynyt. Pää tuntuu olevan täynnä pumpulia. Ulkona näyttäisi olevan vihdoin kaunis ja auringonpaisteinen syyspäivä, mutten tänään taida saada tämän blogitekstin lisäksi aikaan muuta kuin matkan ruokakauppaan.
Selvisin siis Oktoberfestistä hyvin. Vaikka matka tuntui aika epämääräisesti järjestetyltä, oli minulla kivaa ja tutustuin uusiin ihmisiin. München oli kiva paikka ja sääkin suosi. Se itse Oktoberfestkin on nyt koettu: pidin karnevaalitunnelmasta, en pitänyt liikaa juoneista. Sama koskee junamatkaa. Kuulin, että eilen olisi vielä pari opiskelijaa lisää joutunut sairaalaan ja yhdelle ainakin kaverit joutuivat ostamaan 145e maksaneen hotellihuoneen päiväksi selviämistä varten. Kaikki halvemmat paikat olivat tietysti täynnä Oktoberfest-turisteja. Valvomisessakin tunnuin olevan parempi kuin monet muut, päivällä minua ei edes eilen nukuttanut. Tietysti minulla ei myöskään ollut krapulaa, kuten monilla muilla... Onneni on, että sentään pystyn nukkumaan junassa tai bussissa, vaikkakin heräillen, toiset kun eivät saaneet ollenkaan unta. Muistan olleeni myös Kuala Lumpurin-matkalla se, joka sai bussissa parhaiten nukuttua. Aika hassua, koska muutenhan minä olen aina se herkkäunisin.
Yhdeksältä menin Residenz-museoon, joka oli ehkä hiukan pettymys Schönbrunnin ja Wienin keisarillisen loiston jälkeen. Museosta puuttui välillä myös jotenkin se henki, kun rakennukset olivat tuhoutuneet niin pahasti sodassa ja monet huoneet oli rakennettu kokonaan uudestaan. Hyvin vähän alkuperäistä oli siis jäljellä, vaikka ne olikin sitten korvattu vastaavilla. Kierrokselle sai mukaan kuulokkeen, josta sai tietoa eri huoneista jne, mutta siinä ei kerrottu ollenkaan jokapäiväisestä elämästä linnassa, selitettiin ainoastaan eri huoneiden tarkoituksia ja alkuperää. Selitykset olivat usein myös liian pitkiä. Museossa oli näyttelyt myös seinävaatteista ja kiinalaisesta posliinista. Minulla meni museon tämän osan kiertämiseen n. kaksi tuntia vaikka en kuunnellut lopulta läheskään kaikkia selostuksia kuulokkeesta. Silti kuulin museon henkilökunnan myöhemmin sanovan, että kiertämiseen menee n. 1,5h. Olisi kannattanut ehdottomasti karsia niitä kuulokkeen selityksiä, varsinkin kun minä sentään olen aiheesta todella kiinnostunut, enkä silti jaksanut kuunnella kaikkea! Kävin vielä kiertämässä myös samoissa tiloissa sijaitsevan aarrekammion, jossa olikin hienoja kruunuja ja kaikkea, mutten oikein enää jaksanut keskittyä niihin.
Vietin museossa ja museon kaupassa yhteensä vajaa kolme tuntia. Ulos tultuani sain huomata päivän muuttuneen erittäin kauniiksi ja aurinkoiseksi. Turisteja oli joka paikka aivan täynnä ja nahkahousuja ja dirndlejä näki kaikenikäisten päällä minne vain katsoikin. Minua jäikin vähän ihmetyttämään tuo jopa nuorten ja teini-ikäisten poikienkin innostus niihin nahkapolvihousuihin. Dirndlin ymmärrän kyllä, koska sehän on muutenkin aika lähellä tämänhetkistä muotia (kellohame ja puhvihihat) ja sillä liivillä ja kaula-aukon pitsillä saa aika hyvin esim. korostettua rintoja, mutta minusta kun ne nahkahousut ei pukeneet oikein ketään miestä. Oli kyseessä sitten vanhempi herrasmies tai parikymppinen nuorimies merkkiaurinkolasit päässä, nahkahousut näyttivät minusta vain...no...oudoilta ja hassuilta. Miesten sääretkään kun ei ole mitenkään kauniit vaan aika karvaiset ja kolhot. Osalla olikin housujen kanssa vaaleat polvisukat. Kävi sääliksi niitä, joilla ei ollut, koska sää ei kuitenkaan ollut ihan niin lämmin . Tytöt voivat sentään laittaa sukkahousut mekon alle. Tässä muuten kuva paikallisen vaatekaupan ikkunasta. Dirndlejä ja nahkahousuja näytti kauppaavan melkein kaikki kaupat:
Kävin rautatieasemalla syömässä lounasta. Paikka oli aivan täynnä ja istumapaikasta oli turha haaveillakaan. Sitten lähdin Oktoberfestille metrolla, oli helppoa seurata vain ihmismassaa. Koska tapaaminen oli kahdelta tietyn teltan edessä, ehdin hiukan katsella ympärilleni. Niiden isojen oluttelttojen lisäksi alue muistutti isoa tivolia: huvipuistolaitteita, ruoka- ja matkamuistokojuja, musiikkia... Liikkeellä olikin ihan kokonaisia perheitä. Mitä myöhemmin näin paikasta, en ole aivan vakuuttunut tapahtuman soveliaisuudesta lapsille. Oluenjuonti ja hauskanpito on tietysti kivaa, sellainen karnevaalimeininki, mutta kun se menee toisilla liian pitkälle. Vähän väliä näin ensiapujoukon kärräämässä ihmisiä jonnekin, ambulansseja oli paikalla monta, telttojen takana oleva ruohikkoinen rinne oli täynnä sammuneita ja oksentelevia ihmisiä... Lyhyesti sanottuna meno oli kuin myöhään vappuaattona, paitsi että kello oli vasta kaksi iltapäivällä.
Kahdelta odottelin tapaamispaikassa muiden vaihtareiden kanssa, mutta lopulta meitä ei tullut kukaan varsinaisesti hakemaan. Lopulta löysin yhden aasialaisporukan kanssa vapaan pöydän, istuimme siihen ja tilasimme olutta. Tai minä en tosin tilannut, litran kolpakkoa en saisi alas millään, enkä edes puolikasta, että voisin jakaa jonkun toisen kanssa. Olin myös äskettäin syönyt, joten kun toiset tilasivat grillattua kanaa, minä tilasin apfelstrudelin. Ruuan tulemisessa meni pitkään, ne meinasivat vieläpä unohtaa sen mun annoksen, ja vaikka sainkin siitä alennusta niin ei se ihan sen arvoista ollut. Oli kyllä iso pala, mutta kun vaniljakastike oli niin makeaa, olisi omenat saaneet olla happamampia. Sää oli kuitenkin hyvä, aurinko paahtoi siihen missä istuimme (telttoihin sisälle ei mahtunut, joten olimme terassin puolella) ja kivaa oli. Vietimme paikalla pari tuntia, jonka jälkeen vielä n. tunnin kierrellen aluetta jne. Kävelimme takaisin keskustaan ja loppuillan vietimmekin junan lähtöä odotellen McDonaldsissa, koska sunnuntai-iltana ei oikein ollut enää muutakaan tekemistä ja olimme jo tosi väsyneitä. Olisi ollut edes lauantai, niin olisi voinut osan ajasta käyttää shoppailemiseen! Olin muuten yllättynyt, miten vähän minua päivällä väsytti, vain parin tunnin nukkuminen ei tuntunut oikeastaan missään ennenkuin joskus seitsemän aikaan illalla.
Kun vihdoin ennen yhtätoista siirryimme rautatieasemalle odottamaan junaa, meitä odotti ikävä yllätys. Jostain syystä ÖBB tai DB oli sekoillut varauksemme kanssa, eikä meille ollut vaunuja Wieniin menevässä junassa. Kaikki alkoivat olla aika epätoivoisia, koska suurin osa oli vain odottanut pääsevänsä vihdoin nukkumaan lämpimään junaan. Pitkän odottelun ja epäselvyyden jälkeen kävi ilmi, että meidän pitäisi yrittää löytää junasta istumapaikat Salzburgiin asti, jossa tilannetta selvitettäisiin uudelleen. Alkoi kauhea ryntäys. Onneksi DB merkitsee, mitkä paikat ovat varattuja. Löysin muutaman pojan kanssa paikat yhdestä tupakoiville tarkoitetusta hytistä, jossa kukaan ei onneksi tupakoinut. Seuralla ei siinä vaiheessa ollut mitään merkitystä, koska kaikki kävivät nukkumaan heti paikan saatuaan. Ne, jotka eivät löytäneet istumapaikkaa, joutuivat ilmeisesti matkustamaan lattialla polkupyörä- ja matkatavaravaunussa. Salzburgissa unenpöpperössä junasta noustessamme kuulinkin jonkun mutisevan jotain juutalaiskuljetuksista...
Pienen odottelun jälkeen Salzburgissa saimme onneksemme kuulla, että junaan lisättäisiin kaksi vaunua ihan vain meitä varten, joten kaikki saisivat istumapaikat. Tällä kertaa vaunut olivat osastottomia, normaaleja junanvaunuja, mutta onneksi kaikki kävivät heti nukkumaan, joten ei ollut ongelmia melusta tms. Sain nukuttua, vaikkakin jälleen heräillen. Kuuden aikaan olimme perillä ja huoneessani olin n. puoli seitsemän. Kävin heti nukkumaan, heräsin kerran joskus puoli kymmenen aikoihin, ja sitten lopulta puoli kahdeltatoista, jolloin katsoin parhaaksi nousta ylös. Nyt olo on itseasiassa huonompi kuin eilen, jotenkin tunkkainen ja epämääräisesti väsynyt. Pää tuntuu olevan täynnä pumpulia. Ulkona näyttäisi olevan vihdoin kaunis ja auringonpaisteinen syyspäivä, mutten tänään taida saada tämän blogitekstin lisäksi aikaan muuta kuin matkan ruokakauppaan.
Selvisin siis Oktoberfestistä hyvin. Vaikka matka tuntui aika epämääräisesti järjestetyltä, oli minulla kivaa ja tutustuin uusiin ihmisiin. München oli kiva paikka ja sääkin suosi. Se itse Oktoberfestkin on nyt koettu: pidin karnevaalitunnelmasta, en pitänyt liikaa juoneista. Sama koskee junamatkaa. Kuulin, että eilen olisi vielä pari opiskelijaa lisää joutunut sairaalaan ja yhdelle ainakin kaverit joutuivat ostamaan 145e maksaneen hotellihuoneen päiväksi selviämistä varten. Kaikki halvemmat paikat olivat tietysti täynnä Oktoberfest-turisteja. Valvomisessakin tunnuin olevan parempi kuin monet muut, päivällä minua ei edes eilen nukuttanut. Tietysti minulla ei myöskään ollut krapulaa, kuten monilla muilla... Onneni on, että sentään pystyn nukkumaan junassa tai bussissa, vaikkakin heräillen, toiset kun eivät saaneet ollenkaan unta. Muistan olleeni myös Kuala Lumpurin-matkalla se, joka sai bussissa parhaiten nukuttua. Aika hassua, koska muutenhan minä olen aina se herkkäunisin.
perjantai 26. syyskuuta 2008
Taiteellisia päiviä
Tämä päivä ja eilinen on molemmat olleet varsin taiteellisia, molempina nimittäin oli ohjelmassa taidemuseo: eilen KunstHausWien ja tänään Belvedere. Näyttelyt oli tietenkin täysin erilaiset, mutta ehkäpä en KunstHausWienissä olisi käynytkään ilman tätä järjestettyä ohjelmaa. Belvedereen olisin kyllä mennyt varmasti, ja suunnittelen jo uutta visiittiä, koska osa jäi vielä tällä kertaa näkemättä.
KunstHausWien esittelee lähinnä Friedensreich Hundertwasserin (http://fi.wikipedia.org/wiki/Friedensreich_Hundertwasser) töitä. Vaikka en yleensä modernista taiteesta pidäkään, niin Hundertwasserin työt ovat sen verran värikkäitä, eloisia ja humoristisia, että niitä kyllä katseli jonkin verran mielellään. Erityisesti pidän hänen arkkitehtuuristaan, jota saan ihailla päivittäin: aivan WUW:n vieressä nimittäin sijaitsee Hundertwasserin suunnittelema Fernwärme, eli jätteidenpolttolaitos. Yhtä hienoa ja hauskaa lämpölaitosta tuskin löytyy muualta! Lisäksi Hundertwasser oli erittäin tarkka ympäristöasioista ja suostui suunnittelemaan laitoksen vain, jos siihen laitettaisiin parhaat mahdolliset suodattimet jne. Ei todellakaan tunne opiskelevansa jätteidenpolttolaitoksen vieressä, kun rakennus näyttää tältä: http://www.vienna.cc/wienpix/fernwaerme4.jpg. KunstHausWienistä erityisen mielenkiintoisen teki se, että saimme oppaaksemme naisen, joka oli toiminut vuosikymmeniä Hundertwasserin henkilökohtaisena sihteerinä, joten todella tiesi mistä puhui!
Tänään oli viimeinen saksantunti ja ryhmätyöesityksiä. Jokainen ryhmä sai pitää esityksen valitsemastaan aiheesta saksaksi. Me (minä, Anna, Katherine Irlannista ja Sterle Romaniasta) olimme valinneet aiheeksi Web 2.0, lähinnä koska Sterle oli pitänyt aiheesta yhden esityksen jo kerran aiemmin. Meillä oli esityksessä aiheesta mm. pieni visa, jonka minä pidin. Hiukan kyllä aiheutti jännitystä, kun Sterle oli unohtanut jo kertaalleen tulostetut visalaput kotiin, mutta opettaja onneksi suostui tulostamaan ne uudelleen. Esitys meni hyvin, ja kurssi on nyt ohi. Pidin kyllä kurssista, erityisesti siitä että opettaja kysyi meiltä, mitä haluaisimme oppia jne, ja piti siksi meille esimerkiksi sen luennon Itävallan puolueista. Opettaja itse on kotoisin Saksasta ja hänelläkin on siksi hiukan ulkopuolista näkökulmaa Itävaltaan, eli usein mielenkiintoisia mielipiteitä paikallisista. Olimme muuten saada kurssin aikana useaan otteeseen opettajaparan epätoivon partaalle, kun joka kerta kun hän kysyi meiltä jotain Itävaltaan liittyen, vastaukset koskivat poikkeuksetta Saksaa. Esim.
"Mitä puolueita Itävallassa on?"
"SPD!"
"SPD!? D!?"
"...SP...Ö?"
Tai
"Millä nimellä Itävallan parlamenttia kutsutaan?"
"Bundestag!"
"No ei, se on Saksassa."
"Reichstag!"
"Ei, sekin on Saksassa. Onneksi täällä olen minä, eikä joku paikallinen."
Viimeisen saksantunnin jälkeen lähdimme Belvedereen. Belvedere on vanha kesäpalatsi, ts. sijainnut aikoinaan kaupungin ulkopuolella, mutta nykyään aivan Südbahnhofin vieressä. Sinne on koottu itävaltalaisten taiteilijoiden taidetta kaikilta aikakausilta. Meillä oli opastus, joka käsitteli 1900-luvun vaihteen maalauksia, lähinnä Klimtiä (http://fi.wikipedia.org/wiki/Gustav_Klimt) ja Schileä (http://fi.wikipedia.org/wiki/Egon_Schiele). Näin myös Klimtin kuuluisan Suudelman. En ole pitänyt siitä postikorteissa ja kuvissa, mutta nyt sen oikeasti nähtyäni voin sanoa, että siinä on kyllä teos, jolle mikään kuva siitä ei tee ollenkaan oikeutta. Se kaikki kullan kimallus, eri pinnat jne. Se todellakin täytyy nähdä! Ja toisaalta, teoksen oikeasti nähtyäni en voisi ostaa niitä täällä jokaisessa turistikaupassa myytävänä olevia kuvia, ne eivät vain näytä ollenkaan samalta.
Katselin myös muut Belvederen yläkerroksen maalaukset ja pidin tapani mukaan eniten 1800-luvun klassisemmista maalauksista (ks. www.belvedere.at - Sammlung - 19.Jahrhundert).
Tämä onkin nyt viimeinen blogikirjoitus vähään aikaan, koska viikonloppu on täynnä tekemistä. Huomenna lähdemme ennen aamukymmentä päiväretkelle Melkiin ja Kremsiin. Sieltä palaamme n.klo.22.00, ja lähtö Oktoberfestille on 22.30 Westbahnhofilta, joten sinne on mentävä suoraan. Matkustamme yöjunalla Müncheniin, jossa olemme sunnuntaina klo.6.00. Münchenissä on aikaa sekä tutustua kaupunkiin, että viettää ilta Oktoberfestillä. Illalla lähtee juna takaisin klo.23.00 ja on perillä Wienissä taas maanantaiaamuna klo.6.05, jonka jälkeen palaan tänne nukkumaan. Maanantaina varmaankin siis odotettavissa seuraava päivitys. Tuosta menomatkasta sen verran, että meille ilmoitettiin, ettei junassa ole tarkoitus nukkua ja että juomat ovat ilmaisia. Mukaan kehotettiin ottamaan naposteltavaa (ostin sipsejä, Mannerin vohveleita ja cokista hereilläpysymistä varten), lämpimät vaatteet ja hyvät kengät. Kestävimmät juhlivat kuulemma vielä paluumatkallakin. Juhlimista lukuunottamattahan tuosta matkasta tulee kovasti mieleen se meidän pyrähdys Kuala Lumpuriin kaksi vuotta sitten, eli ainakin tiedän olevan mahdollista selvitä vastaavasta matkasta hengissä.
KunstHausWien esittelee lähinnä Friedensreich Hundertwasserin (http://fi.wikipedia.org/wiki/Friedensreich_Hundertwasser) töitä. Vaikka en yleensä modernista taiteesta pidäkään, niin Hundertwasserin työt ovat sen verran värikkäitä, eloisia ja humoristisia, että niitä kyllä katseli jonkin verran mielellään. Erityisesti pidän hänen arkkitehtuuristaan, jota saan ihailla päivittäin: aivan WUW:n vieressä nimittäin sijaitsee Hundertwasserin suunnittelema Fernwärme, eli jätteidenpolttolaitos. Yhtä hienoa ja hauskaa lämpölaitosta tuskin löytyy muualta! Lisäksi Hundertwasser oli erittäin tarkka ympäristöasioista ja suostui suunnittelemaan laitoksen vain, jos siihen laitettaisiin parhaat mahdolliset suodattimet jne. Ei todellakaan tunne opiskelevansa jätteidenpolttolaitoksen vieressä, kun rakennus näyttää tältä: http://www.vienna.cc/wienpix/fernwaerme4.jpg. KunstHausWienistä erityisen mielenkiintoisen teki se, että saimme oppaaksemme naisen, joka oli toiminut vuosikymmeniä Hundertwasserin henkilökohtaisena sihteerinä, joten todella tiesi mistä puhui!
Tänään oli viimeinen saksantunti ja ryhmätyöesityksiä. Jokainen ryhmä sai pitää esityksen valitsemastaan aiheesta saksaksi. Me (minä, Anna, Katherine Irlannista ja Sterle Romaniasta) olimme valinneet aiheeksi Web 2.0, lähinnä koska Sterle oli pitänyt aiheesta yhden esityksen jo kerran aiemmin. Meillä oli esityksessä aiheesta mm. pieni visa, jonka minä pidin. Hiukan kyllä aiheutti jännitystä, kun Sterle oli unohtanut jo kertaalleen tulostetut visalaput kotiin, mutta opettaja onneksi suostui tulostamaan ne uudelleen. Esitys meni hyvin, ja kurssi on nyt ohi. Pidin kyllä kurssista, erityisesti siitä että opettaja kysyi meiltä, mitä haluaisimme oppia jne, ja piti siksi meille esimerkiksi sen luennon Itävallan puolueista. Opettaja itse on kotoisin Saksasta ja hänelläkin on siksi hiukan ulkopuolista näkökulmaa Itävaltaan, eli usein mielenkiintoisia mielipiteitä paikallisista. Olimme muuten saada kurssin aikana useaan otteeseen opettajaparan epätoivon partaalle, kun joka kerta kun hän kysyi meiltä jotain Itävaltaan liittyen, vastaukset koskivat poikkeuksetta Saksaa. Esim.
"Mitä puolueita Itävallassa on?"
"SPD!"
"SPD!? D!?"
"...SP...Ö?"
Tai
"Millä nimellä Itävallan parlamenttia kutsutaan?"
"Bundestag!"
"No ei, se on Saksassa."
"Reichstag!"
"Ei, sekin on Saksassa. Onneksi täällä olen minä, eikä joku paikallinen."
Viimeisen saksantunnin jälkeen lähdimme Belvedereen. Belvedere on vanha kesäpalatsi, ts. sijainnut aikoinaan kaupungin ulkopuolella, mutta nykyään aivan Südbahnhofin vieressä. Sinne on koottu itävaltalaisten taiteilijoiden taidetta kaikilta aikakausilta. Meillä oli opastus, joka käsitteli 1900-luvun vaihteen maalauksia, lähinnä Klimtiä (http://fi.wikipedia.org/wiki/Gustav_Klimt) ja Schileä (http://fi.wikipedia.org/wiki/Egon_Schiele). Näin myös Klimtin kuuluisan Suudelman. En ole pitänyt siitä postikorteissa ja kuvissa, mutta nyt sen oikeasti nähtyäni voin sanoa, että siinä on kyllä teos, jolle mikään kuva siitä ei tee ollenkaan oikeutta. Se kaikki kullan kimallus, eri pinnat jne. Se todellakin täytyy nähdä! Ja toisaalta, teoksen oikeasti nähtyäni en voisi ostaa niitä täällä jokaisessa turistikaupassa myytävänä olevia kuvia, ne eivät vain näytä ollenkaan samalta.
Katselin myös muut Belvederen yläkerroksen maalaukset ja pidin tapani mukaan eniten 1800-luvun klassisemmista maalauksista (ks. www.belvedere.at - Sammlung - 19.Jahrhundert).
Tämä onkin nyt viimeinen blogikirjoitus vähään aikaan, koska viikonloppu on täynnä tekemistä. Huomenna lähdemme ennen aamukymmentä päiväretkelle Melkiin ja Kremsiin. Sieltä palaamme n.klo.22.00, ja lähtö Oktoberfestille on 22.30 Westbahnhofilta, joten sinne on mentävä suoraan. Matkustamme yöjunalla Müncheniin, jossa olemme sunnuntaina klo.6.00. Münchenissä on aikaa sekä tutustua kaupunkiin, että viettää ilta Oktoberfestillä. Illalla lähtee juna takaisin klo.23.00 ja on perillä Wienissä taas maanantaiaamuna klo.6.05, jonka jälkeen palaan tänne nukkumaan. Maanantaina varmaankin siis odotettavissa seuraava päivitys. Tuosta menomatkasta sen verran, että meille ilmoitettiin, ettei junassa ole tarkoitus nukkua ja että juomat ovat ilmaisia. Mukaan kehotettiin ottamaan naposteltavaa (ostin sipsejä, Mannerin vohveleita ja cokista hereilläpysymistä varten), lämpimät vaatteet ja hyvät kengät. Kestävimmät juhlivat kuulemma vielä paluumatkallakin. Juhlimista lukuunottamattahan tuosta matkasta tulee kovasti mieleen se meidän pyrähdys Kuala Lumpuriin kaksi vuotta sitten, eli ainakin tiedän olevan mahdollista selvitä vastaavasta matkasta hengissä.
keskiviikko 24. syyskuuta 2008
Heuriger ja paikallista koirapolitiikkaa
Eilen vietin siis illan heurigerissa, eli paikallisessa viinituvassa, suuren vaihtarijoukon kanssa. Tapasin Timean ja Annan ratikkapysäkillä seitsemältä ja perillä olimme kai joskus puoli kahdeksan aikoihin. Pääsin vihdoin kokeilemaan Wienin suosituinta syysjuomaa eli Sturmia. Kyse on puolikäyneestä uudesta viinistä, jonka sesonki on alkusyksystä. Pari desiä maksaa yleensä n.2,5 e. Juoma on makeaa, sameahkoa, muistuttaa hiukan simaa (tai jopa kotikaljaa, on samalla tavalla lievästi hiivaista ja kuplivaa) ja sisältää alkoholia. Erittäin helposti juotavaa, ts. on hyvää eikä alkoholi maistu juuri lainkaan. Join kaksi lasillista. Ilmeisesti samaa juomaa kutsutaan saksansaksaksi nimellä Federweisser (http://de.wikipedia.org/wiki/Federwei%C3%9Fer).
Heuriger oli täynnä vaihtareita tutustumassa wieniläiseen viinitupakulttuuriin. Minä istuin samassa pöydässä Annan, n.viiden muun venäläisen, Lilin (jonka nimi kirjoitetaan siis noin, eikä Lilly) ja wisconsinilaisen Jacin kanssa (Jaci lausutaan kuten Jackie, ei JC, mitähän lie vanhemmat ajatelleet...). Lisäksi seuraan liittyi myöhemmin australialainen Tim ja kaksi paikallista, Jakob ja joku toinen. Juttelin lähinnä Lilin, Jacin ja Jakobin kanssa. Oli ihan kivaa, mutta minua häiritsi kyllä että venäläiset polttivat ketjussa tupakkaa. Kukaan ei kysynyt tupakoimattomilta, sopiiko se meille (vaikka en tietysti olisi voinut kieltääkään) ja savut puhallettiin ihan tyynesti toisia päin, vaikka esim. Jaciakin tämä selvästi häiritsi. Ilmeisesti Suomessa vallitsee kuitenkin jonkinlainen kirjoittamaton tupakointietiketti, jota Venäjällä ei ole... Tännekin muuten yritetään puuhata tupakointikieltoa ravintoloihin, mutten tiedä tuleeko siitä mitään, kun paikallisetkin on tosi innokkaita polttajia.
Olin mielestäni osallistunut keskusteluihin ihan kiitettävästi, mutta sitten Jakob kysyi minulta (tietysti ihan ystävällismielisesti), että olen aika hiljainen ja olenko yleensä hiljainen ihminen. Myönsin olevani ja hänkin sanoi olevansa. Ei kuulosta kummoiselta tapahtumalta, mutta valitettavasti asia vain on niin, että jos joku kommentoi hiljaisuuttani menen ihan varmasti täysin lukkoon ja olen loppuajan vieläkin hiljaisempi. Vaikkei minulle niin ole suoraan taidettu sanoakaan, lapsena jotenkin aina ymmärsin että on huono asia olla hiljainen ja ujo, ja vasta ihan lähivuosina olen ymmärtänyt, ettei introverttius luonteenpiirteenä ole yhtään sen huonompi asia kuin ulospäinsuuntautuneisuuskaan (vaikka nykyinen yhteiskunta usein suosiikin ekstroverttejä). Hiljaisuuteni kommentointi saa minut nolostumaan, koska muut ovat niin selvästi huomanneet, etten olekaan "tavallinen" sosiaalinen ihminen (vaikka olen usein ihan valovuosia sosiaalisempi ja rohkeampi kuin lapsena!). Minulla ei ole esimerkiksi mitään halua tai tarvetta kailottaa juuri tapaamilleni vierustovereille, mitä joku sanoi jostakusta jollekulle eilen baarissa (mistä suuri osa eilisestä keskustelusta tuntui koostuvan). No niin, katsokaa nyt, olen taas heti puolustuskannalla, herkkä kohta minulle siis edelleenkin. Aina kun joku tuntemattomampi sanoo, että olen hiljainen, oli se sitten miten ystävällisesti tahansa tarkoitettu, tunnen tehneeni jotain väärää, puolustukseni nousee pystyyn ja sulkeudun entistä enemmän. Taisin siis osallistua loppuillasta vielä vähemmän keskusteluun, ja lähdin lopulta puoli yhdentoista jälkeen.
Tänään ei ole tapahtunut mitään erityistä, joten ajattelin sen sijaan kirjoittaa paikallisesta koirapolitiikasta, joka hämmentää minua. Toisaalta täällä saa ilmeisesti ottaa koiran mukaan kaupungilla esimerkiksi moniin vaatekauppoihin jne. Minusta tuntuu aina kummalliselta nähdä koira vaatekaupassa, varsinkin kun kyseessä ei monesti ole mikään pieni sylikoira vaan sellainen noutaja tai vastaava. Säälin aina allergikkoja. Toisaalta, jos täällä haluaa ottaa koiran mukaan julkiseen liikennevälineeseen, on sillä oltava kuonokoppa! Myönnettäköön, etten tiedä paljonkaan kuonokopista (kun niitä ei Suomessa juuri käytetä) ja mielipiteeni perustuu ehkä lähinnä Disneyn Kaunottareen ja Kulkuriin, mutta eikö kuonokoppa nyt ole kuitenkin aika julma varuste (ja minä en edes varsinaisesti ole mikään koirien ylin ystävä)? Eihän se koira kuitenkaan ilkeyttään ala vaikka raitiovaunussa haukkua, kyllä sillä joku syy ja tarve on silloin ilmaista itseään, ja jos joku ottaa koiransa mukaan kaupungille, niin luulisi sen kouluttavan hiljaisemmaksi jos se on tarpeen. Toisaalta, olen jo kahdesti todistanut täällä kahden hihnassa olevan koiran torailua, jota omistajat eivät tuntuneet saavan loppumaan millään, ja kahtena päivänä peräkkäin olen nähnyt supermarketin eteisessä omistajaansa odottavan koiran haukkuvan ja ulvovan aivan koko ajan joko ikäväänsä omistajaa kohtaan tai innostusta kaikkia uusia ihmisiä kohtaan, jotka menevät ohi. Kouluttavatko ihmiset sitten ehkä täällä koiriaan vähemmän? En tiedä, ihmetyttää vain tuollainen kaksijakoisuus.
Heuriger oli täynnä vaihtareita tutustumassa wieniläiseen viinitupakulttuuriin. Minä istuin samassa pöydässä Annan, n.viiden muun venäläisen, Lilin (jonka nimi kirjoitetaan siis noin, eikä Lilly) ja wisconsinilaisen Jacin kanssa (Jaci lausutaan kuten Jackie, ei JC, mitähän lie vanhemmat ajatelleet...). Lisäksi seuraan liittyi myöhemmin australialainen Tim ja kaksi paikallista, Jakob ja joku toinen. Juttelin lähinnä Lilin, Jacin ja Jakobin kanssa. Oli ihan kivaa, mutta minua häiritsi kyllä että venäläiset polttivat ketjussa tupakkaa. Kukaan ei kysynyt tupakoimattomilta, sopiiko se meille (vaikka en tietysti olisi voinut kieltääkään) ja savut puhallettiin ihan tyynesti toisia päin, vaikka esim. Jaciakin tämä selvästi häiritsi. Ilmeisesti Suomessa vallitsee kuitenkin jonkinlainen kirjoittamaton tupakointietiketti, jota Venäjällä ei ole... Tännekin muuten yritetään puuhata tupakointikieltoa ravintoloihin, mutten tiedä tuleeko siitä mitään, kun paikallisetkin on tosi innokkaita polttajia.
Olin mielestäni osallistunut keskusteluihin ihan kiitettävästi, mutta sitten Jakob kysyi minulta (tietysti ihan ystävällismielisesti), että olen aika hiljainen ja olenko yleensä hiljainen ihminen. Myönsin olevani ja hänkin sanoi olevansa. Ei kuulosta kummoiselta tapahtumalta, mutta valitettavasti asia vain on niin, että jos joku kommentoi hiljaisuuttani menen ihan varmasti täysin lukkoon ja olen loppuajan vieläkin hiljaisempi. Vaikkei minulle niin ole suoraan taidettu sanoakaan, lapsena jotenkin aina ymmärsin että on huono asia olla hiljainen ja ujo, ja vasta ihan lähivuosina olen ymmärtänyt, ettei introverttius luonteenpiirteenä ole yhtään sen huonompi asia kuin ulospäinsuuntautuneisuuskaan (vaikka nykyinen yhteiskunta usein suosiikin ekstroverttejä). Hiljaisuuteni kommentointi saa minut nolostumaan, koska muut ovat niin selvästi huomanneet, etten olekaan "tavallinen" sosiaalinen ihminen (vaikka olen usein ihan valovuosia sosiaalisempi ja rohkeampi kuin lapsena!). Minulla ei ole esimerkiksi mitään halua tai tarvetta kailottaa juuri tapaamilleni vierustovereille, mitä joku sanoi jostakusta jollekulle eilen baarissa (mistä suuri osa eilisestä keskustelusta tuntui koostuvan). No niin, katsokaa nyt, olen taas heti puolustuskannalla, herkkä kohta minulle siis edelleenkin. Aina kun joku tuntemattomampi sanoo, että olen hiljainen, oli se sitten miten ystävällisesti tahansa tarkoitettu, tunnen tehneeni jotain väärää, puolustukseni nousee pystyyn ja sulkeudun entistä enemmän. Taisin siis osallistua loppuillasta vielä vähemmän keskusteluun, ja lähdin lopulta puoli yhdentoista jälkeen.
Tänään ei ole tapahtunut mitään erityistä, joten ajattelin sen sijaan kirjoittaa paikallisesta koirapolitiikasta, joka hämmentää minua. Toisaalta täällä saa ilmeisesti ottaa koiran mukaan kaupungilla esimerkiksi moniin vaatekauppoihin jne. Minusta tuntuu aina kummalliselta nähdä koira vaatekaupassa, varsinkin kun kyseessä ei monesti ole mikään pieni sylikoira vaan sellainen noutaja tai vastaava. Säälin aina allergikkoja. Toisaalta, jos täällä haluaa ottaa koiran mukaan julkiseen liikennevälineeseen, on sillä oltava kuonokoppa! Myönnettäköön, etten tiedä paljonkaan kuonokopista (kun niitä ei Suomessa juuri käytetä) ja mielipiteeni perustuu ehkä lähinnä Disneyn Kaunottareen ja Kulkuriin, mutta eikö kuonokoppa nyt ole kuitenkin aika julma varuste (ja minä en edes varsinaisesti ole mikään koirien ylin ystävä)? Eihän se koira kuitenkaan ilkeyttään ala vaikka raitiovaunussa haukkua, kyllä sillä joku syy ja tarve on silloin ilmaista itseään, ja jos joku ottaa koiransa mukaan kaupungille, niin luulisi sen kouluttavan hiljaisemmaksi jos se on tarpeen. Toisaalta, olen jo kahdesti todistanut täällä kahden hihnassa olevan koiran torailua, jota omistajat eivät tuntuneet saavan loppumaan millään, ja kahtena päivänä peräkkäin olen nähnyt supermarketin eteisessä omistajaansa odottavan koiran haukkuvan ja ulvovan aivan koko ajan joko ikäväänsä omistajaa kohtaan tai innostusta kaikkia uusia ihmisiä kohtaan, jotka menevät ohi. Kouluttavatko ihmiset sitten ehkä täällä koiriaan vähemmän? En tiedä, ihmetyttää vain tuollainen kaksijakoisuus.
tiistai 23. syyskuuta 2008
Biletystä ja parlamentti
Tein eilen jotain hyvin epäsirjemäistä: lähdin katsastamaan viikottaiset vaihtaribileet Ride Clubiin. Tiesin, että paikka on vain n.10 min kävelymatkan päässä ja että bileet alkavat jo aikaisin: seitsemästä kahdeksaan on osa drinkeistä ilmaisia, eivätkä ne sen jälkeenkään kalliita ole. Normaalihinnat tulevat voimaan vasta kymmeneltä. Voisin siis mennä paikalle ja silti olla omassa sängyssä nukkumassa jo järkevään aikaan. Lisäksi Anna ilmoitti ainakin olevansa paikalla n.19.45 alkaen. Eipä siis muuta kuin hiukset auki, paidan vaihto, lisää meikkiä, korkokengät ja menoksi. Olin baarissa sisällä pari minuuttia yli kahdeksan ja ehdin juuri napata vielä yhden viimeisistä ilmaisista drinkeistä. Se ei tosin juurikaan maistunut alkoholille, eikä noussut päähän, joten alkoholipitoisuus epäilytti, mutta en ollutkaan tullut paikalle juomaan joten ei haitannut. En edes ostanut myöhemminkään lisää juomista. Tuli halpa ilta, maksoin ainoastaan euron narikasta.
Löysin sisällä pian Annan, Stefanian, Timean ja muutamia muita ja olin aluksi heidän seurassaan. Myöhemmin paikalle saapuivat Josefine ja Birgitte (jotka siis tapasin silloin siellä Rathausplatzilla illallisella), ja heidän mukanaan tutustuin myös joihinkin uusiin CEMS-opiskelijoihin. Oli kyllä hetken hämmennys, kun nämä uudet tuttavuudet tutustuttaessa antoivat poskisuukot, minä olen täälläkin tottunut vain kättelemään, mutta siitäkin selvittiin lopulta kohtuullisen kunnialla. Porukkaa oli aika paljon, tosin kuulemma ei läheskään niin paljon kuin viikko sitten ensimmäisissä bileissä, ja musiikki kovalla. Kymmenen jälkeen sain tarpeekseni ja puoli yhdeltätoista olin jo korvat soiden ja jalat särkien takaisin huoneessani. Selvästi harjoituksen puutetta.
Aion tänään jatkaa minulle epäluonteenomaista käytöstä ja lähteä vaihtareiden heuriger-iltaan (siis taas sellaiseen viinitupaan). Tapaan Timean ja Annan koulun edessä ratikkapysäkillä seitsemältä. Meinasi tosin tulla ongelma, kun olin tänään tosi väsynyt (nukuin huonosti), tiesin että pyykkiä pitäisi pestä ja halusin heurigeriin, mutta toisaalta iltapäivä oli täynnä ohjelmaa: ensin luento Itävallan poliittisesta järjestelmästä ja sitten vierailu parlamenttiin. Päädyin lopulta sellaiseen ratkaisuun, että jätin luennon väliin, tulin sen sijaan kämpälle lepäämään ja pesemään pyykit, ja lähdin sitten sinne parlamenttikierrokselle. Onnistui hyvin. Parlamenttirakennus oli hieno sekä ulkoa että sisältä, ja kierroskin aika mielenkiintoinen. Olen nyt myös ainakin hiukan paremmin levännyt iltaa varten ja pyykitkin on kuivumassa.
Olisin laittanut nyt tähän kuvia parlamentista sisältä (ulkokuva löytyy jostain alkupostauksista), mutta Blogger ei ole yhteistyöhaluinen. Ehkä laitan ne joskus toiste. Kiitos muuten kaikista kommenteista. Jennille tiedoksi, että kuvat Tiuhtista ja Viuhtista olis oikein tervetulleita (samoin tietysti tyttöjen piirustukset). Ja kaikille yleisesti, että jos ette ole sitä vielä kirjoituksista huomanneet, niin mulla on täällä kyllä tosi kivaa ja olen onnellinen, että käytin tämänkin mahdollisuuden. Jos olisi mahdollista, lähtisin varmaan vielä kolmannen kerran vaihtoon, mutta seuraavaksi kai pitäisi jo valmistua :D.
Löysin sisällä pian Annan, Stefanian, Timean ja muutamia muita ja olin aluksi heidän seurassaan. Myöhemmin paikalle saapuivat Josefine ja Birgitte (jotka siis tapasin silloin siellä Rathausplatzilla illallisella), ja heidän mukanaan tutustuin myös joihinkin uusiin CEMS-opiskelijoihin. Oli kyllä hetken hämmennys, kun nämä uudet tuttavuudet tutustuttaessa antoivat poskisuukot, minä olen täälläkin tottunut vain kättelemään, mutta siitäkin selvittiin lopulta kohtuullisen kunnialla. Porukkaa oli aika paljon, tosin kuulemma ei läheskään niin paljon kuin viikko sitten ensimmäisissä bileissä, ja musiikki kovalla. Kymmenen jälkeen sain tarpeekseni ja puoli yhdeltätoista olin jo korvat soiden ja jalat särkien takaisin huoneessani. Selvästi harjoituksen puutetta.
Aion tänään jatkaa minulle epäluonteenomaista käytöstä ja lähteä vaihtareiden heuriger-iltaan (siis taas sellaiseen viinitupaan). Tapaan Timean ja Annan koulun edessä ratikkapysäkillä seitsemältä. Meinasi tosin tulla ongelma, kun olin tänään tosi väsynyt (nukuin huonosti), tiesin että pyykkiä pitäisi pestä ja halusin heurigeriin, mutta toisaalta iltapäivä oli täynnä ohjelmaa: ensin luento Itävallan poliittisesta järjestelmästä ja sitten vierailu parlamenttiin. Päädyin lopulta sellaiseen ratkaisuun, että jätin luennon väliin, tulin sen sijaan kämpälle lepäämään ja pesemään pyykit, ja lähdin sitten sinne parlamenttikierrokselle. Onnistui hyvin. Parlamenttirakennus oli hieno sekä ulkoa että sisältä, ja kierroskin aika mielenkiintoinen. Olen nyt myös ainakin hiukan paremmin levännyt iltaa varten ja pyykitkin on kuivumassa.
Olisin laittanut nyt tähän kuvia parlamentista sisältä (ulkokuva löytyy jostain alkupostauksista), mutta Blogger ei ole yhteistyöhaluinen. Ehkä laitan ne joskus toiste. Kiitos muuten kaikista kommenteista. Jennille tiedoksi, että kuvat Tiuhtista ja Viuhtista olis oikein tervetulleita (samoin tietysti tyttöjen piirustukset). Ja kaikille yleisesti, että jos ette ole sitä vielä kirjoituksista huomanneet, niin mulla on täällä kyllä tosi kivaa ja olen onnellinen, että käytin tämänkin mahdollisuuden. Jos olisi mahdollista, lähtisin varmaan vielä kolmannen kerran vaihtoon, mutta seuraavaksi kai pitäisi jo valmistua :D.
maanantai 22. syyskuuta 2008
Aarrejahti ja Itävallan politiikkaa
Tänään käsiteltiin saksantunnilla Itävallan poliittista tilannetta, kun ensi viikonloppuna on vaalit. Ajattelin teillekin vähän kertoilla asiasta, mutta ensin tämän päivän Schnitzeljagdiin, eli aarrejahtiin. Tarkoitus oli ryhmissä tehdä tietyt ennaltamäärätyt tehtävät, ja voittaja on kaiken nopeiten/hauskoiten/parhaiten suorittanut ryhmä. Palkinnot jaetaan keskiviikkoiltana. Minun ryhmääni kuului usalainen Sumner, brasilialainen Luis, espanjalainen Antonio, japanilainen Keisho (tms) ja suomalaiset Markus ja Petra. Meidän piti mm. löytää koulun vieressä olevan Franz Josef Bahnhofin Billan aukioloajat, Wienin yliopiston päärakennuksesta itävaltalaisten Nobel-palkittujen nimet, ottaa itsestämme kuva Museumsquartierissa, kahden ryhmän jäsenen piti syödä minuutissa niin monta Manner-vohvelipalaa kuin mahdollista (meidän tulos oli 17, kun taas joku Team America oli syönyt 29...) jne. Yhdellä rastilla piti ensin poseerata perinteisissä itävaltalaisissa vaatteissa ja sitten opetella tanssimaan valssia. Opin kyllä askeleet nopeasti, valitettavasti partnerini ei ollut yhtä hyvä, eikä tanssimisesta oikein tullut mitään. Meidän piti myös käydä WUW:n rahoituksen tiedekunnassa, joka sijaitsi hiukan kauempana päärakennuksesta. Järjestäjille oli vain sattunut pieni moka, ja kaikki ryhmät joutuivat etsimään jonkin aikaa oikeaa huonetta, koska tehtävä ei ollutkaan siinä huoneessa, mihin annettu vihje johti... Ihan kiva iltapäivä, mutta olisi ehkä ollut vielä kivempi, jos ei olisi ollut jo aiemmin aikaa tutustua Wieniin.
Poseeraamme alppitaustan edessä perinteisissä vaatteissa.
Nyt sitten vähän tietoa Itävallan puolueista jne. Huomenna on kylläkin ohjelmassa vielä luento Itävallan poliittisesta järjestelmästä ja sen jälkeen vierailu parlamenttiin, mutta tässä nyt ainakin jotain, mitä jäi tänään mieleen.
Täällä on siis parlamenttivaalit muistaakseni sunnuntaina, mutta nämä ei ole ne normaalit, joka neljäs vuosi järjestettävät vaalit, vaan ylimääräiset. Itävallan tärkeimmät puolueet ovat SPÖ (sos.dem.puolue, vasemmalla-keskellä, ennustetaan n.28% kannatusta), ÖVP (oikealla-keskellä, melko katoliset juuret, n.26%), Grüne (vihreät, keskemmällä kuin SPÖ, n.12-15%, erittäin suosittu Wienissä, mahdollisesti Euroopan suosituin vihreä puolue), FPÖ (erittäin oikealla, n.15%), BZÖ (erittäin oikealla, n.8%) sekä parin prosentin kannatuksella LiF (Liberales Forum, vasemmalla-keskellä) ja KPÖ (kommunistit). Toisen maailmansodan jälkeen puolueita oli oikeastaan kolme: SPÖ, ÖVP ja sitten äärioikealla FPÖ, johon kuului suurin osa vanhoista natseista, ja jolla oli hyvin pieni kannatus. FPÖ:n kannatus nousi vasta Jörg Haiderin myötä, hänen karismansa nosti puolueen jostain 8% kannatuksesta yli 25% vuoden 2000 vaaleihin. FPÖ:n sisällä tuli kuitenkin kiistaa, ja se on siksi hajonnut kahtia: FPÖ ja BZÖ ovat käytännössä hyvin samanlaisia puolueita, mutta niiden johtajilla Haiderilla ja H.G. Strachella on verinen tappelu siitä, kumpi puolue on se aidompi ja alkuperäisempi. Tämä on tietysti muille Itävallan puolueille hyväksi, ja muutenkin: parempi, että äärioikeisto tappelee keskenään kuin että yhdistyisivät ja nousisivat taas valtaan (yhdistettyinähän heillä olisi taas yli 20% kannatus!). Äärioikeiston kanssa ei yleensä yksikään muu puolue halua tehdä yhteistyötä, joten hallituksessa ovatkin lähiaikoina olleet SPÖ ja ÖVP. Tästä taas on seurannut, että molemmat ovat kumonneet aina toisensa (koska toinen on vasemmalla ja toinen oikealla), eikä viimeisten vaalien jälkeen ole saatu aikaan oikein yhtään mitään. Puolueetkin ovat kyllästyneet tilanteeseen ja siksi on nyt nämä vaalitkin siis tulossa. Eri asia sitten on, muuttuuko näidenkään vaalien jälkeen yhtään mikään.
Mielenkiintoista muuten on, että vaikka nämä äärioikeistopuolueet ovat erittäin ulkomaalaisvastaisia, he kalastelevat kannatusta myös ns. uusitävaltalaisilta. Itävallan suurimman ulkomaalaisryhmän muodostavat entisen Jugoslavian alueelta tulleet. Äärioikeisto on nykyään etenkin muslimeja ja turkkilaisia vastaan, joten he ovat saaneet houkuteltua kannattajikseen yllättävän paljon serbejä (joilla on siis perinteisesti kaunaa näitä samoja ryhmiä kohtaan). Nämä serbit ovat muuttaneet Itävaltaan jo yli kymmenen vuotta sitten, saaneet/saamassa kansalaisuuden, ja ilmeisesti pitävät itseään parempina itävaltalaisina kuin uudempia tulokkaita (joita tulee siis nimenomaan esimerkiksi Turkista). Aika ristiriitaista minusta, mutta heidän mielestään ilmeisesti ei...
Itävallassa muuten äänestetään listoja, ei ihmisiä. Äänestysprosentti on yleensä ollut parlamenttivaaleissa n.70%. Mutta eiköhän tässä nyt ollut riittävästi politiikkatietoutta teille tänään. Katsotaan sitten, olisiko minulla huomisen jälkeen vielä lisää kerrottavaa.
Olen muuten unohtanut kokonaan mainita, että ne äidin lähettämät lehdet tulivat perjantaina. Posti siis näkyy kulkevan molempiin suuntiin kahdessa vuorokaudessa. Aika hyvin!
Poseeraamme alppitaustan edessä perinteisissä vaatteissa.
Nyt sitten vähän tietoa Itävallan puolueista jne. Huomenna on kylläkin ohjelmassa vielä luento Itävallan poliittisesta järjestelmästä ja sen jälkeen vierailu parlamenttiin, mutta tässä nyt ainakin jotain, mitä jäi tänään mieleen.
Täällä on siis parlamenttivaalit muistaakseni sunnuntaina, mutta nämä ei ole ne normaalit, joka neljäs vuosi järjestettävät vaalit, vaan ylimääräiset. Itävallan tärkeimmät puolueet ovat SPÖ (sos.dem.puolue, vasemmalla-keskellä, ennustetaan n.28% kannatusta), ÖVP (oikealla-keskellä, melko katoliset juuret, n.26%), Grüne (vihreät, keskemmällä kuin SPÖ, n.12-15%, erittäin suosittu Wienissä, mahdollisesti Euroopan suosituin vihreä puolue), FPÖ (erittäin oikealla, n.15%), BZÖ (erittäin oikealla, n.8%) sekä parin prosentin kannatuksella LiF (Liberales Forum, vasemmalla-keskellä) ja KPÖ (kommunistit). Toisen maailmansodan jälkeen puolueita oli oikeastaan kolme: SPÖ, ÖVP ja sitten äärioikealla FPÖ, johon kuului suurin osa vanhoista natseista, ja jolla oli hyvin pieni kannatus. FPÖ:n kannatus nousi vasta Jörg Haiderin myötä, hänen karismansa nosti puolueen jostain 8% kannatuksesta yli 25% vuoden 2000 vaaleihin. FPÖ:n sisällä tuli kuitenkin kiistaa, ja se on siksi hajonnut kahtia: FPÖ ja BZÖ ovat käytännössä hyvin samanlaisia puolueita, mutta niiden johtajilla Haiderilla ja H.G. Strachella on verinen tappelu siitä, kumpi puolue on se aidompi ja alkuperäisempi. Tämä on tietysti muille Itävallan puolueille hyväksi, ja muutenkin: parempi, että äärioikeisto tappelee keskenään kuin että yhdistyisivät ja nousisivat taas valtaan (yhdistettyinähän heillä olisi taas yli 20% kannatus!). Äärioikeiston kanssa ei yleensä yksikään muu puolue halua tehdä yhteistyötä, joten hallituksessa ovatkin lähiaikoina olleet SPÖ ja ÖVP. Tästä taas on seurannut, että molemmat ovat kumonneet aina toisensa (koska toinen on vasemmalla ja toinen oikealla), eikä viimeisten vaalien jälkeen ole saatu aikaan oikein yhtään mitään. Puolueetkin ovat kyllästyneet tilanteeseen ja siksi on nyt nämä vaalitkin siis tulossa. Eri asia sitten on, muuttuuko näidenkään vaalien jälkeen yhtään mikään.
Mielenkiintoista muuten on, että vaikka nämä äärioikeistopuolueet ovat erittäin ulkomaalaisvastaisia, he kalastelevat kannatusta myös ns. uusitävaltalaisilta. Itävallan suurimman ulkomaalaisryhmän muodostavat entisen Jugoslavian alueelta tulleet. Äärioikeisto on nykyään etenkin muslimeja ja turkkilaisia vastaan, joten he ovat saaneet houkuteltua kannattajikseen yllättävän paljon serbejä (joilla on siis perinteisesti kaunaa näitä samoja ryhmiä kohtaan). Nämä serbit ovat muuttaneet Itävaltaan jo yli kymmenen vuotta sitten, saaneet/saamassa kansalaisuuden, ja ilmeisesti pitävät itseään parempina itävaltalaisina kuin uudempia tulokkaita (joita tulee siis nimenomaan esimerkiksi Turkista). Aika ristiriitaista minusta, mutta heidän mielestään ilmeisesti ei...
Itävallassa muuten äänestetään listoja, ei ihmisiä. Äänestysprosentti on yleensä ollut parlamenttivaaleissa n.70%. Mutta eiköhän tässä nyt ollut riittävästi politiikkatietoutta teille tänään. Katsotaan sitten, olisiko minulla huomisen jälkeen vielä lisää kerrottavaa.
Olen muuten unohtanut kokonaan mainita, että ne äidin lähettämät lehdet tulivat perjantaina. Posti siis näkyy kulkevan molempiin suuntiin kahdessa vuorokaudessa. Aika hyvin!
sunnuntai 21. syyskuuta 2008
Ah! Je veux vivre dans le rêve...
Otsikkona on Gounodin Romeon ja Julian varmaankin tunnetuimman aarian nimi. Aarian voi kuunnella tästä vähän kuuluisamman laulajan esittämänä: http://www.youtube.com/watch?v=ZjQkvxIQkJw . Mutta ennenkuin mennään oopperaan, kerron vielä eilisestä.
Eilen oli siis vuorossa Schönbrunnin palatsi. Kävimme siellä Lotan kanssa jo silloin reilillä, mutta eipä tuo haitannut. Palatsissa ei valitettavasti saanut kuvata sisällä, mutta huoneet oli kyllä todella hienoja. Oli myös mielenkiintoista kuulla Maria Teresian, arkkiherttuatar Sophien (se Sissin ilkeä anoppi Sissi-leffoissa, oikeastikin vahvatahtoinen nainen, sillä hänestä sanottiin yhteen aikaan, että hän oli ainoa mies koko hovissa), Frans Joosefin, Sissin ja muiden elämistä. Keisari Frans Joosef esimerkiksi oli erittäin perhekeskeinen mies ja täytti työhuoneensa kuvilla ja pienillä muistoilla lapsistaan. Hän myös rakasti vaimoaan syvästi. Tunne ei vain tainnut olla molemminpuoleinen, sillä Sissi totesi jossain vaiheessa elämäänsä suunnilleen, että avioliitto on vain ansa, johon tytöt huiputetaan liian nuorina. Sissi oli itse 16, kun he menivät naimisiin hyvin lyhyen seurustelun jälkeen. Alunperinhän tarkoituksena oli, että Frans Joosef olisi rakastunut Sissin isosiskoon, mutta toisin kävi... Sissi ja Frans Joosef olivat muuten serkkuja, heidän äitinsä olivat sisaruksia, mutta se nyt ei tuon ajan kuningashuoneissa ollut mikään poikkeus, päinvastoin. Itseasiassa yksi Frans Joosefin sukulaisista meni jopa naimisiin siskontyttärensä kanssa. Lisäksi esim. Napoleonin toinen vaimo ja Napoleon II:n äiti Marie Louise oli tätä Itävallan Habsburgien hallitsijasukua, ja hänen isotätinsä oli Marie Antoinette. Jotenkin hassua ajatella, että nimenomaan Napoleonin vaimon isotäti oli hän, joka jotenkin edusti kaikkea sitä, mitä vastaan Ranskan vallankumouksessa taisteltiin. Napoleon II muuten eli lyhyen elämänsä Schönbrunnissa eristettynä, koska hänen isänsä oli siinä vaiheessa jo hävinnyt sotansa. Aikanaan juoruttiin, että hän oli ennen kuolemaansa 21-vuotiaana erittäin läheinen arkkiherttua Frans Karlin nuorikon, Baijerin prinsessa Sophien (eli juuri tämän Sissin anopin) kanssa, ja jopa että yksi Sophien lapsista (myöhemmin Maksimilian I, Meksikon keisari) olisikin ollut hänen. Sophiesta tuli kuulemma kylmä ja säälimätön vasta tämän Napoleonin pojan kuoleman jälkeen... Juu, noita kuninkaallisia sukukiemuroita kyllä riittää.
Eilen oli siis vuorossa Schönbrunnin palatsi. Kävimme siellä Lotan kanssa jo silloin reilillä, mutta eipä tuo haitannut. Palatsissa ei valitettavasti saanut kuvata sisällä, mutta huoneet oli kyllä todella hienoja. Oli myös mielenkiintoista kuulla Maria Teresian, arkkiherttuatar Sophien (se Sissin ilkeä anoppi Sissi-leffoissa, oikeastikin vahvatahtoinen nainen, sillä hänestä sanottiin yhteen aikaan, että hän oli ainoa mies koko hovissa), Frans Joosefin, Sissin ja muiden elämistä. Keisari Frans Joosef esimerkiksi oli erittäin perhekeskeinen mies ja täytti työhuoneensa kuvilla ja pienillä muistoilla lapsistaan. Hän myös rakasti vaimoaan syvästi. Tunne ei vain tainnut olla molemminpuoleinen, sillä Sissi totesi jossain vaiheessa elämäänsä suunnilleen, että avioliitto on vain ansa, johon tytöt huiputetaan liian nuorina. Sissi oli itse 16, kun he menivät naimisiin hyvin lyhyen seurustelun jälkeen. Alunperinhän tarkoituksena oli, että Frans Joosef olisi rakastunut Sissin isosiskoon, mutta toisin kävi... Sissi ja Frans Joosef olivat muuten serkkuja, heidän äitinsä olivat sisaruksia, mutta se nyt ei tuon ajan kuningashuoneissa ollut mikään poikkeus, päinvastoin. Itseasiassa yksi Frans Joosefin sukulaisista meni jopa naimisiin siskontyttärensä kanssa. Lisäksi esim. Napoleonin toinen vaimo ja Napoleon II:n äiti Marie Louise oli tätä Itävallan Habsburgien hallitsijasukua, ja hänen isotätinsä oli Marie Antoinette. Jotenkin hassua ajatella, että nimenomaan Napoleonin vaimon isotäti oli hän, joka jotenkin edusti kaikkea sitä, mitä vastaan Ranskan vallankumouksessa taisteltiin. Napoleon II muuten eli lyhyen elämänsä Schönbrunnissa eristettynä, koska hänen isänsä oli siinä vaiheessa jo hävinnyt sotansa. Aikanaan juoruttiin, että hän oli ennen kuolemaansa 21-vuotiaana erittäin läheinen arkkiherttua Frans Karlin nuorikon, Baijerin prinsessa Sophien (eli juuri tämän Sissin anopin) kanssa, ja jopa että yksi Sophien lapsista (myöhemmin Maksimilian I, Meksikon keisari) olisikin ollut hänen. Sophiesta tuli kuulemma kylmä ja säälimätön vasta tämän Napoleonin pojan kuoleman jälkeen... Juu, noita kuninkaallisia sukukiemuroita kyllä riittää.
Schönbrunnin kaupassa tuli eteen pieni moraalinen dilemma. Myynnissä oli lapsille tosi kivoja vaaleanpunaisia, prinsessakuvaisia Sissi Princess of Austria-t-paitoja. Just niin vaaleanpunaisia ja kaikkea, että varmaan Indillekin kelpaisi. Mutta kun Sissi ei ole mikään paras mahdollinen ihanne...Keisarinna jättäytyi usein mm. pois perheen yhteisiltä päivällisiltä, että pysyisi hoikkana. Muutenkin hänen kauneusrutiininsa olivat aika pakkomielteenomaisia ja nykyään ollaankin yleisesti sitä mieltä, että Sissi oli anorektikko. Vaikka hänestä on siis mm. kauneutensa takia tullut legenda, en jotenkin aivan täysin hyväksy hänen esineellistämistään pelkäksi vaaleanpunaiseksi unelmaprinsessaksi, hänellä kun oli kuitenkin aika traaginen elämä (vaikea avioliitto, anoppi omi lapset, anoreksia, ensimmäinen lapsi kuoli 2-vuotiaana, ainoa poika ilmeisesti ampui itsensä ja nuoren rakastajattarensa (tai sitten heidät murhattiin, pitkä tarina), Sissi puukotettiin kuoliaaksi...) Mutta toisaalta, ne t-paidat oli kyllä aika kivoja, joten jos voisitte vaikka kertoa niiden tyttöjenne vaatekoot?
Tänään olin siis sitten oopperassa. Liput sai hakea klo.14.40 sovitulta tapaamispaikalta. Kyseessä olivat seisomapaikat, jotka periaatteessa maksavat 3-4e/kpl, mutta niitä saa ostaa vain vähän ennen näytöksen alkua ja saaminen on kuulemma vaikeaa. Paikalla oli muutama tuttukin vaihtari, joten siirryimme sitten odottelemaan oopperatalon pääovelle, että ovet aukenivat n.klo 14.55, jonka jälkeen ryntäys seisomakatsomoon, että saamme hyvät paikat. Ja saimmehan me, ei ihan seisomakatsomon eturivissä, mutta ei myöskään tarvinnut seistä keskellä olevalla käytävällä tungoksessa. Katsomo oli myös erittäin hyvässä paikassa, suoraan permantopaikkojen takana keskellä. Ooppera ei muuten ollut sisältä yhtä hieno kuin olin ulkopuolen perusteella ajatellut. Aula kyllä oli koristeellinen, mutta muuten aika tavanomainen oopperatalo.
Katsomoa ja osa lavaa seisomakatsomosta katsottuna.
Seisomakatsomo. On siis tuollaiset punaiset kaiteet johon nojataan, ja jos onnistuu saamaan paikan niiden äärestä, eikä keskeltä käytävältä, on jokaiselle katsojalle tuollainen pieni ruutu, johon tulee valinnan mukaan oopperan teksti joko saksaksi tai englanniksi. Ruudun sijainti on kyllä vähän huono, koska sitä katsoessa joutuu kääntämään katseen pois lavalta.
Ooppera oli hieno ja pidin erityisesti musiikista oikein kovasti. Tällä kertaa oopperan seuraamista auttoi tietysti kaikille tuttu tarina. Laulajat myös artikuloivat niin hyvin, että jopa minä ymmärsin sanan ranskaa sieltä täältä. Harmikseni esitystä oli modernisoitu, eli hienojen historiallisten asujen sijaan esiintyjät olivat aika moderneissa asuissa. Lisäksi varsinkin alussa Juliasta yritettiin tehdä jonkinlaista pop-tähden ja teinipissiksen sekoitusta, mikä taas ei ollenkaan tuntunut sopivan oopperan tekstiin. Oli muuten todella kaunis teksti! Mutta Juliasta en siis pitänyt. Pidin oopperan alkupuoliskosta juhlakohtauksineen enemmän kuin loppupuoliskosta. Puhuttiinkin oopperasta lähtiessä unkarilaisen Lillyn kanssa, että teki melkein mieli huutaa sille Julialle, että "Joojoo, juo nyt jo se hemmetin myrkky!", ts. loppukohtaus tuntui vievän aika hirveän pitkään. Rakastavaisten lopulta vedettyä viimeiset henkäyksensä ja esiripun laskeuduttua emme jääneet odottamaan aplodeja, sillä meillä oli takit narikassa, joten kiiruhdimme ennen ruuhkaa hakemaan ne ja sitten pois. Mutta oli kyllä hieno ooppera, niin hieno että vaikka en varsinaisesti modernisoinnista pitänytkään, jäi oopperasta silti oikein hyvä kuva. Se musiikki ja teksti...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)