En tiedä, kenen suojaamattomassa langattomassa nettiyhteydessä olen tällä hetkellä. Ilmeisesti en kuitenkaan siinä, missä pitäisi, mutta käytän tilaisuuden hyväkseni ja kerron samantien tänäsestäkin.
Vietin siis päivän Mariahilferstrassella shoppailemassa. Löysin pienen kuivaustelineen, vierasvuodevaatteet ja vierasviltin yms pientä, mutta en patjaa enkä tyynyä. Tai patjoja ja tyynyjä molempia toki löysin, mutta en sopivan hintaisia. Menen ensi viikolla katselemaan yhdestä ostoskeskuksesta, löytyisikö sieltä. Yhteensä vietin shoppailemassa aikaa n. kymmenestä kolmeen, eli aika kauan meni. Kävelin kadun päästä päähän ja takaisin. Loppuvaiheessa en enää jaksanut mennä kantamusteni kanssa sisään edes kirjakauppoihin, eli aika paljon väsytti (nukuin viime yönä kuusi tuntia). Vaateshoppailua en myöskään jaksanut tehdä, ensi viikolla siihen on sitten aikaa. Kuuma oli muuten taas, varsinkin iltapäivällä. Jalat on nyt ihan puhki!
Huomiseksi täytyy keksiä joku nähtävyyskohde, koska kaupat ovat kiinni. Schönbrunn ja Belvedere olisi hyviä kohteita, mutta sain sen verran tietää orientaatioviikon ohjelmasta, että niihin tutustutaan silloin. No eiköhän täällä nähtävää riitä! Maanantaina pitää joka tapauksessa mennä ensin pankkiin kyselemään, miten voisin hankkia sen ladattavan arvokortin, jota pesukoneiden käyttöön tarvitaan. Pitää käydä ostamassa myös pre-paid. Posti pitäisi myös löytää. Nettiyhteydestä en tiedä, milloin se alkaa toimia. Täytyy toivoa, että tämä yhteys on vapaa vielä huomennakin ;).
Piti muuten kertoa mielenkiintoinen yksityiskohta block seminarista: ilmeisesti 80-luvun puolivälissä Euroopassa tytöille hyvin suosittuja nimiä ovat olleet Stefanie, Victoria, Anna ja Marie. Seminarissa oli nimittäin kaksi Stefanieta, yksi Stefania, yksi (vai kaksi?) Anna, yksi Anna Marie, yksi Marie ja kaksi Victoriaa. Ja meitä oli yhteensä vain 21!
Niin, ja osoite muuten on:
Sirje Lavonen
E 111, post box 737,
Gymnasiumstrasse 85 (ja strasseen tulee oikeastaan se "eszet", eli se saksalainen tupla-s)
1190 Wien
Austria
lauantai 6. syyskuuta 2008
Netti ei toimi huoneessani vieläkään, joten en tiedä, milloin julkaisen tämän tekstin. Nämä alun tekstit siis ovat aina muutaman päivän jäljessä, koittakaa kestää!
Keskiviikkona luentojen jälkeen lähdimme Augarteniin, joka on kuuluisa wieniläinen posliininvalmistaja (vrt, Meissen tms). Oli mielenkiintoista nähdä, miten posliinia valmistetaan ja erityisesti maalataan, mutta seminaarin teemaan olisi sopinut ehkä paremmin joku toinen yritys. Oli kuitenkin kiinnostavaa kuulla, että Augartenin posliininmaalaajilla täytyy ensin olla yliopistokoulutus taiteen alalta, jonka jälkeen he opiskelevat kolme vuotta yrityksen kolmea eri maalaustekniikkaa: koristemaalausta, figuurien maalausta ja reunanauhamaalausta (siis ne lautasisssa jne olevat reunuskuviot, kukkaköynnökset yms). Sitten he päättävät, mihin näistä haluavat erikoistua, jonka jälkeen opiskelevat vielä vuoden sitä omaa erikoisalaansa. Työpaikkaa on tietenkin vaikea vaihtaa, koska jokaisella valmistajalla on omat tyylinsä, kuvionsa jne, joten koko koulutus pitäisi käydä uudelleen. Eikä noita isoja posliininvalmistajia niin monta taida ollakaan.
Augarten-kierroksen jälkeen lähdimme takaisin koululle, jossa teimme ryhmäprojektia siihen asti, kunnes oli aika lähteä heurigeriin. Heurigerissa istuimme pitkän pöydän ääressä viiniköynnösten kattamalla sisäpihalla. Jokaiselle pöydälle oli luvattu kolme karahvia paikallista valkoviiniä, eli n. kolme lasia/henki (myönnettäköön, että emme tainneet edes juoda sitä kolmatta aivan tyhjäksi). Lisäksi oli tarjolla buffet paikallisia ruokia: kaalisalaatteja, wieninleikettä, perunoita, knöödeleitä, porsaanlihaa, lihapullia jne, jälkiruuaksi jokin rahkapiirakka, omenastruudelia ja vaniljakastiketta. Istuin lähellä Idaa, tanskalaista Marieta ja paikallista (mutta alkuperältään kai intialais-saksalaista) Marcia, joiden kanssa lähinnä seurustelin illan aikana. Meillä oli todella hauskaa! Keskustelimme siitä, kuinka CEMS-porukassa on esimerkiksi hienoa ja kivaa vaihtelua normaalielämään, ettei kukaan ihmettele, että ”Taasko sinä lähdet vaihtoon?” tms, eikä muutenkaan ole kummallista esimerkiksi opiskella muualla kuin syntymämaassaan. Olen huomannut tämän viikon aikana esimerkiksi, että suurin osa on ollut aiemminkin vaihdossa, joten minun Singaporen-syksyssäni ei todellakaan ole mitään erikoista. Hyvin monet ovat myös asuneet tai olleet töissä ulkomailla, ja erittäin monella on vanhemmat eri maista. Esim. Idan isä on ruotsalainen ja äiti norjalainen ja hän on viettänyt lapsuutensa ympäri maailmaa. Katherinan toinen vanhempi on kreikkalainen ja hän on kasvanut Sveitsissä. Stefania on italialainen, mutta opiskelee Tanskassa, josta on vaihdossa täällä. Tässä porukassa oman syntyperän tai asumismaiden selostus ei todellakaan aiheuta minkäänlaista ihmettelyä, korkeintaan että ”Wow, siellä oli varmaan hienoa, minäkin haluaisin sinne”. Lisäksi kävi mm. ilmi että Ida on asunut Singaporessa 2,5 vuotta ja Marcilla on (ollut?) singaporelainen tyttöystävä, joten keskustelimme pitkään myös sekä Singaporen hyvistä puolista (Sentosa, ihana ja halpa ruoka, shoppailu) että erikoisuuksista (totalitäärinen hallinto, isoveli valvoo). Lisäksi puhuimme mm. toisesta maailmansodasta ja kuinka kansanmurha voisi tapahtua milloin tahansa missä tahansa uudelleen, jos ajattelee sitäkin, miten nykyään esimerkiksi Usassa kohdellaan muslimeja. Oli todella kiva ilta! Muutaman viinilasillisen jälkeen liityin jo saksankieliseenkin keskusteluun muutamalla lauseella siitä, miten kauan missäkin maassa asutaan vanhempien luona (Wienissä ilmeisesti noin puolet opiskelijoista asuu vielä kotona). Sain suustani ulos ainakin seuraavat lauseet: ”Miten Tanskassa, asuvatko opiskelijat vanhempiensa luona?”, ”Suomessa samoin”, ”Mutta Singaporessa kaikki asuvat vielä kotona”. Että kyllä se tästä pikkuhiljaa…. Kokonaisuutena ilta oli todella mukava. Koska aloitimme jo kuuden aikoihin, lähti suurin osa kotiin jo joskus kymmenen aikaan, minä myös.
Torstai kului aamuluennon ja lounaan jälkeen ryhmäprojektin tekemiseen, koska sen esitys oli perjantaina. Teimme projektia kahvilassa, josta julkaisin myös sen edellisen blogitekstin. Ida ja Stefanie jaksoivat vääntää esityksen jokaista pikku yksityiskohtaa niin kauan, että lähdimme kahvilasta vasta joskus puoli yhdeltätoista. Huomaa, että Ida on ollut kesän töissä konsulttifirmassa (Münchenissä), mutta esityksestä tuli kyllä todella hieno. Minua meinasi välillä vähän tuskastuttaa, kun ei tunnuttu pääsevän oikein eteenpäin, mutta toisaalta ajattelin, ettei minulla kämpälläkään olisi mitään parempaa tekemistä. Erilaisiin työskentelytyyleihin sitä paitsi alkaa tottua, kun on tutustunut singaporelaiseenkin tapaan jne.
Eilen oli sitten luennon jälkeen lounaaksi pizzaa, joka tuotiin meille sinne koululle. Oli aika hyvää, mutta harmitti siinä mielessä, että perjantain ruokalista 9er Bräussa, jossa kävimme joka päivä muuten lounaalla, oli näyttänyt viikon lupaavimmalta. Lisäksi sekä ruuan että palvelun taso oli vain parantunut viikon loppua kohden. No pizza kelpasi kuitenkin tietenkin loistavasti. Iltapäivällä oli sitten esitysten vuoro, meidän ryhmämme toisena. Olimme päättäneet, että minä ja Ida esitämme kahdestaan, koska Stefaniella ja Katharinella oli ilmeisesti ollut paljon vähemmän ryhmätyöesityksiä ja he olivat mieluummin esiintymättä. Meille esitys taas oli aika rutiinia. Kaikkein esitysten jälkeen jokainen ryhmä sai palautetta. Arvostelemassa oli neljä professoria: yksi paikallinen, yksi puolalainen ja kaksi tsekkiä, joten heillä oli kuulemma ollut vaikeuksia päästä yhteisymmärrykseen joidenkin esitysten kohdalla. Meidän oli ilmeisesti ollut yksi niitä kiistellyimpiä, osa piti todella paljon ja osa vähemmän. Ehkä se oli sitten se konsulttimainen tyyli… Opiskelijoilta saimme kyllä pelkästään positiivista palautetta, moni sanoi pitäneensä meidän esitystä parhaana, ja toinen tsekkiproffista tuli vielä jälkeenpäin sanomaan meille pitäneensä meidän esitystä todella hyvänä. Proffat valitsivat kuitenkin parhaaksi esityksen, josta oli ollut vähemmän erimielisyyttä. Oli kyllä hyödyllistä tässäkin nähdä, että ryhmäprojektin yms arvosanat riippuvat myös opettajan henkilökohtaisista preferensseistä: työ, josta joku toinen ei pidä aivan niin paljon voi toisen mielestä olla todella hyvä. Täytyy kyllä sanoa samaa, mitä professorit muuten vakuuttelivat: projektiesitysten taso ylipäätään oli todella hyvä. Itse pidin parhaana meitä ennen esiintynyttä Marien ryhmää, jota ei myöskään valittu parhaaksi.
Esitysten jälkeen saimme aiheeseen liittyvää tarjoilua: projektithan koskivat suklaanvalmistaja Zotteria (kallista, käsintehtyä luomusuklaata erikoisin makuyhdistelmin) ja hienoa tirolilaista kinkkua (vrt. Parma, Serrano) valmistavaa Handl Tyrolia. Saimme jokainen erikseen Zotterilla teetetyn pienen Block Seminar –suklaalevyn ja lisäksi reilusti maistiaisia molempien tuotteista. Hyvää oli, mutta sää ei oikein suosinut suklaan syömistä, ulkona lämpötila lähenteli varmasti kolmeakymmentä, eikä täällä ole yhtä tehokasta ilmastointia kuin Singaporessa, joten sisätiloissakin on lähiaikoina saanut kyllä hikoilla.
Pikaisen kämpällä siistiytymisen jälkeen oli aika lähteä kohti illan ohjelmaa: modernin taiteen museota MUMOKia ja hienoa illallista. Lämmintä oli tosiaan kolmisenkymmentä astetta vielä illallakin, joten pitkät housut tai bleiseri ei kyllä tulleet kysymykseen. Laitoin siis paremman mustan topin, hameen ja ballerinat, parantelin vähän meikkiä ja kampausta. Tapasimme Stefanien kanssa ratikkapysäkillä, josta jatkoimme paikan päälle ratikalla ja metrolla. Kaikki olivat pukeutuneet hienohkosti, tosin onneksi monet aika samantasoisesti kuin minä. MUMOKissa oli ”Bad Painting, Good Art” –näyttely, johon meille oli tervetulomaljan jälkeen privaattiesittely. Oli kyllä hyvä, että oli opas mukana, ilman häntä en olisi ymmärtänyt teoksia ollenkaan, mutta kun opas valotti teosten ideaa ja taustaa, oli helpompi ymmärtää ja jopa arvostaa teoksia. Kierroksen jälkeen jatkoimme illalliselle läheiseen ravintolaan. Istuin samassa pöydässä projektiryhmäni ja ruotsalaisen (mutta Wienissä asuvan) Paulan kanssa. Ruokaa ja juomaa oli runsaasti, vähän liiankin runsaasti. Kun oli päivällä syönyt pizzaa, ulkona oli helle ja sekä alkuruoka että sitä seuraava keitto olivat ihan kunnon kokoisia annoksia, katselimme pääruuan pihviä ja knöödeleitä jo aika epätoivoisina. En todellakaan pystynyt syömään koko annosta, ei onneksi moni muukaan. Jälkiruoka oli pettymys: aprikoosihillolla täytetty lettu, joka oli kylmä. Kotiin lähdin n.23.40, ja koska jouduin odottamaan ratikkaa 18 min, olin perillä vähän ennen puolta yhtä.
Vasemmalta Paula, Stefanie, Katherina, minä, Ida.
Heräsin aamulla kuitenkin jo seitsemän aikaan, joten aloin kirjoittaa tätä. Nyt kello on puoli yhdeksän, joten suuntaan suihkuun ja valmistautumaan päivää varten. Aion mennä ostoskadulle katselemaan shoppailumahdollisuuksia ja metsästämään vieraspatjaa ja vuodevaatteita. Tänään pitäisi olla vielä +29, mutta sunnuntaina enää +24 ja ensi viikon alussa ”vain” +22…
Keskiviikkona luentojen jälkeen lähdimme Augarteniin, joka on kuuluisa wieniläinen posliininvalmistaja (vrt, Meissen tms). Oli mielenkiintoista nähdä, miten posliinia valmistetaan ja erityisesti maalataan, mutta seminaarin teemaan olisi sopinut ehkä paremmin joku toinen yritys. Oli kuitenkin kiinnostavaa kuulla, että Augartenin posliininmaalaajilla täytyy ensin olla yliopistokoulutus taiteen alalta, jonka jälkeen he opiskelevat kolme vuotta yrityksen kolmea eri maalaustekniikkaa: koristemaalausta, figuurien maalausta ja reunanauhamaalausta (siis ne lautasisssa jne olevat reunuskuviot, kukkaköynnökset yms). Sitten he päättävät, mihin näistä haluavat erikoistua, jonka jälkeen opiskelevat vielä vuoden sitä omaa erikoisalaansa. Työpaikkaa on tietenkin vaikea vaihtaa, koska jokaisella valmistajalla on omat tyylinsä, kuvionsa jne, joten koko koulutus pitäisi käydä uudelleen. Eikä noita isoja posliininvalmistajia niin monta taida ollakaan.
Augarten-kierroksen jälkeen lähdimme takaisin koululle, jossa teimme ryhmäprojektia siihen asti, kunnes oli aika lähteä heurigeriin. Heurigerissa istuimme pitkän pöydän ääressä viiniköynnösten kattamalla sisäpihalla. Jokaiselle pöydälle oli luvattu kolme karahvia paikallista valkoviiniä, eli n. kolme lasia/henki (myönnettäköön, että emme tainneet edes juoda sitä kolmatta aivan tyhjäksi). Lisäksi oli tarjolla buffet paikallisia ruokia: kaalisalaatteja, wieninleikettä, perunoita, knöödeleitä, porsaanlihaa, lihapullia jne, jälkiruuaksi jokin rahkapiirakka, omenastruudelia ja vaniljakastiketta. Istuin lähellä Idaa, tanskalaista Marieta ja paikallista (mutta alkuperältään kai intialais-saksalaista) Marcia, joiden kanssa lähinnä seurustelin illan aikana. Meillä oli todella hauskaa! Keskustelimme siitä, kuinka CEMS-porukassa on esimerkiksi hienoa ja kivaa vaihtelua normaalielämään, ettei kukaan ihmettele, että ”Taasko sinä lähdet vaihtoon?” tms, eikä muutenkaan ole kummallista esimerkiksi opiskella muualla kuin syntymämaassaan. Olen huomannut tämän viikon aikana esimerkiksi, että suurin osa on ollut aiemminkin vaihdossa, joten minun Singaporen-syksyssäni ei todellakaan ole mitään erikoista. Hyvin monet ovat myös asuneet tai olleet töissä ulkomailla, ja erittäin monella on vanhemmat eri maista. Esim. Idan isä on ruotsalainen ja äiti norjalainen ja hän on viettänyt lapsuutensa ympäri maailmaa. Katherinan toinen vanhempi on kreikkalainen ja hän on kasvanut Sveitsissä. Stefania on italialainen, mutta opiskelee Tanskassa, josta on vaihdossa täällä. Tässä porukassa oman syntyperän tai asumismaiden selostus ei todellakaan aiheuta minkäänlaista ihmettelyä, korkeintaan että ”Wow, siellä oli varmaan hienoa, minäkin haluaisin sinne”. Lisäksi kävi mm. ilmi että Ida on asunut Singaporessa 2,5 vuotta ja Marcilla on (ollut?) singaporelainen tyttöystävä, joten keskustelimme pitkään myös sekä Singaporen hyvistä puolista (Sentosa, ihana ja halpa ruoka, shoppailu) että erikoisuuksista (totalitäärinen hallinto, isoveli valvoo). Lisäksi puhuimme mm. toisesta maailmansodasta ja kuinka kansanmurha voisi tapahtua milloin tahansa missä tahansa uudelleen, jos ajattelee sitäkin, miten nykyään esimerkiksi Usassa kohdellaan muslimeja. Oli todella kiva ilta! Muutaman viinilasillisen jälkeen liityin jo saksankieliseenkin keskusteluun muutamalla lauseella siitä, miten kauan missäkin maassa asutaan vanhempien luona (Wienissä ilmeisesti noin puolet opiskelijoista asuu vielä kotona). Sain suustani ulos ainakin seuraavat lauseet: ”Miten Tanskassa, asuvatko opiskelijat vanhempiensa luona?”, ”Suomessa samoin”, ”Mutta Singaporessa kaikki asuvat vielä kotona”. Että kyllä se tästä pikkuhiljaa…. Kokonaisuutena ilta oli todella mukava. Koska aloitimme jo kuuden aikoihin, lähti suurin osa kotiin jo joskus kymmenen aikaan, minä myös.
Torstai kului aamuluennon ja lounaan jälkeen ryhmäprojektin tekemiseen, koska sen esitys oli perjantaina. Teimme projektia kahvilassa, josta julkaisin myös sen edellisen blogitekstin. Ida ja Stefanie jaksoivat vääntää esityksen jokaista pikku yksityiskohtaa niin kauan, että lähdimme kahvilasta vasta joskus puoli yhdeltätoista. Huomaa, että Ida on ollut kesän töissä konsulttifirmassa (Münchenissä), mutta esityksestä tuli kyllä todella hieno. Minua meinasi välillä vähän tuskastuttaa, kun ei tunnuttu pääsevän oikein eteenpäin, mutta toisaalta ajattelin, ettei minulla kämpälläkään olisi mitään parempaa tekemistä. Erilaisiin työskentelytyyleihin sitä paitsi alkaa tottua, kun on tutustunut singaporelaiseenkin tapaan jne.
Eilen oli sitten luennon jälkeen lounaaksi pizzaa, joka tuotiin meille sinne koululle. Oli aika hyvää, mutta harmitti siinä mielessä, että perjantain ruokalista 9er Bräussa, jossa kävimme joka päivä muuten lounaalla, oli näyttänyt viikon lupaavimmalta. Lisäksi sekä ruuan että palvelun taso oli vain parantunut viikon loppua kohden. No pizza kelpasi kuitenkin tietenkin loistavasti. Iltapäivällä oli sitten esitysten vuoro, meidän ryhmämme toisena. Olimme päättäneet, että minä ja Ida esitämme kahdestaan, koska Stefaniella ja Katharinella oli ilmeisesti ollut paljon vähemmän ryhmätyöesityksiä ja he olivat mieluummin esiintymättä. Meille esitys taas oli aika rutiinia. Kaikkein esitysten jälkeen jokainen ryhmä sai palautetta. Arvostelemassa oli neljä professoria: yksi paikallinen, yksi puolalainen ja kaksi tsekkiä, joten heillä oli kuulemma ollut vaikeuksia päästä yhteisymmärrykseen joidenkin esitysten kohdalla. Meidän oli ilmeisesti ollut yksi niitä kiistellyimpiä, osa piti todella paljon ja osa vähemmän. Ehkä se oli sitten se konsulttimainen tyyli… Opiskelijoilta saimme kyllä pelkästään positiivista palautetta, moni sanoi pitäneensä meidän esitystä parhaana, ja toinen tsekkiproffista tuli vielä jälkeenpäin sanomaan meille pitäneensä meidän esitystä todella hyvänä. Proffat valitsivat kuitenkin parhaaksi esityksen, josta oli ollut vähemmän erimielisyyttä. Oli kyllä hyödyllistä tässäkin nähdä, että ryhmäprojektin yms arvosanat riippuvat myös opettajan henkilökohtaisista preferensseistä: työ, josta joku toinen ei pidä aivan niin paljon voi toisen mielestä olla todella hyvä. Täytyy kyllä sanoa samaa, mitä professorit muuten vakuuttelivat: projektiesitysten taso ylipäätään oli todella hyvä. Itse pidin parhaana meitä ennen esiintynyttä Marien ryhmää, jota ei myöskään valittu parhaaksi.
Esitysten jälkeen saimme aiheeseen liittyvää tarjoilua: projektithan koskivat suklaanvalmistaja Zotteria (kallista, käsintehtyä luomusuklaata erikoisin makuyhdistelmin) ja hienoa tirolilaista kinkkua (vrt. Parma, Serrano) valmistavaa Handl Tyrolia. Saimme jokainen erikseen Zotterilla teetetyn pienen Block Seminar –suklaalevyn ja lisäksi reilusti maistiaisia molempien tuotteista. Hyvää oli, mutta sää ei oikein suosinut suklaan syömistä, ulkona lämpötila lähenteli varmasti kolmeakymmentä, eikä täällä ole yhtä tehokasta ilmastointia kuin Singaporessa, joten sisätiloissakin on lähiaikoina saanut kyllä hikoilla.
Pikaisen kämpällä siistiytymisen jälkeen oli aika lähteä kohti illan ohjelmaa: modernin taiteen museota MUMOKia ja hienoa illallista. Lämmintä oli tosiaan kolmisenkymmentä astetta vielä illallakin, joten pitkät housut tai bleiseri ei kyllä tulleet kysymykseen. Laitoin siis paremman mustan topin, hameen ja ballerinat, parantelin vähän meikkiä ja kampausta. Tapasimme Stefanien kanssa ratikkapysäkillä, josta jatkoimme paikan päälle ratikalla ja metrolla. Kaikki olivat pukeutuneet hienohkosti, tosin onneksi monet aika samantasoisesti kuin minä. MUMOKissa oli ”Bad Painting, Good Art” –näyttely, johon meille oli tervetulomaljan jälkeen privaattiesittely. Oli kyllä hyvä, että oli opas mukana, ilman häntä en olisi ymmärtänyt teoksia ollenkaan, mutta kun opas valotti teosten ideaa ja taustaa, oli helpompi ymmärtää ja jopa arvostaa teoksia. Kierroksen jälkeen jatkoimme illalliselle läheiseen ravintolaan. Istuin samassa pöydässä projektiryhmäni ja ruotsalaisen (mutta Wienissä asuvan) Paulan kanssa. Ruokaa ja juomaa oli runsaasti, vähän liiankin runsaasti. Kun oli päivällä syönyt pizzaa, ulkona oli helle ja sekä alkuruoka että sitä seuraava keitto olivat ihan kunnon kokoisia annoksia, katselimme pääruuan pihviä ja knöödeleitä jo aika epätoivoisina. En todellakaan pystynyt syömään koko annosta, ei onneksi moni muukaan. Jälkiruoka oli pettymys: aprikoosihillolla täytetty lettu, joka oli kylmä. Kotiin lähdin n.23.40, ja koska jouduin odottamaan ratikkaa 18 min, olin perillä vähän ennen puolta yhtä.
Vasemmalta Paula, Stefanie, Katherina, minä, Ida.
Heräsin aamulla kuitenkin jo seitsemän aikaan, joten aloin kirjoittaa tätä. Nyt kello on puoli yhdeksän, joten suuntaan suihkuun ja valmistautumaan päivää varten. Aion mennä ostoskadulle katselemaan shoppailumahdollisuuksia ja metsästämään vieraspatjaa ja vuodevaatteita. Tänään pitäisi olla vielä +29, mutta sunnuntaina enää +24 ja ensi viikon alussa ”vain” +22…
torstai 4. syyskuuta 2008
En valitettavasti ole päässyt nettiin hotellin jälkeen, sillä ilmeisesti nettiyhteyden rekisteröiminen vie muutaman päivän, ennen kuin sitä pääsee käyttämään. Olen nyt kahvilassa, jossa on langaton netti. Tässä siis teksti ensimmäisistä päivistä, en tiedä milloin pääsen julkaisemaan lisää.
Maanantaiaamuna heräsin aikaisin ja aamiaisen ja uloskirjautumisen jälkeen astelin katua alas Haus Döblingiin. Laukun kanssa ei ollut ongelmia, koska vaikka se oli painava, koko matka oli loivaa alamäkeä. Myöhemmin huomasin, että myös matka koululle on tästä loivaa alamäkeä, eli tässä kohti taitaa maisema alkaa jo pikkuhiljaa nousta noiksi Wienin kukkuloiksi. Itse Haus Döblingissä oli kyllä lyhyet portaat kahdessa kohtaa, mutta molemmilla kerroilla avukseni riensi miespuolinen henkilö kantamaan laukun. Minua suorastaan nolotti, kun laukku oli niin kauhean painava, eivätkä nämä miehet olleet kovinkaan paljon minua suurikokoisempia. Huomaa, ettei ole tottunut tällaiseen kohteliaisuuteen. (Vertailun vuoksi kerrottakoon, että viimeksi Ouluun mennessäni minulla oli todella painava rinkka, jota en meinannut millään saada heilautettua junan ylähyllylle. Ainoa ahdinkoni huomannut oli varmaankin kahdeksankymmenen paremmalla puolella ollut herra, joka itse käveli vaivalloisesti keppien avulla, eikä siis voinut auttaa. Lopulta sain kuin sainkin rinkan painopisteen sopivasti, että se heilahti hyllylle, johon tämä pappakin totesi suorastaan helpottuneena, että ”no menihän se sinne!”. Myöhemmin kyllä näin erään keski-ikäisen auttavan kahta muuta tyttöä samassa hommassa, mutta hän ei ollut juuri sillä hetkellä paikalla.)
Olin onnekseni toisena jonossa asuntotoimistoon ja pääsinkin huoneeseeni jo pian kahdeksan jälkeen. Onneksi tänne oli hissi, vaikka rappuja tarvitseekin mennä ylöspäin vain yhden kerroksen verran. Huone on ihan ok, aika pieni ja vähän nuhjaantunut, mutta kyllä tässä muutaman kuukauden asuu. Ainoa minua epäilyttävä asia on tuo suihkun katto… WC:thän on käytävällä, samoin keittiö.
Ehdin hyvissä ajoin koululle, mutta siellä sitten menikin vähän etsiskelemiseksi. Onnekseni minulta tultiin kysymään saksaksi, tiedänkö missä kyseinen huone on, joten vastasin ensin saksaksi, että en ja sitten englanniksi, että etsin itsekin kyseistä huonetta (kysyjänhän täytyi joka tapauksessa olla CEMS-opiskelija). Kyseessä olikin italialainen Stefania ja hänen paikallinen buddynsa, joten liityin heidän seuraansa. Huone löytyi lopulta, kun buddy kysyi sitä infosta. Infomiehen vastaus sai kyllä sekä minut että Stefanian suorastaan epätoivoisiksi saksantaitojemme suhteen, kun miehen suusta tuli varsin paksua itävallansaksaa. Muutenkin olen huomannut, että nuorten puhetta kyllä ymmärtää, mutta vähän vanhemmat ihmiset kuulostaa tosi jännältä.
Block seminar vaikuttaa tähän mennessä varsin kivalta. Luennoitsijat ovat mukavia, luennot ovat olleet hyviä, vierailevat yritysmaailman edustajat kiinnostavia, ja uusiin ihmisiinkin olen tutustunut. Eniten olen aikaa viettänyt ruotsalaisen Idan ja paikallisten Stefanien (siis eri kuin se italialainen!) ja Katharinan kanssa, joiden kanssa teen seminaarin ryhmäprojektia. (Mukavia tyttöjä, ja tosi nättejä: sellaisia tummahiuksisia, ruskeasilmäisiä ja pienikokoisia. Katharina onkin puoliksi kreikkalainen.) Seminaarin ohjelma on kyllä varsin täysi ja jopa lounaalla käydään yhdessä koulun lähellä sijaitsevassa ravintolassa. Paikka vaikuttaa kivalta, mutta ei valitettavasti ole oikein tehnyt vaikutusta. Saamme aina valita ruuan kahdesta vaihtoehdosta ja eilen melkein kaikki ottivat gnoccheja, joissa piti olla ”häivähdys” chiliä. No oli kyllä vähän enemmän kuin häivähdys, aika monet pyysivät lisää juotavaakin. Oli jopa minusta vähän liian tulista. Sattuipa sitten vielä niin, että minun kanssani samassa pöydässä oli tuon ryhmäni lisäksi yksi saksalainen, kroatialainen Danielle ja tanskalainen Marie. Juttu vaan on niin, että Ida on ilmeisesti asunut Saksassa, Marie on ollut siellä vaihdossa ja töissä ja Danielle opiskelee tutkintoaan WUW:ssa. Kieli siis vaihtui aika pian saksaksi, ja vaikkakin se minulle sopi ja ymmärsin kyllä suurimman osan, oli keskusteluun osallistuminen aika vaikeaa. Edelleen suorastaan nolottaa, kun ryhmätyötä tehdessä puhutaan lähinnä minun takiani englantia, en todellakaan ole tottunut olemaan se huonoiten jotain kieltä osaava! Niin, se toinen asia, joka tuossa meidän lounasravintolassamme häiritsee, on palvelu: tänäänkin tultiin paikalle n.klo.12 ja viimeiset saivat ruuan eteensä 13.15, kun lounaan jälkeen olleen kokeen oli tarkoitus alkaa 13.30. Tänään muuten saatiin ruoaksi sitten sitä kuuluisaa wieninleikettä, oli aika hyvää.
Eilen teimme tuntien jälkeen vielä ryhmäprojektia, ja illalla olisi voinut lähteä vielä verkostoitumaan paikallisen CEMS-klubin kanssa parille drinkille. Valitettavasti suurin osa porukasta oli niin väsynyttä ja halusi vielä opiskella koetta varten, ettei osanottajamäärä ollut ollut kovinkaan suuri. Myönnän, etten minäkään ollut mukana, olin yksinkertaisesti aivan liian väsynyt, kun en ollut jännitykseltäni nukkunut edellisiä öitä kovinkaan hyvin. Eipä mitään, ei siellä ollut paikalla ollut kuulemma niitä CEMS-klubilaisiakaan… Vietin illan lähinnä tutkien asuntolaa, mm. missä on pesukoneet jne, ja kävin nukkumaankin jo yhdeksältä.
Tänään oli siis aamupäivällä luento ja sen jälkeen tunnin pituinen koe artikkeleista, jotka meidän oli pitänyt lukea etukäteen. Kokeen jälkeen menimme neljästään läheiseen kahvilaan tekemään ryhmäprojektia, koska siellä oli ilmainen langaton netti. Oli aika kivaa, join siinä samalla kahvilan itsetehtyä sitruunalimonadia, jossa oli jäitä, sitruunanpaloja ja mintunlehtiä mukana. Aika hyvää tuossa +25 asteen helteessä… Joku sanoi katsoneensa säätiedotuksesta, että tämän viikon olisi vielä lämmintä, mutta sitten viilenee.
Täksi illaksi ei ollut ohjelmaa, joten kävin läheisessä Eurosparissa täydentämässä varastojani. Ostin mm. henkareita, kattilan, ruokailuvälineitä, pussipastaa, käsirasvaa, nenäliinoja jne. Hinnat näyttävät toistaiseksi siltä, että esim. maitotuotteet (paitsi juusto) on aika samanhintaisia kuin Suomessa, hedelmät suunnilleen Suomen tarjoushintaisia (ostin itsekin tosin vain tarjoushedelmiä), juomat huomattavasti halvempia. Lihasta en osaa vielä sanoa mitään, paitsi että leikkeleet on ehkä halvempia. Juustoa ostaessa on ongelmana, että tarjolla on vain joko 45% rasvaa sisältäviä tai sitten jotain todella vähän rasvaa sisältäviä juustontapaisia laihdutustuotteita.
Tässä poimintoja viime päivien ostoksistani:
Irtonektariinit 1,79e/kilo
Luumut 1,19e/kilo (nämä olivat kyllä tarjouksessa Suomessakin lähtiessäni)
Kirsikkaterttutomaatit 1,24e/500gr
Mineraalivesi n.70snt/1,5l
Knorr Spaghetteria-ateriat 1,89e/kpl, paitsi jos ostat enemmän kuin kaksi, jolloin 1,19e/kpl
Laastarilajitelma Salvequick 1,59e
Always 2,59e/pkt
Nenäliinat 9xpieni taskupakkaus 0,99snt
Ruokailuvälineet n. 1e/kpl (kahvilusikka 79snt, haarukka 99snt, veitsi 1,29e)
Ja Tapanin iloksi jotain, mitä en ole ostanut, mutta piti katsoa hinta:
Coca-Cola Light 1,5 l 1,49e/pll, 2l 1,89e/pll, 0,5 l 0,89e/pll, limsa-automaatista 1e/pll
Haluaisin myös huomauttaa, etten ole toistaiseksi käynyt missään halvassa supermarketissa, ainoastaan tuossa Eurosparissa, joka ei ilmeisesti kuitenkaan ole niitä halvimpia. Onpahan vain lähin iso, jonka olen löytänyt.
Jouduin käymään tänä aamuna muuten uudelleen tuolla asuntotoimistolla, kun oli erinäisiä kysymyksiä. Sain vuokranmaksua varten kansainväliset pankkitiedot, ja sainkin vuokran laitettua maksuun sillä kahvilan nettiyhteydellä. Pesukoneet toimii sirukortilla, joka mun pitää hankkia pankista. Onneksi tossa on pankki tien toisella puolella. En tosin ehdi sinne ennen kuin ensi viikolla, koska se on auki vain puoli neljään, torstaisin puoli kuuteen tms. Tuntuu kyllä jopa suomalaisesti tosi rajoittuneilta nämä paikallisten aukioloajat. Eurosparkin mainostaa ylpeänä olevansa NYT AUKI PIDEMPÄÄN, ts. puoli kahdeksaan ma-to ja perjantaisin kahdeksaan.
Huomenna onkin jälleen koko päivä ohjelmaa. Luennon ja lounaan jälkeen on tutustumiskäynti Augarteniin, joka on ilmeisesti hieno posliinivalmistaja. Illalla on vuorossa Heuriger, eli paikallinen viinitupa. Seuraavan kerran vapaata aikaa taitaa olla torstai-iltana, riippuen tosin siitä, missä vaiheessa perjantaina esitettävä projektimme silloin on. Aiheena on muuten tirolilainen yritys, joka valmistaa kinkkua yms (siis sellasta parmankinkkutyyppistä) ja sen laajentuminen Itä-/Keski-Eurooppaan.
Loppuun vielä oppimani uusi saksankielen sana. Zwetschken (minun sanakirjani mukaan kyllä Zwetschgen, tuo toinen on Eurosparin kirjoitustapa, kumpi on oikein Mareike?) tarkoittaa niitä violetteja pitkänomaisia luumuja, jotka ovat juuri nyt tarjouksessa. Plaumen on taas ilmeisesti niitä punaisia ja keltaisia pyöreitä luumuja. Suomessahan ne on siis kaikki vaan luumuja. Vai onko tässä jokin Itävalta-Saksa -ero?
Maanantaiaamuna heräsin aikaisin ja aamiaisen ja uloskirjautumisen jälkeen astelin katua alas Haus Döblingiin. Laukun kanssa ei ollut ongelmia, koska vaikka se oli painava, koko matka oli loivaa alamäkeä. Myöhemmin huomasin, että myös matka koululle on tästä loivaa alamäkeä, eli tässä kohti taitaa maisema alkaa jo pikkuhiljaa nousta noiksi Wienin kukkuloiksi. Itse Haus Döblingissä oli kyllä lyhyet portaat kahdessa kohtaa, mutta molemmilla kerroilla avukseni riensi miespuolinen henkilö kantamaan laukun. Minua suorastaan nolotti, kun laukku oli niin kauhean painava, eivätkä nämä miehet olleet kovinkaan paljon minua suurikokoisempia. Huomaa, ettei ole tottunut tällaiseen kohteliaisuuteen. (Vertailun vuoksi kerrottakoon, että viimeksi Ouluun mennessäni minulla oli todella painava rinkka, jota en meinannut millään saada heilautettua junan ylähyllylle. Ainoa ahdinkoni huomannut oli varmaankin kahdeksankymmenen paremmalla puolella ollut herra, joka itse käveli vaivalloisesti keppien avulla, eikä siis voinut auttaa. Lopulta sain kuin sainkin rinkan painopisteen sopivasti, että se heilahti hyllylle, johon tämä pappakin totesi suorastaan helpottuneena, että ”no menihän se sinne!”. Myöhemmin kyllä näin erään keski-ikäisen auttavan kahta muuta tyttöä samassa hommassa, mutta hän ei ollut juuri sillä hetkellä paikalla.)
Olin onnekseni toisena jonossa asuntotoimistoon ja pääsinkin huoneeseeni jo pian kahdeksan jälkeen. Onneksi tänne oli hissi, vaikka rappuja tarvitseekin mennä ylöspäin vain yhden kerroksen verran. Huone on ihan ok, aika pieni ja vähän nuhjaantunut, mutta kyllä tässä muutaman kuukauden asuu. Ainoa minua epäilyttävä asia on tuo suihkun katto… WC:thän on käytävällä, samoin keittiö.
Huone, kuvan ulkopuolelle vasemmalle jää suihkukoppi.
Suihkun katto.
Ehdin hyvissä ajoin koululle, mutta siellä sitten menikin vähän etsiskelemiseksi. Onnekseni minulta tultiin kysymään saksaksi, tiedänkö missä kyseinen huone on, joten vastasin ensin saksaksi, että en ja sitten englanniksi, että etsin itsekin kyseistä huonetta (kysyjänhän täytyi joka tapauksessa olla CEMS-opiskelija). Kyseessä olikin italialainen Stefania ja hänen paikallinen buddynsa, joten liityin heidän seuraansa. Huone löytyi lopulta, kun buddy kysyi sitä infosta. Infomiehen vastaus sai kyllä sekä minut että Stefanian suorastaan epätoivoisiksi saksantaitojemme suhteen, kun miehen suusta tuli varsin paksua itävallansaksaa. Muutenkin olen huomannut, että nuorten puhetta kyllä ymmärtää, mutta vähän vanhemmat ihmiset kuulostaa tosi jännältä.
Block seminar vaikuttaa tähän mennessä varsin kivalta. Luennoitsijat ovat mukavia, luennot ovat olleet hyviä, vierailevat yritysmaailman edustajat kiinnostavia, ja uusiin ihmisiinkin olen tutustunut. Eniten olen aikaa viettänyt ruotsalaisen Idan ja paikallisten Stefanien (siis eri kuin se italialainen!) ja Katharinan kanssa, joiden kanssa teen seminaarin ryhmäprojektia. (Mukavia tyttöjä, ja tosi nättejä: sellaisia tummahiuksisia, ruskeasilmäisiä ja pienikokoisia. Katharina onkin puoliksi kreikkalainen.) Seminaarin ohjelma on kyllä varsin täysi ja jopa lounaalla käydään yhdessä koulun lähellä sijaitsevassa ravintolassa. Paikka vaikuttaa kivalta, mutta ei valitettavasti ole oikein tehnyt vaikutusta. Saamme aina valita ruuan kahdesta vaihtoehdosta ja eilen melkein kaikki ottivat gnoccheja, joissa piti olla ”häivähdys” chiliä. No oli kyllä vähän enemmän kuin häivähdys, aika monet pyysivät lisää juotavaakin. Oli jopa minusta vähän liian tulista. Sattuipa sitten vielä niin, että minun kanssani samassa pöydässä oli tuon ryhmäni lisäksi yksi saksalainen, kroatialainen Danielle ja tanskalainen Marie. Juttu vaan on niin, että Ida on ilmeisesti asunut Saksassa, Marie on ollut siellä vaihdossa ja töissä ja Danielle opiskelee tutkintoaan WUW:ssa. Kieli siis vaihtui aika pian saksaksi, ja vaikkakin se minulle sopi ja ymmärsin kyllä suurimman osan, oli keskusteluun osallistuminen aika vaikeaa. Edelleen suorastaan nolottaa, kun ryhmätyötä tehdessä puhutaan lähinnä minun takiani englantia, en todellakaan ole tottunut olemaan se huonoiten jotain kieltä osaava! Niin, se toinen asia, joka tuossa meidän lounasravintolassamme häiritsee, on palvelu: tänäänkin tultiin paikalle n.klo.12 ja viimeiset saivat ruuan eteensä 13.15, kun lounaan jälkeen olleen kokeen oli tarkoitus alkaa 13.30. Tänään muuten saatiin ruoaksi sitten sitä kuuluisaa wieninleikettä, oli aika hyvää.
Eilen teimme tuntien jälkeen vielä ryhmäprojektia, ja illalla olisi voinut lähteä vielä verkostoitumaan paikallisen CEMS-klubin kanssa parille drinkille. Valitettavasti suurin osa porukasta oli niin väsynyttä ja halusi vielä opiskella koetta varten, ettei osanottajamäärä ollut ollut kovinkaan suuri. Myönnän, etten minäkään ollut mukana, olin yksinkertaisesti aivan liian väsynyt, kun en ollut jännitykseltäni nukkunut edellisiä öitä kovinkaan hyvin. Eipä mitään, ei siellä ollut paikalla ollut kuulemma niitä CEMS-klubilaisiakaan… Vietin illan lähinnä tutkien asuntolaa, mm. missä on pesukoneet jne, ja kävin nukkumaankin jo yhdeksältä.
Tänään oli siis aamupäivällä luento ja sen jälkeen tunnin pituinen koe artikkeleista, jotka meidän oli pitänyt lukea etukäteen. Kokeen jälkeen menimme neljästään läheiseen kahvilaan tekemään ryhmäprojektia, koska siellä oli ilmainen langaton netti. Oli aika kivaa, join siinä samalla kahvilan itsetehtyä sitruunalimonadia, jossa oli jäitä, sitruunanpaloja ja mintunlehtiä mukana. Aika hyvää tuossa +25 asteen helteessä… Joku sanoi katsoneensa säätiedotuksesta, että tämän viikon olisi vielä lämmintä, mutta sitten viilenee.
Täksi illaksi ei ollut ohjelmaa, joten kävin läheisessä Eurosparissa täydentämässä varastojani. Ostin mm. henkareita, kattilan, ruokailuvälineitä, pussipastaa, käsirasvaa, nenäliinoja jne. Hinnat näyttävät toistaiseksi siltä, että esim. maitotuotteet (paitsi juusto) on aika samanhintaisia kuin Suomessa, hedelmät suunnilleen Suomen tarjoushintaisia (ostin itsekin tosin vain tarjoushedelmiä), juomat huomattavasti halvempia. Lihasta en osaa vielä sanoa mitään, paitsi että leikkeleet on ehkä halvempia. Juustoa ostaessa on ongelmana, että tarjolla on vain joko 45% rasvaa sisältäviä tai sitten jotain todella vähän rasvaa sisältäviä juustontapaisia laihdutustuotteita.
Tässä poimintoja viime päivien ostoksistani:
Irtonektariinit 1,79e/kilo
Luumut 1,19e/kilo (nämä olivat kyllä tarjouksessa Suomessakin lähtiessäni)
Kirsikkaterttutomaatit 1,24e/500gr
Mineraalivesi n.70snt/1,5l
Knorr Spaghetteria-ateriat 1,89e/kpl, paitsi jos ostat enemmän kuin kaksi, jolloin 1,19e/kpl
Laastarilajitelma Salvequick 1,59e
Always 2,59e/pkt
Nenäliinat 9xpieni taskupakkaus 0,99snt
Ruokailuvälineet n. 1e/kpl (kahvilusikka 79snt, haarukka 99snt, veitsi 1,29e)
Ja Tapanin iloksi jotain, mitä en ole ostanut, mutta piti katsoa hinta:
Coca-Cola Light 1,5 l 1,49e/pll, 2l 1,89e/pll, 0,5 l 0,89e/pll, limsa-automaatista 1e/pll
Haluaisin myös huomauttaa, etten ole toistaiseksi käynyt missään halvassa supermarketissa, ainoastaan tuossa Eurosparissa, joka ei ilmeisesti kuitenkaan ole niitä halvimpia. Onpahan vain lähin iso, jonka olen löytänyt.
Jouduin käymään tänä aamuna muuten uudelleen tuolla asuntotoimistolla, kun oli erinäisiä kysymyksiä. Sain vuokranmaksua varten kansainväliset pankkitiedot, ja sainkin vuokran laitettua maksuun sillä kahvilan nettiyhteydellä. Pesukoneet toimii sirukortilla, joka mun pitää hankkia pankista. Onneksi tossa on pankki tien toisella puolella. En tosin ehdi sinne ennen kuin ensi viikolla, koska se on auki vain puoli neljään, torstaisin puoli kuuteen tms. Tuntuu kyllä jopa suomalaisesti tosi rajoittuneilta nämä paikallisten aukioloajat. Eurosparkin mainostaa ylpeänä olevansa NYT AUKI PIDEMPÄÄN, ts. puoli kahdeksaan ma-to ja perjantaisin kahdeksaan.
Huomenna onkin jälleen koko päivä ohjelmaa. Luennon ja lounaan jälkeen on tutustumiskäynti Augarteniin, joka on ilmeisesti hieno posliinivalmistaja. Illalla on vuorossa Heuriger, eli paikallinen viinitupa. Seuraavan kerran vapaata aikaa taitaa olla torstai-iltana, riippuen tosin siitä, missä vaiheessa perjantaina esitettävä projektimme silloin on. Aiheena on muuten tirolilainen yritys, joka valmistaa kinkkua yms (siis sellasta parmankinkkutyyppistä) ja sen laajentuminen Itä-/Keski-Eurooppaan.
Loppuun vielä oppimani uusi saksankielen sana. Zwetschken (minun sanakirjani mukaan kyllä Zwetschgen, tuo toinen on Eurosparin kirjoitustapa, kumpi on oikein Mareike?) tarkoittaa niitä violetteja pitkänomaisia luumuja, jotka ovat juuri nyt tarjouksessa. Plaumen on taas ilmeisesti niitä punaisia ja keltaisia pyöreitä luumuja. Suomessahan ne on siis kaikki vaan luumuja. Vai onko tässä jokin Itävalta-Saksa -ero?
sunnuntai 31. elokuuta 2008
Vihdoin Wienissä!
Ensimmäinen päivä Wienissä takana. Saavuin tänne eilen illalla ja kaksi ensimmäistä yötä nukun hotellissa, koska Haus Döblingiin saa mennä vasta 1.9. Siispä suuntaan heti aamulla kahdeksaksi sinne hakemaan avaintani, yhdeksältä pitää olla jo koululla aloittamassa block seminaria. Ohjelmanihan täällä on siis sellainen, että ensin on tuo viikon kestävä block seminar, sitten viikko vapaata, sitten pari viikkoa orientaatiota ja saksankurssia, jonka jälkeen vasta alkaa koulu.
Niin, pari viime päivää kului lähinnä pakatessa. Matkalaukkuni on niin iso, ettei ongelmana ole se, mahtuuko kaikki mukaan, vaan se, meneekö paljonkin yli painorajojen. Lentokentällä vaaka näytti 22 kg, mutta ystävällinen Finnairin täti ei sanonut mitään. Äiti oli saattamassa, koska oli halunnut tulla ja koska lähti siitä sitten melko suoraan risteilylle Tallinnaan Aikun ja Jennin kanssa. Herkuteltiin siinä lentokentällä sitten vielä Mövenpickin jätskeillä ennenkuin lähdin. Lento meni ongelmitta, ja joskus kahdeksan aikoihin taisin olla vihdoin hotellilla. Olin jännittänyt kuitenkin sen verran, että hotellille päästessä olin aika väsynyt ja jaksoin lähinnä vain käydä suihkussa ennen nukkumaanmenoa.
Aamiaisen jälkeen suuntasin kohti keskustaa, ensin tosin katsoin, kuinka pitkä matka täältä on Haus Döblingiin, se kun on tässä samaa katua eteenpäin. Keskustassa kävelin ensin Stephansplatzin alueella ympäriinsä ja kävin katsastamassa Stephansdomin sisältä. Siellä oli juuri menossa jumalanpalvelus. Jotkut turistit ottivat siitäkin kuvia, mutta minä en kyllä kehdannut. Käveleskelin lisää ja huomasin tulleeni Hofburgin alueelle, jonne olinkin joka tapauksessa aikonut mennä seuraavaksi. Neue Burgin edessä oli meneillään jonkinlainen Nivea Familienfest: esiintymislava, josta raikui purkkapoppi (ilmeisesti tyttöbändi nimeltään Wir3), kymmenittäin sponsorien telttoja, joissa erilaisia leikki- ja kilpailumahdollisuuksia, ja toimintaansa esittelemässä myös useita ambulansseja ja poliiseja, sekä aivan älyttömästi ihmisiä, lähinnä perheitä. Olisin ottanut iskälle kuvan itävaltalaisesta poliisimoottoripyörästä (joka muuten oli harmaa), mutta juuri silloin joku pikkutyttö pääsi sillä ajelulle poliisin kanssa, enkä ehtinyt.
Neue Burg ja tapahtumatelttoja.
Käytyäni kaupassa Westbahnhofilla (yleisesti kaupat ei ole auki sunnuntaisin) suuntasin välillä hotelliin lepäämään. Katsastin tosin matkalla koulun ja miten sieltä pääsee parhaiten asuntolaan. Lepäilyn jälkeen lähdin katsomaan hotellin vieressä olevaa puistoa. Aika kiva paikka, täynnä ihmisiä viettämässä sunnuntai-iltapäivää/iltaa tai kuntoilemassa. Käveltyäni puiston ympäri jatkoin lähialueen tutkimista ja löysin hautausmaan. Piti tosin ensin kävellä aidanviertä varmaan puolet koko hautausmaan ympärysmitasta, että sisäänkäynti löytyi, meinasin jo luovuttaa. Katolisia hautoja oli kiva katsella, ovat niin koristeellisia ja erilaisia. Kun ei ole tottunut tällaisiin hautausmaihin, ne tuntuvat aina jotenkin romanttisilta. Tämä oli vieläpä ihan aktiivisessa käytössä oleva hautausmaa, mutta ihan yhtä koristeellista vaikuttaa olevan hautaustyyli nykyäänkin kuin sata vuotta sitten.
Tämä alue, jolla tää hotelli ja se asuntolakin sijaitsee on muuten tosi kivannäköistä. Paljon sellaisia vanhoja asuintaloja. Noista kuvista näkee varmaan parhaiten, mitä tarkoitan (pahoittelen, että toinen on aika vinossa). Haus Döbling kyllä vaikutti olevan aikamoinen sementtiblokki, mutta ei mua haittaa, jos pääsee asumaan tällaisella alueella ja vielä lähellä koulua. Muutenkin olen kyllä tosi ihastunut Wieniin kaupunkina.
Tässäpä pääasiat tällä kertaa. Alan valmistautua huomista varten. Aamulla pitää nousta aikaisin, joten pitää laittaa kaikki mahdollisimman valmiiksi nyt illalla. Sää täällä on muuten tosi hyvä, ehkä jotain +24 ja aurinkoista. Puistossa tosin vaikutti siltä, että osa puista kuitenkin pudottaa jo lehtiään. Saa nähdä, kuinka kauan tällainen sää jatkuu. Kesälomathan täällä kai kuitenkin kestää syyskuun loppuun.
En tiedä, milloin pääsen seuraavan kerran nettiin. Tämänkin julkaisemiseen käytän hotellin maksullista nettiä, kun haluan joka tapauksessa neurootikkona tarkistaa vielä sähköpostini ennen huomista ja veloitus on kuitenkin tunnilta, joten voin sitten käyttää sen lopunkin tunnista. Toistaiseksi käytän muuten vielä Suomen kännykkäliittymää. En tiedä, milloin ehdin hankkia paikallisen prepaidin.
Niin, pari viime päivää kului lähinnä pakatessa. Matkalaukkuni on niin iso, ettei ongelmana ole se, mahtuuko kaikki mukaan, vaan se, meneekö paljonkin yli painorajojen. Lentokentällä vaaka näytti 22 kg, mutta ystävällinen Finnairin täti ei sanonut mitään. Äiti oli saattamassa, koska oli halunnut tulla ja koska lähti siitä sitten melko suoraan risteilylle Tallinnaan Aikun ja Jennin kanssa. Herkuteltiin siinä lentokentällä sitten vielä Mövenpickin jätskeillä ennenkuin lähdin. Lento meni ongelmitta, ja joskus kahdeksan aikoihin taisin olla vihdoin hotellilla. Olin jännittänyt kuitenkin sen verran, että hotellille päästessä olin aika väsynyt ja jaksoin lähinnä vain käydä suihkussa ennen nukkumaanmenoa.
Aamiaisen jälkeen suuntasin kohti keskustaa, ensin tosin katsoin, kuinka pitkä matka täältä on Haus Döblingiin, se kun on tässä samaa katua eteenpäin. Keskustassa kävelin ensin Stephansplatzin alueella ympäriinsä ja kävin katsastamassa Stephansdomin sisältä. Siellä oli juuri menossa jumalanpalvelus. Jotkut turistit ottivat siitäkin kuvia, mutta minä en kyllä kehdannut. Käveleskelin lisää ja huomasin tulleeni Hofburgin alueelle, jonne olinkin joka tapauksessa aikonut mennä seuraavaksi. Neue Burgin edessä oli meneillään jonkinlainen Nivea Familienfest: esiintymislava, josta raikui purkkapoppi (ilmeisesti tyttöbändi nimeltään Wir3), kymmenittäin sponsorien telttoja, joissa erilaisia leikki- ja kilpailumahdollisuuksia, ja toimintaansa esittelemässä myös useita ambulansseja ja poliiseja, sekä aivan älyttömästi ihmisiä, lähinnä perheitä. Olisin ottanut iskälle kuvan itävaltalaisesta poliisimoottoripyörästä (joka muuten oli harmaa), mutta juuri silloin joku pikkutyttö pääsi sillä ajelulle poliisin kanssa, enkä ehtinyt.
Neue Burg ja tapahtumatelttoja.
Käytyäni kaupassa Westbahnhofilla (yleisesti kaupat ei ole auki sunnuntaisin) suuntasin välillä hotelliin lepäämään. Katsastin tosin matkalla koulun ja miten sieltä pääsee parhaiten asuntolaan. Lepäilyn jälkeen lähdin katsomaan hotellin vieressä olevaa puistoa. Aika kiva paikka, täynnä ihmisiä viettämässä sunnuntai-iltapäivää/iltaa tai kuntoilemassa. Käveltyäni puiston ympäri jatkoin lähialueen tutkimista ja löysin hautausmaan. Piti tosin ensin kävellä aidanviertä varmaan puolet koko hautausmaan ympärysmitasta, että sisäänkäynti löytyi, meinasin jo luovuttaa. Katolisia hautoja oli kiva katsella, ovat niin koristeellisia ja erilaisia. Kun ei ole tottunut tällaisiin hautausmaihin, ne tuntuvat aina jotenkin romanttisilta. Tämä oli vieläpä ihan aktiivisessa käytössä oleva hautausmaa, mutta ihan yhtä koristeellista vaikuttaa olevan hautaustyyli nykyäänkin kuin sata vuotta sitten.
Tällä haudalla nukkui kivinen kissa, kun taas toisella...
Tämä alue, jolla tää hotelli ja se asuntolakin sijaitsee on muuten tosi kivannäköistä. Paljon sellaisia vanhoja asuintaloja. Noista kuvista näkee varmaan parhaiten, mitä tarkoitan (pahoittelen, että toinen on aika vinossa). Haus Döbling kyllä vaikutti olevan aikamoinen sementtiblokki, mutta ei mua haittaa, jos pääsee asumaan tällaisella alueella ja vielä lähellä koulua. Muutenkin olen kyllä tosi ihastunut Wieniin kaupunkina.
Tässäpä pääasiat tällä kertaa. Alan valmistautua huomista varten. Aamulla pitää nousta aikaisin, joten pitää laittaa kaikki mahdollisimman valmiiksi nyt illalla. Sää täällä on muuten tosi hyvä, ehkä jotain +24 ja aurinkoista. Puistossa tosin vaikutti siltä, että osa puista kuitenkin pudottaa jo lehtiään. Saa nähdä, kuinka kauan tällainen sää jatkuu. Kesälomathan täällä kai kuitenkin kestää syyskuun loppuun.
En tiedä, milloin pääsen seuraavan kerran nettiin. Tämänkin julkaisemiseen käytän hotellin maksullista nettiä, kun haluan joka tapauksessa neurootikkona tarkistaa vielä sähköpostini ennen huomista ja veloitus on kuitenkin tunnilta, joten voin sitten käyttää sen lopunkin tunnista. Toistaiseksi käytän muuten vielä Suomen kännykkäliittymää. En tiedä, milloin ehdin hankkia paikallisen prepaidin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)