maanantai 6. lokakuuta 2008

Pyykinpesua, flunssa ja saksankoe

Viikonloppuna en tehnyt oikeastaan paljon mitään. Perjantai-iltana olo tuntui vähän alkavan flunssaiselta, mutta koska lauantaina olo oli aika normaali, kävin kaupungilla (etsimässä yhtä kirjaa, jota en sitten löytänyt). Tämä ei ehkä ollut hyvä idea, koska sunnuntaina olo oli vielä flunssaisempi. Ulkona aurinko paistoi siniseltä taivaalta, joten olisi hirveästi tehnyt mieli lähteä kävelemään johonkin puistoon tai hautausmaalle katselemaan taas niitä hienoja hautoja. Maltoin kuitenkin mieleni ja pysyttelin sisällä lukemassa kirjaa jne. Hyvä olikin, koska kun tänä aamuna heräsin herätyskellon soittoon lähteäkseni ilmaiselle tervetuliaisaamiaiselle koululle, tiesin heti että pelkkä sängystä ylösnousu vaatisi aikamoisia ponnistuksia. Koska iltapäivällä oli saksan tasokoe, johon on pakko osallistua, katsoin parhaammaksi nukkua vielä hiukan ja levätä aamupäivän. Se auttoikin, ja parasetamolin ja nuhalääkkeen voimalla pääsin koululle kohtalaisen pirteänä. Heti kokeen jälkeen olo oli taas hiukan huonompi, nyt taas hiukan parempi, mutta lepään kiltisti kotona loppuillan.

Koe meni varmaan ihan hyvin. Oli monivalintaa ja sitten pieni kirjoitelma, lisäksi kyseltiin taustatietoja siitä, missä ja miten kauan on saksaa opiskellut ja mihin ryhmään yrittää. Tavoitteenani olisi päästä ylimpään CEMS-ryhmään, jolloin minun ei tarvitsisi tehdä enää yhtään saksankurssia Helsingissä, ja kurssin aikana tulisi suoritettua saksasta pakollinen CEMS-koekin. Toivottavasti onnistuu... Tulokset saamme tietää huomenna tai ylihuomenna, ja kurssit alkaa torstaina.

Mulla on ollut pyykinpesun kanssa vähän ongelmia. Kävi nimittäin niin, että olin varannut eilen pyykkivuoron, mutta kun menin vähän seitsemän jälkeen paikalle, oli koneessa vielä jonkun toisen pyykit. Ärsyyntyneenä päätin tulla takaisin vähän myöhemmin, koska pesu kestää 1h10 min ja vuoroa olin varannut kuitenkin 2h (niinkuin pitäisi tehdä, mutta kaikki ei näköjään tee). Palattuani paikalle huomasin, että joku muu oli varmaan sitten luullut että en käytä vuoroani ja laittanut oman koneellisen pyörimään... Otti päähän, mutta varasin kiltisti täksi aamuksi vuoron klo.11-13. Ja miten kävi, kun menin aamulla klo.11 katsomaan konetta? Siellä oli vielä puoli tuntia jonkun toisen pesua menossa! Nyt kyllä raivostutti jo todella. Miten voi olla, että joku tolleen varastaa tyynesti mun vuoron, kun listassa oli selvästi kyseinen kone siihen aikaan varattuna? Joku näytti varanneen mua ennen tunnin vuoron, vaikkei siinä ajassa kone ehdi pyöriä loppuun. Olisiko sitten ollut tämä kyseinen henkilö, joka oli myöhästynyt vuoronsa alusta ja silti päättänyt sen käyttää, vaikka tiesi varmasti ihan hyvin ettei ehdi ennen mun vuoroa. Kaiken lisäksi viereisessä pesuhuoneessa oli kaksi konetta ihan vapaana, lista tyhjänä! Pesin sitten oman pyykkini toisessa niistä. Opiskelija-asumisessa mua ärsyttää just tällainen piittaamattomuus toisista ihmisistä, että pestään omat pyykit sillon kun huvittaa, vaikka joku toinen olisi varannut vuoron, tai otetaan jääkaapista mitä huvittaa, vaikka olis jonkun toisen tavara. Täällä ei sentään toistaiseksi ole multa otettu mitään jääkaapista, mutta jollain toisella vaihtarilla oli otettu (mutta ei siis onneksi tässä meidän keittiössä). Muistan kyllä, miten ärsyttävää se oli Singaporessa.

Sää näyttää nyt muuttuneen aika täysin. Vaikka tässä on jo vähän lämmennytkin siitä tosi kylmästä jaksosta, joka oli pari viikkoa sitten, niin tänään oikeen repesi. Ulkona paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta, ja vaikka tuulee, niin tuuli on pitkästä aikaa lämmin. Lämmintä on varmaan 18 astetta. Toivottavasti pysyy tää sää tän viikon, että on sitten kiva Lotan kanssa kävellä katselemassa nähtävyyksiä. Lotta-parka kyllä hikoaa keskiviikkona, kun tulee se mun talvitakki yllään...

Loppuun vielä kuva Oktoberfestiltä. Ei tossa paljon sitä varsinaista Oktoberfestiä näy, mutta voitte ihailla mua kahden aasialaispojan (japanilainen ja singaporelainen) keskellä :).