Lähdimme lauantaiaamupäivällä bussilla ensin kohti petolintushowta, joka tapahtui Burg Kreuzensteinin pihassa ehkä n. puolen tunnin matkan päässä Wienistä. Showssa esiteltiin esimerkiksi metsästyshaukkoja, aika samanlainen esitys kuin minkä näin Singaporen Bird Parkissa. Erilaista oli, että linnut lensivät todella alhaalta yleisön yli. Istuin aika keskellä, ja vaikka se aluksi oli vain kivaa, jännitti kyllä vähän kun parikymmentäkiloinen (siipien kärkiväli 2m) korppikotka lensi päätä hipoen yli. Yhden pöllön siipi jopa hipaisi päälakeani. Melkein hienointa esityksessä oli kuitenkin se miljöö. Vieressä oli keskiaikainen linna ja näköala ylhäältä kukkulalta upea. Valitettavasti emme päässet linnaan varsinaisesti vierailulle, linnanpihan kyllä sai käydä katsomassa.
Burg Kreuzenstein.
Shown jälkeen ajelimme lounaalle Tonavan rannalla olevaan hotelliravintolaan. Matkalla oli todella kauniit maisemat: toisella puolella virtasi Tonava ja siitä nousevat metsäiset kalliokukkulat, toisella puolella punakattoisia pikkukyliä kirkontorneineen, kukkuloita ylöspäin nousevat viiniviljelmät ja välillä korkean mäen huipulla vanha linnoitus tai sellaisen rauniot. Lounaaksi oli alkukeitto (valitsin kahdesta vaihtoehdosta knöödelikeiton, joka oli tummaa lihalientä, jossa kellui iso jauhoknöödeli), pääruokana ihan hyvää kalaa (olimme saaneet jo aiemmin valita kolmesta vaihtoehdosta) ja jälkiruuaksi tietenkin apfelstrudel (http://en.wikipedia.org/wiki/Apfelstrudel), joka olisi kyllä kaivannut vaniljakastiketta, mutta oli silti hyvää.
Syötyämme suuntasimme kohti Stift Melkiä, joka on vanha benediktiiniluostari. Meillä oli siellä opastettu kierros, joka oli kyllä pettymys. Luostarin rakennukset olivat hienoja, näköala upea ja varsinkin vanha kirjasto aivan ihana, mutta luostarin sisään oli turisteille tehty paikan historiasta kertova näyttely hyvin modernein keinoin. En pitänyt ratkaisusta ollenkaan. Sen sijaan että olisi näytetty luostarin vanhoja ja varmasti hienoja tiloja, oli näyttely jonkinlainen elämää ja luostarin historiaa symbolisoiva neonvaloin tehty muutaman huoneen polku, josta en kyllä saanut paljonkaan irti. Ainoa mieleenjäänyt yksityiskohta oli keskiaikaisessa kirkkomaalaussarjassa keisarin jaloissa makoileva pieni eläin, joka näytti jonkinlaiselta sylikoiran ja pienen apinan risteymältä. Kuvan oli tarkoitus esittää leijonaa, taiteilija ei vain ikinä ollut päässyt sellaista näkemään. Mukavaa oli myös päästä näkemään luostarin kirkko, jossa oli juuri meneillään häät.
Luostari nähtynä lounaspaikastamme.
Luostari ja sen puutarhaa.
Näkymiä luostarista Tonavalle.
Luostarin kirjastoa.
Luostarin jälkeen sai valita, lähtisikö vielä viettämään iltaa Kremsin pikkukaupunkiin vai pariksi tunniksi lepäämään kotiin ennen Oktoberfestiä. Suurin osa valitsi toisen vaihtoehdon, minä myös. Ehdin syödä ja lepäillä hiukan. Tapaaminen Westbahnhofilla oli klo.22.30, juna lähti vasta jotain 23.45. Meille oli varattu pari vaunua kokonaan ihan omaan käyttöömme. Sain onneksi istumapaikan suljettavasta vaunuosastosta. En tuntenut muista osastossa olijoista kuin yhden, mutta valinta osoittautui oikeaksi, koska monet, jotka välttämättä halusivat juuri tiettyjen kavereidensa kanssa samaan paikkaan, joutuivat lopulta istumaan normaalissa avonaisessa osastossa, jossa oli melun takia vaikea nukkua. Minä sen sijaan tutustuin illan aikana vaunuosastoni ihmisiin (mm. brittiläiseen Pollyyn ja espanjalais-brittiläiseen Cassieen) ja saimme hiukan nukuttuakin. Ensimmäiset pari tuntia kuitenkin söimme sipsejä, joimme ilmaista olutta (sain jopa yhden puolen litran tölkin melkein kokonaan juotua) ja juttelimme. Koska penkkien välissä olevat käsinojat sai nostettua ylös, teimme tilaa myös parille kaverille. Meitä taisi kuuden hengen osastossa istua lopuksi kahdeksan. Oli tosi hauskaa. Osalla porukasta oli kunnon bileet meneillään toisessa vaunussa, jossa en itse käynyt edes katsomassa meininkiä. Juomat oli ilmaisia, ja myöhemmin kuulin, että ensimmäinen kärrättiin sairaalaan jo Salzburgista (Wienistä n.3 tuntia). Minun vaunuosastoni rauhoittui nukkumaan joskus kahden jälkeen, mutta osaston ulkopuolista menoa kuunnellessa tuli kyllä selväksi, että monet eivät käyneet nukkumaan ollenkaan. Kovaäänistä naurua, huutelua, kompastelua. Jostain syystä mieleen on painunut erityisesti Lilin ääni hoilaamassa "I kissed a girl and I liked it, taste of her cherry chap stick...I hope my boyfriend don't mind it" (http://www.youtube.com/watch?v=NoKPi8xtyjA). Yö jäi muutenkin hyvin risaiseksi, kun vaikeaa nukkuma-asentoa oli vaikea löytää ja melu oli siis välillä kiinni olevasta ovesta huolimatta varsin kovaa. Esim. n. 40 minuuttia ennen perille saapumista muistan kuulleeni yhden huutavan "Meillä on 40 minuuttia aikaa nukkua! Etsitään äkkiä jostain paikat!". Ilmeisesti suunnitelma toimi, koska myöhemmin kuulin kyseisen tyypin sanovan toiselle nukkuneensa yöllä juuri 40 min. Välillä jotkut kävivät myös vaunuosastossamme katsomassa, olisiko se heidän osastonsa, kun eivät enää kännissä muistaneet, missä alunperin istuivat. Sain nukuttua ehkä n.2-3 tuntia, tosin heräillen vähän väliä. Monet muut eivät tosin olleet yrityksestä huolimatta saaneet nukuttua ollenkaan.
Kuuden jälkeen löysimme siis itsemme seisomasta väsyneinä, viluisina ja osa myös enemmän tai vähemmän kännissä Münchenin rautatieasemalta. Menin ensin osan porukasta kanssa Starbucksiin ostamaan kuumaa juomista. Sieltä löytyi myös ilmaisia karttoja. Kuuma kaakao herätti yllättävän hyvin ja joskus seitsemän aikoihin lähdin tutkimaan kaupunkia. Kävelin hiljakseen rautatieasemalta ydinkeskustaan sumuisessa aamussa. Liikkeellä oli lähinnä muutama vanha pariskunta aamukävelyllä ja pari muuta aikaista turistia. Katselin raatihuoneentorin ja muita nähtävyyksiä. Meille oli annettu kaksi vaihtoehtoista aikaa, jolloin tapaisimme Oktoberfestillä: klo.12 ja klo.14, joten aikaa oli. Olin jo aiemmin katsonut netistä, että menisin katsomaan Residenz-museota (http://de.wikipedia.org/wiki/Residenz_%28M%C3%BCnchen%29), joka sijaitsee Baijerin kuninkaiden linnassa keskustassa. Koska museo aukesi vasta klo.9, menin katsomaan viereistä puistoa, jossa istahdin myös hetkeksi penkille syömään aamupalaksi Mannerin sitruunavohveleita. Puistossa oli todella kaunis, kylmähkö ja utuinen syysaamu. Valitettavasti tässä vaiheessa huomasin, että kamerasta oli taas akku loppu, joten Oktoberfestiltä ei ole kuvia. Olen hiukan ihmeissäni, koska latasin sekä kameran akun että molemmat kännykät perjantai-iltana, ja kameran ja sen tavallisen kännykkäni akut molemmat loppuivat jo sunnuntaina. Kuvasin kyllä kameralla paljon, mutta kännykkää en käyttänyt juuri ollenkaan. Voihan olla, että pistokkeessa oli joku kosketushäiriö, eivätkä laitteet siksi latautuneetkaan täyteen. Toisessa pistorasiassa lataamani toinen kännykkä nimittäin kyllä piti latauksensa.
Näkymiä Münchenistä.
Yhdeksältä menin Residenz-museoon, joka oli ehkä hiukan pettymys Schönbrunnin ja Wienin keisarillisen loiston jälkeen. Museosta puuttui välillä myös jotenkin se henki, kun rakennukset olivat tuhoutuneet niin pahasti sodassa ja monet huoneet oli rakennettu kokonaan uudestaan. Hyvin vähän alkuperäistä oli siis jäljellä, vaikka ne olikin sitten korvattu vastaavilla. Kierrokselle sai mukaan kuulokkeen, josta sai tietoa eri huoneista jne, mutta siinä ei kerrottu ollenkaan jokapäiväisestä elämästä linnassa, selitettiin ainoastaan eri huoneiden tarkoituksia ja alkuperää. Selitykset olivat usein myös liian pitkiä. Museossa oli näyttelyt myös seinävaatteista ja kiinalaisesta posliinista. Minulla meni museon tämän osan kiertämiseen n. kaksi tuntia vaikka en kuunnellut lopulta läheskään kaikkia selostuksia kuulokkeesta. Silti kuulin museon henkilökunnan myöhemmin sanovan, että kiertämiseen menee n. 1,5h. Olisi kannattanut ehdottomasti karsia niitä kuulokkeen selityksiä, varsinkin kun minä sentään olen aiheesta todella kiinnostunut, enkä silti jaksanut kuunnella kaikkea! Kävin vielä kiertämässä myös samoissa tiloissa sijaitsevan aarrekammion, jossa olikin hienoja kruunuja ja kaikkea, mutten oikein enää jaksanut keskittyä niihin.
Vietin museossa ja museon kaupassa yhteensä vajaa kolme tuntia. Ulos tultuani sain huomata päivän muuttuneen erittäin kauniiksi ja aurinkoiseksi. Turisteja oli joka paikka aivan täynnä ja nahkahousuja ja dirndlejä näki kaikenikäisten päällä minne vain katsoikin. Minua jäikin vähän ihmetyttämään tuo jopa nuorten ja teini-ikäisten poikienkin innostus niihin nahkapolvihousuihin. Dirndlin ymmärrän kyllä, koska sehän on muutenkin aika lähellä tämänhetkistä muotia (kellohame ja puhvihihat) ja sillä liivillä ja kaula-aukon pitsillä saa aika hyvin esim. korostettua rintoja, mutta minusta kun ne nahkahousut ei pukeneet oikein ketään miestä. Oli kyseessä sitten vanhempi herrasmies tai parikymppinen nuorimies merkkiaurinkolasit päässä, nahkahousut näyttivät minusta vain...no...oudoilta ja hassuilta. Miesten sääretkään kun ei ole mitenkään kauniit vaan aika karvaiset ja kolhot. Osalla olikin housujen kanssa vaaleat polvisukat. Kävi sääliksi niitä, joilla ei ollut, koska sää ei kuitenkaan ollut ihan niin lämmin . Tytöt voivat sentään laittaa sukkahousut mekon alle. Tässä muuten kuva paikallisen vaatekaupan ikkunasta. Dirndlejä ja nahkahousuja näytti kauppaavan melkein kaikki kaupat:
Kävin rautatieasemalla syömässä lounasta. Paikka oli aivan täynnä ja istumapaikasta oli turha haaveillakaan. Sitten lähdin Oktoberfestille metrolla, oli helppoa seurata vain ihmismassaa. Koska tapaaminen oli kahdelta tietyn teltan edessä, ehdin hiukan katsella ympärilleni. Niiden isojen oluttelttojen lisäksi alue muistutti isoa tivolia: huvipuistolaitteita, ruoka- ja matkamuistokojuja, musiikkia... Liikkeellä olikin ihan kokonaisia perheitä. Mitä myöhemmin näin paikasta, en ole aivan vakuuttunut tapahtuman soveliaisuudesta lapsille. Oluenjuonti ja hauskanpito on tietysti kivaa, sellainen karnevaalimeininki, mutta kun se menee toisilla liian pitkälle. Vähän väliä näin ensiapujoukon kärräämässä ihmisiä jonnekin, ambulansseja oli paikalla monta, telttojen takana oleva ruohikkoinen rinne oli täynnä sammuneita ja oksentelevia ihmisiä... Lyhyesti sanottuna meno oli kuin myöhään vappuaattona, paitsi että kello oli vasta kaksi iltapäivällä.
Kahdelta odottelin tapaamispaikassa muiden vaihtareiden kanssa, mutta lopulta meitä ei tullut kukaan varsinaisesti hakemaan. Lopulta löysin yhden aasialaisporukan kanssa vapaan pöydän, istuimme siihen ja tilasimme olutta. Tai minä en tosin tilannut, litran kolpakkoa en saisi alas millään, enkä edes puolikasta, että voisin jakaa jonkun toisen kanssa. Olin myös äskettäin syönyt, joten kun toiset tilasivat grillattua kanaa, minä tilasin apfelstrudelin. Ruuan tulemisessa meni pitkään, ne meinasivat vieläpä unohtaa sen mun annoksen, ja vaikka sainkin siitä alennusta niin ei se ihan sen arvoista ollut. Oli kyllä iso pala, mutta kun vaniljakastike oli niin makeaa, olisi omenat saaneet olla happamampia. Sää oli kuitenkin hyvä, aurinko paahtoi siihen missä istuimme (telttoihin sisälle ei mahtunut, joten olimme terassin puolella) ja kivaa oli. Vietimme paikalla pari tuntia, jonka jälkeen vielä n. tunnin kierrellen aluetta jne. Kävelimme takaisin keskustaan ja loppuillan vietimmekin junan lähtöä odotellen McDonaldsissa, koska sunnuntai-iltana ei oikein ollut enää muutakaan tekemistä ja olimme jo tosi väsyneitä. Olisi ollut edes lauantai, niin olisi voinut osan ajasta käyttää shoppailemiseen! Olin muuten yllättynyt, miten vähän minua päivällä väsytti, vain parin tunnin nukkuminen ei tuntunut oikeastaan missään ennenkuin joskus seitsemän aikaan illalla.
Kun vihdoin ennen yhtätoista siirryimme rautatieasemalle odottamaan junaa, meitä odotti ikävä yllätys. Jostain syystä ÖBB tai DB oli sekoillut varauksemme kanssa, eikä meille ollut vaunuja Wieniin menevässä junassa. Kaikki alkoivat olla aika epätoivoisia, koska suurin osa oli vain odottanut pääsevänsä vihdoin nukkumaan lämpimään junaan. Pitkän odottelun ja epäselvyyden jälkeen kävi ilmi, että meidän pitäisi yrittää löytää junasta istumapaikat Salzburgiin asti, jossa tilannetta selvitettäisiin uudelleen. Alkoi kauhea ryntäys. Onneksi DB merkitsee, mitkä paikat ovat varattuja. Löysin muutaman pojan kanssa paikat yhdestä tupakoiville tarkoitetusta hytistä, jossa kukaan ei onneksi tupakoinut. Seuralla ei siinä vaiheessa ollut mitään merkitystä, koska kaikki kävivät nukkumaan heti paikan saatuaan. Ne, jotka eivät löytäneet istumapaikkaa, joutuivat ilmeisesti matkustamaan lattialla polkupyörä- ja matkatavaravaunussa. Salzburgissa unenpöpperössä junasta noustessamme kuulinkin jonkun mutisevan jotain juutalaiskuljetuksista...
Pienen odottelun jälkeen Salzburgissa saimme onneksemme kuulla, että junaan lisättäisiin kaksi vaunua ihan vain meitä varten, joten kaikki saisivat istumapaikat. Tällä kertaa vaunut olivat osastottomia, normaaleja junanvaunuja, mutta onneksi kaikki kävivät heti nukkumaan, joten ei ollut ongelmia melusta tms. Sain nukuttua, vaikkakin jälleen heräillen. Kuuden aikaan olimme perillä ja huoneessani olin n. puoli seitsemän. Kävin heti nukkumaan, heräsin kerran joskus puoli kymmenen aikoihin, ja sitten lopulta puoli kahdeltatoista, jolloin katsoin parhaaksi nousta ylös. Nyt olo on itseasiassa huonompi kuin eilen, jotenkin tunkkainen ja epämääräisesti väsynyt. Pää tuntuu olevan täynnä pumpulia. Ulkona näyttäisi olevan vihdoin kaunis ja auringonpaisteinen syyspäivä, mutten tänään taida saada tämän blogitekstin lisäksi aikaan muuta kuin matkan ruokakauppaan.
Selvisin siis Oktoberfestistä hyvin. Vaikka matka tuntui aika epämääräisesti järjestetyltä, oli minulla kivaa ja tutustuin uusiin ihmisiin. München oli kiva paikka ja sääkin suosi. Se itse Oktoberfestkin on nyt koettu: pidin karnevaalitunnelmasta, en pitänyt liikaa juoneista. Sama koskee junamatkaa. Kuulin, että eilen olisi vielä pari opiskelijaa lisää joutunut sairaalaan ja yhdelle ainakin kaverit joutuivat ostamaan 145e maksaneen hotellihuoneen päiväksi selviämistä varten. Kaikki halvemmat paikat olivat tietysti täynnä Oktoberfest-turisteja. Valvomisessakin tunnuin olevan parempi kuin monet muut, päivällä minua ei edes eilen nukuttanut. Tietysti minulla ei myöskään ollut krapulaa, kuten monilla muilla... Onneni on, että sentään pystyn nukkumaan junassa tai bussissa, vaikkakin heräillen, toiset kun eivät saaneet ollenkaan unta. Muistan olleeni myös Kuala Lumpurin-matkalla se, joka sai bussissa parhaiten nukuttua. Aika hassua, koska muutenhan minä olen aina se herkkäunisin.
Yhdeksältä menin Residenz-museoon, joka oli ehkä hiukan pettymys Schönbrunnin ja Wienin keisarillisen loiston jälkeen. Museosta puuttui välillä myös jotenkin se henki, kun rakennukset olivat tuhoutuneet niin pahasti sodassa ja monet huoneet oli rakennettu kokonaan uudestaan. Hyvin vähän alkuperäistä oli siis jäljellä, vaikka ne olikin sitten korvattu vastaavilla. Kierrokselle sai mukaan kuulokkeen, josta sai tietoa eri huoneista jne, mutta siinä ei kerrottu ollenkaan jokapäiväisestä elämästä linnassa, selitettiin ainoastaan eri huoneiden tarkoituksia ja alkuperää. Selitykset olivat usein myös liian pitkiä. Museossa oli näyttelyt myös seinävaatteista ja kiinalaisesta posliinista. Minulla meni museon tämän osan kiertämiseen n. kaksi tuntia vaikka en kuunnellut lopulta läheskään kaikkia selostuksia kuulokkeesta. Silti kuulin museon henkilökunnan myöhemmin sanovan, että kiertämiseen menee n. 1,5h. Olisi kannattanut ehdottomasti karsia niitä kuulokkeen selityksiä, varsinkin kun minä sentään olen aiheesta todella kiinnostunut, enkä silti jaksanut kuunnella kaikkea! Kävin vielä kiertämässä myös samoissa tiloissa sijaitsevan aarrekammion, jossa olikin hienoja kruunuja ja kaikkea, mutten oikein enää jaksanut keskittyä niihin.
Vietin museossa ja museon kaupassa yhteensä vajaa kolme tuntia. Ulos tultuani sain huomata päivän muuttuneen erittäin kauniiksi ja aurinkoiseksi. Turisteja oli joka paikka aivan täynnä ja nahkahousuja ja dirndlejä näki kaikenikäisten päällä minne vain katsoikin. Minua jäikin vähän ihmetyttämään tuo jopa nuorten ja teini-ikäisten poikienkin innostus niihin nahkapolvihousuihin. Dirndlin ymmärrän kyllä, koska sehän on muutenkin aika lähellä tämänhetkistä muotia (kellohame ja puhvihihat) ja sillä liivillä ja kaula-aukon pitsillä saa aika hyvin esim. korostettua rintoja, mutta minusta kun ne nahkahousut ei pukeneet oikein ketään miestä. Oli kyseessä sitten vanhempi herrasmies tai parikymppinen nuorimies merkkiaurinkolasit päässä, nahkahousut näyttivät minusta vain...no...oudoilta ja hassuilta. Miesten sääretkään kun ei ole mitenkään kauniit vaan aika karvaiset ja kolhot. Osalla olikin housujen kanssa vaaleat polvisukat. Kävi sääliksi niitä, joilla ei ollut, koska sää ei kuitenkaan ollut ihan niin lämmin . Tytöt voivat sentään laittaa sukkahousut mekon alle. Tässä muuten kuva paikallisen vaatekaupan ikkunasta. Dirndlejä ja nahkahousuja näytti kauppaavan melkein kaikki kaupat:
Kävin rautatieasemalla syömässä lounasta. Paikka oli aivan täynnä ja istumapaikasta oli turha haaveillakaan. Sitten lähdin Oktoberfestille metrolla, oli helppoa seurata vain ihmismassaa. Koska tapaaminen oli kahdelta tietyn teltan edessä, ehdin hiukan katsella ympärilleni. Niiden isojen oluttelttojen lisäksi alue muistutti isoa tivolia: huvipuistolaitteita, ruoka- ja matkamuistokojuja, musiikkia... Liikkeellä olikin ihan kokonaisia perheitä. Mitä myöhemmin näin paikasta, en ole aivan vakuuttunut tapahtuman soveliaisuudesta lapsille. Oluenjuonti ja hauskanpito on tietysti kivaa, sellainen karnevaalimeininki, mutta kun se menee toisilla liian pitkälle. Vähän väliä näin ensiapujoukon kärräämässä ihmisiä jonnekin, ambulansseja oli paikalla monta, telttojen takana oleva ruohikkoinen rinne oli täynnä sammuneita ja oksentelevia ihmisiä... Lyhyesti sanottuna meno oli kuin myöhään vappuaattona, paitsi että kello oli vasta kaksi iltapäivällä.
Kahdelta odottelin tapaamispaikassa muiden vaihtareiden kanssa, mutta lopulta meitä ei tullut kukaan varsinaisesti hakemaan. Lopulta löysin yhden aasialaisporukan kanssa vapaan pöydän, istuimme siihen ja tilasimme olutta. Tai minä en tosin tilannut, litran kolpakkoa en saisi alas millään, enkä edes puolikasta, että voisin jakaa jonkun toisen kanssa. Olin myös äskettäin syönyt, joten kun toiset tilasivat grillattua kanaa, minä tilasin apfelstrudelin. Ruuan tulemisessa meni pitkään, ne meinasivat vieläpä unohtaa sen mun annoksen, ja vaikka sainkin siitä alennusta niin ei se ihan sen arvoista ollut. Oli kyllä iso pala, mutta kun vaniljakastike oli niin makeaa, olisi omenat saaneet olla happamampia. Sää oli kuitenkin hyvä, aurinko paahtoi siihen missä istuimme (telttoihin sisälle ei mahtunut, joten olimme terassin puolella) ja kivaa oli. Vietimme paikalla pari tuntia, jonka jälkeen vielä n. tunnin kierrellen aluetta jne. Kävelimme takaisin keskustaan ja loppuillan vietimmekin junan lähtöä odotellen McDonaldsissa, koska sunnuntai-iltana ei oikein ollut enää muutakaan tekemistä ja olimme jo tosi väsyneitä. Olisi ollut edes lauantai, niin olisi voinut osan ajasta käyttää shoppailemiseen! Olin muuten yllättynyt, miten vähän minua päivällä väsytti, vain parin tunnin nukkuminen ei tuntunut oikeastaan missään ennenkuin joskus seitsemän aikaan illalla.
Kun vihdoin ennen yhtätoista siirryimme rautatieasemalle odottamaan junaa, meitä odotti ikävä yllätys. Jostain syystä ÖBB tai DB oli sekoillut varauksemme kanssa, eikä meille ollut vaunuja Wieniin menevässä junassa. Kaikki alkoivat olla aika epätoivoisia, koska suurin osa oli vain odottanut pääsevänsä vihdoin nukkumaan lämpimään junaan. Pitkän odottelun ja epäselvyyden jälkeen kävi ilmi, että meidän pitäisi yrittää löytää junasta istumapaikat Salzburgiin asti, jossa tilannetta selvitettäisiin uudelleen. Alkoi kauhea ryntäys. Onneksi DB merkitsee, mitkä paikat ovat varattuja. Löysin muutaman pojan kanssa paikat yhdestä tupakoiville tarkoitetusta hytistä, jossa kukaan ei onneksi tupakoinut. Seuralla ei siinä vaiheessa ollut mitään merkitystä, koska kaikki kävivät nukkumaan heti paikan saatuaan. Ne, jotka eivät löytäneet istumapaikkaa, joutuivat ilmeisesti matkustamaan lattialla polkupyörä- ja matkatavaravaunussa. Salzburgissa unenpöpperössä junasta noustessamme kuulinkin jonkun mutisevan jotain juutalaiskuljetuksista...
Pienen odottelun jälkeen Salzburgissa saimme onneksemme kuulla, että junaan lisättäisiin kaksi vaunua ihan vain meitä varten, joten kaikki saisivat istumapaikat. Tällä kertaa vaunut olivat osastottomia, normaaleja junanvaunuja, mutta onneksi kaikki kävivät heti nukkumaan, joten ei ollut ongelmia melusta tms. Sain nukuttua, vaikkakin jälleen heräillen. Kuuden aikaan olimme perillä ja huoneessani olin n. puoli seitsemän. Kävin heti nukkumaan, heräsin kerran joskus puoli kymmenen aikoihin, ja sitten lopulta puoli kahdeltatoista, jolloin katsoin parhaaksi nousta ylös. Nyt olo on itseasiassa huonompi kuin eilen, jotenkin tunkkainen ja epämääräisesti väsynyt. Pää tuntuu olevan täynnä pumpulia. Ulkona näyttäisi olevan vihdoin kaunis ja auringonpaisteinen syyspäivä, mutten tänään taida saada tämän blogitekstin lisäksi aikaan muuta kuin matkan ruokakauppaan.
Selvisin siis Oktoberfestistä hyvin. Vaikka matka tuntui aika epämääräisesti järjestetyltä, oli minulla kivaa ja tutustuin uusiin ihmisiin. München oli kiva paikka ja sääkin suosi. Se itse Oktoberfestkin on nyt koettu: pidin karnevaalitunnelmasta, en pitänyt liikaa juoneista. Sama koskee junamatkaa. Kuulin, että eilen olisi vielä pari opiskelijaa lisää joutunut sairaalaan ja yhdelle ainakin kaverit joutuivat ostamaan 145e maksaneen hotellihuoneen päiväksi selviämistä varten. Kaikki halvemmat paikat olivat tietysti täynnä Oktoberfest-turisteja. Valvomisessakin tunnuin olevan parempi kuin monet muut, päivällä minua ei edes eilen nukuttanut. Tietysti minulla ei myöskään ollut krapulaa, kuten monilla muilla... Onneni on, että sentään pystyn nukkumaan junassa tai bussissa, vaikkakin heräillen, toiset kun eivät saaneet ollenkaan unta. Muistan olleeni myös Kuala Lumpurin-matkalla se, joka sai bussissa parhaiten nukuttua. Aika hassua, koska muutenhan minä olen aina se herkkäunisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti