Budapest

Lauantaiaamuna lähdimme junalla Budapestiin, matka kesti kolme tuntia ja perillä olimme yhden aikoihin. Liputhan olimme ostaneet jo marraskuussa netistä, 20e/hlö/suunta. Hostellikin oli varattu jo silloin. Vaunuosastossa istui kanssamme kaksi vanhempaa pariskuntaa: ystävällinen arabipariskunta (puhuivat hyvää englantia) ja vähän töykeän oloinen amerikkalaispariskunta. Näkymät junan ikkunasta olivat kivat varsinkin Unkarin puolella, jossa oli yllättävän paljon korkeita kukkuloita. Budapest sijaitsikin vähän Wienin tyyppisesti laaksossa kukkuloiden keskellä. Asemalla etsimme ensimmäiseksi turisti-infon, josta saimme ilmaisen kartan, ja rahanvaihtopisteen, jossa oli erittäin huono kurssi. Hostellille siirryimme metrolla. Hostelli oli nimeltään Beds'n'Roses ja sijaitsi erittäin hyvällä paikalla tavallisessa asuinkerrostalossa oopperatalon takana. Taso oli yllättävänkin hyvä: meillä oli melko iso kahden hengen huone, jossa oma vessa ja suihku, eikä hintakaan ollut kuin parikymmentä euroa/yö. Hostellissa oli myös käytettävissä keittiö. Huoneita ei ollut kovinkaan montaa, joten paikka oli rauhallinen. Kokopäiväistä vastaanottoa ei ollut, joten paikalle saapuessa piti soittaa hostellin numeroon, jotta pääsimme sisään. Saimme omat avaimet, joilla tulla ja mennä miten huvittaa. Saimme myös jättää viimeisenä päivänä laukkumme päiväksi hostellille, sillä check-out oli jo kymmeneltä.

Kirjauduttuamme sisään jne lähdimme kävelemään läheistä Andrassy Utia pitkin Kaupunginpuistoon. Andrassy Ut on Champs-Elyseen mallin mukaan rakennettu bulevardi, jonka varrella on paljon kauniita vanhoja rakennuksia, ja nykyään myös luksusliikkeitä sekä se oopperatalo. Katua pitkin maan alla kulkee manner-Euroopan vanhin metrolinja, rakennettu 1896 Unkarin 1000-vuotisjuhlallisuuksia varten. Samaan tilaisuuteen rakennettiin Kaupunginpuistossa sijaitseva Vajdahunyadin linna, jonka oli tarkoitus olla väliaikainen, mutta budapestiläiset pitivät linnasta niin paljon, että se rakennettiin uudelleen kestävämmäksi. Puistossa oli juuri aukeamassa iso luistinrata, ja jono sinne oli valtavan pitkä. Paikalliset tuntuivat pitävän luistelusta, sillä yleisöluistelupaikkoja oli paljon. Palasimme metrolla takaisin ja kävimme illallisella läheisessä kiinalaisessa ravintolassa.


Vajdahunyadin linnaa sisäpihalta.


Luistelijoita linnan vallihaudassa.

Sunnuntaiaamun vietimme hostellilla, koska Tapanin vatsa oli kipeä, mutta iltapäivällä lähdimme miehitysmuseoon. Meillä kävi hyvä tuuri, koska kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina on ilmeisesti aina ilmainen sisäänpääsy alle 26-vuotiaille opiskelijoille. Museo sijaitsi talossa, jossa ensin fasistinen nuoliristihallitus ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Nuoliristi) ja sen jälkeen kommunistit pitivät päämajaansa. Museo olisi ollut mielenkiintoisempi, jos olisimme ymmärtäneet unkaria ja kiertäneet museon oikeassa järjestyksessä (erehdyimme suúnnasta heti alussa). Kiinnostavin ja kauhein osio oli kuitenkin museon kellariin rekonstruoidut vankisellit ja oikea hirsipuu. Toisaalta mieleen tuli myös, että meiltä turisteilta on aika tekopyhää kauhistella kommunistien menneitä kidutusmenetelmiä jossain museossa, kun samaan aikaan USA tekee aivan samaa terroristeille ja "terroristeille" vieläkin.

Museon jälkeen kävimme läheisestä supermarketista aamiaistarpeet, intialaisravintolasta kanacurrya illalliseksi ja sitten lähdimme katselemaan Budapestin nähtävyyksiä iltavalaistuksessa. Kävelimme Pyhän Tapanin tuomiokirkolle (http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyh%C3%A4n_Tapanin_basilika), jossa totesimme, että Tapanilla on varsin komeat nimikkokirkot sekä Budapestissä että Wienissä, vaikka ovatkin aivan eri aikakausilta ja eri tyyliä. Jatkoimme Ketjusillan yli Budan puolelle, josta palasimme takaisin. Matkalla ihastelimme myös jouluvaloja, varsinkin Four Seasons-hotelli oli upea.


Pyhän Tapanin kirkko.

Maanantaiaamuna suuntasimme ensin Pyhän Tapanin tuomiokirkolle, jossa olimme nähneet edellisiltana rahanvaihtopisteen, jossa oli hyvä kurssi. Valitettavasti rahanvaihtopisteen täti ilmoitti, ettei hänellä ole rahaa! Ei auttanut muu kuin nostaa käteistä läheisestä automaatista, kortit eivät Budapestissä juurikaan käyneet. Matkustimme metrolla kauppahalliin, jonka tutkittuamme kävelimme ostoskatua pitkin turistikeskustaan ja Ketjusillan yli Budan puolelle, jossa nousimme köysiratavaunulla Budan linnaan. Siellä seuraamme lyöttäytyi varsin sinnikäs opas, joka ei millään meinannut uskoa, ettemme tarvitse opastettua kierrosta. Budapestin negatiivisin ja yllättävin puoli olikin kaikenlainen tyrkytys turisteille, jota esiintyi erityisesti rautatieasemalla (takseja ja majoitusta) ja linnassa (opastusta), muuten saimme olla rauhassa. Tyrkytystä ei loppujen lopuksi ollut paljon, mutta se vähäinenkin määrä yllätti muuten niin länsimaisessa kaupungissa.


Budan linna ja Ketjusiltaa. Näkymät Ketjusillalta Budan suntaan hurmasivat myös Akseli Gallen-Kallelan 1900-luvun alussa niin, että hän nousi yhden leijonan selkään ja maalasi näkymän sieltä.

Tapani, taustalla Tonava, Pest ja nimikkokirkko.


Näkymää Budan suuntaan kukkuloille.

Linnalla kävelimme ympäriinsä ja menimme sitten lämmittelemään läheiseen hienoon kahvilaan. Teevesi tuli pöytään oikein pienissä kannuissa, mukana pienempi kannu sitruunamehua! Kakkupalat ja teet maksoivat silti yhteensä alle 10e. Sää oli tosiaan koko vierailumme ajan melko kylmä, välillä ehkä jopa -5 ja illalla enemmänkin. Oli hauska katsoa, kuinka monet turistit kulkivat ympäriinsä karvahatuissa ja kaulaliinat korviin asti kiedottuina!


Teet ja kakut kahvilassa. Vihreä ja valkoinen tuossa toisessa kakussa on marsipaania!

Kahvilasta kävelimme katsomaan Matiaksenkirkkoa ja Kalastajalinnaketta. Emme menneet kirkkoon sisälle, koska sinne oli pääsymaksu ja periaatteessa olen sitä mieltä, että kirkkoon ei pitäisi pääsymaksua pyytää. Vapaaehtoisen lahjoituksen kirkon kunnossapitoon ymmärrän, mutta minusta kirkkojen pitäisi olla avoinna kaikille. Kalastajalinnake oli hassu, hiekkalinnan näköinen saturakennelma, josta oli hieno näkymä Tonavan vastakkaisella rannalla sijaitsevalle Parlamenttitalolle (joka muuten on manner-Euroopan suurin). Laskeuduimme kukkulalta alas kävellen ja etsiydyimme taas Ketjusillalle, josta kävelimme hostellille. Käveltyä siis ainakin tuli reippaasti!


Parlamenttitalo.


Kalastajalinnaketta.

Tiistaiaamuna tyhjensimme huoneemme, söimme aamupalan, jätimme laukut hostellille ja lähdimme katsomaan opaskirjassa mainittua hienoa aukiota ja Parlamenttitaloa. Parlamenttitalolta otimme ratikan Erszebet-sillalle (joka on nimetty Sissin mukaan, mutta tuhoutui kokonaan toisessa maailmansodassa, joten tilalla on nyt moderni silta). Ylitimme sillan ja kävimme kukkulan rinteellä katsomassa pyhän Gellertin patsasta ja sieltä avautuvaa näkymää. Kävelimme Budan puolella vähän ympäriinsä tarkoituksena mahdollisesti löytää Semmelweis-lääketieteellinen museo, josta opaskirjassamme oli maininta, muttei osoitetta (opaskirja oli muutenkin vähän vanha, koska siinä sanottiin, että Pyhän Tapanin kirkko on ulkopuolelta korjattavana, mutta eipä näyttänyt enää olevan). Semmelweis tunnetaan äitien pelastajana, sillä hän keksi ensimmäisenä, miten estää lapsivuodekuumetta (http://www.saunalahti.fi/arnoldus/semmelwe.html). Päätimme mennä katsomaan lähempää erästä hienoa rakennusta, ja siinähän se museo olikin. Museo ei ollut mitenkään suuri, sisäänpäästäkseenkin piti soittaa ovikelloa, mutta sitä hoiti joukko ihania vanhoja rouvia, jotka selittivät meille asioita vuoroin englanniksi ja saksaksi. Sisäänpääsymaksukin oli opiskelijoilta lähinnä nimellinen, vähän päälle euron. Esillä oli lääketieteellistä tavaraa eri puolilta maailmaa antiikin ajoista alkaen, mutta kiinnostavimpia olivat tietysti viime vuosisatojen instrumentit. Niitä katsellessa kiitti kyllä onneaan, että elää nyt eikä silloin! Tapanikin ilmoitti olevansa onnellinen, ettei joudu niitä välineitä käyttämään.


Sirje ja patsas Parlamenttitalon läheisessä puistossa.


Tapani ja pyhä Gellert kaupungin yläpuolella.


Tapasimme myös tuttuja: Sissi!

Museokäynnin jälkeen kävelimme Tonavan rantaa pitkin kohti metroasemaa. Kävimme matkalla syömässä unkarilaisessa ravintolassa. Paikka oli ihan tyhjä, mutta ruoka ihan hyvää, söimme molemmat kanaa. Löydettyämme vihdoin metroaseman ajoimme sillä takaisin Pestin puolelle, jossa lähdimme etsimään sopivaa kahvilaa jälkiruokaa varten. Etsinnästä tulikin pitkä ja satuimme mm. vahingossa takaisin hostellimme lähelle. Aiemmin kahviloita tuntui olevan vaikka miten paljon, mutta sellaista etsiessä ei tietenkään tullut yhtään vastaan. Lopulta löysimme yhden ketjukahvilan ja päätimme tyytyä heidän Sacher-kakkuunsa, joka oli kyllä hyvää. Onneksi vieressä oli rahanvaihtopiste, sillä korteilla ei voinut maksaa ja viimeiset forinttimme eivät ihan olisi riittäneet.


Paprikakanaa. Huomatkaa salaatin runsaus.

Kakkutauon jälkeen olikin aika suunnata hakemaan hostellilta laukut ja lähteä rautatieasemalle, jossa ensimmäiseksi etsimme postilaatikon saadaksemme viimeisenkin postikortin lähetettyä. Ostimme erään vanhan rouvan pitämästä kioskista matkaevääksi valtavat täytetyt sämpylät (Tapanin valitsema kyllä muistutti jo enemmän kokonaista ranskanleipää). Yritimme vielä ennen junaan nousua etsiä asemalta pummia, jolle olisimme voineet lahjoittaa viimeiset forinttikolikkomme, mutta taaskaan yhtään ei löytynyt kun sellaista etsi. Paluumatka junassa sujui hyvin. Vaunuosastossa oli lisäksemme ainoastaan rajalle asti vanha unkarilainen herra, joka poislähtiessään sanoi meille "Auf Wiedersehen" oikein hattuaan nostaen. Eväsleivät osoittautuivat erittäin herkullisiksi. Wienissä olimme yhdeksältä, kävimme aseman supermarketista aamiaistarvikkeita keskiviikoksi ja suuntasimme kämpälle.


Tapani ottaa rennosti paluumatkalla.

Täytyy sanoa, että meillä oli kyllä tosi kiva loma ja Budapest oli aivan upea kaupunki! Ehdottomasti hienompi kuin kumpikaan meistä oli odottanut. Huomaa, että kaupunki on ollut rikkaimmillaan 1800-luvun lopussa. Vanhat rakennukset olivat todella hienoja, ja niitä korjattiin koko ajan lisää. Hostellikin oli positiivinen yllätys. Sää oli vähän liian kylmä Tapanille, jolla oli päällään tanssiaisia varten Wieniin tuotu "edustustakki", ts. pitkä mutta ei tarpeeksi lämmin villakangastakki, mutta kerrospukeutuminen pelasti.

Lauantaina on sitten ne kauan odotetut tanssiaiset. Huomisiltana on ensin illallinen perinteisessä Heurigenissa, lauantaiaamuna on puolentoista tunnin pikatanssikurssi ja sitten valmistautumista iltaan. Ilta alkaa seitsemältä cocktaileilla jossain baarissa, josta siirrytään yhdeksäksi tanssiaisten alkuun keisarilliseen palatsiin. Tanssit kestävät aamuviiteen ja sunnuntaina syömme yhdessä brunssia. Ohjelman päättää maanantain tutustumiskierros oopperataloon ja Ruusuritari-ooppera. Minun ohjelmani Wienissä ei tietenkään lopu vielä siihen: tiistaina on se suullinen osa CEMS-saksankokeesta ja hoidettavana vielä muutamia paperijuttuja ja tietysti pakkaamista, ennen lentoa takaisin Suomeen lauantaina. Mutta keskitytään nyt ensin niihin tanssiaisiin!

Uusivuosi ja Pähkinänsärkijä

Joulut on juhlittu, ja olen takaisin Wienissä. Koska Tapani on tällä kertaa mukana, en ole ehtinyt kirjoittaa aiemmin, joten päätin jakaa kaiken tähän mennessä tapahtuneen kahteen postaukseen, ensiksi saatte kuulla tässä uudestavuodesta ja sitten seuraavassa Budapestistä. Budapestistä tosin kirjoitan vasta huomenna, kello on jo paljon.

Vietin oikein ihanan joulun lumisessa Savossa. Jouluaattona olimme neljästään Tapanin, äidin ja iskän kanssa, ja joulupäivänä sitten saapui Hannele perheineen pariksi yöksi. Tunnelmaa latisti ainoastaan kunnon flunssa: Tapani oli kuumeessa, kun hain hänet aatonaattona junalta Pieksämäeltä, ja aattonakin vielä kovasti toipilaana. Joulupäivän iltana minä sitten aloin tuntea oloni huonommaksi ja seurauksena olikin kaksi päivää +38 asteen kuumeessa ja jälkitautina vielä kammottava nuha. Tapania harmitti, ettei hän saanut sairaudeltaan aattona syötyä tarpeeksi kinkkua, minua taas harmitti etten saanut tapaninpäivänä alas palaakaan herkulliselta näyttävää uunilohta. Onneksi sitä oli tarjolla vielä seuraavanakin päivänä, jolloin pystyin sentään jo vähän syömään. Harmittamaan jäi myös, etten päässyt lasten kanssa laskemaan mäkeä ja muutenkin jouduin kieltäytymään leikeistä kuumeen takia, kun ei yksinkertaisesti jaksanut tehdä muuta kuin maata sohvalla vuoroin palellen ja hikoillen. Joululahjakirjoja sentään sain luettua.

Maanantaina siirryimme Tapanin kanssa bussilla Helsinkiin ja keskiviikkona eli uudenvuoden aattona oli herätys viideltä, että ehdimme aamulennolle. Wienissä olimme siis jo aamupäivällä, vaikkakin aika väsyneinä. Kävimme keskustassa kaupassa ja ostamassa Teho-osaston ykköskauden dvd:llä (tarjouksessa vain 10e) ja palasimme kämpälle lepäilemään. Illalla kävimme sitten kävelemässä keskustassa. Rathausplatzin joulumarkkinat oli muutettu jonkinlaisiksi uudenvuoden markkinoiksi, ja sieltä seurasimme ihmisvirtaa läpi kaupungin "uudenvuodenpolun", joka käytännössä oli reitti, jonka varrella oli erilaisia esiintymislavoja (musiikki vaihteli popista klassiseen) ja myyntikojuja. Stephansdomin luona sai jo väistellä ilotulitusraketteja melkein henkensä kaupalla, vaikkei ollut vielä lähellekään puoliyö. Olimme niin väsyneitä, että menimme aikaisin kotiin. Puoliltaöin kuuntelin rakettien pauketta ja katselin niitä ikkunasta, Tapani nukkui jo niin sikeästi ettei herännyt, vaikka pauke jatkui vielä kauan.

Uudenvuodenpäivänä menimme aamupäivällä Rathausplatzille, jossa näytettiin isolta screeniltä perinteistä uudenvuodenkonserttia livenä. Sää oli melko kylmä, joten lämmikkeeksi nautimme hehkuviiniä. Tapanin sanoin tipaton tammikuu loppui siis jo ennen puoltapäivää. Emme katsoneet konserttia loppuun, koska paikallaan seisoskelu alkoi paleltaa, vaan kävelimme läpi miltei saman reitin kuin edellisiltana ja pysähdyimme Aidaan teelle ja kakulle.


Tapani ja hehkuviiniä.


Sirje ja hehkuviiniä.

Perjantaina kävimme alennusmyynneissä ja löysimmekin Tapanille pari paitaa ja vyön. Illalla menimme kokeilemaan, saisimmeko seisomapaikat oopperatalon Pähkinänsärkijään, jota en ehtinyt käydä katsomassa ennen joulua. Jono oli pitkä ja usko meinasi välillä loppua, mutta saimme lopulta liput (4e/kpl) täpötäyteen seisomakatsomoon, josta oli upea näkymä lavalle. Jalat väsyivät, mutta esitys oli sen arvoinen! Valitettavasti 10 min ennen esityksen loppua aivan yllättäen minulle tuli erittäin huono olo, alkoi heikottaa ja pyörryttää ja kylmä hiki nousta pintaan. Tiesin, etten kestäisi edes niitä viimeisiä minuutteja, joten ilmoitin takanani seisovalle Tapanille, että meidän pitää lähteä. Onneksi seisomakatsomon tungos oli helpottanut väliajalla, kun osa katsojista oli lähtenyt, joten pääsimme ulos helposti. Narikassa istuessani ja odottaessani että Tapani haki takkimme oloni oli jo parempi ja kun pääsimme ulos tunsin oloni jo oikeastaan ihan normaaliksi. Tapani diagnosoi, että kohtaus johtui pitkästä paikallaan seisomisesta: veri pakkautui jalkoihin, verenpaine romahti ja aivot eivät saaneet enää tarpeeksi happea. Kun lähdin liikkeelle, alkoivat lihakset taas pumpata verta jaloista ylöspäin ja tilanne normalisoitui. Olin kyllä liikutellut jalkoja esityksen aikana jo siksikin, että jalat väsyivät seisomisesta, mutta lopputanssin aikana olin ilmeisesti niin keskittynyt esitykseen, että jämähdin paikalleni. Esitys oli siis niin upea, että oli kirjaimellisesti viedä minulta jalat alta! Tilanteesta selvittiin siis säikähdyksellä, mutta aika pelottavaa se oli, kun ensin oli täysin normaali ja hyvä olo ja aivan yhtäkkiä iski kauhea heikotus.

Loppuun muutamia musiikkinäytteitä Pähkinänsärkijästä. Tapanikin tykkäsi baletista, kun varsinkin toisessa näytöksessä oli niin paljon tuttuja kappaleita:

Venäläinen tanssi
http://www.youtube.com/watch?v=NzSGBGWO3r4
Kiinalainen tanssi
http://www.youtube.com/watch?v=R3kdY2vMO0w
Kukkaisvalssi
http://www.youtube.com/watch?v=SZD_ZzubDxs

Saksankoe ja joulutauko

Ajattelin nyt vielä kertoa teille siitä eilisestä saksankokeesta. Meni minusta ihan hyvin. Aiheet olivat ehkä vähän helpompia ja kiinnostavampiakin kuin muutamassa viimeisessä vastaavassa kotitehtävässä. Videolta nähtiin selostus itävaltalaisesta yrityksestä, joka valmistaa laadukkaita ja ekologisia, mutta muodikkaita huonekaluja yms. Tehtävänä oli kuvitella olevansa toisen huonekaluyrityksen työntekijä, joka on juuri käynyt alan messuilla ja jutellut tämän yrityksen johtajan kanssa. Piti kirjoittaa memo, jossa kertoo messujen yleisestä tunnelmasta, tästä yrityksestä ja kuinka samoja ideoita voisi käyttää siinä omassa yrityksessä. Luetun tekstin aiheena taas oli liikematkojen hallinnointi yrityksissä, kyseessä oli erään mediayhtiön liikematkavastaavan haastattelu. Hän sitten siinä kertoili, miten heillä on tietyt linjaukset lentojen suhteen, kumppanina hyvä matkatoimisto yms. Tehtävänä oli taas kirjoittaa memo, tällä kertaa mediayrityksessä, jossa liikematkojen suhteen ei ole minkäänlaisia sääntöjä, vaan kaikki varaavat mitä sattuu, joten piti sen haastattelun perusteella suositella uusia linjauksia. Kaikki oli tietysti saksaksi, niin materiaali kuin kirjoitelmatkin. Minimivaatimus oli 150 sanaa, sain molempiin vähän päälle 200 sanaa kirjoitettua.

Olisin halunnut eilen illalla käydä viimeistä kertaa vielä joulumarkkinoilla, mutta sää oli niin sateinen ja tuulinen, että vietin sen sijaan illan pakkaillen. Toivottavasti olen muistanut nyt ottaa kaiken tarpeellisen mukaan. Tänä aamuna oli vielä yksi luento. Nyt odottelen lähinnä, että tuossa neljän aikoihin lähden täältä kohti lentokenttää. Onneksi tiedän tulevani takaisin vielä tammikuussa, muuten kyllä surettaisi lähtö jo kovasti. Alunperin olisin halunnut lähteä kokonaan jo joulukuussa, ettei tarvitsisi eestaas lennellä, mutta nyt olen vain iloinen, että pääsen tammikuussa vielä takaisin! Illalla sitten näin: http://www.youtube.com/watch?v=D_zNarEweow (vaikka toivottavasti minun ei tarvitse koneen perässä juosta).

CEMS-joulubileet ja huomattava kulttuuriero

Eilen oli CEMS-lukukaudenlopettajais- ja joulubileet, vaikka eipä ne kyllä miltään hyvästeiltä tuntunut, kun kaikki kuuluu tulevan takaisin vielä tammikuussa, joko saksankokeen tai tanssiaisten tai molempien takia. Löysin paikalle hyvin, koska satuin samaan ratikkaan paikallisen Matthiaksen kanssa, ja hän tiesi paikan sijainnin suunnilleen. En juurikaan ole jutellut Matthiaksen kanssa aiemmin, mutta CEMS-porukassa kaikki tietää ainakin ulkonäöltä ja jutunjuurta löytyy nopeasti yhteisistä kursseista, tai tässä tapauksessa aamupäivän tentistä. Tentti oli muuten varsinainen pikakirjoitussuoritus, kun aikaa oli vain 1,5h. Olen tottunut, että tentissä aikaa on runsaasti, mutta nyt meinasi tulla kiire. Sain onneksi vastaukset valmiiksi viisi minuuttia ennen aikarajaa.

Mutta takaisin siis eilisiltaan. Meille oli varattu iso huone yhdestä baarista. Paikkaa oli koristeltu jouluisesti ja pöydillä oli lautasia kukkuroillaan Oreo-keksejä, lebkucheneita ja muita joulupikkuleipiä. Alkuillasta juomat olivat ilmaisia, ja niiltä löytyi jopa Strongbow-siideriä! Saatiin myös vähän ilmaisia sponsorilahjoja, mm.suihkugeeliä ja korjauslakkaa (sponsorina Henkel). Juttelin illan lähinnä Josefinen, Birgitten, Marcin ja Barbaran kanssa. Juttua riitti mm. Singaporesta (Birgitte ei ollut käynyt vaihtariaikanaan ollenkaan Night Safarissa!), joulusuunnitelmista (milloin kukakin lentää kotiin ja milloin takaisin ja kuinka pitkäksi aikaa) ja jouluostoksista. Kun sanoin ostaneeni jo melkein kaikki lahjat jo aiemmin, Josefine ilmoitti, ettei ole ollenkaan hämmästynyt että olen niin organisoitu! Olin tästä kommentista sekä hämmentynyt että imarreltu. Vaikutanko minä tosiaan niin järjestelmälliseltä?

Yhdentoista aikoihin juttelin hetken Katherinan kanssa ja kun hän ilmoitti olevansa lähdössä, päätin lähteä minäkin. Lähtemisprosessista tulikin lopulta aika pitkä, kun aina kun sanoimme hyvästejä jollekulle, päätti joku muu myös lähteä. "Odottakaa vähän, haen mun tavarat! Ja pitää sanoa vielä heipat X:lle!" kuultiin hyvin monta kertaa, ja kun lopulta päästiin lähtemään taisi meitä olla kahdeksan. Hajaannuimme tosin ainakin kahteen tai kolmeen eri osaan sen mukaan, mihin suuntaan menevään ratikkaan kukin oli menossa. Minä ja Birgitte tapasimme ratikassa vielä Stefanienkin, joka myös oli juuri lähtenyt.

Alkaa muuten olla aika hankalaa, kun tunnen täällä ainakin neljä paikallista Stefanieta ja yhden Stefanian, ja suurimman osan lempinimi on Steffi. Aina kun puhuu jollekulle Stefaniesta, pitää lisätä sukunimi perään, mikäli sen vain muistaa. Tämä ratikka-Stefanie oli kuitenkin se paikallinen, johon tutustuin jo silloin heti alussa block seminarissa.

Nyt sitten juttua eräästä huomaamastani kulttuurierosta. Täällä suhtaudutaan tenteissä lunttaamiseen paljon suopeammin kuin Suomessa. Katherina, joka muuten on tosi kiltti ja tunnollinen tyttö, törmäsi kulttuurieroon kun istui tanskalaisen Marien viereen tiistaiaamupäivän tentissä. Luokka oli täynnä, joten opiskelijoiden väliin ei voinut jättää tyhjiä paikkoja. Tästä ilahtuneena Katherina totesi Marielle itsestäänselvyytenä, että "Mehän voimmekin sitten tehdä yhteistyötä!". Marie oli katsahtanut Katherinea hämmästyneenä ja ilmoittanut, että "Emme me tee sellaista Tanskassa!", jonka Katherina minulle hiukan närkästyneenä kertoi tentin jälkeen lounaalla. Minä sanoin, että Marie oli kyllä oikeassa, ja että Suomessakaan niin ei todellakaan tehdä. "Mutta sehän johtuu vain siitä, ettei siihen anneta mahdollisuutta, vai onko teillä muka joku moraalinen periaatekin siitä?" Kuultuaan, että on, Katherina halusi tietää miltä minusta tuntuisi, jos minua pyydettäisiin avustamaan lunttaamisessa ja oli kovasti hämmästynyt kun sanoin että olisin järkyttynyt ja vähän vihainenkin. Kerroin, että olen muutenkin katsonut tenttimeininkiä täällä ihmeissäni, olen nimittäin nähnyt mm. yhden tytön kirjoittavan tyynesti asioita kämmeneensä ennen tenttiä. Ja minä olen sentään tehnyt täällä vasta kaksi tenttiä! Unkarilainen Timea liittyi seuraan, joten kysyin hänenkin mielipidettään, eikä pieni yhteistyö tentissä hänenkään mielestään ollut epänormaalia tai pahaksi. Jotkut ovat kuulemma Unkarissa tehneet suorastaan taiteenlajin siitä, miten pienellä tekstiä voi pienille paperilapuille kirjoittaa ja ottaa ne sitten tenttiin mukaan. Myös Timea kysyi heti ensimmäiseksi, että eikö Suomessa luntata siksi, että se on hankalaa vai siksi ettei niin haluta tehdä. No kyllähän sitä aina vitsaillaan ennen tenttiä, että "Istu sä tohon mun eteen!", mutta tällaista avointa ja opiskelijoiden keskuudessa hyväksyttyä yhteistyötä ja lunttaamista ei kyllä Suomessa ole. Ymmärrän vielä jotenkin, että vaikka peruskoulussa, mutta että yliopistossa! Mietittiin myös, että liekö tässä kyseessä se Hofsteden (http://fi.wikipedia.org/wiki/Geert_Hofstede) kuuluisa individualismi-kollektivistmi -ulottuvuus, kun minä en tunne minkäänlaista velvollisuutta auttaa toista tentissä jos olen itse opiskellut siihen enemmän, mutta täällä taas ajatellaan enemmän silleen "minä autan sinua ja sinä autat minua"-tyyppisesti. Eipä tosin ole ensimmäinen kerta kun huomaan, että itävaltalaiset vaikuttavat enemmän eteläeurooppalaisilta kuin saksalaisilta. Vaikka enpä kyllä tiedä, mikä saksalaisten suhtautuminen asiaan on.

Tänään tein aamupäivän yhtä isoa kotitehtävää ja iltapäivällä kävin viimeisillä jouluostoksilla Mariahilferstrassella. Joulutunnelmaa ei paljon ollut, koska satoi vettä. Takaisintullessa tosin näin ratikan ikkunasta sisään yhteen kahvilaan ja siellä oli aivan upea joulukuusi: koristeet hohtivat ja kimmelsivät valkoisina ja kultaisina lamppujen valossa. Näky oli todella kaunis ja ihanan jouluinen.

Huomenna on sitten saksankoe, joka korvaa CEMS-saksankokeen kirjallisen osion. Pitää kirjoittaa kaksi kirjoitelmaa, toinen kuullusta tekstistä ja toinen luetusta. Tuo kuullunymmärtäminen vähän jännittää, kun tähän asti ainakin tunneilla pätkät ovat olleet ihan oikeista ajankohtaisohjelmista. Paljon enemmän tosin jännittää tammikuussa oleva suullinen osio, jossa pitää valmistella annetusta aiheesta esitelmä ja sitten osallistua johonkin keskusteluun. Kun olen kokeesta selvinnyt, aloitan pakkaamisen. Tarkoitus olisi vielä kirjoittaa blogiakin ainakin kerran ennen joulutaukoa.

Kauneimmat joululaulut Ruprechtskirchessä

Kun olen Kauneimpia joululauluja laulanut Rantasalmen lisäksi Savonlinnassa, Mikkelissä, Alavudella ja Helsingissä (Singaporesta valitettavasti ehdin lähteä ennen tilaisuutta), niin pitihän ne käydä laulamassa myös täällä Wienissä, kun huomasin paikallisen suomalaisen seurakunnan järjestävän tällaisen tilaisuuden. Paikkana oli Ruprechtskirche, Wienin vanhin kirkko, joka olikin ääriään myöten täynnä suomalaisia ja suomalaismielisiä. Paikka oli tosi tunnelmallinen, koska kirkko oli sisältä aika yksinkertainen: valkeat seinät, holvikaaret, tummat puupenkit ja koristeena pari puista patsasta ja kaksi keskiajalta peräisin olevaa lasimaalausikkunaa. Takapuoli kyllä puutui penkeissä, eikä ergonomia ollut muutenkaan paras mahdollinen, mutta laulaminen oli tietysti kivaa. Kaikki perinteiset joululaulut vihkosesta tuli laulettua, ja muutama ylimääräinenkin. Yksi saksankielinenkin mahtui mukaan: http://www.youtube.com/watch?v=-nKjUEfDSXQ .

Joululaulujen jälkeen kävin Schönbrunnissa ostamassa vihdoin sen puuttuneen Sissi-t-paidan. Koska päivällisaika lähestyi, kävin joulumarkkinoilla syömässä kinkku-juusto-uuniperunan ja jälkiruuaksi omenahillo-kaneli-letun. Pitempäänkin olisin siellä viihtynyt, mutta oli kiire takaisin lukemaan tenttiin.

Perjantaiaamuna herätessäni muuten huomasin valitettavasti kurkun olevan kipeä. Ensimmäinen ajatus oli "Voi ei, ei nyt, ei nyt ole aikaa sairastaa!". Onneksi kipu ei kehittynytkään flunssaksi, mikä oli minusta vähän outoa. Perjantain ja lauantain kurkku oli niin kipeä, että piti jatkuvasti syödä yskänkarkkeja ja panadolia, mutta mitään muita flunssan oireita ei ollut. Tänään kurkku on ollut onneksi parempi, saa tosin nähdä mitä tykkäsi tuosta laulamisesta.

Tässä vielä muutama kuva Ruprechtskirchestä ja yksi lauluista, jonka myös lauloimme tänään, ilmeisesti myönnytyksenä paikalla mahdollisesti olleille ruotsinkielisille (valitsin videon niin, että se sopii hyvin eiliseen).


Ruprechtskirche.


Olisiko tämä kirkon seinustalla seissyt sitten se Ruprecht?

Ja musiikki: http://www.youtube.com/watch?v=PQ1hsH8vwWg

Schönbrunnin joulumarkkinat

Tänään pääsin vihdoin katsastamaan Schönbrunnin joulumarkkinat, kun menimme sinne CEMS-porukalla juomaan hehkuviiniä ja punssia. Olin paikalla hiukan etuajassa, koska tarkoitukseni oli ostaa vielä yksi Sissi-t-paita joululahjaksi, mutta museokauppa olikin mennyt kiinni jo viideltä. Odottelin siis muuta porukkaa tapaamispaikalla suuren joulukuusen edessä, jossa sopivasti sattuikin olemaan joku naiskuoro laulamassa joululauluja. Pikkuhiljaa porukkaa alkoikin kertyä paikalle, sekä vaihtareita että paikallisia. Kiertelimme kojuja ja juttelimme. Join hehkuviiniä ja yhden rommikaakaon kermavaahdon kera, nam! Valitettavasti alkoi tihkuttaa vettä ja vatsa tuli vähän kipeäksi, joten lähdin aika aikaisin. Oli kyllä kivaa ja kaunista, harmittaa vain, että nyt minun on mentävä sunnuntaiaamuna erikseen hakemaan sitä t-paitaa, kun muuten ei tunnu olevan aikaa. Eikä tuokaan muuten harmittaisi, mutta kun sitä aikaa ei tunnu olevan ollenkaan liikaa, päinvastoin. Olen vasta parina viime päivänä tajunnut, että lennän jouluksi kotiin jo ensi viikon perjantaina ja sitä ennen olisi vielä kauheasti tekemistä. Kolme tenttiä, yksi esitys, luentoja ja -ajatelkaapas tätä- alustavan graduaiheen ilmoittaminen koululle! Siis enhän minä voi mitenkään olla jo niin vanha ja opiskeluissani niin pitkällä, että aloitan gradun! Huomisilta ja lauantai menee skill seminarissa. No, tuosta kaikesta vielä selviäisi, mutta kun haluaisin myös käydä vielä jouluostoksilla ja nauttia joulumarkkinoista. Miten aika on voinut
vierähtää näin nopeasti?!


Schönbrunn jouluasussa.

Suruviesti

Minua pyydettiin kirjoittamaan jotain tästä aiheesta, ja vaikka ensin kieltäydyin, niin päätin lopulta että on ehkä parempi kuitenkin mainita asiasta. Tämä tulee olemaan nyt täysin kliininen ja tunteeton viesti, mutta se ei johdu siitä, etteikö tämä koskettaisi minua. Päinvastoin, en tunne olevani kykenevä kirjoittamaan aiheesta vielä millään muulla tavalla kuin tällä lailla tunteista etäännytettynä.

Isoäitini kuoli reilu viikko sitten.

Miksi en ole kirjoittanut tästä aiemmin? Koska en ole pystynyt. Iskusta tekee vieläkin kovemman se, että toinen isoäitini kuoli aiemmin tänä vuonna. Tunteistani en kirjoita, mutta arvaatte ne varmaan. Elän vieläkin osittain jonkinlaisessa kieltämisessä, ja aion elääkin kunnes parin viikon päästä pääsen purkamaan suruani Tapanin kainaloon. Siksi tuskin tulen mainitsemaan asiaa myöhemmissä teksteissäni, tämä riittäköön.