Ah! Je veux vivre dans le rêve...

Otsikkona on Gounodin Romeon ja Julian varmaankin tunnetuimman aarian nimi. Aarian voi kuunnella tästä vähän kuuluisamman laulajan esittämänä: http://www.youtube.com/watch?v=ZjQkvxIQkJw . Mutta ennenkuin mennään oopperaan, kerron vielä eilisestä.

Eilen oli siis vuorossa Schönbrunnin palatsi. Kävimme siellä Lotan kanssa jo silloin reilillä, mutta eipä tuo haitannut. Palatsissa ei valitettavasti saanut kuvata sisällä, mutta huoneet oli kyllä todella hienoja. Oli myös mielenkiintoista kuulla Maria Teresian, arkkiherttuatar Sophien (se Sissin ilkeä anoppi Sissi-leffoissa, oikeastikin vahvatahtoinen nainen, sillä hänestä sanottiin yhteen aikaan, että hän oli ainoa mies koko hovissa), Frans Joosefin, Sissin ja muiden elämistä. Keisari Frans Joosef esimerkiksi oli erittäin perhekeskeinen mies ja täytti työhuoneensa kuvilla ja pienillä muistoilla lapsistaan. Hän myös rakasti vaimoaan syvästi. Tunne ei vain tainnut olla molemminpuoleinen, sillä Sissi totesi jossain vaiheessa elämäänsä suunnilleen, että avioliitto on vain ansa, johon tytöt huiputetaan liian nuorina. Sissi oli itse 16, kun he menivät naimisiin hyvin lyhyen seurustelun jälkeen. Alunperinhän tarkoituksena oli, että Frans Joosef olisi rakastunut Sissin isosiskoon, mutta toisin kävi... Sissi ja Frans Joosef olivat muuten serkkuja, heidän äitinsä olivat sisaruksia, mutta se nyt ei tuon ajan kuningashuoneissa ollut mikään poikkeus, päinvastoin. Itseasiassa yksi Frans Joosefin sukulaisista meni jopa naimisiin siskontyttärensä kanssa. Lisäksi esim. Napoleonin toinen vaimo ja Napoleon II:n äiti Marie Louise oli tätä Itävallan Habsburgien hallitsijasukua, ja hänen isotätinsä oli Marie Antoinette. Jotenkin hassua ajatella, että nimenomaan Napoleonin vaimon isotäti oli hän, joka jotenkin edusti kaikkea sitä, mitä vastaan Ranskan vallankumouksessa taisteltiin. Napoleon II muuten eli lyhyen elämänsä Schönbrunnissa eristettynä, koska hänen isänsä oli siinä vaiheessa jo hävinnyt sotansa. Aikanaan juoruttiin, että hän oli ennen kuolemaansa 21-vuotiaana erittäin läheinen arkkiherttua Frans Karlin nuorikon, Baijerin prinsessa Sophien (eli juuri tämän Sissin anopin) kanssa, ja jopa että yksi Sophien lapsista (myöhemmin Maksimilian I, Meksikon keisari) olisikin ollut hänen. Sophiesta tuli kuulemma kylmä ja säälimätön vasta tämän Napoleonin pojan kuoleman jälkeen... Juu, noita kuninkaallisia sukukiemuroita kyllä riittää.

Schönbrunnin kaupassa tuli eteen pieni moraalinen dilemma. Myynnissä oli lapsille tosi kivoja vaaleanpunaisia, prinsessakuvaisia Sissi Princess of Austria-t-paitoja. Just niin vaaleanpunaisia ja kaikkea, että varmaan Indillekin kelpaisi. Mutta kun Sissi ei ole mikään paras mahdollinen ihanne...Keisarinna jättäytyi usein mm. pois perheen yhteisiltä päivällisiltä, että pysyisi hoikkana. Muutenkin hänen kauneusrutiininsa olivat aika pakkomielteenomaisia ja nykyään ollaankin yleisesti sitä mieltä, että Sissi oli anorektikko. Vaikka hänestä on siis mm. kauneutensa takia tullut legenda, en jotenkin aivan täysin hyväksy hänen esineellistämistään pelkäksi vaaleanpunaiseksi unelmaprinsessaksi, hänellä kun oli kuitenkin aika traaginen elämä (vaikea avioliitto, anoppi omi lapset, anoreksia, ensimmäinen lapsi kuoli 2-vuotiaana, ainoa poika ilmeisesti ampui itsensä ja nuoren rakastajattarensa (tai sitten heidät murhattiin, pitkä tarina), Sissi puukotettiin kuoliaaksi...) Mutta toisaalta, ne t-paidat oli kyllä aika kivoja, joten jos voisitte vaikka kertoa niiden tyttöjenne vaatekoot?

Tänään olin siis sitten oopperassa. Liput sai hakea klo.14.40 sovitulta tapaamispaikalta. Kyseessä olivat seisomapaikat, jotka periaatteessa maksavat 3-4e/kpl, mutta niitä saa ostaa vain vähän ennen näytöksen alkua ja saaminen on kuulemma vaikeaa. Paikalla oli muutama tuttukin vaihtari, joten siirryimme sitten odottelemaan oopperatalon pääovelle, että ovet aukenivat n.klo 14.55, jonka jälkeen ryntäys seisomakatsomoon, että saamme hyvät paikat. Ja saimmehan me, ei ihan seisomakatsomon eturivissä, mutta ei myöskään tarvinnut seistä keskellä olevalla käytävällä tungoksessa. Katsomo oli myös erittäin hyvässä paikassa, suoraan permantopaikkojen takana keskellä. Ooppera ei muuten ollut sisältä yhtä hieno kuin olin ulkopuolen perusteella ajatellut. Aula kyllä oli koristeellinen, mutta muuten aika tavanomainen oopperatalo.

Katsomoa ja osa lavaa seisomakatsomosta katsottuna.

Seisomakatsomo. On siis tuollaiset punaiset kaiteet johon nojataan, ja jos onnistuu saamaan paikan niiden äärestä, eikä keskeltä käytävältä, on jokaiselle katsojalle tuollainen pieni ruutu, johon tulee valinnan mukaan oopperan teksti joko saksaksi tai englanniksi. Ruudun sijainti on kyllä vähän huono, koska sitä katsoessa joutuu kääntämään katseen pois lavalta.

Ooppera oli hieno ja pidin erityisesti musiikista oikein kovasti. Tällä kertaa oopperan seuraamista auttoi tietysti kaikille tuttu tarina. Laulajat myös artikuloivat niin hyvin, että jopa minä ymmärsin sanan ranskaa sieltä täältä. Harmikseni esitystä oli modernisoitu, eli hienojen historiallisten asujen sijaan esiintyjät olivat aika moderneissa asuissa. Lisäksi varsinkin alussa Juliasta yritettiin tehdä jonkinlaista pop-tähden ja teinipissiksen sekoitusta, mikä taas ei ollenkaan tuntunut sopivan oopperan tekstiin. Oli muuten todella kaunis teksti! Mutta Juliasta en siis pitänyt. Pidin oopperan alkupuoliskosta juhlakohtauksineen enemmän kuin loppupuoliskosta. Puhuttiinkin oopperasta lähtiessä unkarilaisen Lillyn kanssa, että teki melkein mieli huutaa sille Julialle, että "Joojoo, juo nyt jo se hemmetin myrkky!", ts. loppukohtaus tuntui vievän aika hirveän pitkään. Rakastavaisten lopulta vedettyä viimeiset henkäyksensä ja esiripun laskeuduttua emme jääneet odottamaan aplodeja, sillä meillä oli takit narikassa, joten kiiruhdimme ennen ruuhkaa hakemaan ne ja sitten pois. Mutta oli kyllä hieno ooppera, niin hieno että vaikka en varsinaisesti modernisoinnista pitänytkään, jäi oopperasta silti oikein hyvä kuva. Se musiikki ja teksti...