Tänään kävin kävelemässä Stephansdomilta oopperalle johtavaa kävelykatua, jota en ollut vielä katsonut. Sää oli muuttunut siinä mielessä täysin, että vaikka aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, oli tuuli jo todella kylmä. Huomasi, että kaikki eivät olleet katsoneet lämpömittaria tai säätiedotusta ennen uloslähtöä, olivat vain luottaneet kirkkaan siniseen taivaaseen, sillä aika moni näytti palelevan shortseissa ja t-paidoissa. Minulla oli takki päällä, mutta varjossa tuulelle alttiina seisoessa tuntui kyllä, että tarvitsisi jopa sormikkaat ja paksumman takin! Toisaalta jos istui aurinkoisessa paikassa tuulensuojassa, tuli tosi kuuma. Mutta tästä sen syksyn pitäisi sitten alkaa, huomenna pitäisi lämpötilan tippua jo lähemmäs kymmentä.
Huomenna menemme tosiaan sinne Albertinaan katsomaan sitä Van Gogh -näyttelyä. Perjantai-illan illallisesta ei sitten tullut mitään, ehkä joskus toiste... Niin, se pyykinpesu torstaina onnistui hyvin, tosin en sitten käyttänyt kuivausrumpua ollenkaan, kun ei sinne olisi voinut laittaa kuin pyjaman ja sukkia suunnilleen. Virittelin huoneeseeni pyykkinarun ja hyvin sain vaatteet kuivaksi.
Tänään muuten löysin lähistöltä uuden supermarketin, Billan, mutta se on aika pieni (täällä aika monet supermarketit on), eikä vaikuttanut sen halvemmalta kuin EuroSpar tai tuossa ihan lähellä oleva Zielpunktkaan. Tuo Zielpunktkin on niin pieni, että mieluummin kävelen sinne Sparille asti. Siellä sentään mahtuu käytävälle ehkä jopa kahdet ostoskärryt kerrallaan. En ymmärrä, että kun paikalliset kaupat kerran on niin pieniä ja hyllyvälit niin kapeita (pienuudesta huolimatta valikoima on aina hyvä, eli hirveästi ahdettu pieneen tilaan), että ostoskärryillä ei mahdu edes ohittamaan toisia ostoskärryjä, niin miksi niissä kaupoissa ei ole sitten koreja asiakkaille? Mutta ei vaan ole, kärryt on otettava. Siksi minua ahdistaa Zielpunktissa ym. että en voi oikein jäädä hyllyn eteen miettimään, mitä ottaisin, kun sitten olen tukkeena. Ja minä nimenomaan aina kaupassa haluan katsella ja valita rauhassa. Ahdistaa myös se, että kassalla on erittäin pieni hihna/pöytä, johon mahtuu vain yhden asiakkaan tavarat kerrallaan, eli koko kassajono odottaa kun sinä pakkaat tavaroitasi epätoivon vimmalla edes kärryyn takaisin tieltä pois. Sivummalla on sitten pakkauspöytiä, jos haluaa pakata ne paremmin.
Niin, piti muuten kertoa myös, että jostain syystä minä ilmeisesti näytän siltä, että minulta kannattaa kysyä neuvoa, koska jatkuvasti viimeisen viikon aikana on ihmiset tulleet kysymään multa tietä tms. Kerran yksi mies tuli kysymään metrolaiturilla, että eikö niin että hän on nyt väärällä laiturilla jos haluaa mennä sinne ja sinne ja hänen pitäisi olla tuolla toisella puolella. No tähän sentään osasin saksaksi vaan myönnellä, että näinhän asia on. Valitettavasti kaikki avunkysyjät ei ole yhtä helppoja tapauksia. Yleensä sönkkään vain saksaksi, etten valitettavasti tiedä, mutta vaikeammissa otan helpon tien ulos ja ilmoitan vaan kohteliaasti englanniksi, etten puhu saksaa, sen sijaan että alkaisin yrittää solkata saksaksi, että anteeksi, mutta olen asunut täällä vain kaksi viikkoa, eikä minulla ole aavistustakaan paikallisista teistä (pari moottoripyöräilijää kysyi jotain tietä mun kauppamatkalla). Sama muuten pätee hyvin, jos joku tulee pummaamaan rahaa, kuten tänään. Auttoi myös eilen, kun yksi miesporukka yritti hieroa tuttavuutta ("Haluatko oluen? Mistä se kirja kertoo?"). Ei tarvitse kuunnella mitään selityksiä, kun väittää ettei osaa kieltä. Hankalin tilanne oli kyllä, kun joku vanha nainen tuli kysymään multa jotain, eikä mulla ollut edes aavistustakaan mitä se sanoi. Ilmeisesti puhui aika leveää murretta. Levittelin vaan käsiäni ja solkotin saksaksi taas vakiovastaukseni. En ihan oikeasti ymmärtänyt yhtään, mitä se sanoi! Ihan kuin se ei olis puhunut saksaa ollenkaan. Mutta tänään pääsin vihdoin olemaan oikeastikin avuksi. Ryhmä aasialaisia nuoria miehiä luki ahkerasti karttaansa vieressä, kun odottelin ratikkaa. He tulivat sitten kysymään minulta, puhunko englantia, näyttivät minulle metropysäkin kartasta ja kysyivät miten sinne pääsee. Olimme siis kyllä metroasemalla, mutta ratikkapysäkkien edessä, joten näytin heille mistä metroon mennään sisään ja kehotin seuraamaan metrolinjan violetteja opasteita. He halusivat myös tietää sen pysäkin nimen, jonne olivat menossa (sitä oli vaikea nähdä kartasta), joten kaivoin käsilaukusta esiin oman metrokarttani ja näytin heille pysäkin nimen. Se oli lisäksi linjan päätepysäkki, joten eivätköhän he löytäneet perille. Mutta siis oikeasti, multa on jo kerran aiemminkin tullu yhdet turistit kysymään, missä on turisti-info (tai oikeastaan ne kysyi, mistä saisi lisätietoja alueesta, en tiennyt), kerran metrossa yksi nainen kysyi metron pysähtyessä pysäkille, että pääseekö tältä pysäkiltä bussiin 23 (täällä kyllä kerrotaan julkisissa liikennevälineissä joka pysäkillä liityntälinjat, mutta ei ilmeisesti kumpikaan meistä ollut kuunnellut), sitten se nainen jota en ymmärtänyt, ne tienkysyjät, se metroheppu, nyt nämä aasialaiset...Kaikki viikon sisään! Ilmeisesti mä näytän vaan liian kiltiltä ja helposti lähestyttävältä.
Tuosta edellisestä tuli taas mieleen, että täälläkin liikkuu näköjään noita eri järjestöjen feissareita. En tiedä, pääsisikö niistäkin eroon vetoamalla kielitaidottomuuteen. Ainakin pääsin yhdestä eroon kieltäytymällä englanniksi ja melkein juoksemalla pois. Se oli suorastaan bongannut mut metroon kiiruhtavasta väkijoukosta, mä oikein näin miten se otti suunnan mua kohti muista ihmisistä välittämättä, mutta en jäänyt edes kuuntelemaan mitä se ois halunnut. Täällä kyllä on ryhmä, jota pitää väistellä yhtä ahkerasti: turistialueilla pyörivät, Mozart-takkeihin ja -peruukkeihin pukeutuneet lipunmyyjät, jotka yrittää kaupitella turisteille konserttilippuja. Jos yhtään haahuilet ympäriinsä kamera kädessä tai muuten sen näköisenä että katselet ympärillesi, ne hyökkää heti kimppuun. Pitää ottaa sama taktiikka kuin feissareiden kanssa: katse tiukasti muualle, kävele nopeasti ja määrätietoisesti eteenpäin ja yritä väistellä parhaasi mukaan. Älä missään nimessä osoita mitään kiinnostusta yhtään turistikohdetta kohtaan! Jos joku yrittää lähestyä, mulkaise torjuvasti ja nopeuta vauhtia. Tosin ne saattaa innostua siitä katsekontaktista, joten paras ehkä on vaan katsoa itsepintaisesti toiseen suuntaan. Vaarana on tosin se, että katseesi suunnassa on toinen myyjä (jota et ehkä heti huomannut, koska hänellä ei ollutkaan peruukkia/hän olikin jossain pylvään takana piilossa), joka innostuu, kun katselet häntä niin intensiivisesti ja hyökkää heti paikalle.
Voisihan sitä tietysti miettiä, miksi mä koen niin suureksi vaivaksi nuo feissarit ja lipunmyyjät, kun niille kuitenkin (yleensä) riittäs vaan se kohtelias "ei kiitos". Mutta kun mä olen sen verran suomalainen, että haluan kävellä kadulla rauhassa. Ja jos mä haluan lahjottaa rahaa hyväntekeväisyyteen tai ostaa konserttilippuja, niin osaan tehdä molemmat ihan oma-aloitteisesti ja jossain muualla kuin kadulla.
Tulipa nyt kuitenkin pitkä teksti. Loppuun kuva Stadtparkista.
Sori, ei tunnelmamusiikkia tällä kertaa, vaikka varsinkin Tapani kiitteli viimekertaista valintaa.
