Säätä ja saksaa

Tänään oli harvinaisen lämmin päivä, aurinko paistoi ja lämpömittari lähenteli kahtakymmentä. Tuuli aika kovasti, mutta lounaasta. Laitoinkin tämän innoittamana tuohon ylös teille sääbannerin. Näätte siitä aina senhetkisen säätilan täällä ja voitte verrata omaanne. Suomeen kai pitäisi tulla lauantaina lunta. Täällä pitäisi jatkua tuollainen reilun kymmenen asteen säätila vielä jonkin aikaa.

Piti myös sanoa sen verran saksasta, että se alkaa sujua huomattavasti paremmin. Tänäänkin kävin kokonaisen keskustelun Timean kanssa saksaksi huomisillan suunnitelmista, yhdestä yhteisestä kurssista ja ruuanlaitosta. Ensimmäisen kerran huomasin viikko sitten saksantunnilla, että yhtäkkiä ne sanat jotka on ennemmin pyörineet päässä, muttei vaan suostuneet tulemaan ulos, alkoikin valua suusta kohtalaisen vaivattomasti. Ei tietenkään yhtä hyvin ja oikein kuin miltä ne kuulostavat vielä pään sisällä, mutta ymmärretyksi olen tullut ainakin toisten saksanopiskelijoiden keskuudessa. Pitäisi vielä saada rohkeutta puhua kieltä myös paikallisten kanssa, mutta eiköhän se tästä kun harjoittelen vielä lisää toisten vaihtareiden kanssa! Tuntuu myös, että nyt ymmärrän saksantunneilla olevista kuullunymmärtämisharjoituksista vielä enemmän kuin ennen. Ihan kuin päässä olisi jokin kytkin napsahtanut kielen suhteen yhtäkkiä päälle!

Prahan syksy

(Prahan keväthän tapahtui jo 1968, http://fi.wikipedia.org/wiki/Prahan_kev%C3%A4t)

Tähän alkuun pahoittelen myös, että blogger temppuilee kuvien kanssa, eikä suostu laittamaan välejä, minne haluaisin, joten loppuosan kappalejako ja kuvat ovat vähän huonosti.

Perjantaiaamuna raahauduin ylös sängystä jo ennen kuutta, koska tapaaminen oli koululla klo.6.45. Lähtemään päästiin kaiken alkuhäslingin jälkeen ehkä joskus puoli kahdeksalta hienolla, kaksikerroksisella bussilla. Sää oli Wienin ulkopuolella kylmä, bussin lämpömittari näytti paria astetta ja maa oli kuurassa pitkälle Tsekkiin saakka. Sumu ja kuura saivat kaiken näyttämään välillä harmaalta, välillä taas syksyn värit loisti upeasti tien varrella. Varsinkin viiniviljelmät oli uskomaton näky: kaikkia mahdollisia ruskan värejä keltaisesta punaiseen ja ruskeaan. Koko matka ei todellakaan ollut mitään moottoritietä, vaan tie halkoi peltoja ja pikkukyliä. Reilun tunnin matkan jälkeen keskellä peltoja kohosi yhtäkkiä rypäs mitä mauttomampia ravintoloita (yhden katolla oli kaksi valtavaa muovilohikäärmettä ja velho), kasinoita ja outlet-myymälöitä, ja sitten ylitimmekin rajan. Myös rajan toisella puolella oli keskittymä pikkukyliä, joiden pääelinkeinoina tuntui olevan pikkukasinot, strippibaarit ("Kolme uutta tyttöä Ukrainasta!", mainosti yksi isolla), kristallimyymälät ja huoltoasemat. Olisi tehnyt mieli nukkua bussissa, mutta tie meni niin jonkun isomman kaupungin keskustan kuin useamman pikkukylänkin läpi, joten toisaalta olisi myös halunnut vain katsella näkymiä. Vähän aikaa torkuin kuitenkin.

Pari tuntia ennen perille saapumista pääsimme vihdoin taas moottoritielle ja pysähdyimme lyhyelle tauolle. Taukopaikassa oli käteisautomaatti, joten nostin rahaa viikonloppua varten. Prahaan saavuimme lopulta ennen yhtä ja menimme majoittumaan halpahotelliimme. Huoneet oli ihan hyvätasoisia, mutta sijaitsi "huoneistoissa", ts. kaksi 1-3hh jakoivat aina eteisen ja vessan. Minulla oli 1hh, joka oli samassa kahden bulgarialaistytön 2hh kanssa. Valitettavasti meidän huoneistomme oli ainoa, joka ei ollut vielä valmis, joten jouduimme odottelemaan kahteen asti hotellin aulassa sillä aikaa kun muut olivat siistiytymässä ja lepäämässä bussimatkan jälkeen. Kahdelta saimme matkan hintaan kuuluneet Prahan julkisen liikenteen kolmen päivän liput, joten päätimme jättää matkatavarat hotellille säilytykseen ja lähteä kaupungille, ottaisimme huoneet sitten illalla.

Hotellilta pääsi keskustaan ratikalla ja metrolla. Kiertelin pari tuntia keskustaa, lähinnä kauppoja. En mennyt vielä katselemaan nähtävyyksiä, koska tiesin että lauantaiaamuna ohjelmassa olisi kiertokävely. Ostin vähän jotain lisää Tiuhtin ja Viuhtin joululahjaan. Pojat saa tädiltä tuliaisia jo ennen syntymää :) (Onko sukupuolet nyt muuten jo varmistunu?) Lounaaksi ostin supermarketin leipäosastolta tuoreen croissantin ja jälkiruuaksi munkintapaisen. Tykkään niin hirveästi noista Itä-Euroopan maissa usein supermarketeista löytyvistä leipäosastoista, joissa saa jos jonkinlaista tuoretta sämpylää ja leivonnaista itsepalveluna. Alkuillasta menin takaisin hotellille ja ehdin juuri heittää tavarat huoneeseen ennenkuin oli lähtö yhteiselle illalliselle vanhaankaupunkiin. Olimme saaneet valita etukäteen kolmesta menusta, ja olin valinnut sellaisen, jossa oli pääruokana "tsekkiläinen erikoisuus". Tässä sitten tulos:

Joo, ei mitään herkkua, varsinkin kun mukana oli kahta erilaista kaalia (tuo punainen, joka näkyy takaa, oli se toinen). Lisäksi siis possua, leipäknöödeleitä ja jotain muita knöödeleitä. Jälkiruuaksi oli onneksi lettua ja jätskiä. Juomana jaoin litran valkoviinipullon ruotsalaisen Hannan, norjalaisen Stinan ja suomalaisen Sandran kanssa. Heidän kanssaan vietin muutenkin osan ajasta.

Kymmenen jälkeen oli ohjelmassa lähtö baariin, mutta minua väsytti hirveästi, eikä olisi oikein huvittanut. Ajattelin kuitenkin, että on ehkä pakko mennä, koska en voisi mennä takaisin hotellille yksin vieraassa kaupungissa enää tuohon aikaan (Ja tämä ei ollut minun ajatukseni, vaan toiset tytöt kielsi ehdottomasti, ja minun oli myönnettävä että olivat oikeassa, varsinkin kun ratikkapysäkiltä hotellille oli käveltävä aika vähäliikenteisellä alueella vielä muutama sata metriä sivukatuja. Lisäksi Prahassa taksikuskit huijaavat ainakin opaskirjani mukaan jopa pahemmin kuin Tallinnassa.). Pelastuksekseni osoittautuivat kuitenkin ruotsalainen Charles ja amerikkalainen Daniel, jotka olivat myös päättäneet mennä hotellille, joten liityin heidän seuraansa. Tuntui kyllä tosi oudolta palata kahden "henkivartijani" kanssa. Itsenäisesti matkustelevana en ole yksinkertaisesti tottunut, että joskus sitä vain tarvitsee naisena saattajan. Helsingissä en liiku yksin yöllä, Wienissä olen kävellyt vaihtaribileistä kämpälle, mutta matkaa on alle kilometri ja alue on sekä vilkasliikenteinen että hyvämaineinen. Sää oli ollut koko päivän kylmä, ja loppumatkaa kävellessämme sekä minä että Charles totesimme, että pakastaa. Daniel ei meinannut uskoa, mutta käskimme luottaa skandinaaveihin. Kyllä sen vain tunsi ilmasta, sellainen kirpeä tunne. Oli ihanaa päästä nukkumaan jo yhdentoista jälkeen, varsinkin kun kuulin seuraavana päivänä että toiset olivat olleet hotellilla yhdeltä.

Aamulla aamiaisen jälkeen (kuului hintaan ja oli hotellin tasoon verrattuna hyvä) oli lähtö keskustakävelylle. Praha näytti kauniilta kylmässä mutta kauniissa syysaamussa. Daniel, joka oli edellisenä päivänä käynyt Kafka-museossa, kommentoi näkyä näin: "Kafka ei varmaan koskaan nähnyt Prahaa tällaisena, ei hän silloin olisi ollut niin masentunut.". (Kafka: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kafka) Aloitimme kierroksen ylhäältä Prahan linnasta, josta kävelimme alas Pienelle puolelle ja Kaarlensiltaa pitkin Vltavan yli vanhaankaupunkiin, jossa kierros loppui keskusaukiolle. Turisteja oli aivan kauheasti, tungokseksi asti. Tässä muutamia kuvia:

Näkymä linnalta alas.

Näkymä Vltavan yli linnalle.

Patsas, joka kuvaa Prahaa 1600-luvulla 30-vuotisessa sodassa urheasti puolustaneita yliopisto-opiskelijoita. Vastapuolellahan olivat Ruotsin joukot, mukana suomalaiset hakkapeliitat (http://fi.wikipedia.org/wiki/Hakkapeliitat).

Keskusaukio.

Kierroksen loputtua menimme Hannan, Stinan ja Sandran kanssa läheiseen torniin katselemaan näkymää ja sitten lounaalle oppaan suosittelemaan oluttupaan. Annokseni oli hyvin perusruokaa (kanankoipi, perunoita, kastiketta), mutta yllättävän hyvää.

Näkymä tornista.

Lounas.

Lounaan jälkeen kävelimme vanhassa kaupungissa ja kiersimme muutaman matkamuistoliikkeen. Halusimme ostaa yhdestä jääkaappimagneetit, joiden alkuperäinen hinta oli 89sk (25sk=1e), mutta koska myyjät olivat nuoria maahanmuuttajamiehiä ja ostajina neljä vaaleaa skandinaavityttöä, saimme hinnan tingittyä melko helposti 65sk/kpl. Ennen kolmea muut tytöt päättivät jo palata hotellille lepäilemään ennen illallista ja baaria, mutta minä halusin käyttää jokaisen hetken Prahassa hyväksi ja jäin vielä kaupungille. Kannatti, koska löysin yhdestä liikkeestä itselleni vihdoin uuden rahapussin, jossa oli tarpeeksi korttipaikkoja. Entinen on hajoamassa käsiin ja korttipaikkojen määrä ja helposti käsillä oleva kolikko-osasto on pääkriteerejä, kun etsin uutta. Löysin myös Marks&Spencerin, joka brittiläisyydestään huolimatta tuo minulle aina mieleen Singaporen. Pidän varsinkin Marks&Spencerin joulutuotteista, ne on jotenkin niin brittiläisiä. Ostinkin sitten joulukorttisetin, saatte nähdä minkälaisen lähempänä joulua. Hotellille palasin niin, että minulle jäi n. tunti aikaa ennen illalliselle lähtöä.

Illallinen oli tällä kertaa toisella puolella keskustaa, jälleen sellaisessa oluttuvantapaisessa. Tällä kertaa pääruokana oli riisiä ja stroganoffia, ihan hyvää mutta liian iso annos (alkuruokana kanakeittoa, jälkiruokana jätskiä). Ruuan kanssa join Hannan kanssa puoliksi 0,7l pullon viiniä. Ennen yhtätoista siirryimme baariin, jossa oli valtava videoscreeni jolla pyöri musiikkivideoita lähinnä 80- ja 90-luvuilta, mutta myös vähän vanhempaa musiikkia (esimerkkinä musiikista kaksi ruotsalaisbändiä:http://www.youtube.com/watch?v=WY57jGNCN8Q ja http://www.youtube.com/watch?v=ddgyg_5FF_0). Ilta kuluikin mukavasti tanssilattialla. Juomista en tosin ostanut lisää, koska olimme vielä ennen lähtöä illalliselta juoneet vodkapaukut: puoli pulloa viiniä ja yksi paukku on mulle ihan tarpeeksi. Jossain vaiheessa ranskalainen lääkäri, joka oli Prahassa seminaarissa, yritti kovasti iskeä Hannaa, mutta tämä ei oikein lämmennyt (no, lääkäri ei ehkä ollut oikein pohjoismaalaisten makuun, oli sitä pienikokoista, isonenäistä ja tummaa ranskalaistyyppiä). Jossain vaiheessa huomasimme Sandran kanssa, että muut olivat löytäneet itselleen miesseuraa (tosin samasta vaihtariporukasta), joten tunsimme olomme vähän ulkopuolisiksi, ja haahuiltuamme jonkin aikaa tanssilattian, aulan ja yläkerran parven välillä päätimme lähteä yöratikalla hotellille. Valitettavasti oli vähän epäselvyyttä aluksi, mihin suuntaan meidän pitäisi ottaa ratikka, joten oikea ehti juuri mennä nenän edestä. Kello oli tässä vaiheessa kaksi. Jouduimme odottamaan puoli tuntia, tosin tämän puolen tunnin aikana ilmestyivät pysäkille sitten myös Hanna ja Stina, sekä suuri osa muuta vaihtariporukkaa, joista osa oli ollut läheisessä pubissa. Nukkumaan pääsin kolmelta, mutta aamuista herätystä ennen yhdeksää (huone piti luovuttaa kymmeneltä) lievitti tieto kellojen siirtämisestä talviaikaan. Tunti enemmän aikaa nukkua, siis.

Sunnuntaiaamuna heräsin vähän ennen kellon sointia, pakkasin, söin aamiaisen ja luovutin huoneen. Ohjelmassa oli ohjattu retki Prahan juutalaisalueelle. Retkeen kuului lähinnä käynti juutalaismuseossa, joka koostui toisessa maailmansodassa kuolleiden juutalaisten muistolle omistetusta synagogasta ja vanhasta juutalaisesta hautausmaasta. Yhden aikaan päätimme retken jälleen keskusaukiolle, jonka jälkeen oli vielä muutama tunti aikaa. Kävin katsastamassa paikallisen entisen Kaubamajaa vastaavan tavaratalon, nykyisen Tescon (britit on selvästi kunnostautunu Tsekkeihin levittäytymisessä, koska keskustassa oli myös Debenhams). Ostin myös eväitä bussiin ja kävelin vielä vähän.

Kuva muistosynagogasta. Tuo pieni teksti seinällä on kaikkien keskitysleireillä kuolleiden prahalaisten nimet, pienellä kirjoituksella. Tämä oli vain yksi seinistä, niitä oli monta. Nimiä oli siis todella paljon. Lisäksi yläkerrassa oli yhdellä keskitysleirillä eläneiden lasten piirroksia.

Hotellilla olin ennen neljää, bussiin pääsimme puoli viiden aikoihin ja matka kohti Wieniä alkoi vihdoin viideltä. Ei kyllä ollut puhettakaan rauhallisesta bussimatkasta, koska tarjolla oli alkoholia ja istuin keskellä amerikkalaisia ja kanadalaisia, jotka ei todellakaan sylkenyt lasiin. Ainoastaan me pohjoismaalaiset näytimme siltä, että olisimme kaivanneet vähän rauhallisempaa kotimatkaa. Stina erehtyi loppumatkasta kysymään amerikkalaiselta ja laskuhumalaiselta Nickiltä, miksi amerikkalaiset ovat niin äänekkäitä (viereemme oli juuri tullut huutamaan kännissä oleva amerikkalaistyttö), josta tuloksena oli Nickin valitusluento siitä, miten häntä on kohdeltu kauhean kaltoin Euroopassa amerikkalaisuutensa takia, vaikka hän on mieletään avoin ja miten tyhmä stereotypia tuokin oli. Loppumatkan hän istuikin pää painuksissa vilkuillen välillä Stinaa surullisesti tai murhaavasti ja huomautellen, että sillä hetkellä äänekkäimpiä olivat itseasiassa kanadalaiset. Mitä tästä opimmekaan? Älä koskaan vahingossakaan mainitse yhtään stereotypiaa laskuhumalaiselle amerikkalaiselle. Itse keskityin matkan ajan lähinnä lukemaan viime viikolla ostamaani hömppäkirjaa.

Perille saavuimme puoli kymmeneltä. Paluu arkeen oli kyllä vähän ankea, koulutehtäviä riittää tällä ja seuraavalla viikolla aivan käsittämättömät määrät. Praha oli kuitenkin kaunis kaupunki ja kivaa oli. Huomasin myös, miten Wienin julkinen liikenne on hemmotellut minut pilalle. Olen niin tottunut korkeintaan 7 min vuoroväleihin (yleensä 2-5 min), että Prahan metrossa odottaminen tuntui ikuisuudelta, vaikkei aikaa tainnut mennä kuin 10 min. Muuten Praha oli jännä sekoitus keskiajan ja barokin jäänteitä ja 1800-luvun arkkitehtuuria kommunistisin vaikuttein.

Loppuun vielä jälleen pari kuvaa iskälle. Tunnistatko auton?

Ulkoa

Sisältä

Ja tässä vastaus:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tatra_(auto)