Tanssiaisista on kyselty jo niin paljon, että kai niistä nyt on vihdoin kirjoitettava. Viikonlopun ohjelmahan ei rajoittunut pelkästään tanssimiseen, vaan juhliminen aloitettiin perjantaina perinteisehkössä wieniläisessä viinituvassa, joka sijaitsi aivan keskustassa. Matkalla miltei vähän eksyttiin, kun sää oli niin kylmä, ettei joka kadunkulmassa viitsinyt kaivaa karttaa esiin, koska sormet jäätyivät heti, kun käden otti lapasesta. Perille löydettiin kuitenkin pian ja paikalla oli onneksi jo Victoria poikaystävänsä kanssa, jotka neuvoivat meidät alas kellariin, jossa tilaisuus oli. Tarjolla oli perinteistä wieniläistä ruokaa, eli sianlihaa eri muodoissa (schnitzeleitä, kahta erilaista paistettua lihaa, useammanlaista kinkkua), hapankaalia, perunasalaattia, sämpylöitä, erilaisia knöödeleitä, jotain verestä tehtyä, joka muistutti verimakkaran täytettä, vähän juustoja jne. Juomana tietysti viiniä. Paikalla oli kuutisenkymmentä henkeä, mutta lähinnä seurustelimme pöydässämme istuneiden Victorian (ja tämän poikaystävän), Joannen, Josefinen ja Barbaran kanssa. Tapanikin rohkaistui ensimmäisen viinilasillisen (0,25l, eli kaks suomalaista lasia) jälkeen keskustelemaan pöytätovereiden kanssa, ja kunnostautui erityisesti kertomalla kauhujuttuja parin vuoden takaisesta -30 asteen pakkasjaksosta. Paikan sulkeutuessa yhdentoista aikoihin osa lähti vielä muihin baareihin, me lähdimme nukkumaan, jotta lauantaina jaksaisi valvoa.
Tapani ja viinilasi.
Kerrankin saatiin meistä yhteiskuva. Rinnassa oli nimilaput uusiin ihmisiin tutustumista varten.
Lauantaiaamuna piti olla klo.10.15 tanssikoulu Elmayerin edessä. Alunperin olin ajatellut laittaa päälle vaan tennarit jne, mutta edellisiltana paikallinen Barbara oli onneksi aluksi sivulausessa selittänyt, että kyseessä on yksi Wienin hienoimmista tanssikouluista, jonne mielellään ei pitäisi mennä farkuissa. Tämä aiheutti suoranaisen kohun pöydässämme, ja Victoria jopa luuli Barbaran vitsailevan - kaikki muutkin olivat ilmeisesti alunperin suunnitelleet rentoa pukeutumista ennen juhliin valmistautumista. Barbara-parka joutui selittämään asian moneen kertaan ja rauhoittelemaan kauhistuneita, ettei mistään pukeutumiskoodista sentään ollut kyse ja varmasti osalla olisi farkut jalassa kuitenkin. Niinpä pukeuduin mustiin suoriin housuihin ja neule-t-paitaan, jalassa korolliset talvinilkkurit. Tapanilla oli kauluspaita. Lähtöaikamme kämpältä venähti liian pitkäksi ja pelkäsimme jo myöhästyvämme, mutta onneksi tanssikoulun ovet eivät olleet edes vielä avautuneet, kun saavuimme paikalle.
Tanssikurssi alkoi helpontuntuisesti selityksellä, että valssi on oikeastaan vain kävelyä, ja harjoittelemalla paikallaankävelyä. Seuraavaksi kokeiltiin 1/4-kääntymistä ensin yksin, sitten parin kanssa ja lopuksi musiikin mukaan. Sehän olikin jo valssia ja sujui aika hyvin, vain muutaman kerran meinattiin seota askelissa. Tämä ei kuitenkaan tanssinopettajillemme riittänyt, vaan seuraavaksi alettiin harjoitella 1/2-kääntymistä, puoli kierrosta siis yhden "yks-kaks-kolmen" aikana. Tämä oli jo haastavampaa, mutta sujui yksin aika hyvin. Parin ja musiikin tullessa kuvioon mukaan oli tanssiminen jo huomattavasti haastavampaa, varsinkin kun piti oikeiden askelten, suunnan ja rytmin lisäksi pitää huolta siitä, että askeleet olivat suunnilleen oikeankokoisia, jotta sopisivat yhteen parin askeleiden kanssa. Naisen oli myös muistettava pitää katse koko ajan vasemmalla, mikä oli yllättävän vaikeaa. Hengästyneinä ja nauraen kompastelimme valssin läpi, yrittäen edes jotenkuten pysyä pyörimisrytmissä mukana, mutta tämäkään ei vielä riittänyt. Viimeiseksi soittimeen nimittäin laitettiin oikeatempoisempi, ts. nopeampi wienervalssi. Ilmeemme olivat ilmeisesti jotain ällistyneen, kauhistuneen ja epätoivoisen väliltä, sillä opettajamme selitti, että kyseinen valssi oli oikeastaan rytmiltään varsin hidas wienervalssiksi. Eikun kokeilemaan, ja kyllähän se hetkittäin sujuikin: noin neljä-viisi pyörähdystä saattoi saada juuri ja juuri menemään musiikin tahtiin, sitten alkoi päässä pyöriä liikaa, askeleet menivät sekaisin tai törmäsi johonkin muista pareista. Yleensä kaikkia kolmea samanaikaisesti. Mutta sen aikaa, kun ne pyörähdykset sujuivat, tunsi tosiaan liitelevänsä, suorastaan lentävänsä lattian yllä, ja saimme kehuvia kommentteja muutamalta muulta parilta. Wienervalssinhan pitäisi siis näyttää suunnilleen tältä, tosin me emme edes yrittäneet mitään suunnanvaihtoja:
http://www.youtube.com/watch?v=Ai2SELF-Hrw Ja voin kertoa, että on muuten vaikeampaa, kuin miltä näyttää! Tanssikurssista jäi kuitenkin tosi hyvä mieli, koska se valssin yrittäminenkin oli hauskaa!
Tanssimisen jälkeen kävelimme Tapanin kanssa Stephansplatzin Aidaan synttärikakulle. Söin herkullista suklaakakkua, mutta pitkään ei voitu istua, kun oli jo kiire kämpälle laittamaan lämpörullia tukkaan iltaa varten. Sain muutamia synttärilahjoja ja loppupäivä menikin sitten valmistautuessa, tai Tapani taisi suurimman osan aikaa viettää tietokoneella ja aloitti valmistautumisen vasta puolisen tuntia ennen lähtöä. Välissä Tapani-parka tosin joutui toimimaan minulle peilinpitimenä, koska tarvitsin apua nähdäkseni hiukset takaa. Tapani siis piti peiliä käsissään, ja minä vääntelin Tapanin käsiä ja kääntelin välillä koko miestä, jotta peili sattui oikeaan kulmaan, ja käskin sitten kovin sanoin olemaan liikahtamattakaan. Koska peili oli kuitenkin aika pieni, oli hiustenlaitossa pieniä hankaluuksia ja Tapani-raukka joutui kestämään kaikki voimasanani ja tiuskaukseni, kun pinnit eivät asettuneetkaan hyvin tai oikealle korkeudelle. Lopulta olimme kuitenkin molemmat valmiita ja suuntasimme sovittuun paikkaan keskustaan alkucocktaileille. Tarjolla oli kuohuviiniä (jota joimme juomalaseista, koska samppanjalasit olivat loppuneet) ja muutakin juotavaa, sekä vähän syötävääkin. Pian siirryimme lyhyen kävelymatkan päähän Hofburgiin, jossa veimme ensin takit narikkaan ja tunkeuduimme sitten jostain välistä täpötäyteen juhlasaliin seuraamaan aloitusjuhlallisuuksia. Ohjelman aloittivat mustiin ja valkoisiin pukeutuneet "Jungdamen und Jungherren-Komitee" kulkueella ja myöhemmin tanssilla (näyttivät siis tältä, tämä on tosin viime vuoden tanssiaisista:
http://www.youtube.com/watch?v=p-g_QdHXDpQ), välissä tulivat juhlallisen musiikin säestämänä sisään yliopiston proffat ja muut kunniavieraat. Muutama puhekin pidettiin, aiheena tietenkin pääasiallisesti maailmantalouden tilanne.
Lähdössä tanssiaisiin.
CEMS-opiskelijoille oli varattu pari pöytää salista, jossa soitettiin vähän jazzahtavampaa musiikkia, joten kävimme etsimässä pöydät ja istuimme siellä vähän aikaa. Sitten kävelimme hiukan ympäriinsä, kävimme alakerrassa olevasta opiskelijoille erityisesti tarkoitetusta halvempihintaisesta baarista vissyä (Tapani-paralla oli kuuma frakissaan, siitä kun ei voi edes takkia ottaa päältä pois) ja uskaltauduimme kokeilemaan valssia pääsaliin. Valitettavasti paikalliset olivat niin hyviä wienervalssissa, että me yksinkertaisesti olimme jäädä jalkoihin, kun muut parit vetivät hurjaa vauhtia ympäri salia! Sen verran saimme kuitenkin tanssahdeltua, että voimme sanoa tanssineemme wienervalssia Wienin keisarillisessa palatsissa. Kävelimme ympäriinsä, ihailimme upeita mekkoja ja palatsin hienoja huoneita ja tanssimme vähän modernimpien slovarien tahtiin. Välillä juttelimme taas muiden kanssa. Koska olin viettänyt jo aamulla tanssikoulussa aikaa korkeammissa koroissa, olivat jalkapohjani aika poikki. Lopulta kahden aikaan päätimme nähneemme ja juhlineemme tarpeeksi. Taksijonoa ei ollut, eikä sitä muodostunut kuulemma myöskään juhlien loppuessa viideltä. Taksi kämpälle maksoi noin kympin, tippien kanssa 12e, joka tuntui meistä käsittämättömän halvalta Helsingin taksihintojen jälkeen.
Tapani. Huomatkaa taustan kristallikruunut!
Sirje.
Yhteiskuva.
Tapani on tyylikäs.
Aamulla heräsin kymmeneltä herätyskellon soittoon jalat särkien, silmät verestäen ja hiukset takussa kiharoista, mutta vatsa sopivasti nälästä kurnien sillä edessä oli sunnuntaibrunssi keskustassa. Olimme paikalla hiukan etuajassa, sillä ravintolan ovet eivät olleet vielä auki. Pian paikalle onneksi ilmestyivät Joanne, ja sitten Josefine ja muutama muu. Ovien auetessa kävi tosin ilmi, että olimme väärässä paikassa: saman kadun varrella oli toinenkin samanniminen ravintola! Sieltä onneksi sitten löysimme CEMS-porukkaa, ja pääsimme nauttimaan ihanasta brunssista: tuoreita sämpylöitä, croissantteja, voita, marmeladia, juustoa, kinkkua, keitetty kananmuna (jonka piti olla pehmeä, mutta oli miltei kaikilla kova), tuoreista hedelmistä ja maustamattomasta jugurtista tehty jugurttiannos, tuorepuristettua appelsiinimehua, sekä minulle kuumaa kaakaota kermavaahdon kera ja Tapanille teetä. Istuimme, juttelimme lähimpänä meitä istuneiden Femken, Joannen ja Vilman kanssa ja nautimme brunssista. Oli todella mukava aloitus päivälle. Loppupäivän tosin vietimmekin sitten nukkuen ja löhöillen ja yleisesti juhlimisesta toipuen.
Maanantai-illan oopperaelämys alkoi opastetulla kierroksella oopperatalossa. Oli tosi hyvä ja kiinnostava kierros, joka teki illan esityksestä vieläkin antoisamman! Pääsimme nimittäin käymään mm. entisissä keisarin taukotiloissa, orkesterimontussa, esiintyjien pukutiloissa, korkealla lavan yläpuolella olevilla käytävillä, joilta säädellään valaistusta ja vaihdellaan kulisseja (tiedättehän, ne parvikäytävät korkealla, jotka ovat täynnä erilaisia köysiä ja joissa elokuvissa jne tapahtuu aina dramaattinen lopputaistelu, jossa joku lopulta tippuu alas/köysien varaan tms), lavan takana ja itse lavallakin, joka oli jo valmiina iltaa varten! Kaikki oli kieltämättä vähän toista, kuin Rantasalmen nuorisoteatterin Tornadossa. Tiesittekö, että oopperanäyttämö nousee takaseinää kohti, jotta kohtauksissa joissa on useita ihmisiä, ne takana olevatkin näkyisivät?! Se näyttämön lattia on siis kalteva, vaikkei sitä katsomoon huomaakaan. Lopuksi pääsimme myös oopperan henkilökunnan kanttiiniin kahville ennen illan esitystä. Oli kiehtovaa katsella, kuinka yhdessä pöydässä orkesterin jäseniä puvuissaan poltti tupakaa, toisessa taas esiintyjä täydessä rooliasussa siemaili kahvia. Pukutiloissa Tapani muuten bongasi naistenpuolen ensimmäisen (eli tärkeimmän) pukuhuoneen ovesta tutun nimen: Soile Isokoski! (
http://fi.wikipedia.org/wiki/Soile_Isokoski) Kierroksen lopuksi saamastamme Ruusuritarin esittelykirjasesta saimmekin huomata, että Isokoski esitti Marsalkatarta, oli siis yhdessä pääosista.
Itse ooppera oli pitkä (kaksi väliaikaa, neljä tuntia), mutta hieno ja sen verran kevyt, ettei pitkästyminen iskenyt missään vaiheessa. Tapani totesikin, että olipas aika toisenlainen kuin Boris Godunov :) . Oli jännää nähdä lavasteet nyt vaihteeksi katsomosta, kun oli aiemmin itse niissä kävellyt. Paikatkin meillä oli tosi hyvät, permannolla 13.rivissä. Katsoimme, että ne olisi normaalisti n.130e paikat, me maksoimme koko oopperajutusta vain parikymmentä euroa, sisältäen siis sen opastetun kierroksen. Kierroksesta pitää vielä sanoa sen verran, että meillä oli oppaana joku saksaa puhuva nuori tohtori (en tiedä minkä alan) ja sitten nuorehko nainen tulkkaamassa. Jossain vaiheessa kierrosta tuli tohtoria puhuttelemaan toinen oopperan henkilökuntaan kuuluva, enkä voinut olla hymyilemättä: molemmilla nuorilla miehillä oli yllään mustat puvut ja päässään miltei samanlaiset, oikein retrot, valtavat silmälasit. Ihan kuin oopperan työntekijöillä olisi suorastaan sellainen univormu!
Oopperaillan iloa varjosti ainoastaan jännitys seuraavan päivän saksankokeen takia. Kirjallinen osa kokeestahan tuli tehtyä silloin ennen joulua, tiistaina oli edessä se suullinen osa. Rohkeasti siis marssin sovittuna aikana tiistaiaamuna hakemaan materiaalia proffalta, minulla oli 90 minuuttia aikaa valmistella n.7 minuutin esitelmä annetun aiheen ja materiaalien pohjalta. Minun piti kuvitella esitteleväni rekrytointitrendejä yritykselle, jossa olen töissä. Trendit olivat johtajien kasvava halu työskennellä mieluummin keskisuurissa yrityksissä kuin isoissa konserneissa ja lisääntyvä ulkomailta rekrytointi. Täytyy myöntää, että tein valmistelun ehkä vähän väärin ja aika oli loppua kesken, enkä edes ehtinyt harjoitella esitystäni. Tämä oli kuitenkin ehkä osaksi eduksikin, koska kun en ollut ehtinyt opetella esitystäni ulkoa, jouduin selittämään osan omin sanoin. Jännitin niin, että kieli meinasi välillä mennä solmuun, mutta loppua kohti mielestäni paransin. Esitykseni oli vähän liian lyhyt, jonka tiesin itsekin, mutta proffa sanoi puhumisen menneen hyvin.
Välissä kävin lounaalla ja sitten seurasi toinen osio: Interaktion. Tässä sain 30 min aikaa valmistautua n.15 min kokoukseen yrityksessä, joka on vaihtanut virallisen kielensä saksasta englanniksi, mutta on nyt vaikeuksissa, koska työntekijät eivät pidä ratkaisusta. Minulle lankesi vielä kokouksen puheenjohtajan rooli, tarkoituksena yrittää löytää jonkinlaista kompromissiratkaisua ongelmaan. Onneksi parikseni tehtävään sattui Timea, ja koska eräs ranskalainen oli peruuttanut osallistumisensa kokeeseen, olimme kahden. Tämä helpotti tehtävää suuresti, koska tunnen Timean ja koska olemme joskus puhuneet muutenkin keskenämme saksaa, joten en jännittänyt keskustelukumppaniani. Vaikka olin kokouksen puheenjohtaja, minun ei tarvinnut muuta kuin avata kokous tervehtimällä ja esittämällä käsiteltävä asia, koska sen jälkeen keskustelumme sujui oikein jouhevasti. Timean roolina oli olla muutosta vastaan ja minun vähän niinkuin kuitenkin puolesta, joten toisen kommenttiin oli aina helppoa vastata suunnilleen "Niin, ymmärrän ja olen samaa mieltä siitä, että...., mutta....". Loppuratkaisuakaan meidän ei tarvinnut kehittää, koska opettajan videokamerasta loppui muisti, ja koska olimme jo keskustelleet kymmenisen minuuttia, hän päätti sen riittävän. Nyt proffa katselee niitä videoita vielä kollegoidensa kanssa ja sitten saamme arvosanat. Kokeen jälkeen palkitsin itseni shoppailukierroksella Mariahilferstrassella, vaikka en paljon ostettavaa löytänytkään. Onneksi saksankoe on nyt kuitenkin ohi!
