Ensiksi aiheeseen liittyvää musiikkia: http://www.youtube.com/watch?v=wJp8UvNGxI0
No niin, eihän se mikään yllätys ollut, jos katsoi säätiedotusta, jonka minä onneksi eilen tein jonkun mainittua asiasta. Ja toden totta: täksi päiväksi luvattiin 50% mahdollisuutta lumisateeseen. Laitoin siis aamulla suosiolla ensimmäistä kertaa talvitakin päälle, vaikka ulkona aurinko paistoikin siniseltä taivaalta. Vaikka autojen katoilla oli vähän härmää, epäilin aamulla kovasti lumisateen mahdollisuutta, kun takissa meinasi olla kuuma. Olin kuitenkin väärässä. Seminaari pidettiin koulun viidennessä kerroksessa, josta oli hieno näköala yli laitakaupungin kukkuloille, ja saatoin aamupäivän ajan seurata, miten tuuli kuljetti pikkuhiljaa pilviä kaupungin ylle. Pian kauempana oli jo harmaata ja juuri ennen lounastaukoa huomasimme, että harmaus oli saavuttanut meidät. Syykin selvisi ulkona: satoi lunta! Kävimme lounaalla läheisessä ravintolassa (lounaaksi Schinkenfleckerl http://de.wikipedia.org/wiki/Schinkenfleckerl, eli pastaa ja kinkkua sekaisin) ja palatessamme oli sade muuttunut rakeiksi, ihan kuin olisi raesokeria taivaasta tippunut! Rakeet muuttuivat välillä kunnon myrskyksi, taisi jopa ukkonen kerran välähtää, mutta rauhoittui sitten taas lumisateeksi. Viimeisellä tauolla neljän aikaan saimmekin ihailla ikkunasta kaunista sinistä hetkeä: lumi peitti kaupungin katot ja muutti vihreänsävyiset kukkulat harmaiksi. Kotiinlähtiessä sade oli lakannut, yliopiston edustalla oli miehiä kolaamassa ohutta, parin sentin lumikerrosta ja heittelemässä soraa portaikkoon. Teiltä lumi oli sulanut vedeksi tai ohueksi loskakerrokseksi, mutta autojen katoilla ja nurmialueilla on vielä ohut kerros lunta.
Olen ihan innoissani lumesta, se tekee kaikesta hetkeksi niin paljon kauniimpaa. Joulukin tuntuu yhtäkkiä olevan tulossa: äsken siihen oli vielä pitkä aika, nyt yhtäkkiä kaikki tuntuvat laittelevan joulukoristeita ja ensimmäiseen adventtiinkin on enää viikko. Itse suhtaudun jouluun kaksitahoisesti: toisaalta odotan yhtä innolla kuin aina, mutta toisaalta lähestyvä joulu merkitsee myös lähestyviä tenttejä, puhumattakaan siitä että aikani Wienissä alkaa olla ohi. En minä vielä halua lähteä, vastahan minä tulin tänne! Sitäpaitsi Helsingissä pitäisi alkaa miettiä gradua ja työnhakua toden teolla, eikä yhtään huvittaisi.
lauantai 22. marraskuuta 2008
perjantai 21. marraskuuta 2008
Iloinen leski
Pikainen päivitys ennen nukkumaanmenoa, koska olen huomenna koko päivän CEMS skill seminarissa, aiheena Time Management.
Iloinen leski oli tosi hyvä, pidin ehkä Lepakosta ihan vähän enemmän, mutta nautin kyllä tästäkin täysillä. Vitsejä ei ollut yhtä paljon, eikä musiikki ehkä aivan yhtä hyvää kuin Straussilla, mutta hymy huulilla kyllä lähdin. Ehdottomasti kannatti mennä, sillä saatiin Timean kanssa melkein samat paikat kuin Lotan kanssa: permannolta yhdeksänneltä riviltä. Normaalisti 65 euron paikat, nyt siis 10e/kpl. Väliajalla huomasimme myös kahden tutun ranskalaistytön olevan paikalla, joten esityksen päätyttyä menimme heidän kanssaan vielä syömään läheiseen kiinalaiseen. Tuli taas harjoiteltua saksaa, sillä keskustelu vaihteli saksasta englantiin ja takaisin.
Tässä muutama näyte operetista. Ensimmäinen on varmasti monille tuttu, ja minusta aivan ihana. Jos painatte tuolta oikealta sinistä pientä "more info"-tekstiä, tulee näkyviin myös sanat, tosin pieniä virheitä on. Mutta tosi kauniit sanat!
http://www.youtube.com/watch?v=oi5wV0tW6-Y
Lopuksi nähtiin cancaniakin. Tässä tosin englanniksi laulettuna.
http://www.youtube.com/watch?v=Y6Duj5WBWrg
Iloinen leski oli tosi hyvä, pidin ehkä Lepakosta ihan vähän enemmän, mutta nautin kyllä tästäkin täysillä. Vitsejä ei ollut yhtä paljon, eikä musiikki ehkä aivan yhtä hyvää kuin Straussilla, mutta hymy huulilla kyllä lähdin. Ehdottomasti kannatti mennä, sillä saatiin Timean kanssa melkein samat paikat kuin Lotan kanssa: permannolta yhdeksänneltä riviltä. Normaalisti 65 euron paikat, nyt siis 10e/kpl. Väliajalla huomasimme myös kahden tutun ranskalaistytön olevan paikalla, joten esityksen päätyttyä menimme heidän kanssaan vielä syömään läheiseen kiinalaiseen. Tuli taas harjoiteltua saksaa, sillä keskustelu vaihteli saksasta englantiin ja takaisin.
Tässä muutama näyte operetista. Ensimmäinen on varmasti monille tuttu, ja minusta aivan ihana. Jos painatte tuolta oikealta sinistä pientä "more info"-tekstiä, tulee näkyviin myös sanat, tosin pieniä virheitä on. Mutta tosi kauniit sanat!
http://www.youtube.com/watch?v=oi5wV0tW6-Y
Lopuksi nähtiin cancaniakin. Tässä tosin englanniksi laulettuna.
http://www.youtube.com/watch?v=Y6Duj5WBWrg
Viiniä ja kalaa
Keskiviikkoinen viininmaistajaisilta oli ensimmäinen sosiaalinen tapahtuma ties kuinka pitkään aikaan (ryhmätyötapaamisia kun ei lasketa). Suomessahan tämä ei olisi mitenkään kummallista minulle, mutta vaihdossa on tarkoitus tehdä muutakin kuin opiskella (vaikka WU Wien ja CEMS ovat selvästi eri mieltä). Kun tuotot vielä menivät hyväntekeväisyyteen, päätin siis osallistua. Ja ihan kiva ilta olikin. Porukkaa ei kai ollut paikalla ihan niin paljon kuin järjestäjät olisivat toivoneet, mutta löysin heti vaihtareita ja paikallisia tämän vuoden CEMS-opiskelijoita ryhmittyneenä yhteen, joten liityin heidän seuraansa. Tarjolla oli juustoja ja erilaisia leipiä, joista erityisesti yksi sekaleipä oli tosi herkullista: jotenkin se rapea kuori ja pehmeä sisus muistutti tuoretta ruisleipää. Viinit maisteltiin kierroksittain niin, että ensin viinintuottajan edustaja kertoi viinistä ja miten sitä pitäisi katsella, haistella ja maistella, ja sitten tarjoilijat kävivät kaatamassa jokaiselle puolisen lasia. Kierroksia oli viisi, neljä valkoviiniä ja yksi punaviini, ja jokaisen kierroksen välissä aikaa noin puoli tuntia. Täytyy myöntää, etten kyllä juurikaan huomannut eroja suurimman osan valkoviineistä välillä.
Viinien välillä aika meni juustoja syödessä ja jutustellessa. Juttua riitti tietysti sitä enemmän ja sitä tuntemattomampien kanssa, mitä pitemmälle viininmaistelu ehti. Keskusteltiin mm. revontulista (tämä tuntuu aina kiehtovan ulkomaalaisia), talvesta, entisistä vaihtokokemuksista ja matkustelusta. Törmäsinpä myös mielenkiintoiseen seikkaan, mitä en ole ennen tullut ajatelleeksi. Kun puhuimme talvesta eri maissa, lumen määrästä jne, ja selitin jotain Rantasalmen oloista verrattuna Helsinkiin, paikallinen tyttö kysyi minulta, millä korkeudella Rantasalmi sijaitsee. Hämmennyin, koska olin juuri selittänyt sen olevan 300 km Helsingistä pohjoiseen, joten selvästikään hän ei sitä tarkoittanut. Pyysin tarkennusta, ja tyttö sanoi "Niin, korkeus (merenpinnasta)". Vieläkin hämmentyneempänä naurahdin ja vastasin, ettei minulla ole aavistustakaan. Tilanne selvisi vähän myöhemmin kun eräs paikallinen selitti kotikylänsä sijaintia: 500m ylöspäin kaupungista X. Niinpä tietysti, alppimaassa paikan ilmastoon vaikuttaa toki enemmän se, miten korkealla vuoristossa se sijaitsee kuin sijainti pohjois-etelä-suunnassa! Minä olen tottunut, että jos kysytään, miten korkealla jokin paikka sijaitsee, siihen vastataan tyyliin "Kuopion korkeudella" tms.
Keskustelimme myös autojen talvivarustuksesta pikaisesti. Täällä käytetään kitkarenkaita talvella, mutta koska "eihän niillä selviä ollenkaan maaseudulla" (Ha! Wieniläisetkin sen tietää!), on kaikilla myös ketjut. Nastarenkaat on kielletty. Lumiolosuhteet taitavat kuitenkin olla toiset kuin Suomessa, koska yksi paikallinen selitti, miten he eivät päässeet kolmeen päivään ulos kotoa lumisateen takia. Olisi pitänyt kysyä paikallisesta aurausjärjestelmästä ja sen toimivuudesta.
Kotiin lähdin viimeisen viinilasillisen jälkeen joskus ennen yhtätoista. Laiskotti, joten otin bussin, kun se sattui juuri olemaan pysäkillä. Keskiviikkoiltana yhdentoista aikaankin bussi oli melkein täynnä.
Toinen asia, josta minun piti kirjoittaa, on keskieurooppalainen kalansyöntikulttuuri. Perinteisestihän Suomi on maa jossa syödään kalaa, mutta nykyään kalaa taitaa syödä lähinnä vanhempi sukupolvi, nuoret eivät juuri ollenkaan. Tämä ei vaikuta olevan samoin keskieuroopassa. Mensassa on usein tarjolla kalaa (tosin usein paneroituna fileenä), viimeksi tänään, ja hyvin vaikuttaa käyvän kaupaksi opiskelijoillekin. Lisäksi viimeksi kun kyselin tanskalaiselta Josefinelta, tietäisikö hän mitä kalaa syömämme pangasius on, Josefine vastasi tuntevansa kalan vain sillä nimellä ja ostavansa sitä usein Tanskassa, koska se on halpaa ja vähäruotoista. En tunne Suomessa ketään ikäistäni, joka ostaisi kaupasta oikeaa kalaa (en laske nyt mukaan kirjolohta tai tuttavilta saatuja lahjoituksia)! (Pangasius muuten on suomeksikin pangasius ja tulee Aasiasta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Pangasius ). Tänne on myös levinnyt saksalainen Nordsee-ketju (http://www.nordsee.de ), joka myy kalasta tehtyä pikaruokaa (sämpylöitä, hampurilaisia, kalapaloja). En usko, että ketju menestyisi Suomessa, nuorisolla on niin suuria ennakkoluuloja kalaa kohtaan.
Mistä nämä erot sitten johtuvat? Miksi suomalaiset nuoret eivät tykkää kalasta? Johtuuko se siitä ainaisesta kouluissa ja päiväkodeissa tuputettavasta pakasteseistä (jota minä inhoan, enkä suostuisi edes kalaksi kutsumaan), vai mistä? Yksi selitys tuli mieleeni tänään popsiessani mensassa Schollenfilet-annostani (joka myöhemmin wikipediaa tutkiskelemalla osoittautui punakampelaksi http://fi.wikipedia.org/wiki/Punakampela ): katolilaisuus! Perinteisesti kai kalaa on ainakin täällä Itävallassa syöty paastopäivinä eli perjantaisin. Mutta ei se voi pelkästään perinteistä johtua, onhan kala Suomessakin perinteistä ruokaa. Kertokaa siis minulle: miksi niin monet suomalaiset nuoret välttävät kalaa? Toisaalta, enhän osta kalaa minäkään, ainoastaan tarjouskirjolohta silloin tällöin. Ja miksi en osta? Koska en ole tottunut valmistamaan sitä, puhdistamisesta puhumattakaan. Se taas johtuu osin tarjonnasta: lohta ostan, koska se on valmiiksi fileinä. Ja tarjontaa ei tietysti ole, koska kysyntää ei ole.
Ehkäpä nämä kalapohdiskelut riittävät tältä päivältä. Huomasin Volksoperan ohjelmistosta, että tänä iltana on vuorossa Leharin Iloinen leski (http://fi.wikipedia.org/wiki/Iloinen_leski ), joten päätin viettää vapaaillan koulutöistä sen parissa. Lähden siis metsästämään taas joko niitä 10e halpoja opiskelijalippuja tai seisomapaikkoja. Lisäksi Timea kiinnostui suunnitelmasta (unkarilaisena Lehar on hänelle tietysti tuttu), ja sovimme tapaamisen Volksoperalla puoli tuntia ennen näytöksen alkua. Operetti-ilta edessä siis!
Viinien välillä aika meni juustoja syödessä ja jutustellessa. Juttua riitti tietysti sitä enemmän ja sitä tuntemattomampien kanssa, mitä pitemmälle viininmaistelu ehti. Keskusteltiin mm. revontulista (tämä tuntuu aina kiehtovan ulkomaalaisia), talvesta, entisistä vaihtokokemuksista ja matkustelusta. Törmäsinpä myös mielenkiintoiseen seikkaan, mitä en ole ennen tullut ajatelleeksi. Kun puhuimme talvesta eri maissa, lumen määrästä jne, ja selitin jotain Rantasalmen oloista verrattuna Helsinkiin, paikallinen tyttö kysyi minulta, millä korkeudella Rantasalmi sijaitsee. Hämmennyin, koska olin juuri selittänyt sen olevan 300 km Helsingistä pohjoiseen, joten selvästikään hän ei sitä tarkoittanut. Pyysin tarkennusta, ja tyttö sanoi "Niin, korkeus (merenpinnasta)". Vieläkin hämmentyneempänä naurahdin ja vastasin, ettei minulla ole aavistustakaan. Tilanne selvisi vähän myöhemmin kun eräs paikallinen selitti kotikylänsä sijaintia: 500m ylöspäin kaupungista X. Niinpä tietysti, alppimaassa paikan ilmastoon vaikuttaa toki enemmän se, miten korkealla vuoristossa se sijaitsee kuin sijainti pohjois-etelä-suunnassa! Minä olen tottunut, että jos kysytään, miten korkealla jokin paikka sijaitsee, siihen vastataan tyyliin "Kuopion korkeudella" tms.
Keskustelimme myös autojen talvivarustuksesta pikaisesti. Täällä käytetään kitkarenkaita talvella, mutta koska "eihän niillä selviä ollenkaan maaseudulla" (Ha! Wieniläisetkin sen tietää!), on kaikilla myös ketjut. Nastarenkaat on kielletty. Lumiolosuhteet taitavat kuitenkin olla toiset kuin Suomessa, koska yksi paikallinen selitti, miten he eivät päässeet kolmeen päivään ulos kotoa lumisateen takia. Olisi pitänyt kysyä paikallisesta aurausjärjestelmästä ja sen toimivuudesta.
Kotiin lähdin viimeisen viinilasillisen jälkeen joskus ennen yhtätoista. Laiskotti, joten otin bussin, kun se sattui juuri olemaan pysäkillä. Keskiviikkoiltana yhdentoista aikaankin bussi oli melkein täynnä.
Toinen asia, josta minun piti kirjoittaa, on keskieurooppalainen kalansyöntikulttuuri. Perinteisestihän Suomi on maa jossa syödään kalaa, mutta nykyään kalaa taitaa syödä lähinnä vanhempi sukupolvi, nuoret eivät juuri ollenkaan. Tämä ei vaikuta olevan samoin keskieuroopassa. Mensassa on usein tarjolla kalaa (tosin usein paneroituna fileenä), viimeksi tänään, ja hyvin vaikuttaa käyvän kaupaksi opiskelijoillekin. Lisäksi viimeksi kun kyselin tanskalaiselta Josefinelta, tietäisikö hän mitä kalaa syömämme pangasius on, Josefine vastasi tuntevansa kalan vain sillä nimellä ja ostavansa sitä usein Tanskassa, koska se on halpaa ja vähäruotoista. En tunne Suomessa ketään ikäistäni, joka ostaisi kaupasta oikeaa kalaa (en laske nyt mukaan kirjolohta tai tuttavilta saatuja lahjoituksia)! (Pangasius muuten on suomeksikin pangasius ja tulee Aasiasta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Pangasius ). Tänne on myös levinnyt saksalainen Nordsee-ketju (http://www.nordsee.de ), joka myy kalasta tehtyä pikaruokaa (sämpylöitä, hampurilaisia, kalapaloja). En usko, että ketju menestyisi Suomessa, nuorisolla on niin suuria ennakkoluuloja kalaa kohtaan.
Mistä nämä erot sitten johtuvat? Miksi suomalaiset nuoret eivät tykkää kalasta? Johtuuko se siitä ainaisesta kouluissa ja päiväkodeissa tuputettavasta pakasteseistä (jota minä inhoan, enkä suostuisi edes kalaksi kutsumaan), vai mistä? Yksi selitys tuli mieleeni tänään popsiessani mensassa Schollenfilet-annostani (joka myöhemmin wikipediaa tutkiskelemalla osoittautui punakampelaksi http://fi.wikipedia.org/wiki/Punakampela ): katolilaisuus! Perinteisesti kai kalaa on ainakin täällä Itävallassa syöty paastopäivinä eli perjantaisin. Mutta ei se voi pelkästään perinteistä johtua, onhan kala Suomessakin perinteistä ruokaa. Kertokaa siis minulle: miksi niin monet suomalaiset nuoret välttävät kalaa? Toisaalta, enhän osta kalaa minäkään, ainoastaan tarjouskirjolohta silloin tällöin. Ja miksi en osta? Koska en ole tottunut valmistamaan sitä, puhdistamisesta puhumattakaan. Se taas johtuu osin tarjonnasta: lohta ostan, koska se on valmiiksi fileinä. Ja tarjontaa ei tietysti ole, koska kysyntää ei ole.
Ehkäpä nämä kalapohdiskelut riittävät tältä päivältä. Huomasin Volksoperan ohjelmistosta, että tänä iltana on vuorossa Leharin Iloinen leski (http://fi.wikipedia.org/wiki/Iloinen_leski ), joten päätin viettää vapaaillan koulutöistä sen parissa. Lähden siis metsästämään taas joko niitä 10e halpoja opiskelijalippuja tai seisomapaikkoja. Lisäksi Timea kiinnostui suunnitelmasta (unkarilaisena Lehar on hänelle tietysti tuttu), ja sovimme tapaamisen Volksoperalla puoli tuntia ennen näytöksen alkua. Operetti-ilta edessä siis!
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
Taantuma iski...
...Ja vei minulta työhaastattelun. Se ainoa firma, johon sain työhaastattelun Pariisin career forumiin ilmoitti nimittäin tänään sähköpostilla peruneensa kaikki haastattelut, koska "olemme valinneet tänä vuonna jo niin paljon hyviä kandidaatteja, ja yritämme muutenkin pitää kulut kurissa" tms. Toisin sanoen siis eivät voi palkata uusia, kun entisiäkin pannaan pihalle... Ilmoittivat kyllä haluavansa haastatella taas ensi vuonna. Paikalle ovat kuitenkin tulossa. Minusta on vähän nurinkurista lopettaa haastattelujenperuutusmaili sanoihin "Nähdään pian career forumissa!". No, kai niiltä voi silti käydä kyselemässä rekrytointimahdollisuuksia Suomessa, lähinnä kun tuntui että tuo maili koski kansainvälistä yliopistosta valmistuneille tarjottavaa ohjelmaa.
Harmittaa tietysti, mutta en niinkään pelkää jääväni kokonaan ilman töitä. Olen varma, että pääkaupunkiseudulta löytyy aina jotain, jopa jotain parempaakin. Harmittaa se, että tunsin tuon olevan mahdollisesti vihdoin askel kohti mahdollisuutta muuttaa yhteen Tapanin kanssa (vaikka en edes oikeasti tiennyt, oliko se) ja nyt se otettiin minulta pois. Ongelmana kun on, etten haluaisi mitä tahansa työpaikkaa (kun tutkimustenkin mukaan se ensimmäinen on tärkeä), mutta Oulusta taitaa hakemaani olla vaikea löytää. Tulee vain pieni epätoivo, kun toivon niin kovasti että tämä monen vuoden odotus loppuisi ja pääsisimme vihdoin olemaan niinkuin muutkit parit. Te ette taida aina tajutakaan, miten vaikeaa tämä joskus on, minusta tuntuu että kaikki on vain niin tottuneita siihen, että Sirje asuu ties missä (Mikkelissä, Singaporessa, Helsingissä, Wienissä) ja Tapani Oulussa. Tilannetta ei juuri auta, että tiedän itse myötävaikuttaneeni tähän suuresti laittamalla koko ajan opiskelun ja uran parisuhteen edelle: minulle on ollut tärkeämpää saada juuri haluamani tutkinto tunnetusta koulusta tai päästä ulkomaille kuin asua rakkaani kanssa. Ja kunnianhimoni varmasti säätelee päätöksiäni jatkossakin. Olisi paljon helpompaa, jos voisin vain tyytyä olemaan jokin pikkusihteeri jossain pikkuyrityksessä ja asua onnellisena perheen kanssa jossain pikkukylässä loppuelämäni. Monet muutkin ihmiset tekee niin, miksi minun pitää aina kaivata kauemmas ja korkeammalle?
Lähden tästä hukuttamaan harmiani CEMS-viininmaistajaisiin. Sisäänpääsymaksusta (15e) ainakin osa menee hyväntekeväisyyteen ja tarjolla on jonkun tunnetun viinintuottajan viinejä sekä ilmeisesti juustoja lisäksi. Kuulostaa ainakin kivalta, toivottavasti tulee parempi mieli. Ja sinä lukijani, jos sinä saat käydä joka ilta nukkumaan kultasi viereen ja herätä hänen vierestään joka aamu, tai jos yleensäkin normaalitilanteessa näet häntä useammin kuin kolmesti kuukaudessa, niin mene nyt ja anna kullallesi pusu. Jotkut meistä haluaisivat tehdä niin, mutta eivät voi.
Harmittaa tietysti, mutta en niinkään pelkää jääväni kokonaan ilman töitä. Olen varma, että pääkaupunkiseudulta löytyy aina jotain, jopa jotain parempaakin. Harmittaa se, että tunsin tuon olevan mahdollisesti vihdoin askel kohti mahdollisuutta muuttaa yhteen Tapanin kanssa (vaikka en edes oikeasti tiennyt, oliko se) ja nyt se otettiin minulta pois. Ongelmana kun on, etten haluaisi mitä tahansa työpaikkaa (kun tutkimustenkin mukaan se ensimmäinen on tärkeä), mutta Oulusta taitaa hakemaani olla vaikea löytää. Tulee vain pieni epätoivo, kun toivon niin kovasti että tämä monen vuoden odotus loppuisi ja pääsisimme vihdoin olemaan niinkuin muutkit parit. Te ette taida aina tajutakaan, miten vaikeaa tämä joskus on, minusta tuntuu että kaikki on vain niin tottuneita siihen, että Sirje asuu ties missä (Mikkelissä, Singaporessa, Helsingissä, Wienissä) ja Tapani Oulussa. Tilannetta ei juuri auta, että tiedän itse myötävaikuttaneeni tähän suuresti laittamalla koko ajan opiskelun ja uran parisuhteen edelle: minulle on ollut tärkeämpää saada juuri haluamani tutkinto tunnetusta koulusta tai päästä ulkomaille kuin asua rakkaani kanssa. Ja kunnianhimoni varmasti säätelee päätöksiäni jatkossakin. Olisi paljon helpompaa, jos voisin vain tyytyä olemaan jokin pikkusihteeri jossain pikkuyrityksessä ja asua onnellisena perheen kanssa jossain pikkukylässä loppuelämäni. Monet muutkin ihmiset tekee niin, miksi minun pitää aina kaivata kauemmas ja korkeammalle?
Lähden tästä hukuttamaan harmiani CEMS-viininmaistajaisiin. Sisäänpääsymaksusta (15e) ainakin osa menee hyväntekeväisyyteen ja tarjolla on jonkun tunnetun viinintuottajan viinejä sekä ilmeisesti juustoja lisäksi. Kuulostaa ainakin kivalta, toivottavasti tulee parempi mieli. Ja sinä lukijani, jos sinä saat käydä joka ilta nukkumaan kultasi viereen ja herätä hänen vierestään joka aamu, tai jos yleensäkin normaalitilanteessa näet häntä useammin kuin kolmesti kuukaudessa, niin mene nyt ja anna kullallesi pusu. Jotkut meistä haluaisivat tehdä niin, mutta eivät voi.
maanantai 17. marraskuuta 2008
Nörtti kävi täällä
Nörtti lempipuuhassaan (ja jotten nyt saisi valitusvyöryä tuon sanan käytöstä poikaystäväni yhteydessä, niin valaisen tässä kaikkia, että minulle se ei suinkaan ole mikään haukkumasana, vaan suorastaan kunnianosoitus :) ).
Rakas nörttini siis saapui Wieniin lauantaiaamuna reilu viikko sitten. Tein koko edellisen viikon kouluhommia normaaliakin ahkerammin, että jäisi enemmän aikaa yhdessäololle, ja aika hyvin se onnistuikin. Olin siis Tapania vastassa kentällä ja tuotuamme tavarat minun huoneeseeni lähdimme katselemaan päänähtävyyksiä, sama kierros siis kuin Lotan kanssa: ensin Ringiä pitkin katselemassa yliopistoa, raatihuonetta, parlamenttia jne, sitten Hofbugin läpi, kävely Stephansdomille ja siitä oopperalle. Sää oli valitettavasti aika harmaa, vaikka aamun sade onneksi loppui ennen kierrosta. Raatihuonelle oli jo pystytetty adventtitoria ja jouluvalotkin oli paikallaan, eivät vain vielä toiminnassa. Kävimme myös Mariahilferstrassella, jossa söimme lounasta Kentucky Fried Chickenissä, koska Tapani halusi maistaa niitä kuuluisia kanapaloja.
Palasimme kävelyretken jälkeen kaupan kautta huoneeseeni, jossa lepäilimme jonkin aikaa. Illalla tuntui kuitenkin, että olisi vielä hyvä lähteä johonkin, joten menimme keskustaan yhteen Aida-kahviloista syömään suklaakakkua, ja kävelimme sitten vielä päivän kävelyreittiämme läpi iltavalaistuksessa.
Aidassa: cokista, Mozart-kakkua ja tryffelikakkua. Tapanin takaa näkee tryffelikakun tarjoushinnan: 2,10e/pala! Mozart-kakku muistutti Sacheria, mutta hillon tilalla oli marsipaania.
Sunnuntaipäivän vietimme luonnonhistoriallisessa museossa. Katsottavaa oli niin näyttelyssä kuin itse rakennuksessakin, ja kävi samoin kuin taidehistoriallisen kanssa: kaikkea ei meinannut millään jaksaa. Täytetyt eläimet, jotka minua kiinnostivat eniten, olivat vieläpä kaikkein viimeisenä. Esillä oli myös kuuluisa Willendorfin Venus (http://fi.wikipedia.org/wiki/Willendorfin_venus). Pysähdyimme välillä museon kahvilaan lepäämään, ja koska oli lounasaika, päätimme syödä samantien pastaa. Valittavana olisi myös ollut salaatteja, jotka eivät aluksi kuulostaneet houkuttelevilta, kunnes näimme tarjoilijan kantavan salaattikulhoja poislähtiessämme. Olimme molemmat samaa mieltä: olisi kannattanut sittenkin ottaa salaatit.
Tapani ja pastaa.
Sunnuntai-iltana minä menetin hermoni powerpointin parissa yhden koulutehtävän kanssa ja Tapani kulutti aikaansa omalla läppärillään. Myöhemmin kävimme vielä pienellä kävelyllä ja otimme lopuksi pizzat läheisestä pizzeriasta.
Maanantaina minulla oli koulua puoli yhdeksästä kuuteen, mutta välissä onneksi muutama hyppytunti, joten Tapani tuli seurakseni koululle lounaalle. Sillä aikaa kun minä ahkeroin, Tapani kävi keskustassa katsastamassa paikallisen Games Workshopin. Illalla ostimme tuorepastan ja tomaattikastikkeen seuraksi pullon valkoviiniä, maksoi euron! Lopputulos todisti, että emme ilmeisesti tiedä viineistä mitään: meistä se oli ruuan kanssa ihan hyvää. Erittäin hyvä hinta/laatu-suhde! Söimme pastaa ja katsoimme Tapanin läppäriltä sitä minun aiemmin ostamaani Teho-osaston kuudetta tuotantokautta (on muuten eka tuotantokausi, jossa on Kovac, ah sitä komeutta...).
Tiistaina menimme Palais Liechtenstein - taidemuseoon, joka oli kyllä pettymys. Sisäänpääsy maksoi kympin, eikä opiskelija-alennuksia ollut. Palatsi itsessään oli kyllä hieno, mutta kokoelma harmittavan pieni. Kirjasto tosin oli upea. Vierailun jälkeen kävimme jälleen Aidassa kakulla, pikaisesti Mariahilferstrassella ja sitten takaisin kämpälle, koska vatsani tuli kipeäksi. Loppupäivä menikin peiton alla katsellen Teho-osastoa. Minulle nousi ilmeisesti jopa kuume, ei tosin ollut mittaria, mutta palelin siihen malliin ja Tapani valitti minun hehkuvan kuin patteri. Tapani kävi itselleen illallisen läheisestä Schnitzelhausista, joka on pikaruokaketju jossa myydään schnitzeleitä. Tapanin uusi lempipaikka...
Keskiviikkona vietimme aamupäivän vielä kotona, mutta koska oloni oli jo huomattavasti parempi, menimme Mariahilferstrasselle ostamaan joululahjaa Veeralle (Tapanin pieni veljentyttö). Tuli ostettua myös vähän muitakin joululahjoja. Pitkään en kuitenkaan kaupungilla jaksanut, joten ilta kului pienten kouluhommien ja Teho-osaston parissa.
Torstaina minulla oli taas koulua, joten söimme siellä, minä menin saksantunnille ja Tapani taidehistorialliseen museoon. Tuntieni jälkeen tapasimme kaupungilla ja kävimme vielä katselemassa paria kauppaa ennen kotiinpaluuta. Mitenkö vietimme illan? Teho-osastoa katsellen tietenkin, illallisena Tapanin iloksi schnitzeliä.
Perjantaiaamuna kävin koululla yhdessä ryhmäprojektitapaamisessa ja sitten lähdimme Heeresgeschichtliches Museumiin, eli sotahistorialliseen museoon. Museo oli isompi kuin odotimmekaan ja ehdottomasti opiskelijahinnan (3,30e/hlö) arvoinen, jos aihe ollenkaan kiinnostaa. Meitä molempia kiinnosti eniten näyttelyn aloittanut kolmikymmenvuotisen sodan osio (http://fi.wikipedia.org/wiki/30-vuotinen_sota), vaikka ei niinkään sodan syyt tai kuka voitti (tämä jäi meille itseasiassa epäselväksi). Tapani oli innoissaan valtavista aikalaismaalauksista, joista näki sotataktiikan kun taas minä katselin innokkaana sotilaiden pukeutumista ja varusteita. Itse rakennuskin oli muuten tosi upea: http://de.wikipedia.org/w/index.php?title=Bild:Arsenal_Wien.jpg. Kolmikymmenvuotisen sodan jälkeen vuorossa oli Maria Teresian kausi ja sitten 1800-luku. Tässä vaiheessa aloin jo väsyä ja ensimmäinen ja erityisesti toinen maailmansota meni lähinnä läpikävelemiseksi. Ensimmäisen maailmansodan osastossa oli kyllä mielenkiintoista auto, johon Gavrilo Princip ampui Franz Ferdinandin (http://fi.wikipedia.org/wiki/Sarajevon_laukaukset), sekä Franz Ferdinandin veritahrainen univormu. Toiseen maailmansotaan en edes halunnut keskittyä, kyllä sen kaiken kauheuden tietää jo muutenkin, tuli lähinnä vain ahdistava olo. Viimeisenä erityisnäyttelynä oli vielä vuorossa Itävallan historiallinen laivasto, joka olisi ollut kiinnostava, mutta olimme viettäneet museossa tässä vaiheessa jo neljä tuntia (minusta tuntui, että olimme ainoat museovieraat, jotka oikeasti katsoivat näyttelyä, muut kävelivät vain läpi) ja museon sulkemisaika uhkasi, joten aika pintapuolinen katsaus tuli siihenkin. Menimme kotiin jälleen Aidan kautta. Kävimme matkalla katsomassa myös sitä raatihuoneen adventtitoria, koska muutama koju oli jo auki, ja päätimme palata vielä lauantaina.
Lauantaina Tapani pakkasi valmiiksi aamulla ja sitten menimme adventtitorille, joka virallisesti aukaistiin myöhemmin samana päivänä. Matkalla Tapani sai vihdoin Schottentorin metroaseman kojusta jo useamman päivän haikailemansa vaaleanpunaisen leivoksen, Punschkrapfenin (http://en.wikipedia.org/wiki/Punschkrapfen, oli nähnyt sen leipomossa aiemmin). Päivä oli koko viikon kaunein, aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lämpötila nousi selvästi yli kymmenen, joten tuntui vähän hassulta kävellä joulutorilla. Söimme lounaaksi pizzapalat ja palasimme kämpälle. Teimme vielä kävelyretken läheiseen puistoon, ennenkuin oli aika saattaa Tapani lentokentälle.
Sunnuntaipäivän vietimme luonnonhistoriallisessa museossa. Katsottavaa oli niin näyttelyssä kuin itse rakennuksessakin, ja kävi samoin kuin taidehistoriallisen kanssa: kaikkea ei meinannut millään jaksaa. Täytetyt eläimet, jotka minua kiinnostivat eniten, olivat vieläpä kaikkein viimeisenä. Esillä oli myös kuuluisa Willendorfin Venus (http://fi.wikipedia.org/wiki/Willendorfin_venus). Pysähdyimme välillä museon kahvilaan lepäämään, ja koska oli lounasaika, päätimme syödä samantien pastaa. Valittavana olisi myös ollut salaatteja, jotka eivät aluksi kuulostaneet houkuttelevilta, kunnes näimme tarjoilijan kantavan salaattikulhoja poislähtiessämme. Olimme molemmat samaa mieltä: olisi kannattanut sittenkin ottaa salaatit.
Tapani ja pastaa.
Sunnuntai-iltana minä menetin hermoni powerpointin parissa yhden koulutehtävän kanssa ja Tapani kulutti aikaansa omalla läppärillään. Myöhemmin kävimme vielä pienellä kävelyllä ja otimme lopuksi pizzat läheisestä pizzeriasta.
Maanantaina minulla oli koulua puoli yhdeksästä kuuteen, mutta välissä onneksi muutama hyppytunti, joten Tapani tuli seurakseni koululle lounaalle. Sillä aikaa kun minä ahkeroin, Tapani kävi keskustassa katsastamassa paikallisen Games Workshopin. Illalla ostimme tuorepastan ja tomaattikastikkeen seuraksi pullon valkoviiniä, maksoi euron! Lopputulos todisti, että emme ilmeisesti tiedä viineistä mitään: meistä se oli ruuan kanssa ihan hyvää. Erittäin hyvä hinta/laatu-suhde! Söimme pastaa ja katsoimme Tapanin läppäriltä sitä minun aiemmin ostamaani Teho-osaston kuudetta tuotantokautta (on muuten eka tuotantokausi, jossa on Kovac, ah sitä komeutta...).
Tiistaina menimme Palais Liechtenstein - taidemuseoon, joka oli kyllä pettymys. Sisäänpääsy maksoi kympin, eikä opiskelija-alennuksia ollut. Palatsi itsessään oli kyllä hieno, mutta kokoelma harmittavan pieni. Kirjasto tosin oli upea. Vierailun jälkeen kävimme jälleen Aidassa kakulla, pikaisesti Mariahilferstrassella ja sitten takaisin kämpälle, koska vatsani tuli kipeäksi. Loppupäivä menikin peiton alla katsellen Teho-osastoa. Minulle nousi ilmeisesti jopa kuume, ei tosin ollut mittaria, mutta palelin siihen malliin ja Tapani valitti minun hehkuvan kuin patteri. Tapani kävi itselleen illallisen läheisestä Schnitzelhausista, joka on pikaruokaketju jossa myydään schnitzeleitä. Tapanin uusi lempipaikka...
Keskiviikkona vietimme aamupäivän vielä kotona, mutta koska oloni oli jo huomattavasti parempi, menimme Mariahilferstrasselle ostamaan joululahjaa Veeralle (Tapanin pieni veljentyttö). Tuli ostettua myös vähän muitakin joululahjoja. Pitkään en kuitenkaan kaupungilla jaksanut, joten ilta kului pienten kouluhommien ja Teho-osaston parissa.
Torstaina minulla oli taas koulua, joten söimme siellä, minä menin saksantunnille ja Tapani taidehistorialliseen museoon. Tuntieni jälkeen tapasimme kaupungilla ja kävimme vielä katselemassa paria kauppaa ennen kotiinpaluuta. Mitenkö vietimme illan? Teho-osastoa katsellen tietenkin, illallisena Tapanin iloksi schnitzeliä.
Perjantaiaamuna kävin koululla yhdessä ryhmäprojektitapaamisessa ja sitten lähdimme Heeresgeschichtliches Museumiin, eli sotahistorialliseen museoon. Museo oli isompi kuin odotimmekaan ja ehdottomasti opiskelijahinnan (3,30e/hlö) arvoinen, jos aihe ollenkaan kiinnostaa. Meitä molempia kiinnosti eniten näyttelyn aloittanut kolmikymmenvuotisen sodan osio (http://fi.wikipedia.org/wiki/30-vuotinen_sota), vaikka ei niinkään sodan syyt tai kuka voitti (tämä jäi meille itseasiassa epäselväksi). Tapani oli innoissaan valtavista aikalaismaalauksista, joista näki sotataktiikan kun taas minä katselin innokkaana sotilaiden pukeutumista ja varusteita. Itse rakennuskin oli muuten tosi upea: http://de.wikipedia.org/w/index.php?title=Bild:Arsenal_Wien.jpg. Kolmikymmenvuotisen sodan jälkeen vuorossa oli Maria Teresian kausi ja sitten 1800-luku. Tässä vaiheessa aloin jo väsyä ja ensimmäinen ja erityisesti toinen maailmansota meni lähinnä läpikävelemiseksi. Ensimmäisen maailmansodan osastossa oli kyllä mielenkiintoista auto, johon Gavrilo Princip ampui Franz Ferdinandin (http://fi.wikipedia.org/wiki/Sarajevon_laukaukset), sekä Franz Ferdinandin veritahrainen univormu. Toiseen maailmansotaan en edes halunnut keskittyä, kyllä sen kaiken kauheuden tietää jo muutenkin, tuli lähinnä vain ahdistava olo. Viimeisenä erityisnäyttelynä oli vielä vuorossa Itävallan historiallinen laivasto, joka olisi ollut kiinnostava, mutta olimme viettäneet museossa tässä vaiheessa jo neljä tuntia (minusta tuntui, että olimme ainoat museovieraat, jotka oikeasti katsoivat näyttelyä, muut kävelivät vain läpi) ja museon sulkemisaika uhkasi, joten aika pintapuolinen katsaus tuli siihenkin. Menimme kotiin jälleen Aidan kautta. Kävimme matkalla katsomassa myös sitä raatihuoneen adventtitoria, koska muutama koju oli jo auki, ja päätimme palata vielä lauantaina.
Lauantaina Tapani pakkasi valmiiksi aamulla ja sitten menimme adventtitorille, joka virallisesti aukaistiin myöhemmin samana päivänä. Matkalla Tapani sai vihdoin Schottentorin metroaseman kojusta jo useamman päivän haikailemansa vaaleanpunaisen leivoksen, Punschkrapfenin (http://en.wikipedia.org/wiki/Punschkrapfen, oli nähnyt sen leipomossa aiemmin). Päivä oli koko viikon kaunein, aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lämpötila nousi selvästi yli kymmenen, joten tuntui vähän hassulta kävellä joulutorilla. Söimme lounaaksi pizzapalat ja palasimme kämpälle. Teimme vielä kävelyretken läheiseen puistoon, ennenkuin oli aika saattaa Tapani lentokentälle.
Joulumarkkinat ja raatihuone.
Loppuillan ja sunnuntain vietinkin sitten jälleen ahkerasti läksyjen parissa, tosin pyykitkin sain pestyä. Tänään oli pitkä päivä taas koulussa ja nyt valmistaudun huomiseen ryhmätyöesitykseen. Sen jälkeen tahti helpottaa edes hiukan. Oli tosi kivaa saada Tapani tänne vieraaksi, eikä tuo minun lyhyt sairastelukaan haitannut, koska kultani tulee tänne uudelleen joulun jälkeen (jotta pääsemme oikeisiin wieniläisiin tanssiaisiin, jotka yliopisto järjestää). Silloin voi käydä katselemassa kaiken, mikä nyt jäi välistä. Myös hyvästely oli tällä kertaa yllättävän helppoa, ehkä koska en muutenkaan ole tottunut että Tapani on täällä ja koska tiesin että koulujuttuja pitäisi saada tehtyä, eikä se yksinkertaisesti onnistu kun Tapani on kylässä. Tapanikin taisi tykätä lomastaan, ainakin mainitsi voivansa hyvin tulevaisuudessa asua tällaisessa kaupungissa. Saa siis nähdä, mihin tässä vielä joskus päädytään...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)