Viimeiset päivät Wienissä

Olen kotiutunut Wienistä jo takaisin tänne Helsinkiin, mutta viimeisistä päivistä on vielä kirjoittamatta. Aloitetaan siis viime viikon torstaista. Aamulla kävin Haus Döblingin toimistossa, mutta he kehottivat tulemaan perjantaina uudestaan. Kävin myös hakemassa muutaman allekirjoituksen koululla, jossa söimme lounasta. Ajelimme ratikalla keskustaan ja kävelimme Stadtparkiin, koska Tapani ei ollut käynyt siellä sitten ensimmäisen vierailunsa Wieniin joskus viitisentoista vuotta sitten. Lunta oli vielä keskiviikosta jäljellä, mutta sää oli lauhtunut ja linnut lauloivat, tuntui ihan Suomen huhtikuulta! Katselimme lammikon sorsia ja puistossa leikkiviä lapsia. Lumiukonkin olivat saaneet aikaan, vaikka ukkoparka oli aika hiekkainen ja ruohoinen.

Stadtparkista kävelimme hotel Sacheriin, koska emme kumpikaan olleet vielä maistaneet sitä Aitoa Oikeaa Sacher-kakkua. Kahvila oli hieno, mutta vähän tuli rahastamisen maku, kun piti jättää takit maksulliseen narikkaan. Kakku oli kyllä todella hyvää ja tarjoiltiin makeuttamattoman kermavaahdon kera. Jotenkin se kermavaahto ei maistunut sellaiselle tunkkaiselle niin kuin yleensä, vaan oli jollain lailla raikkaampaa. Kahvila oli tietysti paikallisittain kallis, mutta suomalaiselle aika normaalihintainen: kakkupala maksoi n.5 euroa, kannusta tarjoiltu tee reilut neljä. Tunnelmaltaan kahvila ei kuitenkaan ollut niin hyvä, että sinne menisi kahville muuten vain.


Aitoa ja oikeaa Sacher-kakkua ja teetä.

Sacherilta kävelimme Karlsplatzille katsomaan Karlskircheä, jonne emme menneet sisälle, koska oli pääsymaksu. Karlsplatzilta päätimme lähteä kävelemään yhtä katua keskustasta poispäin, koska kadun päässä näytti olevan hieno kirkko. Katu osoittautui sitten odotettua pidemmäksi, eikä kirkkokaan ollut mikään turistinähtävyys (vaikkakin paljon hienompi kuin monet sellaisiksi luokiteltavat Suomessa). Kirkolla kaivoimme kartan esiin ja huomasimme olevamme lähellä Belvedereä, joten kävelimme sinne ja kiertelimme palatsin puutarhaa, joka tosin oli remontissa. Puutarhasta kävelimme lähimmälle ratikkapysäkille ja otimme ratikan Schottentoriin, jossa vielä kiersimme Votivkirchen ympäri ennen kuin palasimme kaupan kautta kotiin. Illaksi oli alun perin vielä suunnitelmia, mutta jäimme kämpälle, kun Tapanin vatsa oli kipeä, koska ei ollut malttanut olla syömättä sitä kakun kanssa tarjottavaa kermavaahtoa.

Perjantaiaamuna menin siis ensimmäiseksi Haus Döblingin toimistoon, jossa he maksoivat minulle käteisenä takuuvuokran ja käskivät tiputtaa avaimet lähtiessä aulassa olevaan laatikkoon. Aamupäivä meni pakatessa ja pyykkiä pestessä. Valitettavasti huomasimme vasta jo koneellisen pestyämme, ettei kuivausrumpu ollut toiminnassa, joten emme voineet pakata kaikkea heti. Välillä pakatessa meinasi kyllä epätoivo iskeä, kun laukuista vain tuntui tulevan niin painavia, vaikka takaisinvietäviä tavaroita yrittikin karsia. Mm. yhdet farkut lensi kokonaan roskiin, vaikka olisi varmaan ollut vielä paikattavissa.

Alkuiltapäivästä oli suurin osa tavaroista pakattu (lukuunottamatta siis niitä kuivumassa olevia pyykkejä), joten lähdimme ensin koululle lounaalle ja sieltä keskustaan. Mariahilferstrassella kävimme ostamassa muutaman tuotantokauden lisää sitä Teho-osastoa, kun oli niin halvalla saatavilla. Jätin myös kasan englanninkielisiä pokkareita englanninkielisen leffateatterin vaihtohyllyyn. Mariahilferstrasselta siirryimme taas yhteen hienoista ja kuuluisista kahviloista: hovihankkija Demelille. Paikka oli kyllä pettymys. Miljöö oli hieno ja hinnat vähän halvemmat kuin Sacherilla, mutta kahvila oli aivan täynnä turisteja ja ilmapiiri hyvin kiireinen. Tarjoilijoilla ei meinannut olla aikaa ottaa ja tuoda tilauksia ja kakut pitikin hakea erikseen tiskiltä. Olimme yhtä mieltä siitä, että kolmesta hienosta kahvilasta Central oli ehdottomasti paras niin ilmapiiriltään, hinnoiltaan kuin oikeastaan tarjoiluiltaankin. Tämän tosin saattoi johtua myös siitä, ettemme olleet siinä isossa Cafe Central –ravintolassa vaan pienemmässä konditoriaosassa.

Demelin tarjoomuksia.

Demeliltä kävelimme vielä viimeisen kerran keskustan nähtävyyksiä ihaillen Hofburgin läpi ja Ringiä pitkin Schottentoriin, josta otimme ratikan kämpälle. Kello lähestyi jo kuutta, joten viimeisen päivän kunniaksi Tapani haki meille läheisestä Schnitzelhaus-pikaruokapaikasta schnitzelit illalliseksi. Loppuilta sujuikin sitten pakkaillessa loppuja vaatteita sitä mukaa kun ne tuntuivat kuivilta. Lastasin myös kaiken tarpeettomaksi jääneen (kattilat, ruokailuvälineet, kaikenlaista pikkusälää, vähän pastaa jne) isoon siniseen Ikea-kassiin, vein sen yhteistiloihin ja laitoin päälle lapun, että saa ottaa. Yllätyksekseni koko kassi olikin hävinnyt jo puolen tunnin kuluttua. Joku oli siis todella nopea! En voinut olla miettimättä, että noinkohan kävi myös keittiöön unohtamilleni kattilan kannelle ja säilytysrasialle, joita en sen koommin nähnyt.

Aamulla oli melko aikainen herätys, jotta saimme pakattua viimeisetkin tavarat ja tyhjennettyä huoneen kokonaan. Vähän ennen kahdeksaa tiputin avaimet lokeroon ja lähdimme kahden raskaan matkalaukun kanssa kohti metroasemaa. Onneksi laukuissa oli pyörät ja matka loivaa alamäkeä. Ajoimme jo tutuksi tullutta reittiä metrolla Wien Mitteen ja sieltä paikallisjunalla lentokentälle. Check-innissä oli vähän jonoa, mutta olimme onneksi ajoissa paikalla. En tiedä, kuinka painavia matkalaukut olivat, koska se asiakkaalle näyttävä vaa’annäyttö ei ollut päällä, mutta ainakin se tyttö laittoi ne eteenpäin silmääkään räpäyttämättä. Menimme lentokentän kahvilaan, jossa nautimme viimeiset itävaltalaiset palat Sacher-kakkua, ja sitten olikin jo aika siirtyä portille. Onneksi kuitenkin tajusin vilkaista vielä monitoreita, koska porttimme olikin siirtynyt aivan muualle. Siinä portille kipittäessä osoittauduin myös tehokkaaksi shoppailijaksi: yhdellä pikkukaupalla oli ulkohyllyssä esillä alennuksessa samantyyppisiä miesten aluspaitoja, joita Tapani oli saanut joululahjaksi ja joista hän oli pitänyt kovasti. Ostimme siis ohimennen yhden.

Lento sujui hyvin ja kahden jälkeen laskeuduimme Helsinkiin, jossa oli vielä vähemmän lunta kuin Wienissä. Äiti ja iskä olivat vastassa. Iltapäivä sujui mukavasti Aikun ja Jennin luona, ja äiti ja iskä olivat ottaneet mukaan myös Jaanikan, joka oli sitten meillä yötä. Aikun ja Jennin luona Tapani erehtyi kertomaan tanssiaisista, joissa olimme olleet, joten joutui sitten loppuajan toimimaan prinssinä ja tanssiaispartnerina Indi- ja Nini-prinsessoille, jotka kilpailivat Tapanin suosiosta oikein kunnolla (”Se rakastuis sitten tohon, kun se on kauniimpi. Mutta minä olen rikkaampi!”). Sirje-tätiin ei kuulemma voinut rakastua, koska ”täällä tanssitaan vain lyhyempien kanssa!”. Varsinkin Nini piti Tapania prinssinään koko loppuajan ja esitteli lahjoja, joita prinssin sitten kuului ojentaa prinsessalle.

Lauantaina oli Tapanin syntymäpäivä, jonka kunniaksi katoin pöytään hienon aamiaisen (äidin tuomisillaan täyttämä jääkaappi auttoi huomattavasti) ja yritin houkutella Jaanikan herättämään Tapanin laulaen, mutta tyttöön iski ujouskohtaus, joten lauloin sitten yksin. Tapani piti lahjoistaan kovasti, ja hymyili erittäin onnellisesti istuessaan aamiaispöydässä lahjojensa ympäröimänä ja Jaanika sylissään (älkää kertoko kellekään, mutta Jaanika on aina ollut vähän Tapanin suosikki ;) ). Syntymäpäivän kruunasi vielä vierailu Tapanin veljen luo katsomaan Veera-vauvaa ja siellä tarjoiltu, yhdistetty Tapanin 25-vuotis- ja Veeran puolivuotiskakku.


Tapani ja Jaanika aamiaispöydässä.

Tapani lähti takaisin Ouluun maanantaina, minä taas olen koko viikon töissä tuuraamassa. No, tuleepa taas täydennettyä juustovarastoja. Paluu arkeen siis meneillään. Vielä tuntuu, että ehkä vähän rutiinit ja sellaiset vielä hakusessa, en esimerkiksi aluksi meinannut millään muistaa, missä meillä säilytetään mitäkin. Ymmärrettävää, koska asuin Wienissä melkein yhtä kauan kuin olen asunut Malmilla. Pitäisi muuttaa kaapeista tavarat takaisin laatikoihin ja hyllyihin, ja Wienin viimeinen ryhmätyö on vielä vähän kesken.

Luulen kirjoittavani vielä yhden postauksen, jonkinlaisen yhteenvedon Wienistä. Yhden huonon puolen blogin pitämisessä olen kyllä jo huomannut. Kun kaikki muut tietävät, mitä minulle kuuluu, he eivät muista etteivät olet kertoneet minulle omia kuulumisiaan. Kaikki te siis tiedätte elämästäni Wienissä paljon, mutta minä en tiedä juurikaan siitä, mitä teille on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana. Blogin loppuessa tilanne ainakin muuttuu tasapuolisemmaksi (vaikka se sitten taas voi tarkoittaa, että tiedämme toisistamme vielä vähemmän).

Turistipäivä

Aika Wienissä lähestyy loppuaan, joten vietimme tänään Tapanin kanssa varsinaisen turistipäivän. Ensin tosin kävimme kaupunginosatoimistossa jättämässä poismuuttoilmoituksen. Yöllä oli alkanut sataa lunta, ja sadetta jatkui koko aamupäivän, joten tiet olivat märän loskan peitossa, mutta muuten kaikkialla oli kauniin valkeaa. Suuntasimme vanhan keskustan osaan, jossa emme ole aiemmin juuri kävelleet. Kahville menimme Cafe Centralin konditoriaan, joka oli "kallis" (hieno tee 3,90e, kakkupala 3,60e), mutta paikka oli hieno. Pidimmekin oikein oikeaoppisen teetauon, siemailimme teetä ja keskustelimme pitkään kaikesta mahdollisesta "sirjejatapanimaisesta" (mm. Raamatun luomiskertomuksen omenansyömisosan allegorisuudesta ihmisen evoluutiokehityksen ja tietoisuuden kehittymisen suhteen, sekä siitä, ovatko ihmiset mahdollisesti jotenkin viallisia koska periydymme samasta alkuäidistä).


Kahvilan tarjoomukset.


Kahvilan katto.

Keskustasta siirryimme metrolla kävelylle Schönbrunnin puistoon. Paikka oli omituisen autio turisteista, lieneekö pieni lumipyry pelästyttänyt turistiryhmät. Kävimme myös Schönbrunnin turistikaupassa, josta ostin muistoksi Wienistä hiuksiin Swarovski-kristallein koristellut Sissi-tyyppiset hiustähdet (siis sellaiset kuin Sissillä tässä kuvassa: http://wdrblog.de/glossenblog/images/sisi_g.jpg, tosin vain kaksi).


Schönbrunnin puisto lumen peitossa.


Suihkulähdekin on osaksi jäätynyt.


Sorsat värjöttelivät hangessa.

Illalla söimme Tapanin pyynnöstä jälleen schnitzeliä. Ostimme myös Teho-osaston yhden tuotantokauden ja tekisi mieli käydä niitä vanhempia perjantaina vielä muutama lisää, koska maksavat täällä vain 17e/kpl, ja lauantaihin asti vieläpä alennuksessa reilut 13e/kpl, eikä niitä edes saa Suomesta. Saa vain nähdä, miten tila riittää laukuissa...

Huomenna käyn asuntolan toimistossa selvittelemässä lähtöasioita ja sitten koululla tulostamassa yhden paperin ja hakemassa muutaman allekirjoituksen. Perjantaina sitten pakkaamista ohjelmassa. En kyllä haluaisi vielä lähteä, vaikka lähiaikoina on tullut mieleen muutamia mukaviakin asioita Helsingistä. Mutta aika aikaa kutakin, kai, ja lähdettävä on. Ensi viikoksi olen jo lupautunut töihin tuurailemaan talvilomalaista, eli paluu arkeen sitten edessä.

Tanssiaisviikonloppu ja se pelätty saksankoe

Tanssiaisista on kyselty jo niin paljon, että kai niistä nyt on vihdoin kirjoitettava. Viikonlopun ohjelmahan ei rajoittunut pelkästään tanssimiseen, vaan juhliminen aloitettiin perjantaina perinteisehkössä wieniläisessä viinituvassa, joka sijaitsi aivan keskustassa. Matkalla miltei vähän eksyttiin, kun sää oli niin kylmä, ettei joka kadunkulmassa viitsinyt kaivaa karttaa esiin, koska sormet jäätyivät heti, kun käden otti lapasesta. Perille löydettiin kuitenkin pian ja paikalla oli onneksi jo Victoria poikaystävänsä kanssa, jotka neuvoivat meidät alas kellariin, jossa tilaisuus oli. Tarjolla oli perinteistä wieniläistä ruokaa, eli sianlihaa eri muodoissa (schnitzeleitä, kahta erilaista paistettua lihaa, useammanlaista kinkkua), hapankaalia, perunasalaattia, sämpylöitä, erilaisia knöödeleitä, jotain verestä tehtyä, joka muistutti verimakkaran täytettä, vähän juustoja jne. Juomana tietysti viiniä. Paikalla oli kuutisenkymmentä henkeä, mutta lähinnä seurustelimme pöydässämme istuneiden Victorian (ja tämän poikaystävän), Joannen, Josefinen ja Barbaran kanssa. Tapanikin rohkaistui ensimmäisen viinilasillisen (0,25l, eli kaks suomalaista lasia) jälkeen keskustelemaan pöytätovereiden kanssa, ja kunnostautui erityisesti kertomalla kauhujuttuja parin vuoden takaisesta -30 asteen pakkasjaksosta. Paikan sulkeutuessa yhdentoista aikoihin osa lähti vielä muihin baareihin, me lähdimme nukkumaan, jotta lauantaina jaksaisi valvoa.


Tapani ja viinilasi.


Kerrankin saatiin meistä yhteiskuva. Rinnassa oli nimilaput uusiin ihmisiin tutustumista varten.

Lauantaiaamuna piti olla klo.10.15 tanssikoulu Elmayerin edessä. Alunperin olin ajatellut laittaa päälle vaan tennarit jne, mutta edellisiltana paikallinen Barbara oli onneksi aluksi sivulausessa selittänyt, että kyseessä on yksi Wienin hienoimmista tanssikouluista, jonne mielellään ei pitäisi mennä farkuissa. Tämä aiheutti suoranaisen kohun pöydässämme, ja Victoria jopa luuli Barbaran vitsailevan - kaikki muutkin olivat ilmeisesti alunperin suunnitelleet rentoa pukeutumista ennen juhliin valmistautumista. Barbara-parka joutui selittämään asian moneen kertaan ja rauhoittelemaan kauhistuneita, ettei mistään pukeutumiskoodista sentään ollut kyse ja varmasti osalla olisi farkut jalassa kuitenkin. Niinpä pukeuduin mustiin suoriin housuihin ja neule-t-paitaan, jalassa korolliset talvinilkkurit. Tapanilla oli kauluspaita. Lähtöaikamme kämpältä venähti liian pitkäksi ja pelkäsimme jo myöhästyvämme, mutta onneksi tanssikoulun ovet eivät olleet edes vielä avautuneet, kun saavuimme paikalle.

Tanssikurssi alkoi helpontuntuisesti selityksellä, että valssi on oikeastaan vain kävelyä, ja harjoittelemalla paikallaankävelyä. Seuraavaksi kokeiltiin 1/4-kääntymistä ensin yksin, sitten parin kanssa ja lopuksi musiikin mukaan. Sehän olikin jo valssia ja sujui aika hyvin, vain muutaman kerran meinattiin seota askelissa. Tämä ei kuitenkaan tanssinopettajillemme riittänyt, vaan seuraavaksi alettiin harjoitella 1/2-kääntymistä, puoli kierrosta siis yhden "yks-kaks-kolmen" aikana. Tämä oli jo haastavampaa, mutta sujui yksin aika hyvin. Parin ja musiikin tullessa kuvioon mukaan oli tanssiminen jo huomattavasti haastavampaa, varsinkin kun piti oikeiden askelten, suunnan ja rytmin lisäksi pitää huolta siitä, että askeleet olivat suunnilleen oikeankokoisia, jotta sopisivat yhteen parin askeleiden kanssa. Naisen oli myös muistettava pitää katse koko ajan vasemmalla, mikä oli yllättävän vaikeaa. Hengästyneinä ja nauraen kompastelimme valssin läpi, yrittäen edes jotenkuten pysyä pyörimisrytmissä mukana, mutta tämäkään ei vielä riittänyt. Viimeiseksi soittimeen nimittäin laitettiin oikeatempoisempi, ts. nopeampi wienervalssi. Ilmeemme olivat ilmeisesti jotain ällistyneen, kauhistuneen ja epätoivoisen väliltä, sillä opettajamme selitti, että kyseinen valssi oli oikeastaan rytmiltään varsin hidas wienervalssiksi. Eikun kokeilemaan, ja kyllähän se hetkittäin sujuikin: noin neljä-viisi pyörähdystä saattoi saada juuri ja juuri menemään musiikin tahtiin, sitten alkoi päässä pyöriä liikaa, askeleet menivät sekaisin tai törmäsi johonkin muista pareista. Yleensä kaikkia kolmea samanaikaisesti. Mutta sen aikaa, kun ne pyörähdykset sujuivat, tunsi tosiaan liitelevänsä, suorastaan lentävänsä lattian yllä, ja saimme kehuvia kommentteja muutamalta muulta parilta. Wienervalssinhan pitäisi siis näyttää suunnilleen tältä, tosin me emme edes yrittäneet mitään suunnanvaihtoja: http://www.youtube.com/watch?v=Ai2SELF-Hrw Ja voin kertoa, että on muuten vaikeampaa, kuin miltä näyttää! Tanssikurssista jäi kuitenkin tosi hyvä mieli, koska se valssin yrittäminenkin oli hauskaa!

Tanssimisen jälkeen kävelimme Tapanin kanssa Stephansplatzin Aidaan synttärikakulle. Söin herkullista suklaakakkua, mutta pitkään ei voitu istua, kun oli jo kiire kämpälle laittamaan lämpörullia tukkaan iltaa varten. Sain muutamia synttärilahjoja ja loppupäivä menikin sitten valmistautuessa, tai Tapani taisi suurimman osan aikaa viettää tietokoneella ja aloitti valmistautumisen vasta puolisen tuntia ennen lähtöä. Välissä Tapani-parka tosin joutui toimimaan minulle peilinpitimenä, koska tarvitsin apua nähdäkseni hiukset takaa. Tapani siis piti peiliä käsissään, ja minä vääntelin Tapanin käsiä ja kääntelin välillä koko miestä, jotta peili sattui oikeaan kulmaan, ja käskin sitten kovin sanoin olemaan liikahtamattakaan. Koska peili oli kuitenkin aika pieni, oli hiustenlaitossa pieniä hankaluuksia ja Tapani-raukka joutui kestämään kaikki voimasanani ja tiuskaukseni, kun pinnit eivät asettuneetkaan hyvin tai oikealle korkeudelle. Lopulta olimme kuitenkin molemmat valmiita ja suuntasimme sovittuun paikkaan keskustaan alkucocktaileille. Tarjolla oli kuohuviiniä (jota joimme juomalaseista, koska samppanjalasit olivat loppuneet) ja muutakin juotavaa, sekä vähän syötävääkin. Pian siirryimme lyhyen kävelymatkan päähän Hofburgiin, jossa veimme ensin takit narikkaan ja tunkeuduimme sitten jostain välistä täpötäyteen juhlasaliin seuraamaan aloitusjuhlallisuuksia. Ohjelman aloittivat mustiin ja valkoisiin pukeutuneet "Jungdamen und Jungherren-Komitee" kulkueella ja myöhemmin tanssilla (näyttivät siis tältä, tämä on tosin viime vuoden tanssiaisista: http://www.youtube.com/watch?v=p-g_QdHXDpQ), välissä tulivat juhlallisen musiikin säestämänä sisään yliopiston proffat ja muut kunniavieraat. Muutama puhekin pidettiin, aiheena tietenkin pääasiallisesti maailmantalouden tilanne.


Lähdössä tanssiaisiin.

CEMS-opiskelijoille oli varattu pari pöytää salista, jossa soitettiin vähän jazzahtavampaa musiikkia, joten kävimme etsimässä pöydät ja istuimme siellä vähän aikaa. Sitten kävelimme hiukan ympäriinsä, kävimme alakerrassa olevasta opiskelijoille erityisesti tarkoitetusta halvempihintaisesta baarista vissyä (Tapani-paralla oli kuuma frakissaan, siitä kun ei voi edes takkia ottaa päältä pois) ja uskaltauduimme kokeilemaan valssia pääsaliin. Valitettavasti paikalliset olivat niin hyviä wienervalssissa, että me yksinkertaisesti olimme jäädä jalkoihin, kun muut parit vetivät hurjaa vauhtia ympäri salia! Sen verran saimme kuitenkin tanssahdeltua, että voimme sanoa tanssineemme wienervalssia Wienin keisarillisessa palatsissa. Kävelimme ympäriinsä, ihailimme upeita mekkoja ja palatsin hienoja huoneita ja tanssimme vähän modernimpien slovarien tahtiin. Välillä juttelimme taas muiden kanssa. Koska olin viettänyt jo aamulla tanssikoulussa aikaa korkeammissa koroissa, olivat jalkapohjani aika poikki. Lopulta kahden aikaan päätimme nähneemme ja juhlineemme tarpeeksi. Taksijonoa ei ollut, eikä sitä muodostunut kuulemma myöskään juhlien loppuessa viideltä. Taksi kämpälle maksoi noin kympin, tippien kanssa 12e, joka tuntui meistä käsittämättömän halvalta Helsingin taksihintojen jälkeen.


Tapani. Huomatkaa taustan kristallikruunut!


Sirje.


Yhteiskuva.


Tapani on tyylikäs.

Aamulla heräsin kymmeneltä herätyskellon soittoon jalat särkien, silmät verestäen ja hiukset takussa kiharoista, mutta vatsa sopivasti nälästä kurnien sillä edessä oli sunnuntaibrunssi keskustassa. Olimme paikalla hiukan etuajassa, sillä ravintolan ovet eivät olleet vielä auki. Pian paikalle onneksi ilmestyivät Joanne, ja sitten Josefine ja muutama muu. Ovien auetessa kävi tosin ilmi, että olimme väärässä paikassa: saman kadun varrella oli toinenkin samanniminen ravintola! Sieltä onneksi sitten löysimme CEMS-porukkaa, ja pääsimme nauttimaan ihanasta brunssista: tuoreita sämpylöitä, croissantteja, voita, marmeladia, juustoa, kinkkua, keitetty kananmuna (jonka piti olla pehmeä, mutta oli miltei kaikilla kova), tuoreista hedelmistä ja maustamattomasta jugurtista tehty jugurttiannos, tuorepuristettua appelsiinimehua, sekä minulle kuumaa kaakaota kermavaahdon kera ja Tapanille teetä. Istuimme, juttelimme lähimpänä meitä istuneiden Femken, Joannen ja Vilman kanssa ja nautimme brunssista. Oli todella mukava aloitus päivälle. Loppupäivän tosin vietimmekin sitten nukkuen ja löhöillen ja yleisesti juhlimisesta toipuen.

Maanantai-illan oopperaelämys alkoi opastetulla kierroksella oopperatalossa. Oli tosi hyvä ja kiinnostava kierros, joka teki illan esityksestä vieläkin antoisamman! Pääsimme nimittäin käymään mm. entisissä keisarin taukotiloissa, orkesterimontussa, esiintyjien pukutiloissa, korkealla lavan yläpuolella olevilla käytävillä, joilta säädellään valaistusta ja vaihdellaan kulisseja (tiedättehän, ne parvikäytävät korkealla, jotka ovat täynnä erilaisia köysiä ja joissa elokuvissa jne tapahtuu aina dramaattinen lopputaistelu, jossa joku lopulta tippuu alas/köysien varaan tms), lavan takana ja itse lavallakin, joka oli jo valmiina iltaa varten! Kaikki oli kieltämättä vähän toista, kuin Rantasalmen nuorisoteatterin Tornadossa. Tiesittekö, että oopperanäyttämö nousee takaseinää kohti, jotta kohtauksissa joissa on useita ihmisiä, ne takana olevatkin näkyisivät?! Se näyttämön lattia on siis kalteva, vaikkei sitä katsomoon huomaakaan. Lopuksi pääsimme myös oopperan henkilökunnan kanttiiniin kahville ennen illan esitystä. Oli kiehtovaa katsella, kuinka yhdessä pöydässä orkesterin jäseniä puvuissaan poltti tupakaa, toisessa taas esiintyjä täydessä rooliasussa siemaili kahvia. Pukutiloissa Tapani muuten bongasi naistenpuolen ensimmäisen (eli tärkeimmän) pukuhuoneen ovesta tutun nimen: Soile Isokoski! (http://fi.wikipedia.org/wiki/Soile_Isokoski) Kierroksen lopuksi saamastamme Ruusuritarin esittelykirjasesta saimmekin huomata, että Isokoski esitti Marsalkatarta, oli siis yhdessä pääosista.

Itse ooppera oli pitkä (kaksi väliaikaa, neljä tuntia), mutta hieno ja sen verran kevyt, ettei pitkästyminen iskenyt missään vaiheessa. Tapani totesikin, että olipas aika toisenlainen kuin Boris Godunov :) . Oli jännää nähdä lavasteet nyt vaihteeksi katsomosta, kun oli aiemmin itse niissä kävellyt. Paikatkin meillä oli tosi hyvät, permannolla 13.rivissä. Katsoimme, että ne olisi normaalisti n.130e paikat, me maksoimme koko oopperajutusta vain parikymmentä euroa, sisältäen siis sen opastetun kierroksen. Kierroksesta pitää vielä sanoa sen verran, että meillä oli oppaana joku saksaa puhuva nuori tohtori (en tiedä minkä alan) ja sitten nuorehko nainen tulkkaamassa. Jossain vaiheessa kierrosta tuli tohtoria puhuttelemaan toinen oopperan henkilökuntaan kuuluva, enkä voinut olla hymyilemättä: molemmilla nuorilla miehillä oli yllään mustat puvut ja päässään miltei samanlaiset, oikein retrot, valtavat silmälasit. Ihan kuin oopperan työntekijöillä olisi suorastaan sellainen univormu!

Oopperaillan iloa varjosti ainoastaan jännitys seuraavan päivän saksankokeen takia. Kirjallinen osa kokeestahan tuli tehtyä silloin ennen joulua, tiistaina oli edessä se suullinen osa. Rohkeasti siis marssin sovittuna aikana tiistaiaamuna hakemaan materiaalia proffalta, minulla oli 90 minuuttia aikaa valmistella n.7 minuutin esitelmä annetun aiheen ja materiaalien pohjalta. Minun piti kuvitella esitteleväni rekrytointitrendejä yritykselle, jossa olen töissä. Trendit olivat johtajien kasvava halu työskennellä mieluummin keskisuurissa yrityksissä kuin isoissa konserneissa ja lisääntyvä ulkomailta rekrytointi. Täytyy myöntää, että tein valmistelun ehkä vähän väärin ja aika oli loppua kesken, enkä edes ehtinyt harjoitella esitystäni. Tämä oli kuitenkin ehkä osaksi eduksikin, koska kun en ollut ehtinyt opetella esitystäni ulkoa, jouduin selittämään osan omin sanoin. Jännitin niin, että kieli meinasi välillä mennä solmuun, mutta loppua kohti mielestäni paransin. Esitykseni oli vähän liian lyhyt, jonka tiesin itsekin, mutta proffa sanoi puhumisen menneen hyvin.

Välissä kävin lounaalla ja sitten seurasi toinen osio: Interaktion. Tässä sain 30 min aikaa valmistautua n.15 min kokoukseen yrityksessä, joka on vaihtanut virallisen kielensä saksasta englanniksi, mutta on nyt vaikeuksissa, koska työntekijät eivät pidä ratkaisusta. Minulle lankesi vielä kokouksen puheenjohtajan rooli, tarkoituksena yrittää löytää jonkinlaista kompromissiratkaisua ongelmaan. Onneksi parikseni tehtävään sattui Timea, ja koska eräs ranskalainen oli peruuttanut osallistumisensa kokeeseen, olimme kahden. Tämä helpotti tehtävää suuresti, koska tunnen Timean ja koska olemme joskus puhuneet muutenkin keskenämme saksaa, joten en jännittänyt keskustelukumppaniani. Vaikka olin kokouksen puheenjohtaja, minun ei tarvinnut muuta kuin avata kokous tervehtimällä ja esittämällä käsiteltävä asia, koska sen jälkeen keskustelumme sujui oikein jouhevasti. Timean roolina oli olla muutosta vastaan ja minun vähän niinkuin kuitenkin puolesta, joten toisen kommenttiin oli aina helppoa vastata suunnilleen "Niin, ymmärrän ja olen samaa mieltä siitä, että...., mutta....". Loppuratkaisuakaan meidän ei tarvinnut kehittää, koska opettajan videokamerasta loppui muisti, ja koska olimme jo keskustelleet kymmenisen minuuttia, hän päätti sen riittävän. Nyt proffa katselee niitä videoita vielä kollegoidensa kanssa ja sitten saamme arvosanat. Kokeen jälkeen palkitsin itseni shoppailukierroksella Mariahilferstrassella, vaikka en paljon ostettavaa löytänytkään. Onneksi saksankoe on nyt kuitenkin ohi!

Budapest

Lauantaiaamuna lähdimme junalla Budapestiin, matka kesti kolme tuntia ja perillä olimme yhden aikoihin. Liputhan olimme ostaneet jo marraskuussa netistä, 20e/hlö/suunta. Hostellikin oli varattu jo silloin. Vaunuosastossa istui kanssamme kaksi vanhempaa pariskuntaa: ystävällinen arabipariskunta (puhuivat hyvää englantia) ja vähän töykeän oloinen amerikkalaispariskunta. Näkymät junan ikkunasta olivat kivat varsinkin Unkarin puolella, jossa oli yllättävän paljon korkeita kukkuloita. Budapest sijaitsikin vähän Wienin tyyppisesti laaksossa kukkuloiden keskellä. Asemalla etsimme ensimmäiseksi turisti-infon, josta saimme ilmaisen kartan, ja rahanvaihtopisteen, jossa oli erittäin huono kurssi. Hostellille siirryimme metrolla. Hostelli oli nimeltään Beds'n'Roses ja sijaitsi erittäin hyvällä paikalla tavallisessa asuinkerrostalossa oopperatalon takana. Taso oli yllättävänkin hyvä: meillä oli melko iso kahden hengen huone, jossa oma vessa ja suihku, eikä hintakaan ollut kuin parikymmentä euroa/yö. Hostellissa oli myös käytettävissä keittiö. Huoneita ei ollut kovinkaan montaa, joten paikka oli rauhallinen. Kokopäiväistä vastaanottoa ei ollut, joten paikalle saapuessa piti soittaa hostellin numeroon, jotta pääsimme sisään. Saimme omat avaimet, joilla tulla ja mennä miten huvittaa. Saimme myös jättää viimeisenä päivänä laukkumme päiväksi hostellille, sillä check-out oli jo kymmeneltä.

Kirjauduttuamme sisään jne lähdimme kävelemään läheistä Andrassy Utia pitkin Kaupunginpuistoon. Andrassy Ut on Champs-Elyseen mallin mukaan rakennettu bulevardi, jonka varrella on paljon kauniita vanhoja rakennuksia, ja nykyään myös luksusliikkeitä sekä se oopperatalo. Katua pitkin maan alla kulkee manner-Euroopan vanhin metrolinja, rakennettu 1896 Unkarin 1000-vuotisjuhlallisuuksia varten. Samaan tilaisuuteen rakennettiin Kaupunginpuistossa sijaitseva Vajdahunyadin linna, jonka oli tarkoitus olla väliaikainen, mutta budapestiläiset pitivät linnasta niin paljon, että se rakennettiin uudelleen kestävämmäksi. Puistossa oli juuri aukeamassa iso luistinrata, ja jono sinne oli valtavan pitkä. Paikalliset tuntuivat pitävän luistelusta, sillä yleisöluistelupaikkoja oli paljon. Palasimme metrolla takaisin ja kävimme illallisella läheisessä kiinalaisessa ravintolassa.


Vajdahunyadin linnaa sisäpihalta.


Luistelijoita linnan vallihaudassa.

Sunnuntaiaamun vietimme hostellilla, koska Tapanin vatsa oli kipeä, mutta iltapäivällä lähdimme miehitysmuseoon. Meillä kävi hyvä tuuri, koska kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina on ilmeisesti aina ilmainen sisäänpääsy alle 26-vuotiaille opiskelijoille. Museo sijaitsi talossa, jossa ensin fasistinen nuoliristihallitus ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Nuoliristi) ja sen jälkeen kommunistit pitivät päämajaansa. Museo olisi ollut mielenkiintoisempi, jos olisimme ymmärtäneet unkaria ja kiertäneet museon oikeassa järjestyksessä (erehdyimme suúnnasta heti alussa). Kiinnostavin ja kauhein osio oli kuitenkin museon kellariin rekonstruoidut vankisellit ja oikea hirsipuu. Toisaalta mieleen tuli myös, että meiltä turisteilta on aika tekopyhää kauhistella kommunistien menneitä kidutusmenetelmiä jossain museossa, kun samaan aikaan USA tekee aivan samaa terroristeille ja "terroristeille" vieläkin.

Museon jälkeen kävimme läheisestä supermarketista aamiaistarpeet, intialaisravintolasta kanacurrya illalliseksi ja sitten lähdimme katselemaan Budapestin nähtävyyksiä iltavalaistuksessa. Kävelimme Pyhän Tapanin tuomiokirkolle (http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyh%C3%A4n_Tapanin_basilika), jossa totesimme, että Tapanilla on varsin komeat nimikkokirkot sekä Budapestissä että Wienissä, vaikka ovatkin aivan eri aikakausilta ja eri tyyliä. Jatkoimme Ketjusillan yli Budan puolelle, josta palasimme takaisin. Matkalla ihastelimme myös jouluvaloja, varsinkin Four Seasons-hotelli oli upea.


Pyhän Tapanin kirkko.

Maanantaiaamuna suuntasimme ensin Pyhän Tapanin tuomiokirkolle, jossa olimme nähneet edellisiltana rahanvaihtopisteen, jossa oli hyvä kurssi. Valitettavasti rahanvaihtopisteen täti ilmoitti, ettei hänellä ole rahaa! Ei auttanut muu kuin nostaa käteistä läheisestä automaatista, kortit eivät Budapestissä juurikaan käyneet. Matkustimme metrolla kauppahalliin, jonka tutkittuamme kävelimme ostoskatua pitkin turistikeskustaan ja Ketjusillan yli Budan puolelle, jossa nousimme köysiratavaunulla Budan linnaan. Siellä seuraamme lyöttäytyi varsin sinnikäs opas, joka ei millään meinannut uskoa, ettemme tarvitse opastettua kierrosta. Budapestin negatiivisin ja yllättävin puoli olikin kaikenlainen tyrkytys turisteille, jota esiintyi erityisesti rautatieasemalla (takseja ja majoitusta) ja linnassa (opastusta), muuten saimme olla rauhassa. Tyrkytystä ei loppujen lopuksi ollut paljon, mutta se vähäinenkin määrä yllätti muuten niin länsimaisessa kaupungissa.


Budan linna ja Ketjusiltaa. Näkymät Ketjusillalta Budan suntaan hurmasivat myös Akseli Gallen-Kallelan 1900-luvun alussa niin, että hän nousi yhden leijonan selkään ja maalasi näkymän sieltä.

Tapani, taustalla Tonava, Pest ja nimikkokirkko.


Näkymää Budan suuntaan kukkuloille.

Linnalla kävelimme ympäriinsä ja menimme sitten lämmittelemään läheiseen hienoon kahvilaan. Teevesi tuli pöytään oikein pienissä kannuissa, mukana pienempi kannu sitruunamehua! Kakkupalat ja teet maksoivat silti yhteensä alle 10e. Sää oli tosiaan koko vierailumme ajan melko kylmä, välillä ehkä jopa -5 ja illalla enemmänkin. Oli hauska katsoa, kuinka monet turistit kulkivat ympäriinsä karvahatuissa ja kaulaliinat korviin asti kiedottuina!


Teet ja kakut kahvilassa. Vihreä ja valkoinen tuossa toisessa kakussa on marsipaania!

Kahvilasta kävelimme katsomaan Matiaksenkirkkoa ja Kalastajalinnaketta. Emme menneet kirkkoon sisälle, koska sinne oli pääsymaksu ja periaatteessa olen sitä mieltä, että kirkkoon ei pitäisi pääsymaksua pyytää. Vapaaehtoisen lahjoituksen kirkon kunnossapitoon ymmärrän, mutta minusta kirkkojen pitäisi olla avoinna kaikille. Kalastajalinnake oli hassu, hiekkalinnan näköinen saturakennelma, josta oli hieno näkymä Tonavan vastakkaisella rannalla sijaitsevalle Parlamenttitalolle (joka muuten on manner-Euroopan suurin). Laskeuduimme kukkulalta alas kävellen ja etsiydyimme taas Ketjusillalle, josta kävelimme hostellille. Käveltyä siis ainakin tuli reippaasti!


Parlamenttitalo.


Kalastajalinnaketta.

Tiistaiaamuna tyhjensimme huoneemme, söimme aamupalan, jätimme laukut hostellille ja lähdimme katsomaan opaskirjassa mainittua hienoa aukiota ja Parlamenttitaloa. Parlamenttitalolta otimme ratikan Erszebet-sillalle (joka on nimetty Sissin mukaan, mutta tuhoutui kokonaan toisessa maailmansodassa, joten tilalla on nyt moderni silta). Ylitimme sillan ja kävimme kukkulan rinteellä katsomassa pyhän Gellertin patsasta ja sieltä avautuvaa näkymää. Kävelimme Budan puolella vähän ympäriinsä tarkoituksena mahdollisesti löytää Semmelweis-lääketieteellinen museo, josta opaskirjassamme oli maininta, muttei osoitetta (opaskirja oli muutenkin vähän vanha, koska siinä sanottiin, että Pyhän Tapanin kirkko on ulkopuolelta korjattavana, mutta eipä näyttänyt enää olevan). Semmelweis tunnetaan äitien pelastajana, sillä hän keksi ensimmäisenä, miten estää lapsivuodekuumetta (http://www.saunalahti.fi/arnoldus/semmelwe.html). Päätimme mennä katsomaan lähempää erästä hienoa rakennusta, ja siinähän se museo olikin. Museo ei ollut mitenkään suuri, sisäänpäästäkseenkin piti soittaa ovikelloa, mutta sitä hoiti joukko ihania vanhoja rouvia, jotka selittivät meille asioita vuoroin englanniksi ja saksaksi. Sisäänpääsymaksukin oli opiskelijoilta lähinnä nimellinen, vähän päälle euron. Esillä oli lääketieteellistä tavaraa eri puolilta maailmaa antiikin ajoista alkaen, mutta kiinnostavimpia olivat tietysti viime vuosisatojen instrumentit. Niitä katsellessa kiitti kyllä onneaan, että elää nyt eikä silloin! Tapanikin ilmoitti olevansa onnellinen, ettei joudu niitä välineitä käyttämään.


Sirje ja patsas Parlamenttitalon läheisessä puistossa.


Tapani ja pyhä Gellert kaupungin yläpuolella.


Tapasimme myös tuttuja: Sissi!

Museokäynnin jälkeen kävelimme Tonavan rantaa pitkin kohti metroasemaa. Kävimme matkalla syömässä unkarilaisessa ravintolassa. Paikka oli ihan tyhjä, mutta ruoka ihan hyvää, söimme molemmat kanaa. Löydettyämme vihdoin metroaseman ajoimme sillä takaisin Pestin puolelle, jossa lähdimme etsimään sopivaa kahvilaa jälkiruokaa varten. Etsinnästä tulikin pitkä ja satuimme mm. vahingossa takaisin hostellimme lähelle. Aiemmin kahviloita tuntui olevan vaikka miten paljon, mutta sellaista etsiessä ei tietenkään tullut yhtään vastaan. Lopulta löysimme yhden ketjukahvilan ja päätimme tyytyä heidän Sacher-kakkuunsa, joka oli kyllä hyvää. Onneksi vieressä oli rahanvaihtopiste, sillä korteilla ei voinut maksaa ja viimeiset forinttimme eivät ihan olisi riittäneet.


Paprikakanaa. Huomatkaa salaatin runsaus.

Kakkutauon jälkeen olikin aika suunnata hakemaan hostellilta laukut ja lähteä rautatieasemalle, jossa ensimmäiseksi etsimme postilaatikon saadaksemme viimeisenkin postikortin lähetettyä. Ostimme erään vanhan rouvan pitämästä kioskista matkaevääksi valtavat täytetyt sämpylät (Tapanin valitsema kyllä muistutti jo enemmän kokonaista ranskanleipää). Yritimme vielä ennen junaan nousua etsiä asemalta pummia, jolle olisimme voineet lahjoittaa viimeiset forinttikolikkomme, mutta taaskaan yhtään ei löytynyt kun sellaista etsi. Paluumatka junassa sujui hyvin. Vaunuosastossa oli lisäksemme ainoastaan rajalle asti vanha unkarilainen herra, joka poislähtiessään sanoi meille "Auf Wiedersehen" oikein hattuaan nostaen. Eväsleivät osoittautuivat erittäin herkullisiksi. Wienissä olimme yhdeksältä, kävimme aseman supermarketista aamiaistarvikkeita keskiviikoksi ja suuntasimme kämpälle.


Tapani ottaa rennosti paluumatkalla.

Täytyy sanoa, että meillä oli kyllä tosi kiva loma ja Budapest oli aivan upea kaupunki! Ehdottomasti hienompi kuin kumpikaan meistä oli odottanut. Huomaa, että kaupunki on ollut rikkaimmillaan 1800-luvun lopussa. Vanhat rakennukset olivat todella hienoja, ja niitä korjattiin koko ajan lisää. Hostellikin oli positiivinen yllätys. Sää oli vähän liian kylmä Tapanille, jolla oli päällään tanssiaisia varten Wieniin tuotu "edustustakki", ts. pitkä mutta ei tarpeeksi lämmin villakangastakki, mutta kerrospukeutuminen pelasti.

Lauantaina on sitten ne kauan odotetut tanssiaiset. Huomisiltana on ensin illallinen perinteisessä Heurigenissa, lauantaiaamuna on puolentoista tunnin pikatanssikurssi ja sitten valmistautumista iltaan. Ilta alkaa seitsemältä cocktaileilla jossain baarissa, josta siirrytään yhdeksäksi tanssiaisten alkuun keisarilliseen palatsiin. Tanssit kestävät aamuviiteen ja sunnuntaina syömme yhdessä brunssia. Ohjelman päättää maanantain tutustumiskierros oopperataloon ja Ruusuritari-ooppera. Minun ohjelmani Wienissä ei tietenkään lopu vielä siihen: tiistaina on se suullinen osa CEMS-saksankokeesta ja hoidettavana vielä muutamia paperijuttuja ja tietysti pakkaamista, ennen lentoa takaisin Suomeen lauantaina. Mutta keskitytään nyt ensin niihin tanssiaisiin!

Uusivuosi ja Pähkinänsärkijä

Joulut on juhlittu, ja olen takaisin Wienissä. Koska Tapani on tällä kertaa mukana, en ole ehtinyt kirjoittaa aiemmin, joten päätin jakaa kaiken tähän mennessä tapahtuneen kahteen postaukseen, ensiksi saatte kuulla tässä uudestavuodesta ja sitten seuraavassa Budapestistä. Budapestistä tosin kirjoitan vasta huomenna, kello on jo paljon.

Vietin oikein ihanan joulun lumisessa Savossa. Jouluaattona olimme neljästään Tapanin, äidin ja iskän kanssa, ja joulupäivänä sitten saapui Hannele perheineen pariksi yöksi. Tunnelmaa latisti ainoastaan kunnon flunssa: Tapani oli kuumeessa, kun hain hänet aatonaattona junalta Pieksämäeltä, ja aattonakin vielä kovasti toipilaana. Joulupäivän iltana minä sitten aloin tuntea oloni huonommaksi ja seurauksena olikin kaksi päivää +38 asteen kuumeessa ja jälkitautina vielä kammottava nuha. Tapania harmitti, ettei hän saanut sairaudeltaan aattona syötyä tarpeeksi kinkkua, minua taas harmitti etten saanut tapaninpäivänä alas palaakaan herkulliselta näyttävää uunilohta. Onneksi sitä oli tarjolla vielä seuraavanakin päivänä, jolloin pystyin sentään jo vähän syömään. Harmittamaan jäi myös, etten päässyt lasten kanssa laskemaan mäkeä ja muutenkin jouduin kieltäytymään leikeistä kuumeen takia, kun ei yksinkertaisesti jaksanut tehdä muuta kuin maata sohvalla vuoroin palellen ja hikoillen. Joululahjakirjoja sentään sain luettua.

Maanantaina siirryimme Tapanin kanssa bussilla Helsinkiin ja keskiviikkona eli uudenvuoden aattona oli herätys viideltä, että ehdimme aamulennolle. Wienissä olimme siis jo aamupäivällä, vaikkakin aika väsyneinä. Kävimme keskustassa kaupassa ja ostamassa Teho-osaston ykköskauden dvd:llä (tarjouksessa vain 10e) ja palasimme kämpälle lepäilemään. Illalla kävimme sitten kävelemässä keskustassa. Rathausplatzin joulumarkkinat oli muutettu jonkinlaisiksi uudenvuoden markkinoiksi, ja sieltä seurasimme ihmisvirtaa läpi kaupungin "uudenvuodenpolun", joka käytännössä oli reitti, jonka varrella oli erilaisia esiintymislavoja (musiikki vaihteli popista klassiseen) ja myyntikojuja. Stephansdomin luona sai jo väistellä ilotulitusraketteja melkein henkensä kaupalla, vaikkei ollut vielä lähellekään puoliyö. Olimme niin väsyneitä, että menimme aikaisin kotiin. Puoliltaöin kuuntelin rakettien pauketta ja katselin niitä ikkunasta, Tapani nukkui jo niin sikeästi ettei herännyt, vaikka pauke jatkui vielä kauan.

Uudenvuodenpäivänä menimme aamupäivällä Rathausplatzille, jossa näytettiin isolta screeniltä perinteistä uudenvuodenkonserttia livenä. Sää oli melko kylmä, joten lämmikkeeksi nautimme hehkuviiniä. Tapanin sanoin tipaton tammikuu loppui siis jo ennen puoltapäivää. Emme katsoneet konserttia loppuun, koska paikallaan seisoskelu alkoi paleltaa, vaan kävelimme läpi miltei saman reitin kuin edellisiltana ja pysähdyimme Aidaan teelle ja kakulle.


Tapani ja hehkuviiniä.


Sirje ja hehkuviiniä.

Perjantaina kävimme alennusmyynneissä ja löysimmekin Tapanille pari paitaa ja vyön. Illalla menimme kokeilemaan, saisimmeko seisomapaikat oopperatalon Pähkinänsärkijään, jota en ehtinyt käydä katsomassa ennen joulua. Jono oli pitkä ja usko meinasi välillä loppua, mutta saimme lopulta liput (4e/kpl) täpötäyteen seisomakatsomoon, josta oli upea näkymä lavalle. Jalat väsyivät, mutta esitys oli sen arvoinen! Valitettavasti 10 min ennen esityksen loppua aivan yllättäen minulle tuli erittäin huono olo, alkoi heikottaa ja pyörryttää ja kylmä hiki nousta pintaan. Tiesin, etten kestäisi edes niitä viimeisiä minuutteja, joten ilmoitin takanani seisovalle Tapanille, että meidän pitää lähteä. Onneksi seisomakatsomon tungos oli helpottanut väliajalla, kun osa katsojista oli lähtenyt, joten pääsimme ulos helposti. Narikassa istuessani ja odottaessani että Tapani haki takkimme oloni oli jo parempi ja kun pääsimme ulos tunsin oloni jo oikeastaan ihan normaaliksi. Tapani diagnosoi, että kohtaus johtui pitkästä paikallaan seisomisesta: veri pakkautui jalkoihin, verenpaine romahti ja aivot eivät saaneet enää tarpeeksi happea. Kun lähdin liikkeelle, alkoivat lihakset taas pumpata verta jaloista ylöspäin ja tilanne normalisoitui. Olin kyllä liikutellut jalkoja esityksen aikana jo siksikin, että jalat väsyivät seisomisesta, mutta lopputanssin aikana olin ilmeisesti niin keskittynyt esitykseen, että jämähdin paikalleni. Esitys oli siis niin upea, että oli kirjaimellisesti viedä minulta jalat alta! Tilanteesta selvittiin siis säikähdyksellä, mutta aika pelottavaa se oli, kun ensin oli täysin normaali ja hyvä olo ja aivan yhtäkkiä iski kauhea heikotus.

Loppuun muutamia musiikkinäytteitä Pähkinänsärkijästä. Tapanikin tykkäsi baletista, kun varsinkin toisessa näytöksessä oli niin paljon tuttuja kappaleita:

Venäläinen tanssi
http://www.youtube.com/watch?v=NzSGBGWO3r4
Kiinalainen tanssi
http://www.youtube.com/watch?v=R3kdY2vMO0w
Kukkaisvalssi
http://www.youtube.com/watch?v=SZD_ZzubDxs

Saksankoe ja joulutauko

Ajattelin nyt vielä kertoa teille siitä eilisestä saksankokeesta. Meni minusta ihan hyvin. Aiheet olivat ehkä vähän helpompia ja kiinnostavampiakin kuin muutamassa viimeisessä vastaavassa kotitehtävässä. Videolta nähtiin selostus itävaltalaisesta yrityksestä, joka valmistaa laadukkaita ja ekologisia, mutta muodikkaita huonekaluja yms. Tehtävänä oli kuvitella olevansa toisen huonekaluyrityksen työntekijä, joka on juuri käynyt alan messuilla ja jutellut tämän yrityksen johtajan kanssa. Piti kirjoittaa memo, jossa kertoo messujen yleisestä tunnelmasta, tästä yrityksestä ja kuinka samoja ideoita voisi käyttää siinä omassa yrityksessä. Luetun tekstin aiheena taas oli liikematkojen hallinnointi yrityksissä, kyseessä oli erään mediayhtiön liikematkavastaavan haastattelu. Hän sitten siinä kertoili, miten heillä on tietyt linjaukset lentojen suhteen, kumppanina hyvä matkatoimisto yms. Tehtävänä oli taas kirjoittaa memo, tällä kertaa mediayrityksessä, jossa liikematkojen suhteen ei ole minkäänlaisia sääntöjä, vaan kaikki varaavat mitä sattuu, joten piti sen haastattelun perusteella suositella uusia linjauksia. Kaikki oli tietysti saksaksi, niin materiaali kuin kirjoitelmatkin. Minimivaatimus oli 150 sanaa, sain molempiin vähän päälle 200 sanaa kirjoitettua.

Olisin halunnut eilen illalla käydä viimeistä kertaa vielä joulumarkkinoilla, mutta sää oli niin sateinen ja tuulinen, että vietin sen sijaan illan pakkaillen. Toivottavasti olen muistanut nyt ottaa kaiken tarpeellisen mukaan. Tänä aamuna oli vielä yksi luento. Nyt odottelen lähinnä, että tuossa neljän aikoihin lähden täältä kohti lentokenttää. Onneksi tiedän tulevani takaisin vielä tammikuussa, muuten kyllä surettaisi lähtö jo kovasti. Alunperin olisin halunnut lähteä kokonaan jo joulukuussa, ettei tarvitsisi eestaas lennellä, mutta nyt olen vain iloinen, että pääsen tammikuussa vielä takaisin! Illalla sitten näin: http://www.youtube.com/watch?v=D_zNarEweow (vaikka toivottavasti minun ei tarvitse koneen perässä juosta).

CEMS-joulubileet ja huomattava kulttuuriero

Eilen oli CEMS-lukukaudenlopettajais- ja joulubileet, vaikka eipä ne kyllä miltään hyvästeiltä tuntunut, kun kaikki kuuluu tulevan takaisin vielä tammikuussa, joko saksankokeen tai tanssiaisten tai molempien takia. Löysin paikalle hyvin, koska satuin samaan ratikkaan paikallisen Matthiaksen kanssa, ja hän tiesi paikan sijainnin suunnilleen. En juurikaan ole jutellut Matthiaksen kanssa aiemmin, mutta CEMS-porukassa kaikki tietää ainakin ulkonäöltä ja jutunjuurta löytyy nopeasti yhteisistä kursseista, tai tässä tapauksessa aamupäivän tentistä. Tentti oli muuten varsinainen pikakirjoitussuoritus, kun aikaa oli vain 1,5h. Olen tottunut, että tentissä aikaa on runsaasti, mutta nyt meinasi tulla kiire. Sain onneksi vastaukset valmiiksi viisi minuuttia ennen aikarajaa.

Mutta takaisin siis eilisiltaan. Meille oli varattu iso huone yhdestä baarista. Paikkaa oli koristeltu jouluisesti ja pöydillä oli lautasia kukkuroillaan Oreo-keksejä, lebkucheneita ja muita joulupikkuleipiä. Alkuillasta juomat olivat ilmaisia, ja niiltä löytyi jopa Strongbow-siideriä! Saatiin myös vähän ilmaisia sponsorilahjoja, mm.suihkugeeliä ja korjauslakkaa (sponsorina Henkel). Juttelin illan lähinnä Josefinen, Birgitten, Marcin ja Barbaran kanssa. Juttua riitti mm. Singaporesta (Birgitte ei ollut käynyt vaihtariaikanaan ollenkaan Night Safarissa!), joulusuunnitelmista (milloin kukakin lentää kotiin ja milloin takaisin ja kuinka pitkäksi aikaa) ja jouluostoksista. Kun sanoin ostaneeni jo melkein kaikki lahjat jo aiemmin, Josefine ilmoitti, ettei ole ollenkaan hämmästynyt että olen niin organisoitu! Olin tästä kommentista sekä hämmentynyt että imarreltu. Vaikutanko minä tosiaan niin järjestelmälliseltä?

Yhdentoista aikoihin juttelin hetken Katherinan kanssa ja kun hän ilmoitti olevansa lähdössä, päätin lähteä minäkin. Lähtemisprosessista tulikin lopulta aika pitkä, kun aina kun sanoimme hyvästejä jollekulle, päätti joku muu myös lähteä. "Odottakaa vähän, haen mun tavarat! Ja pitää sanoa vielä heipat X:lle!" kuultiin hyvin monta kertaa, ja kun lopulta päästiin lähtemään taisi meitä olla kahdeksan. Hajaannuimme tosin ainakin kahteen tai kolmeen eri osaan sen mukaan, mihin suuntaan menevään ratikkaan kukin oli menossa. Minä ja Birgitte tapasimme ratikassa vielä Stefanienkin, joka myös oli juuri lähtenyt.

Alkaa muuten olla aika hankalaa, kun tunnen täällä ainakin neljä paikallista Stefanieta ja yhden Stefanian, ja suurimman osan lempinimi on Steffi. Aina kun puhuu jollekulle Stefaniesta, pitää lisätä sukunimi perään, mikäli sen vain muistaa. Tämä ratikka-Stefanie oli kuitenkin se paikallinen, johon tutustuin jo silloin heti alussa block seminarissa.

Nyt sitten juttua eräästä huomaamastani kulttuurierosta. Täällä suhtaudutaan tenteissä lunttaamiseen paljon suopeammin kuin Suomessa. Katherina, joka muuten on tosi kiltti ja tunnollinen tyttö, törmäsi kulttuurieroon kun istui tanskalaisen Marien viereen tiistaiaamupäivän tentissä. Luokka oli täynnä, joten opiskelijoiden väliin ei voinut jättää tyhjiä paikkoja. Tästä ilahtuneena Katherina totesi Marielle itsestäänselvyytenä, että "Mehän voimmekin sitten tehdä yhteistyötä!". Marie oli katsahtanut Katherinea hämmästyneenä ja ilmoittanut, että "Emme me tee sellaista Tanskassa!", jonka Katherina minulle hiukan närkästyneenä kertoi tentin jälkeen lounaalla. Minä sanoin, että Marie oli kyllä oikeassa, ja että Suomessakaan niin ei todellakaan tehdä. "Mutta sehän johtuu vain siitä, ettei siihen anneta mahdollisuutta, vai onko teillä muka joku moraalinen periaatekin siitä?" Kuultuaan, että on, Katherina halusi tietää miltä minusta tuntuisi, jos minua pyydettäisiin avustamaan lunttaamisessa ja oli kovasti hämmästynyt kun sanoin että olisin järkyttynyt ja vähän vihainenkin. Kerroin, että olen muutenkin katsonut tenttimeininkiä täällä ihmeissäni, olen nimittäin nähnyt mm. yhden tytön kirjoittavan tyynesti asioita kämmeneensä ennen tenttiä. Ja minä olen sentään tehnyt täällä vasta kaksi tenttiä! Unkarilainen Timea liittyi seuraan, joten kysyin hänenkin mielipidettään, eikä pieni yhteistyö tentissä hänenkään mielestään ollut epänormaalia tai pahaksi. Jotkut ovat kuulemma Unkarissa tehneet suorastaan taiteenlajin siitä, miten pienellä tekstiä voi pienille paperilapuille kirjoittaa ja ottaa ne sitten tenttiin mukaan. Myös Timea kysyi heti ensimmäiseksi, että eikö Suomessa luntata siksi, että se on hankalaa vai siksi ettei niin haluta tehdä. No kyllähän sitä aina vitsaillaan ennen tenttiä, että "Istu sä tohon mun eteen!", mutta tällaista avointa ja opiskelijoiden keskuudessa hyväksyttyä yhteistyötä ja lunttaamista ei kyllä Suomessa ole. Ymmärrän vielä jotenkin, että vaikka peruskoulussa, mutta että yliopistossa! Mietittiin myös, että liekö tässä kyseessä se Hofsteden (http://fi.wikipedia.org/wiki/Geert_Hofstede) kuuluisa individualismi-kollektivistmi -ulottuvuus, kun minä en tunne minkäänlaista velvollisuutta auttaa toista tentissä jos olen itse opiskellut siihen enemmän, mutta täällä taas ajatellaan enemmän silleen "minä autan sinua ja sinä autat minua"-tyyppisesti. Eipä tosin ole ensimmäinen kerta kun huomaan, että itävaltalaiset vaikuttavat enemmän eteläeurooppalaisilta kuin saksalaisilta. Vaikka enpä kyllä tiedä, mikä saksalaisten suhtautuminen asiaan on.

Tänään tein aamupäivän yhtä isoa kotitehtävää ja iltapäivällä kävin viimeisillä jouluostoksilla Mariahilferstrassella. Joulutunnelmaa ei paljon ollut, koska satoi vettä. Takaisintullessa tosin näin ratikan ikkunasta sisään yhteen kahvilaan ja siellä oli aivan upea joulukuusi: koristeet hohtivat ja kimmelsivät valkoisina ja kultaisina lamppujen valossa. Näky oli todella kaunis ja ihanan jouluinen.

Huomenna on sitten saksankoe, joka korvaa CEMS-saksankokeen kirjallisen osion. Pitää kirjoittaa kaksi kirjoitelmaa, toinen kuullusta tekstistä ja toinen luetusta. Tuo kuullunymmärtäminen vähän jännittää, kun tähän asti ainakin tunneilla pätkät ovat olleet ihan oikeista ajankohtaisohjelmista. Paljon enemmän tosin jännittää tammikuussa oleva suullinen osio, jossa pitää valmistella annetusta aiheesta esitelmä ja sitten osallistua johonkin keskusteluun. Kun olen kokeesta selvinnyt, aloitan pakkaamisen. Tarkoitus olisi vielä kirjoittaa blogiakin ainakin kerran ennen joulutaukoa.