Stadtparkista kävelimme hotel Sacheriin, koska emme kumpikaan olleet vielä maistaneet sitä Aitoa Oikeaa Sacher-kakkua. Kahvila oli hieno, mutta vähän tuli rahastamisen maku, kun piti jättää takit maksulliseen narikkaan. Kakku oli kyllä todella hyvää ja tarjoiltiin makeuttamattoman kermavaahdon kera. Jotenkin se kermavaahto ei maistunut sellaiselle tunkkaiselle niin kuin yleensä, vaan oli jollain lailla raikkaampaa. Kahvila oli tietysti paikallisittain kallis, mutta suomalaiselle aika normaalihintainen: kakkupala maksoi n.5 euroa, kannusta tarjoiltu tee reilut neljä. Tunnelmaltaan kahvila ei kuitenkaan ollut niin hyvä, että sinne menisi kahville muuten vain.
Aitoa ja oikeaa Sacher-kakkua ja teetä.
Sacherilta kävelimme Karlsplatzille katsomaan Karlskircheä, jonne emme menneet sisälle, koska oli pääsymaksu. Karlsplatzilta päätimme lähteä kävelemään yhtä katua keskustasta poispäin, koska kadun päässä näytti olevan hieno kirkko. Katu osoittautui sitten odotettua pidemmäksi, eikä kirkkokaan ollut mikään turistinähtävyys (vaikkakin paljon hienompi kuin monet sellaisiksi luokiteltavat Suomessa). Kirkolla kaivoimme kartan esiin ja huomasimme olevamme lähellä Belvedereä, joten kävelimme sinne ja kiertelimme palatsin puutarhaa, joka tosin oli remontissa. Puutarhasta kävelimme lähimmälle ratikkapysäkille ja otimme ratikan Schottentoriin, jossa vielä kiersimme Votivkirchen ympäri ennen kuin palasimme kaupan kautta kotiin. Illaksi oli alun perin vielä suunnitelmia, mutta jäimme kämpälle, kun Tapanin vatsa oli kipeä, koska ei ollut malttanut olla syömättä sitä kakun kanssa tarjottavaa kermavaahtoa.
Perjantaiaamuna menin siis ensimmäiseksi Haus Döblingin toimistoon, jossa he maksoivat minulle käteisenä takuuvuokran ja käskivät tiputtaa avaimet lähtiessä aulassa olevaan laatikkoon. Aamupäivä meni pakatessa ja pyykkiä pestessä. Valitettavasti huomasimme vasta jo koneellisen pestyämme, ettei kuivausrumpu ollut toiminnassa, joten emme voineet pakata kaikkea heti. Välillä pakatessa meinasi kyllä epätoivo iskeä, kun laukuista vain tuntui tulevan niin painavia, vaikka takaisinvietäviä tavaroita yrittikin karsia. Mm. yhdet farkut lensi kokonaan roskiin, vaikka olisi varmaan ollut vielä paikattavissa.
Alkuiltapäivästä oli suurin osa tavaroista pakattu (lukuunottamatta siis niitä kuivumassa olevia pyykkejä), joten lähdimme ensin koululle lounaalle ja sieltä keskustaan. Mariahilferstrassella kävimme ostamassa muutaman tuotantokauden lisää sitä Teho-osastoa, kun oli niin halvalla saatavilla. Jätin myös kasan englanninkielisiä pokkareita englanninkielisen leffateatterin vaihtohyllyyn. Mariahilferstrasselta siirryimme taas yhteen hienoista ja kuuluisista kahviloista: hovihankkija Demelille. Paikka oli kyllä pettymys. Miljöö oli hieno ja hinnat vähän halvemmat kuin Sacherilla, mutta kahvila oli aivan täynnä turisteja ja ilmapiiri hyvin kiireinen. Tarjoilijoilla ei meinannut olla aikaa ottaa ja tuoda tilauksia ja kakut pitikin hakea erikseen tiskiltä. Olimme yhtä mieltä siitä, että kolmesta hienosta kahvilasta Central oli ehdottomasti paras niin ilmapiiriltään, hinnoiltaan kuin oikeastaan tarjoiluiltaankin. Tämän tosin saattoi johtua myös siitä, ettemme olleet siinä isossa Cafe Central –ravintolassa vaan pienemmässä konditoriaosassa.
Demelin tarjoomuksia.
Demeliltä kävelimme vielä viimeisen kerran keskustan nähtävyyksiä ihaillen Hofburgin läpi ja Ringiä pitkin Schottentoriin, josta otimme ratikan kämpälle. Kello lähestyi jo kuutta, joten viimeisen päivän kunniaksi Tapani haki meille läheisestä Schnitzelhaus-pikaruokapaikasta schnitzelit illalliseksi. Loppuilta sujuikin sitten pakkaillessa loppuja vaatteita sitä mukaa kun ne tuntuivat kuivilta. Lastasin myös kaiken tarpeettomaksi jääneen (kattilat, ruokailuvälineet, kaikenlaista pikkusälää, vähän pastaa jne) isoon siniseen Ikea-kassiin, vein sen yhteistiloihin ja laitoin päälle lapun, että saa ottaa. Yllätyksekseni koko kassi olikin hävinnyt jo puolen tunnin kuluttua. Joku oli siis todella nopea! En voinut olla miettimättä, että noinkohan kävi myös keittiöön unohtamilleni kattilan kannelle ja säilytysrasialle, joita en sen koommin nähnyt.
Aamulla oli melko aikainen herätys, jotta saimme pakattua viimeisetkin tavarat ja tyhjennettyä huoneen kokonaan. Vähän ennen kahdeksaa tiputin avaimet lokeroon ja lähdimme kahden raskaan matkalaukun kanssa kohti metroasemaa. Onneksi laukuissa oli pyörät ja matka loivaa alamäkeä. Ajoimme jo tutuksi tullutta reittiä metrolla Wien Mitteen ja sieltä paikallisjunalla lentokentälle. Check-innissä oli vähän jonoa, mutta olimme onneksi ajoissa paikalla. En tiedä, kuinka painavia matkalaukut olivat, koska se asiakkaalle näyttävä vaa’annäyttö ei ollut päällä, mutta ainakin se tyttö laittoi ne eteenpäin silmääkään räpäyttämättä. Menimme lentokentän kahvilaan, jossa nautimme viimeiset itävaltalaiset palat Sacher-kakkua, ja sitten olikin jo aika siirtyä portille. Onneksi kuitenkin tajusin vilkaista vielä monitoreita, koska porttimme olikin siirtynyt aivan muualle. Siinä portille kipittäessä osoittauduin myös tehokkaaksi shoppailijaksi: yhdellä pikkukaupalla oli ulkohyllyssä esillä alennuksessa samantyyppisiä miesten aluspaitoja, joita Tapani oli saanut joululahjaksi ja joista hän oli pitänyt kovasti. Ostimme siis ohimennen yhden.
Lento sujui hyvin ja kahden jälkeen laskeuduimme Helsinkiin, jossa oli vielä vähemmän lunta kuin Wienissä. Äiti ja iskä olivat vastassa. Iltapäivä sujui mukavasti Aikun ja Jennin luona, ja äiti ja iskä olivat ottaneet mukaan myös Jaanikan, joka oli sitten meillä yötä. Aikun ja Jennin luona Tapani erehtyi kertomaan tanssiaisista, joissa olimme olleet, joten joutui sitten loppuajan toimimaan prinssinä ja tanssiaispartnerina Indi- ja Nini-prinsessoille, jotka kilpailivat Tapanin suosiosta oikein kunnolla (”Se rakastuis sitten tohon, kun se on kauniimpi. Mutta minä olen rikkaampi!”). Sirje-tätiin ei kuulemma voinut rakastua, koska ”täällä tanssitaan vain lyhyempien kanssa!”. Varsinkin Nini piti Tapania prinssinään koko loppuajan ja esitteli lahjoja, joita prinssin sitten kuului ojentaa prinsessalle.
Lauantaina oli Tapanin syntymäpäivä, jonka kunniaksi katoin pöytään hienon aamiaisen (äidin tuomisillaan täyttämä jääkaappi auttoi huomattavasti) ja yritin houkutella Jaanikan herättämään Tapanin laulaen, mutta tyttöön iski ujouskohtaus, joten lauloin sitten yksin. Tapani piti lahjoistaan kovasti, ja hymyili erittäin onnellisesti istuessaan aamiaispöydässä lahjojensa ympäröimänä ja Jaanika sylissään (älkää kertoko kellekään, mutta Jaanika on aina ollut vähän Tapanin suosikki ;) ). Syntymäpäivän kruunasi vielä vierailu Tapanin veljen luo katsomaan Veera-vauvaa ja siellä tarjoiltu, yhdistetty Tapanin 25-vuotis- ja Veeran puolivuotiskakku.
Tapani ja Jaanika aamiaispöydässä.
Tapani lähti takaisin Ouluun maanantaina, minä taas olen koko viikon töissä tuuraamassa. No, tuleepa taas täydennettyä juustovarastoja. Paluu arkeen siis meneillään. Vielä tuntuu, että ehkä vähän rutiinit ja sellaiset vielä hakusessa, en esimerkiksi aluksi meinannut millään muistaa, missä meillä säilytetään mitäkin. Ymmärrettävää, koska asuin Wienissä melkein yhtä kauan kuin olen asunut Malmilla. Pitäisi muuttaa kaapeista tavarat takaisin laatikoihin ja hyllyihin, ja Wienin viimeinen ryhmätyö on vielä vähän kesken.
Luulen kirjoittavani vielä yhden postauksen, jonkinlaisen yhteenvedon Wienistä. Yhden huonon puolen blogin pitämisessä olen kyllä jo huomannut. Kun kaikki muut tietävät, mitä minulle kuuluu, he eivät muista etteivät olet kertoneet minulle omia kuulumisiaan. Kaikki te siis tiedätte elämästäni Wienissä paljon, mutta minä en tiedä juurikaan siitä, mitä teille on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana. Blogin loppuessa tilanne ainakin muuttuu tasapuolisemmaksi (vaikka se sitten taas voi tarkoittaa, että tiedämme toisistamme vielä vähemmän).
