Budapest

Lauantaiaamuna lähdimme junalla Budapestiin, matka kesti kolme tuntia ja perillä olimme yhden aikoihin. Liputhan olimme ostaneet jo marraskuussa netistä, 20e/hlö/suunta. Hostellikin oli varattu jo silloin. Vaunuosastossa istui kanssamme kaksi vanhempaa pariskuntaa: ystävällinen arabipariskunta (puhuivat hyvää englantia) ja vähän töykeän oloinen amerikkalaispariskunta. Näkymät junan ikkunasta olivat kivat varsinkin Unkarin puolella, jossa oli yllättävän paljon korkeita kukkuloita. Budapest sijaitsikin vähän Wienin tyyppisesti laaksossa kukkuloiden keskellä. Asemalla etsimme ensimmäiseksi turisti-infon, josta saimme ilmaisen kartan, ja rahanvaihtopisteen, jossa oli erittäin huono kurssi. Hostellille siirryimme metrolla. Hostelli oli nimeltään Beds'n'Roses ja sijaitsi erittäin hyvällä paikalla tavallisessa asuinkerrostalossa oopperatalon takana. Taso oli yllättävänkin hyvä: meillä oli melko iso kahden hengen huone, jossa oma vessa ja suihku, eikä hintakaan ollut kuin parikymmentä euroa/yö. Hostellissa oli myös käytettävissä keittiö. Huoneita ei ollut kovinkaan montaa, joten paikka oli rauhallinen. Kokopäiväistä vastaanottoa ei ollut, joten paikalle saapuessa piti soittaa hostellin numeroon, jotta pääsimme sisään. Saimme omat avaimet, joilla tulla ja mennä miten huvittaa. Saimme myös jättää viimeisenä päivänä laukkumme päiväksi hostellille, sillä check-out oli jo kymmeneltä.

Kirjauduttuamme sisään jne lähdimme kävelemään läheistä Andrassy Utia pitkin Kaupunginpuistoon. Andrassy Ut on Champs-Elyseen mallin mukaan rakennettu bulevardi, jonka varrella on paljon kauniita vanhoja rakennuksia, ja nykyään myös luksusliikkeitä sekä se oopperatalo. Katua pitkin maan alla kulkee manner-Euroopan vanhin metrolinja, rakennettu 1896 Unkarin 1000-vuotisjuhlallisuuksia varten. Samaan tilaisuuteen rakennettiin Kaupunginpuistossa sijaitseva Vajdahunyadin linna, jonka oli tarkoitus olla väliaikainen, mutta budapestiläiset pitivät linnasta niin paljon, että se rakennettiin uudelleen kestävämmäksi. Puistossa oli juuri aukeamassa iso luistinrata, ja jono sinne oli valtavan pitkä. Paikalliset tuntuivat pitävän luistelusta, sillä yleisöluistelupaikkoja oli paljon. Palasimme metrolla takaisin ja kävimme illallisella läheisessä kiinalaisessa ravintolassa.


Vajdahunyadin linnaa sisäpihalta.


Luistelijoita linnan vallihaudassa.

Sunnuntaiaamun vietimme hostellilla, koska Tapanin vatsa oli kipeä, mutta iltapäivällä lähdimme miehitysmuseoon. Meillä kävi hyvä tuuri, koska kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina on ilmeisesti aina ilmainen sisäänpääsy alle 26-vuotiaille opiskelijoille. Museo sijaitsi talossa, jossa ensin fasistinen nuoliristihallitus ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Nuoliristi) ja sen jälkeen kommunistit pitivät päämajaansa. Museo olisi ollut mielenkiintoisempi, jos olisimme ymmärtäneet unkaria ja kiertäneet museon oikeassa järjestyksessä (erehdyimme suúnnasta heti alussa). Kiinnostavin ja kauhein osio oli kuitenkin museon kellariin rekonstruoidut vankisellit ja oikea hirsipuu. Toisaalta mieleen tuli myös, että meiltä turisteilta on aika tekopyhää kauhistella kommunistien menneitä kidutusmenetelmiä jossain museossa, kun samaan aikaan USA tekee aivan samaa terroristeille ja "terroristeille" vieläkin.

Museon jälkeen kävimme läheisestä supermarketista aamiaistarpeet, intialaisravintolasta kanacurrya illalliseksi ja sitten lähdimme katselemaan Budapestin nähtävyyksiä iltavalaistuksessa. Kävelimme Pyhän Tapanin tuomiokirkolle (http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyh%C3%A4n_Tapanin_basilika), jossa totesimme, että Tapanilla on varsin komeat nimikkokirkot sekä Budapestissä että Wienissä, vaikka ovatkin aivan eri aikakausilta ja eri tyyliä. Jatkoimme Ketjusillan yli Budan puolelle, josta palasimme takaisin. Matkalla ihastelimme myös jouluvaloja, varsinkin Four Seasons-hotelli oli upea.


Pyhän Tapanin kirkko.

Maanantaiaamuna suuntasimme ensin Pyhän Tapanin tuomiokirkolle, jossa olimme nähneet edellisiltana rahanvaihtopisteen, jossa oli hyvä kurssi. Valitettavasti rahanvaihtopisteen täti ilmoitti, ettei hänellä ole rahaa! Ei auttanut muu kuin nostaa käteistä läheisestä automaatista, kortit eivät Budapestissä juurikaan käyneet. Matkustimme metrolla kauppahalliin, jonka tutkittuamme kävelimme ostoskatua pitkin turistikeskustaan ja Ketjusillan yli Budan puolelle, jossa nousimme köysiratavaunulla Budan linnaan. Siellä seuraamme lyöttäytyi varsin sinnikäs opas, joka ei millään meinannut uskoa, ettemme tarvitse opastettua kierrosta. Budapestin negatiivisin ja yllättävin puoli olikin kaikenlainen tyrkytys turisteille, jota esiintyi erityisesti rautatieasemalla (takseja ja majoitusta) ja linnassa (opastusta), muuten saimme olla rauhassa. Tyrkytystä ei loppujen lopuksi ollut paljon, mutta se vähäinenkin määrä yllätti muuten niin länsimaisessa kaupungissa.


Budan linna ja Ketjusiltaa. Näkymät Ketjusillalta Budan suntaan hurmasivat myös Akseli Gallen-Kallelan 1900-luvun alussa niin, että hän nousi yhden leijonan selkään ja maalasi näkymän sieltä.

Tapani, taustalla Tonava, Pest ja nimikkokirkko.


Näkymää Budan suuntaan kukkuloille.

Linnalla kävelimme ympäriinsä ja menimme sitten lämmittelemään läheiseen hienoon kahvilaan. Teevesi tuli pöytään oikein pienissä kannuissa, mukana pienempi kannu sitruunamehua! Kakkupalat ja teet maksoivat silti yhteensä alle 10e. Sää oli tosiaan koko vierailumme ajan melko kylmä, välillä ehkä jopa -5 ja illalla enemmänkin. Oli hauska katsoa, kuinka monet turistit kulkivat ympäriinsä karvahatuissa ja kaulaliinat korviin asti kiedottuina!


Teet ja kakut kahvilassa. Vihreä ja valkoinen tuossa toisessa kakussa on marsipaania!

Kahvilasta kävelimme katsomaan Matiaksenkirkkoa ja Kalastajalinnaketta. Emme menneet kirkkoon sisälle, koska sinne oli pääsymaksu ja periaatteessa olen sitä mieltä, että kirkkoon ei pitäisi pääsymaksua pyytää. Vapaaehtoisen lahjoituksen kirkon kunnossapitoon ymmärrän, mutta minusta kirkkojen pitäisi olla avoinna kaikille. Kalastajalinnake oli hassu, hiekkalinnan näköinen saturakennelma, josta oli hieno näkymä Tonavan vastakkaisella rannalla sijaitsevalle Parlamenttitalolle (joka muuten on manner-Euroopan suurin). Laskeuduimme kukkulalta alas kävellen ja etsiydyimme taas Ketjusillalle, josta kävelimme hostellille. Käveltyä siis ainakin tuli reippaasti!


Parlamenttitalo.


Kalastajalinnaketta.

Tiistaiaamuna tyhjensimme huoneemme, söimme aamupalan, jätimme laukut hostellille ja lähdimme katsomaan opaskirjassa mainittua hienoa aukiota ja Parlamenttitaloa. Parlamenttitalolta otimme ratikan Erszebet-sillalle (joka on nimetty Sissin mukaan, mutta tuhoutui kokonaan toisessa maailmansodassa, joten tilalla on nyt moderni silta). Ylitimme sillan ja kävimme kukkulan rinteellä katsomassa pyhän Gellertin patsasta ja sieltä avautuvaa näkymää. Kävelimme Budan puolella vähän ympäriinsä tarkoituksena mahdollisesti löytää Semmelweis-lääketieteellinen museo, josta opaskirjassamme oli maininta, muttei osoitetta (opaskirja oli muutenkin vähän vanha, koska siinä sanottiin, että Pyhän Tapanin kirkko on ulkopuolelta korjattavana, mutta eipä näyttänyt enää olevan). Semmelweis tunnetaan äitien pelastajana, sillä hän keksi ensimmäisenä, miten estää lapsivuodekuumetta (http://www.saunalahti.fi/arnoldus/semmelwe.html). Päätimme mennä katsomaan lähempää erästä hienoa rakennusta, ja siinähän se museo olikin. Museo ei ollut mitenkään suuri, sisäänpäästäkseenkin piti soittaa ovikelloa, mutta sitä hoiti joukko ihania vanhoja rouvia, jotka selittivät meille asioita vuoroin englanniksi ja saksaksi. Sisäänpääsymaksukin oli opiskelijoilta lähinnä nimellinen, vähän päälle euron. Esillä oli lääketieteellistä tavaraa eri puolilta maailmaa antiikin ajoista alkaen, mutta kiinnostavimpia olivat tietysti viime vuosisatojen instrumentit. Niitä katsellessa kiitti kyllä onneaan, että elää nyt eikä silloin! Tapanikin ilmoitti olevansa onnellinen, ettei joudu niitä välineitä käyttämään.


Sirje ja patsas Parlamenttitalon läheisessä puistossa.


Tapani ja pyhä Gellert kaupungin yläpuolella.


Tapasimme myös tuttuja: Sissi!

Museokäynnin jälkeen kävelimme Tonavan rantaa pitkin kohti metroasemaa. Kävimme matkalla syömässä unkarilaisessa ravintolassa. Paikka oli ihan tyhjä, mutta ruoka ihan hyvää, söimme molemmat kanaa. Löydettyämme vihdoin metroaseman ajoimme sillä takaisin Pestin puolelle, jossa lähdimme etsimään sopivaa kahvilaa jälkiruokaa varten. Etsinnästä tulikin pitkä ja satuimme mm. vahingossa takaisin hostellimme lähelle. Aiemmin kahviloita tuntui olevan vaikka miten paljon, mutta sellaista etsiessä ei tietenkään tullut yhtään vastaan. Lopulta löysimme yhden ketjukahvilan ja päätimme tyytyä heidän Sacher-kakkuunsa, joka oli kyllä hyvää. Onneksi vieressä oli rahanvaihtopiste, sillä korteilla ei voinut maksaa ja viimeiset forinttimme eivät ihan olisi riittäneet.


Paprikakanaa. Huomatkaa salaatin runsaus.

Kakkutauon jälkeen olikin aika suunnata hakemaan hostellilta laukut ja lähteä rautatieasemalle, jossa ensimmäiseksi etsimme postilaatikon saadaksemme viimeisenkin postikortin lähetettyä. Ostimme erään vanhan rouvan pitämästä kioskista matkaevääksi valtavat täytetyt sämpylät (Tapanin valitsema kyllä muistutti jo enemmän kokonaista ranskanleipää). Yritimme vielä ennen junaan nousua etsiä asemalta pummia, jolle olisimme voineet lahjoittaa viimeiset forinttikolikkomme, mutta taaskaan yhtään ei löytynyt kun sellaista etsi. Paluumatka junassa sujui hyvin. Vaunuosastossa oli lisäksemme ainoastaan rajalle asti vanha unkarilainen herra, joka poislähtiessään sanoi meille "Auf Wiedersehen" oikein hattuaan nostaen. Eväsleivät osoittautuivat erittäin herkullisiksi. Wienissä olimme yhdeksältä, kävimme aseman supermarketista aamiaistarvikkeita keskiviikoksi ja suuntasimme kämpälle.


Tapani ottaa rennosti paluumatkalla.

Täytyy sanoa, että meillä oli kyllä tosi kiva loma ja Budapest oli aivan upea kaupunki! Ehdottomasti hienompi kuin kumpikaan meistä oli odottanut. Huomaa, että kaupunki on ollut rikkaimmillaan 1800-luvun lopussa. Vanhat rakennukset olivat todella hienoja, ja niitä korjattiin koko ajan lisää. Hostellikin oli positiivinen yllätys. Sää oli vähän liian kylmä Tapanille, jolla oli päällään tanssiaisia varten Wieniin tuotu "edustustakki", ts. pitkä mutta ei tarpeeksi lämmin villakangastakki, mutta kerrospukeutuminen pelasti.

Lauantaina on sitten ne kauan odotetut tanssiaiset. Huomisiltana on ensin illallinen perinteisessä Heurigenissa, lauantaiaamuna on puolentoista tunnin pikatanssikurssi ja sitten valmistautumista iltaan. Ilta alkaa seitsemältä cocktaileilla jossain baarissa, josta siirrytään yhdeksäksi tanssiaisten alkuun keisarilliseen palatsiin. Tanssit kestävät aamuviiteen ja sunnuntaina syömme yhdessä brunssia. Ohjelman päättää maanantain tutustumiskierros oopperataloon ja Ruusuritari-ooppera. Minun ohjelmani Wienissä ei tietenkään lopu vielä siihen: tiistaina on se suullinen osa CEMS-saksankokeesta ja hoidettavana vielä muutamia paperijuttuja ja tietysti pakkaamista, ennen lentoa takaisin Suomeen lauantaina. Mutta keskitytään nyt ensin niihin tanssiaisiin!