Mitään erityisempää kertomista ei ole vieläkään. Opiskelutahti vaan kiihtyy, viimeinenkin kurssi alkaa ensi viikolla. Lisäksi näyttää siltä, että tekemistä on näillä kursseilla todella paljon, erityisesti tällä ja ensi viikolla kun viikonloppuna olen kolme päivää pois maasta. Lähden siis sinne Prahaan, lähtö perjantaiaamuna klo.6.45 ja paluu sunnuntai-iltana kymmenen aikoihin. Olen tosi innoissani, mutta opiskelua tuo kyllä haittaa. Varsinkin kun tänään alkoi yksi uusi kurssi, ja siinä pitää jo maanantaina palauttaa yhdestä casesta ryhmässä tehdyt viisi powerpoint-slidea (olipa hyvää suomea!). Toiset tapaavat perjantaina tehdäkseen niitä, minä lupasin lukea tuota ennen casen ja lähettää sähköpostilla ajatuksiani. Koska huomenna koulu loppuu "jo" puoli viideltä, ehdin varmaan käyttää pari tuntia tuohon caseen ennen pakkaamista ja (toivottavasti aikaista) nukkumaankäyntiä. Kaupassakin pitää käydä ostamassa eväitä matkalle, bussimatka kestää nimittäin monta tuntia. Rahaakaan en ole ehtinyt vaihtaa, joten pitää tehdä se ensimmäisenä Prahassa, tai sitten etsiä automaatti. Muuten kyllä näyttää vähän siltä, että jos aion ehtiä marraskuussa viettämään aikaa Tapaninkin kanssa, minulla ei tämän viikonlopun jälkeen juuri vapaa-aikaa ole ennen joulua. Yhden viikonlopun vie se Pariisin-matkakin! Onneksi muutkaan ei vaikuta kovin innostuneilta työmäärästä. Stefanian kommentti tänään: "Meidän olis kaikkien pitäny mennä vaihtoon johonki Barcelonaan!" (kuvaa hyvin espanjalaisyliopistojen mainetta työskentelyn suhteen, ja Stefania on sentään italialainen!).
(Lähinnä äidille, iskälle, yms: jos ette tiedä, mitä ihmettä nuo caset on, mistä aina puhun, niin tässä kauppakorkeakoulun kuvaus asiasta: "Case-opetus on HSE:ssä käytettävä opetusmuoto. Tällöin opiskelijat kohtaavat konkreettisia liike-elämän ongelmia, joihin he saavat soveltaa teoriatietojaan etsiessään ratkaisuja. Opetus-case tai case-projekti on kuvaus todellisesta päätöksentekotilanteesta organisaatiossa. ".)
Olen sentään ottanut vähän vapaata artikkelien ja casejen lukemisesta ja tiivistelmien yms kirjoittelusta parina päivänä. Sunnuntai-iltapäivänä oli kaunis sää, joten kävelin yhteen puistoon ja siellä puiston ympäri. Oli kyllä todella kaunista: vielä jonkin verran värikkäitä lehtiä puissa ja keltaisia lehtiä paljon kasoina tiellä ja nurmikolla. Lisäksi oli ilmeisesti lumimarjapensaita (ainakin niissä oli valkeat marjat!) ja paljon jotain havupuuta jolla oli punaiset, läpikuultavat marjat. Mahdollisesti marjakuusi, mutta minusta netin kuvissa marjakuusen marjat näyttää enemmän mattapintaisilta? Nämä marjat muistutti punaherukoita väriltään ja läpinäkyvyydeltään. Hyviä arvauksia? Kävelystä ja pelkästä luonnon kauneudesta (ja niistä vanhoista porvaristaloista matkan varrella) tuli kyllä tosi hyvä mieli.
Tänä aamuna taas kävin katsastamassa Lugner-city -ostoskeskuksen. Nimensä keskus on saanut itävaltalaisjulkkis Richard Lugnerin (http://de.wikipedia.org/wiki/Richard_Lugner, http://en.wikipedia.org/wiki/Richard_Lugner) mukaan. Herra on alunperin jonkinlainen rakennuspohatta, mutta ilmeisesti muutenkin julkisuudessa, ehkä vähän Keskisen Vesan tapaan. Tosin Lugner ei ole otsikoissa (ainakaan minun tietääkseni) 18-vuotiaiden brasilialaisteinien kanssa, vaan hän kutsuu joka vuosi vieraakseen Wienin oopperatanssiaisiin (http://de.wikipedia.org/wiki/Wiener_Opernball , http://en.wikipedia.org/wiki/Vienna_Opera_Ball, muistuttanee vähän Linnan juhlia, mielenosoituksine kaikkineen) jonkun julkkiksen. Vieraina ovat vuosien saatossa olleet mm. Joan Collins, Sophia Loren, Sarah Ferguson, Claudia Cardinale, Pamela Anderson&Kid Rock, Geri Halliwell ja Paris Hilton. Viimeksimainittu tosin kuulemma piti bileitä erittäin tylsinä ja poistui varsin aikaisin.
Ostoskeskus ei ollut kovin kummoinen. Jotenkin täälläpäin ei oikein harrasteta isoja ostoskeskuskomplekseja. Kävin sitten vielä Mariahilferstrassella, kun halusin ostaa itselleni lisää luettavaa lähinnä sitä edessä olevaa monen tunnin bussimatkaa ajatellen (Suomesta tuodut ja täällä ostetut luettu, kesken ainoastaan lyhyitä Agatha Christien mysteereitä sisältävä Adventure of the Christmas Pudding). Vaikka aikaa ei muuten fiktion lukemiselle olisikaan, on lisäksi aina kiva lukea edes vähän ennen nukkumaanmenoa. Mukaan tarttuikin 11 eurolla kolme pokkaria: Bill Brysonin Notes from a Big Country, Mary&Carol Higgins Clarkin He Sees You When You're Sleeping ja Meg Cabotin Queen of Babble. Kevyttä lukemista kaikki: ensimmäinen on humoristisia kolumneja amerikkalaisesta elämänmenosta, toinen on joku jouluinen tarina (joku kuolee, mutta saa uuden mahdollisuuden ja auttaa jotain lasta blaablaa, ostin siksi että teki mieli lukea joku lämminhenkinen joulutarina) ja kolmas on ihan peruskevyttä chick littiä, mutta Meg Cabotin pitäisi olla sellanen takuuvarma kirjoittaja, että vaikka juoni olisi täysin huttua niin kirjan parissa viihtyy. Ihan tarkoituksella kevyttä lukemista opiskelujen oheen. Myös tarkoituksella jätin ostamatta fantasiaeepoksia, vaikka sarjoja on mulla kesken, koska niistä ei sitten saa silmiään irti, hetki ennen nukkumaanmenoa venyy kahdeksi tunniksi, ja kirjan loputtua tekee heti mieli rynnätä ostamaan seuraava osa ja jatkaa lukemista, vaikka olisi muutakin tekemistä.
Siinäpä varmaankin taas kaikki tältä kertaa. Palaan varmaan maanantaina (opiskelutilanteesta riippuen, toivottavasti alkuviikosta kuitenkin) kirjoittamaan kolmen päivän matkasta Prahaan. Laitan kameran akun latautumaan, että saatte sitten taas kuviakin!
keskiviikko 22. lokakuuta 2008
lauantai 18. lokakuuta 2008
Opiskelua ja äänestystä
En ole kirjoittanut muutamaan päivään lähinnä, koska mitään kovin erityistä ei ole tapahtunut. Opiskelu on alkanut ja alun vaihtarihössötys rauhoittunut. Vietänkin tämän viikonlopun lähinnä tehden erilaisia koulujuttuja (artikkelien ja casien lukemista, tiivistelmiä, yksi pitempi kirjoitelma, saksan kotitehtäviä), koska ensi viikonloppu menee kokonaan Prahassa, enkä silloin tietenkään ehdi keskittyä opiskeluun. Otin tosin sen verran taukoa kouluhommiin, että kävin Suomen suurlähetystössä äänestämässä. Ehdokkaan (ja jopa puolueen) päättäminen oli tällä kertaa vaikeaa, mutta löysin lopulta sopivan vaalikoneen avulla. Rantasalmella oli niin paljon helpompi äänestää kuntavaaleissa, kun tunsi ehdokkaat henkilökohtaisesti! En tosin ole siellä äänestänyt kuntavaaleissa kuin kerran, viimeksi äänestin Mikkelissä. Vaihdoin nyt jopa puoluetta verrattuna siihen, miten yleensä olen äänestänyt. Saa nähdä, pysyykö kanta samana seuraavissakin vaaleissa.
Torstai-iltana oli sentään jotain vaihtelua opiskelija-arkeen: CEMS welcome event yhdessä ravintolassa. Siellä oli ensin "tärkeää infoa", ts. kerrottu vähän vuoden ohjelmasta, sitten aasialaisvaikutteista ruokaa seisovasta pöydästä (sushia!) ja lopulta joku bändi esiintymässä. Valitettavasti bändi soitti niin kovaa, että juttelu oli erittäin vaikeaa, ja koko bileet tuntui aika lässähdykseltä, koska kukaan ei vielä siinä vaiheessa halunnut tanssia vaan mieluummin jutella ihmisten kanssa, joka siis ei oikein onnistunut. Tämän takia ihmiset alkoikin sitten lähteä aika aikaisin pois. Ilmaista ruokaa ja alkoholia kuitenkin: ensin alkudrinkki ja sitten jokainen sai yhden ilmaisen drinkkikupongin. Ostin omallani Mudsliden, joka muistutti enemmän jälkiruokaa kuin drinkkiä, koostui nimittäin viinan ja Baileysin lisäksi banaanista, suklaakastikkeesta ja kermasta, joita kaikkia oli aika runsaasti. Olin lähinnä Katherinan, Josefinen ja Timean kanssa koko ajan, lisäksi tutustuin bratislavalaiseen mutta täällä opiskelevaan Silviaan (joka asuu Bratislavassa, siis tulee tunnin matkan junalla aina kouluun!). Lähdin jo joskus kymmenen aikaan, kun bileet ei ainakaan tuntunut enää paranevan. Tilaisuushan alkoi jo vähän ennen seitsemää.
Niin, torstaisesta saksankurssista piti vielä kertoa. Opettaja ilmoitti tunnin aluksi, että haluaa välitunnilla nähdä kaikki CEMS-opiskelijat, että voi vähän kertoa, vaikuttaako kokeen ja tehtyjen harjoitusten perusteella siltä, että selviää tämän tason kurssista. Tauolla menin siis jännityneenä jonon päähän. Kuuntelin kauhuissani toisten saamia kommentteja: "Harjoittele paljon kielioppia.", "Kertaa artikkeleita!", "Puhu paljon paikallisten kanssa ja anna heidän korjata puhettasi.", "Kuullunymmärtäminen meni huonosti." jne. Odotin kauhulla, minkä kommentin saisin. Varmasti sanoisi ainakin puhumisesta jotain... Sitten tuli minun vuoroni, ilmoitin nimeni, opettaja katsoi listaa ja sanoi "Alles gut. Sollte OK sein." ("Kaikki hyvin. Pitäisi olla OK."). Siinä kaikki! Olen siis nyt ylimmän tason saksankurssilla, eikä minun opettajan mielestä tarvitse kiinnittää mihinkään erityisesti edes huomiota, että pääsen kurssin (ja CEMS-kielikokeen) läpi! Jotain hyötyä Savonlinnasta, ilmeisesti, vaikka en tunnekaan olevani samalla tasolla kuin silloin...
Ulkona sää on näyttänyt pari päivää oikein kauniilta, vaikka välillä ehti olla jo harmaampaa Lotan lähdön jälkeen. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, vaikkei enää niin lämmintä olekaan. No, reilusti yli 10 astetta varmasti kuitenkin. En vain hirveästi ole ehtinyt nauttia säästä, kun olen ahkeroinut näiden koulujuttujen kanssa, mitä nyt käynyt siellä suurlähetystöllä ja kaupassa. Enköhän tosin vielä ehdi, tämä viikonloppu on täynnä läksyjä juuri siksi, että ensi viikonloppuna ei ole aikaa tehdä mitään kolmeen päivään, joten teen osan jo etukäteen valmiiksi. Toisaalta taas en ole ehtinyt aloittaa aiemmin, koska Lotta oli täällä. Ensi viikolla onneksi kaikki luennot ovat iltapäivisin, joten aamuisin on sitten vielä aikaa, jos en kaikkea huomenna ehdi. Huomenna on tarkoitus myös pestä pyykkiä, toivottavasti ei tule samanlaisia ongelmia kuin viimekerralla...
EDIT: Unohdin mainita, että pääsenkin jouluksi Suomeen jo aiemmin. Alunperinhän minulla oli lento 22.12. illaksi, mutta koska kurssit loppuukin jo vähän aiemmin, on lento nyt siirretty 19.12. illaksi. Rantasalmelle siirryn 20.12. Rakas äitini joutui maksamaan tästä hyvästä Finnairille 50e, mutta ilmoitti herttaisesti, että se on pieni hinta joulusiivousavusta...
Torstai-iltana oli sentään jotain vaihtelua opiskelija-arkeen: CEMS welcome event yhdessä ravintolassa. Siellä oli ensin "tärkeää infoa", ts. kerrottu vähän vuoden ohjelmasta, sitten aasialaisvaikutteista ruokaa seisovasta pöydästä (sushia!) ja lopulta joku bändi esiintymässä. Valitettavasti bändi soitti niin kovaa, että juttelu oli erittäin vaikeaa, ja koko bileet tuntui aika lässähdykseltä, koska kukaan ei vielä siinä vaiheessa halunnut tanssia vaan mieluummin jutella ihmisten kanssa, joka siis ei oikein onnistunut. Tämän takia ihmiset alkoikin sitten lähteä aika aikaisin pois. Ilmaista ruokaa ja alkoholia kuitenkin: ensin alkudrinkki ja sitten jokainen sai yhden ilmaisen drinkkikupongin. Ostin omallani Mudsliden, joka muistutti enemmän jälkiruokaa kuin drinkkiä, koostui nimittäin viinan ja Baileysin lisäksi banaanista, suklaakastikkeesta ja kermasta, joita kaikkia oli aika runsaasti. Olin lähinnä Katherinan, Josefinen ja Timean kanssa koko ajan, lisäksi tutustuin bratislavalaiseen mutta täällä opiskelevaan Silviaan (joka asuu Bratislavassa, siis tulee tunnin matkan junalla aina kouluun!). Lähdin jo joskus kymmenen aikaan, kun bileet ei ainakaan tuntunut enää paranevan. Tilaisuushan alkoi jo vähän ennen seitsemää.
Niin, torstaisesta saksankurssista piti vielä kertoa. Opettaja ilmoitti tunnin aluksi, että haluaa välitunnilla nähdä kaikki CEMS-opiskelijat, että voi vähän kertoa, vaikuttaako kokeen ja tehtyjen harjoitusten perusteella siltä, että selviää tämän tason kurssista. Tauolla menin siis jännityneenä jonon päähän. Kuuntelin kauhuissani toisten saamia kommentteja: "Harjoittele paljon kielioppia.", "Kertaa artikkeleita!", "Puhu paljon paikallisten kanssa ja anna heidän korjata puhettasi.", "Kuullunymmärtäminen meni huonosti." jne. Odotin kauhulla, minkä kommentin saisin. Varmasti sanoisi ainakin puhumisesta jotain... Sitten tuli minun vuoroni, ilmoitin nimeni, opettaja katsoi listaa ja sanoi "Alles gut. Sollte OK sein." ("Kaikki hyvin. Pitäisi olla OK."). Siinä kaikki! Olen siis nyt ylimmän tason saksankurssilla, eikä minun opettajan mielestä tarvitse kiinnittää mihinkään erityisesti edes huomiota, että pääsen kurssin (ja CEMS-kielikokeen) läpi! Jotain hyötyä Savonlinnasta, ilmeisesti, vaikka en tunnekaan olevani samalla tasolla kuin silloin...
Ulkona sää on näyttänyt pari päivää oikein kauniilta, vaikka välillä ehti olla jo harmaampaa Lotan lähdön jälkeen. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, vaikkei enää niin lämmintä olekaan. No, reilusti yli 10 astetta varmasti kuitenkin. En vain hirveästi ole ehtinyt nauttia säästä, kun olen ahkeroinut näiden koulujuttujen kanssa, mitä nyt käynyt siellä suurlähetystöllä ja kaupassa. Enköhän tosin vielä ehdi, tämä viikonloppu on täynnä läksyjä juuri siksi, että ensi viikonloppuna ei ole aikaa tehdä mitään kolmeen päivään, joten teen osan jo etukäteen valmiiksi. Toisaalta taas en ole ehtinyt aloittaa aiemmin, koska Lotta oli täällä. Ensi viikolla onneksi kaikki luennot ovat iltapäivisin, joten aamuisin on sitten vielä aikaa, jos en kaikkea huomenna ehdi. Huomenna on tarkoitus myös pestä pyykkiä, toivottavasti ei tule samanlaisia ongelmia kuin viimekerralla...
EDIT: Unohdin mainita, että pääsenkin jouluksi Suomeen jo aiemmin. Alunperinhän minulla oli lento 22.12. illaksi, mutta koska kurssit loppuukin jo vähän aiemmin, on lento nyt siirretty 19.12. illaksi. Rantasalmelle siirryn 20.12. Rakas äitini joutui maksamaan tästä hyvästä Finnairille 50e, mutta ilmoitti herttaisesti, että se on pieni hinta joulusiivousavusta...
tiistai 14. lokakuuta 2008
Lotta Wienissä
En ole ehtinyt kirjoittaa mitään kokonaiseen viikkoon, kun on tullut juostua ympäri kaupunkia Lotan kanssa :). Lotta siis tuli keskiviikkoaamuna (jolloin raukka joutui viettämään ensimmäiset tuntinsa Wienissä yksin kahvilassa, kunnes minä ehdin luennolta vastaan) ja lähti tänään.
Keskiviikko kului tietysti katsellen kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä: Ringin varrella ensin Universität, Rathaus, Parliament jne ja sitten Hofburgin läpi kohti Stephansdomia ja sieltä oopperatalolle. Matkalla tuli jo vähän shoppailtuakin. Illalla mentiin English Cinema Haydniin katsomaan Wall-E, joka oli paljon parempi kuin odotin. Liput maksoi jotain 7e/kpl. Piti mennä nimenomaan tuohon teatteriin, koska muutenhan täällä on kaikki dubattu saksaksi, nuo näyttää alkuperäisiä versioita. Wall-E:ssa saksankielisyys tosin ei olisi paljon haitannut, siinä on kuitenkin aika vähän dialogia. Elokuva oli huomattavasti parempi kuin odotin, koska ottaen huomioon Pixarin aiemmat leffat ja elokuvasta kuulemani kommentit olivat odotukseni todella alhaalla. Leffa ei kuitenkaan ollut ollenkaan tylsä ja oli jopa aika romanttinen! Ja oli muuten myös aika yhteiskunnallisesti kantaaottava...
Torstaiaamuna shoppailtiin Mariahilferstrassella, kunnes mun piti mennä iltapäiväksi saksantunnille. Pääsin muuten siihen korkeimpaan CEMS-ryhmään, vaikka ensin ilmoitettiin että tuolloin torstaina olisi vielä joku koe, että pääseekö siihen oikeasti. Käytännössä kuitenkin oli aika tavallinen tunti: kuullunymmärtämisharjoitus ja sitten opettaja halusi kuulla meidän puhuvan saksaa vähän. Tarkoituksena ilmeisesti oli, että siitä voisi sitten päätellä itse, onko taso sopiva vai haluaako alemmalle kurssille (vaikka jotkut taas arvelivat, että se kuullunymmärtäminen oli se koe). Vähän sekavaa, mutta saa nyt nähdä ensi torstaina, että miten homma sitten oikeasti menee. Illalla ei tehty mitään, koska Lotan päätä särki.
Perjantaina mentiin Hofburgiin Kaiserappartments-museoon, joka oli erilainen kuin odotin. Odotin nimittäin vain pääseväni näkemään keisarillista kaupunkiasuntoa, mutta samaan museoon kuuluikin iso (monta monta huonetta) kokoelma astioita jne, joita hovissa oli käytetty, sekä erityisesti Sissiin keskittynyt osa, ennenkuin pääsi näkemään niitä varsinaisia huoneita. Hienoja asioita tuli silti nähtyä ja opittua, mm. että posliinia alettiin hovissa käyttää lautasmateriaalina vasta, kun kaikki kulta- ja hopeaesineet hovistakin oli pitänyt sulattaa ja painaa kolikoiksi Napoleonin sotien aikana. Lisäksi tuli opittua, ettei Sissiä suinkaan palvottu tähän malliin hänen elinaikanaan, vaan tätä urheilua ja rajujakin lajeja harrastanutta ja hovissa varsinkin myöhemmin erittäin vähän aikaa viettänyttä, alakuloisuuteen taipuvaa ja syrjäänvetäytyvää keisarinnaa pidettiin aika outona.
Perjantai-iltana oli tarkoitus mennä vaihtariporukalla Volksoperaan katsomaan, saisimmeko halvat viimehetken liput illan operettiin (Straussin Lepakko, lisätietoa englanniksi: http://en.wikipedia.org/wiki/Die_Fledermaus , saksaksi: http://de.wikipedia.org/wiki/Die_Fledermaus). Lopulta muut vaihtarit halusivat kuitenkin mennä vaihtaribileisiin, mutta Lotan kanssa päätimme mennä kuitenkin yrittämään niitä lippuja. Ja kyllä muuten kannatti! Saatiin toiseksi parhaan hintaluokan, eli 65 euron paikat permannolta, yhdeksännestä rivistä, ja maksettiin niistä vain 10e/kpl! Operettikin oli hieno, vaikka aika pitkä (kaksi väliaikaa). Olen aina pitänyt Straussin musiikista ja huumorikin oli kestänyt aikaa. Valitettavasti monet vitsit jäivät ymmärtämättä, koska esitys oli saksaksi ja englanninkielinen "tekstitys" selitti lähinnä juonen pääkohdat. Jotain kuitenkin ymmärrettiin mekin. Katselin jo marras- ja joulukuun ohjelmistoa sen verran, että mieleni tekisi käydä yrittämässä niitä halpoja lippuja myös Kreivitär Marizaan, Iloiseen leskeen ja Pähkinänsärkijään. Lipun saa tietenkin vain opiskelijakortin kanssa (mutta eivät onneksi kysyneet sellaista Lotalta!) 20 min ennen esityksen alkua, jos niitä on jäljellä.
Tässä vielä pari näytettä operetista:
1. http://www.youtube.com/watch?v=npLZNoRoH2M Tapahtuu suurissa juhlissa. Adele, joka on oikeasti sisäkkö, mutta väittää tanssiaisissa olevansa taiteilija Olga (puvussa, jonka on "lainannut" emännältään), vakuuttaa nauraen laulullaan pomonsa (joka esittää ranskalaista markiisia, vaikkei sellainen olekaan) ja muun yleisön siitä, ettei hänen kasvoillaan, vartalollaan ja laulutaidollaan voi todellakaan olla mikään palvelija, kuten "markiisi" epäilee.
2. http://www.youtube.com/watch?v=wGZ_8qG9bXU Ylistyslaulu shampanjalle, joka todetaan lopussa osasyylliseksi kaikkeen sekaannukseen, sekä lieventäväksi asianhaaraksi operetin tapahtumissa.
Lotta Volksoperassa.
Lauantaina jatkoimme museokierrosta käymällä Schönbrunnissa sijaitsevassa keisariperheen vaunuja esittelevässä museossa, jossa oli erityinen Sissiä koskeva näyttely. Hienoja vaunuja, ja erityisen kiinnostavia olivat keisariperheen lapsille leikkimistä varten tehdyt, aivan oikeinnäköiset mutta pienemmät vaunut, joita vetivät ponit, aasit, pukit tai -kuvitelkaas tätä- tehtävään koulutetut merinolampaat! Ostin myös nyt tytöille ne Sissi-t-paidat, tosin Ninille on nyt koko 116 ja Jaanikalle pitää myöhemmin ostaa koko 140, kun kokovaihtoehdot oli vaan 94, 116, 128 ja 140. Illalla menimme heurigeriin juhlistamaan Lotan maanantaisia 25-vuotissyntymäpäiviä. Myös Lili ja Jaci liittyivät siellä seuraamme joksikin aikaa. Maistoin ensimmäistä kertaa punaista sturmia, ja se olikin oikeastaan parempaa kuin se vaalea. Vaaleakin maistui nyt erilaiselta ja siinä oli selvästi enemmän alkoholia, koska oli tietysti ehtinyt käydä muutaman viikon pitempään. Söimme myös paikallista ruokaa, eli rosmariinikinkkua, sämpylöitä yrttilevitteen kera, jonkinlaista papu-maissisalaattia ja jälkiruuaksi omenastruudelia, metsämarjastruudelia ja jonkinlaista rahkaleivosta, joka maistui rahkapiirakalta. Oli kivaa, ja Lottakin taisi tykätä paikan erilaisesta tunnelmasta.
Punaista sturmia heurigerissa.
Synttäreiden kunniaksi voi syödä kolme jälkiruokaa (puoliksi)!
Sunnuntain vietimme lähinnä Kunsthistorisches Museumissa katselemassa maalauksia. Paljon 1500-1700-lukujen taidetta ja flaamilaisia taiteilijoita, mm. Rubens, Vermeer, Rembrandt jne. Kuuluisimpia maalauksia oli varmaankin http://bilddatenbank.khm.at/viewArtefact?id=330, http://bilddatenbank.khm.at/viewArtefact?id=327, http://bilddatenbank.khm.at/viewArtefact?id=71 ja http://www.eikongraphia.com/wordpress/wp-content/Tower%20of%20Babel.jpg. Vaikka olimme kaikki maalaukset nähtyämme jo aika väsyneitä, jaksoimme silti vielä kävellä läpi myös museon Egyptin ja antiikin kokoelmat, ihan jo museon hienojen huoneiden takia. Rakennus on alunperinkin rakennettu taidemuseoksi ja on todella upea! Iltapäivällä kävimme vielä viettämässä aikaa Praterissa.
Lotan viikon ostoksia.
Eilen oli Lotan viimeinen päivä täällä, ja minulla taas iltapäivällä koulua, joten vietimme aamupäivän käymällä ensin katselemassa Naschmarktin kojuja ja sitten Mariahilferstrassella. Illalla menimme vielä kävelemään Stephansdomin ympäristöön ja kävimme Aida-kahvilassa syömässä herkulliset kakkupalat. Tänään oli sitten herätys jo ennen seitsemää. Kävin saattamassa Lotan asemalle, josta junat lentokentälle lähtevät ja sitten menin vihdoin tekemään sen EU-kansalaisten ilmoittautumisen maistraattiin. Piti täyttää yksi paperi, ja lisäksi ne halusi nähdä mun passin, opiskelijatodistuksen, todistuksen tuloista (opintotuki+stipendi) ja EU-sairaanhoitokortin, jotka kaikki ne skannasi ja laittoi tiedot johonkin koneelle. Lopuksi mun piti maksaa jotain 28 euroa ja sain sellasen todistuksen, että olen ilmoittautunut. Koulun papereissa kyllä luki, että sen pitäs maksaa 15e, mutta näin mulle kävi Singaporessakin, että maksoi enemmän kuin koulu väitti. Koko hommaan meni aikaa n.tunti.
Olen muutenkin ollut tänään ahkera, ja käynyt maksamassa loput Prahan matkasta (pääsin siis jonotuslistalta oikeasti mukaan!) ja ostamassa lukupaketin yhtä kurssia varten. Melkein kaikille kursseille on pitänyt ostaa tuollainen artikkeleista ja caseista koostuva paketti, jonka hinta on vaihdellut: halvin oli 10e, kallein 50e ja kahdesta olen maksanut vajaa 30e/kpl. Illalla on tänään vielä koulua: Supply Chain Management klo.16.30-20.30. Tuolle kurssille ei ole tarvinnut ostaa lukupakettia, mutta kirjan tarvitsee. Toivon nyt pärjääväni Lotan minulle Helsingistä tuomalla Mikkelin aikaisella The Management of Business Logistics: A Supply Chain Perspective -kirjalla. Jos se keskittyy liikaa logistiikkaan, joudun ostamaan uuden.
Sain muuten tietää saaneeni sinne Pariisin career forumiin yhden haastattelun viidestä hakemastani. Olen iloinen, mutta sinänsä yllättynyt, että tämä oli firma, johon en ajatellut haastatteluun pääseväni, vaikka toiveikkaana hainkin (taka-ajatuksena myös jonkinlaiset mahdollisuudet lähitulevaisuuteen Oulussa). Tähänastinen työkokemukseni on nimittäin enemmän sen tyyppisistä yrityksistä (tyyppisestä yrityksestä), joihin en nyt päässyt haastatteluun, mutta niihin haki kyllä kaikki muutkin. Tämä yritys on alunperin suomalainen (vaikka iskän sanoin "Ne on kaikki monikansallisia nykyään."), joten lieneekö sitten ihan kansallisuudesta apua? Kaikenlisäksi haastattelu on ihan oikeaa työpaikkaa (Suomessa) varten, eikä auta minua siis saamaan sitä tarvitsemaani ulkomaanharjoittelua, joten olen vielä vähän hämmentynyt tuloksesta. Tuo oli siis ainoa yritys, johon hain nimenomaan työpaikkaa, enkä harjoittelupaikkaa varten. En ole vielä ehtinyt juuri jutella muiden kanssa, että ovatko he saaneet haastatteluja ja minne. Tiedän vain, että Anna-onnellinen sai haastattelut P&G:lle ja LVMH:lle (Moet Hennessy Louis Vuitton, en edes hakenut kun halusivat luksustuotteista kiinnostuneita ja mä en tiedä noista tosiluksusjutuista mitään), mutta onneksi tossa munkin haastattelussa on jonkinlaista "Wow-factoria" (ts. kuulija sanoo "Wow!" kuullessaan asiasta, mulle kävi jo näin ;) ).
Tulikohan tossa nyt tarpeeksi vihjailtua, että kaikki arvaa, minne mun haastattelu on ilman että mä sanon sitä suoraan :D (Jotenkin en myöskään halua sanoa sitä tässä siksi, että jos ne ei tykkääkään musta ja siitä ei tulekaan mitään...)
Keskiviikko kului tietysti katsellen kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä: Ringin varrella ensin Universität, Rathaus, Parliament jne ja sitten Hofburgin läpi kohti Stephansdomia ja sieltä oopperatalolle. Matkalla tuli jo vähän shoppailtuakin. Illalla mentiin English Cinema Haydniin katsomaan Wall-E, joka oli paljon parempi kuin odotin. Liput maksoi jotain 7e/kpl. Piti mennä nimenomaan tuohon teatteriin, koska muutenhan täällä on kaikki dubattu saksaksi, nuo näyttää alkuperäisiä versioita. Wall-E:ssa saksankielisyys tosin ei olisi paljon haitannut, siinä on kuitenkin aika vähän dialogia. Elokuva oli huomattavasti parempi kuin odotin, koska ottaen huomioon Pixarin aiemmat leffat ja elokuvasta kuulemani kommentit olivat odotukseni todella alhaalla. Leffa ei kuitenkaan ollut ollenkaan tylsä ja oli jopa aika romanttinen! Ja oli muuten myös aika yhteiskunnallisesti kantaaottava...
Torstaiaamuna shoppailtiin Mariahilferstrassella, kunnes mun piti mennä iltapäiväksi saksantunnille. Pääsin muuten siihen korkeimpaan CEMS-ryhmään, vaikka ensin ilmoitettiin että tuolloin torstaina olisi vielä joku koe, että pääseekö siihen oikeasti. Käytännössä kuitenkin oli aika tavallinen tunti: kuullunymmärtämisharjoitus ja sitten opettaja halusi kuulla meidän puhuvan saksaa vähän. Tarkoituksena ilmeisesti oli, että siitä voisi sitten päätellä itse, onko taso sopiva vai haluaako alemmalle kurssille (vaikka jotkut taas arvelivat, että se kuullunymmärtäminen oli se koe). Vähän sekavaa, mutta saa nyt nähdä ensi torstaina, että miten homma sitten oikeasti menee. Illalla ei tehty mitään, koska Lotan päätä särki.
Perjantaina mentiin Hofburgiin Kaiserappartments-museoon, joka oli erilainen kuin odotin. Odotin nimittäin vain pääseväni näkemään keisarillista kaupunkiasuntoa, mutta samaan museoon kuuluikin iso (monta monta huonetta) kokoelma astioita jne, joita hovissa oli käytetty, sekä erityisesti Sissiin keskittynyt osa, ennenkuin pääsi näkemään niitä varsinaisia huoneita. Hienoja asioita tuli silti nähtyä ja opittua, mm. että posliinia alettiin hovissa käyttää lautasmateriaalina vasta, kun kaikki kulta- ja hopeaesineet hovistakin oli pitänyt sulattaa ja painaa kolikoiksi Napoleonin sotien aikana. Lisäksi tuli opittua, ettei Sissiä suinkaan palvottu tähän malliin hänen elinaikanaan, vaan tätä urheilua ja rajujakin lajeja harrastanutta ja hovissa varsinkin myöhemmin erittäin vähän aikaa viettänyttä, alakuloisuuteen taipuvaa ja syrjäänvetäytyvää keisarinnaa pidettiin aika outona.
Perjantai-iltana oli tarkoitus mennä vaihtariporukalla Volksoperaan katsomaan, saisimmeko halvat viimehetken liput illan operettiin (Straussin Lepakko, lisätietoa englanniksi: http://en.wikipedia.org/wiki/Die_Fledermaus , saksaksi: http://de.wikipedia.org/wiki/Die_Fledermaus). Lopulta muut vaihtarit halusivat kuitenkin mennä vaihtaribileisiin, mutta Lotan kanssa päätimme mennä kuitenkin yrittämään niitä lippuja. Ja kyllä muuten kannatti! Saatiin toiseksi parhaan hintaluokan, eli 65 euron paikat permannolta, yhdeksännestä rivistä, ja maksettiin niistä vain 10e/kpl! Operettikin oli hieno, vaikka aika pitkä (kaksi väliaikaa). Olen aina pitänyt Straussin musiikista ja huumorikin oli kestänyt aikaa. Valitettavasti monet vitsit jäivät ymmärtämättä, koska esitys oli saksaksi ja englanninkielinen "tekstitys" selitti lähinnä juonen pääkohdat. Jotain kuitenkin ymmärrettiin mekin. Katselin jo marras- ja joulukuun ohjelmistoa sen verran, että mieleni tekisi käydä yrittämässä niitä halpoja lippuja myös Kreivitär Marizaan, Iloiseen leskeen ja Pähkinänsärkijään. Lipun saa tietenkin vain opiskelijakortin kanssa (mutta eivät onneksi kysyneet sellaista Lotalta!) 20 min ennen esityksen alkua, jos niitä on jäljellä.
Tässä vielä pari näytettä operetista:
1. http://www.youtube.com/watch?v=npLZNoRoH2M Tapahtuu suurissa juhlissa. Adele, joka on oikeasti sisäkkö, mutta väittää tanssiaisissa olevansa taiteilija Olga (puvussa, jonka on "lainannut" emännältään), vakuuttaa nauraen laulullaan pomonsa (joka esittää ranskalaista markiisia, vaikkei sellainen olekaan) ja muun yleisön siitä, ettei hänen kasvoillaan, vartalollaan ja laulutaidollaan voi todellakaan olla mikään palvelija, kuten "markiisi" epäilee.
2. http://www.youtube.com/watch?v=wGZ_8qG9bXU Ylistyslaulu shampanjalle, joka todetaan lopussa osasyylliseksi kaikkeen sekaannukseen, sekä lieventäväksi asianhaaraksi operetin tapahtumissa.
Lotta Volksoperassa.
Lauantaina jatkoimme museokierrosta käymällä Schönbrunnissa sijaitsevassa keisariperheen vaunuja esittelevässä museossa, jossa oli erityinen Sissiä koskeva näyttely. Hienoja vaunuja, ja erityisen kiinnostavia olivat keisariperheen lapsille leikkimistä varten tehdyt, aivan oikeinnäköiset mutta pienemmät vaunut, joita vetivät ponit, aasit, pukit tai -kuvitelkaas tätä- tehtävään koulutetut merinolampaat! Ostin myös nyt tytöille ne Sissi-t-paidat, tosin Ninille on nyt koko 116 ja Jaanikalle pitää myöhemmin ostaa koko 140, kun kokovaihtoehdot oli vaan 94, 116, 128 ja 140. Illalla menimme heurigeriin juhlistamaan Lotan maanantaisia 25-vuotissyntymäpäiviä. Myös Lili ja Jaci liittyivät siellä seuraamme joksikin aikaa. Maistoin ensimmäistä kertaa punaista sturmia, ja se olikin oikeastaan parempaa kuin se vaalea. Vaaleakin maistui nyt erilaiselta ja siinä oli selvästi enemmän alkoholia, koska oli tietysti ehtinyt käydä muutaman viikon pitempään. Söimme myös paikallista ruokaa, eli rosmariinikinkkua, sämpylöitä yrttilevitteen kera, jonkinlaista papu-maissisalaattia ja jälkiruuaksi omenastruudelia, metsämarjastruudelia ja jonkinlaista rahkaleivosta, joka maistui rahkapiirakalta. Oli kivaa, ja Lottakin taisi tykätä paikan erilaisesta tunnelmasta.
Punaista sturmia heurigerissa.
Synttäreiden kunniaksi voi syödä kolme jälkiruokaa (puoliksi)!
Sunnuntain vietimme lähinnä Kunsthistorisches Museumissa katselemassa maalauksia. Paljon 1500-1700-lukujen taidetta ja flaamilaisia taiteilijoita, mm. Rubens, Vermeer, Rembrandt jne. Kuuluisimpia maalauksia oli varmaankin http://bilddatenbank.khm.at/viewArtefact?id=330, http://bilddatenbank.khm.at/viewArtefact?id=327, http://bilddatenbank.khm.at/viewArtefact?id=71 ja http://www.eikongraphia.com/wordpress/wp-content/Tower%20of%20Babel.jpg. Vaikka olimme kaikki maalaukset nähtyämme jo aika väsyneitä, jaksoimme silti vielä kävellä läpi myös museon Egyptin ja antiikin kokoelmat, ihan jo museon hienojen huoneiden takia. Rakennus on alunperinkin rakennettu taidemuseoksi ja on todella upea! Iltapäivällä kävimme vielä viettämässä aikaa Praterissa.
Lotan viikon ostoksia.
Eilen oli Lotan viimeinen päivä täällä, ja minulla taas iltapäivällä koulua, joten vietimme aamupäivän käymällä ensin katselemassa Naschmarktin kojuja ja sitten Mariahilferstrassella. Illalla menimme vielä kävelemään Stephansdomin ympäristöön ja kävimme Aida-kahvilassa syömässä herkulliset kakkupalat. Tänään oli sitten herätys jo ennen seitsemää. Kävin saattamassa Lotan asemalle, josta junat lentokentälle lähtevät ja sitten menin vihdoin tekemään sen EU-kansalaisten ilmoittautumisen maistraattiin. Piti täyttää yksi paperi, ja lisäksi ne halusi nähdä mun passin, opiskelijatodistuksen, todistuksen tuloista (opintotuki+stipendi) ja EU-sairaanhoitokortin, jotka kaikki ne skannasi ja laittoi tiedot johonkin koneelle. Lopuksi mun piti maksaa jotain 28 euroa ja sain sellasen todistuksen, että olen ilmoittautunut. Koulun papereissa kyllä luki, että sen pitäs maksaa 15e, mutta näin mulle kävi Singaporessakin, että maksoi enemmän kuin koulu väitti. Koko hommaan meni aikaa n.tunti.
Olen muutenkin ollut tänään ahkera, ja käynyt maksamassa loput Prahan matkasta (pääsin siis jonotuslistalta oikeasti mukaan!) ja ostamassa lukupaketin yhtä kurssia varten. Melkein kaikille kursseille on pitänyt ostaa tuollainen artikkeleista ja caseista koostuva paketti, jonka hinta on vaihdellut: halvin oli 10e, kallein 50e ja kahdesta olen maksanut vajaa 30e/kpl. Illalla on tänään vielä koulua: Supply Chain Management klo.16.30-20.30. Tuolle kurssille ei ole tarvinnut ostaa lukupakettia, mutta kirjan tarvitsee. Toivon nyt pärjääväni Lotan minulle Helsingistä tuomalla Mikkelin aikaisella The Management of Business Logistics: A Supply Chain Perspective -kirjalla. Jos se keskittyy liikaa logistiikkaan, joudun ostamaan uuden.
Sain muuten tietää saaneeni sinne Pariisin career forumiin yhden haastattelun viidestä hakemastani. Olen iloinen, mutta sinänsä yllättynyt, että tämä oli firma, johon en ajatellut haastatteluun pääseväni, vaikka toiveikkaana hainkin (taka-ajatuksena myös jonkinlaiset mahdollisuudet lähitulevaisuuteen Oulussa). Tähänastinen työkokemukseni on nimittäin enemmän sen tyyppisistä yrityksistä (tyyppisestä yrityksestä), joihin en nyt päässyt haastatteluun, mutta niihin haki kyllä kaikki muutkin. Tämä yritys on alunperin suomalainen (vaikka iskän sanoin "Ne on kaikki monikansallisia nykyään."), joten lieneekö sitten ihan kansallisuudesta apua? Kaikenlisäksi haastattelu on ihan oikeaa työpaikkaa (Suomessa) varten, eikä auta minua siis saamaan sitä tarvitsemaani ulkomaanharjoittelua, joten olen vielä vähän hämmentynyt tuloksesta. Tuo oli siis ainoa yritys, johon hain nimenomaan työpaikkaa, enkä harjoittelupaikkaa varten. En ole vielä ehtinyt juuri jutella muiden kanssa, että ovatko he saaneet haastatteluja ja minne. Tiedän vain, että Anna-onnellinen sai haastattelut P&G:lle ja LVMH:lle (Moet Hennessy Louis Vuitton, en edes hakenut kun halusivat luksustuotteista kiinnostuneita ja mä en tiedä noista tosiluksusjutuista mitään), mutta onneksi tossa munkin haastattelussa on jonkinlaista "Wow-factoria" (ts. kuulija sanoo "Wow!" kuullessaan asiasta, mulle kävi jo näin ;) ).
Tulikohan tossa nyt tarpeeksi vihjailtua, että kaikki arvaa, minne mun haastattelu on ilman että mä sanon sitä suoraan :D (Jotenkin en myöskään halua sanoa sitä tässä siksi, että jos ne ei tykkääkään musta ja siitä ei tulekaan mitään...)
maanantai 6. lokakuuta 2008
Pyykinpesua, flunssa ja saksankoe
Viikonloppuna en tehnyt oikeastaan paljon mitään. Perjantai-iltana olo tuntui vähän alkavan flunssaiselta, mutta koska lauantaina olo oli aika normaali, kävin kaupungilla (etsimässä yhtä kirjaa, jota en sitten löytänyt). Tämä ei ehkä ollut hyvä idea, koska sunnuntaina olo oli vielä flunssaisempi. Ulkona aurinko paistoi siniseltä taivaalta, joten olisi hirveästi tehnyt mieli lähteä kävelemään johonkin puistoon tai hautausmaalle katselemaan taas niitä hienoja hautoja. Maltoin kuitenkin mieleni ja pysyttelin sisällä lukemassa kirjaa jne. Hyvä olikin, koska kun tänä aamuna heräsin herätyskellon soittoon lähteäkseni ilmaiselle tervetuliaisaamiaiselle koululle, tiesin heti että pelkkä sängystä ylösnousu vaatisi aikamoisia ponnistuksia. Koska iltapäivällä oli saksan tasokoe, johon on pakko osallistua, katsoin parhaammaksi nukkua vielä hiukan ja levätä aamupäivän. Se auttoikin, ja parasetamolin ja nuhalääkkeen voimalla pääsin koululle kohtalaisen pirteänä. Heti kokeen jälkeen olo oli taas hiukan huonompi, nyt taas hiukan parempi, mutta lepään kiltisti kotona loppuillan.
Koe meni varmaan ihan hyvin. Oli monivalintaa ja sitten pieni kirjoitelma, lisäksi kyseltiin taustatietoja siitä, missä ja miten kauan on saksaa opiskellut ja mihin ryhmään yrittää. Tavoitteenani olisi päästä ylimpään CEMS-ryhmään, jolloin minun ei tarvitsisi tehdä enää yhtään saksankurssia Helsingissä, ja kurssin aikana tulisi suoritettua saksasta pakollinen CEMS-koekin. Toivottavasti onnistuu... Tulokset saamme tietää huomenna tai ylihuomenna, ja kurssit alkaa torstaina.
Mulla on ollut pyykinpesun kanssa vähän ongelmia. Kävi nimittäin niin, että olin varannut eilen pyykkivuoron, mutta kun menin vähän seitsemän jälkeen paikalle, oli koneessa vielä jonkun toisen pyykit. Ärsyyntyneenä päätin tulla takaisin vähän myöhemmin, koska pesu kestää 1h10 min ja vuoroa olin varannut kuitenkin 2h (niinkuin pitäisi tehdä, mutta kaikki ei näköjään tee). Palattuani paikalle huomasin, että joku muu oli varmaan sitten luullut että en käytä vuoroani ja laittanut oman koneellisen pyörimään... Otti päähän, mutta varasin kiltisti täksi aamuksi vuoron klo.11-13. Ja miten kävi, kun menin aamulla klo.11 katsomaan konetta? Siellä oli vielä puoli tuntia jonkun toisen pesua menossa! Nyt kyllä raivostutti jo todella. Miten voi olla, että joku tolleen varastaa tyynesti mun vuoron, kun listassa oli selvästi kyseinen kone siihen aikaan varattuna? Joku näytti varanneen mua ennen tunnin vuoron, vaikkei siinä ajassa kone ehdi pyöriä loppuun. Olisiko sitten ollut tämä kyseinen henkilö, joka oli myöhästynyt vuoronsa alusta ja silti päättänyt sen käyttää, vaikka tiesi varmasti ihan hyvin ettei ehdi ennen mun vuoroa. Kaiken lisäksi viereisessä pesuhuoneessa oli kaksi konetta ihan vapaana, lista tyhjänä! Pesin sitten oman pyykkini toisessa niistä. Opiskelija-asumisessa mua ärsyttää just tällainen piittaamattomuus toisista ihmisistä, että pestään omat pyykit sillon kun huvittaa, vaikka joku toinen olisi varannut vuoron, tai otetaan jääkaapista mitä huvittaa, vaikka olis jonkun toisen tavara. Täällä ei sentään toistaiseksi ole multa otettu mitään jääkaapista, mutta jollain toisella vaihtarilla oli otettu (mutta ei siis onneksi tässä meidän keittiössä). Muistan kyllä, miten ärsyttävää se oli Singaporessa.
Sää näyttää nyt muuttuneen aika täysin. Vaikka tässä on jo vähän lämmennytkin siitä tosi kylmästä jaksosta, joka oli pari viikkoa sitten, niin tänään oikeen repesi. Ulkona paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta, ja vaikka tuulee, niin tuuli on pitkästä aikaa lämmin. Lämmintä on varmaan 18 astetta. Toivottavasti pysyy tää sää tän viikon, että on sitten kiva Lotan kanssa kävellä katselemassa nähtävyyksiä. Lotta-parka kyllä hikoaa keskiviikkona, kun tulee se mun talvitakki yllään...
Loppuun vielä kuva Oktoberfestiltä. Ei tossa paljon sitä varsinaista Oktoberfestiä näy, mutta voitte ihailla mua kahden aasialaispojan (japanilainen ja singaporelainen) keskellä :).
perjantai 3. lokakuuta 2008
Bratislava
Eilen pakotin itseni ylös jo seitsemän jälkeen, jotta ehdin varmasti 9.28 junaan Bratislavaan. Olin sitten asemalla puoli tuntia liian aikaisin, mutta kulutin aikaani lukemalla paikallista ilmaisjakelulehteä (josta lisää myöhemmin). Junan nimi oli hienosti EuroRegio Carpathia, tai jotain sen suuntaista, ja se pysähtyi Wienin muutaman pysäkin ja yhden pikkukylän jälkeen rajalla Marcheggissa vaihtamaan henkilökuntaa. Ennen Bratislavaa oli vielä yksi kylä, perillä juna oli vähän puoli yhdentoista jälkeen. Nostin ja vaihdoin rahaa (koska nostamalla sain vain yhden ison setelin ja halusin pienempääkin rahaa), kurssi oli noin 1e=30 korunaa. Vuodenvaihteessahan Slovakia siirtyykin euroon, josta näkyi mainoksia ympäri kaupunkia. Lisäksi kaikki hinnat oli merkitty sekä korunoissa että euroissa, mikä teki hintavertailusta helppoa.
Euromainos.
Otin raitiovaunun nro.13 vanhan kaupungin, tai "historiallisen keskustan" kuten he sitä kutsuvat, viereen ja vietin aamupäivän kiertelemällä sen nähtävyyksiä. Muistutti vähän Tallinnan vanhaa kaupunkia, mutta keskiajalta peräisin olevia rakennuksia oli paljon vähemmän (kaupunginmuuri puuttui). Kaupunki tuntui muutenkin aika pieneltä, vaikka asukkaita on 426 000. Esimerkiksi raatihuoneentori oli pienempi kuin Tallinnan vastaava. Voi tietysti johtua siitäkin, että olen viettänyt lähiajat Wienissä (1,6 milj.asukasta). Tiedättekö muuten, mikä oli Unkarin pääkaupunki 1500-luvulta 1700-luvulle, kun turkkilaiset olivat vallanneet Budapestin? Se oli Bratislava!
Raatihuone.
Arkkipiispan palatsi, jossa vuonna 1805 Austerlitzin ja Ulmin taistelujen jälkeen Ranska ja Itävalta allekirjoittivat Pressburgin (Bratislavan silloinen nimi) rauhan.
Katunäkymää.
Pyhän Martinin katedraali, jossa on kruunattu mittava lista Unkarin kuninkaallisia.
Katseltuani keskustan nähtävyydet kiipesin mäkeä ylös Bratislavan linnalle. Hikinen matka, mutta ylhäältä näköalat Tonavalle olivat todella upeat. Itse linnassa ei ollut paljon näkemistä, koska sitä juuri remontoitiin.
Linna Tonavalta, Novy Most-sillalta nähtynä. Vanha kaupunki jää kuvassa oikealle alas.
Näkymät linnasta kolmeen suuntaan Tonavalle. Vasemmalla (ylin kuva) siltoja ja kaukana pelottavan näköinen savupiippumetsä, suoraan edessä (keskikuva) neuvostoblokkimaisia kerrostaloja silmänkantamattomiin, oikealla (alin kuva) vehreää Tonavan vartta ja kukkuloita.
Novy Mostin silta.
Linnan jälkeen kävelin Novy Mostin siltaa pitkin Tonavan yli ja kivan puiston läpi Aupark-ostoskeskukseen. Kiitos siitä, että tiesin tämän keskuksen olemassaolosta kuuluu bookcrossaaja Jaatiinalle, joka ystävällisesti lainasi minulle syksyä varten Suomalainen matkaopas -sarjan Praha, Tsekki, Slovakia -teoksen. Kirjassa oli kerrottu Bratislavasta oikein hyvin ja mainittu nimenomaan tämä ostoskeskus helpon kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Kirja ja Matkaopas-lehden kaupunkiopas Bratislavaan olivat ahkerasti eilen käytössä.
Syksyistä puistoa.
Sumuista Tonavaa Novy Mostin sillalta katsottuna.
Bratislavalle pitää antaa kiitosta ainakin raitiovaunussa 13 hyvin toimineesta järjestelmästä, joka ilmoitti aina seuraavan pysäkin nimen sekä sähköisessä taulussa että erittäin selkeällä ja kuuluvalla ääntämyksellä. Melkein oppi slovakiaa siinä taulua ja ääntä seuratessa ;). Pidin erityisesti pysäkistä, jonka nimi oli suunnilleen "Slovenska Tehniska Universita", ei ollut vaikea arvata mikä instituutti oli pysäkin vieressä :). Kieli muistutti muuten venäjää, mutta kirjoitettuna latinalaisin aakkosin.
Paluumatkalla junassa luin taas tuota ilmaisjakelulehteä, ja siitä tuli kyllä lähinnä paha mieli. Ensin oli uutisena, että itäeurooppalaiset salakuljettavat pakettiautoilla pienenpieniä rotukoiranpentuja Itävaltaan ja sitä kautta mm. Italiaan ja Espanjaan. Koiraparat ovat sullottuina sinne pakettiauton takatilaan tuhansien kilometrien matkan. Yksi tällainen kuljetus oli vastikään jäänyt kiinni Itävallassa ja pakettiautossa oli 137 n. kuuden viikon ikäistä koiranpentua. Salakuljettajat myyvät (matkasta hengissä selvinneet) koiranpennut ja voivat saada yhden viikonlopun aikana voittoa kymmeniä tuhansia euroja. Toinen vielä surullisempi uutinen kertoi, että viikoloppuna linziläisessä diskossa hakattiin 21-vuotias mies kuoliaaksi. Nämä tekijät olivat maahanmuuttajia (bosnialaisia ja slovakki), ja olivat lähteneet paikalle nimenomaan hakkaamaan jonkun ("pitääkseen hauskaa"). Kohteen piti olla nimenomaan itävaltalainen, koska "me vihataan itävaltalaisia" (no kannattaako sitten asua täällä?!). Valitettavasti tapettu mies oli myös alunperin bosnialainen, puhuipa vain liian hyvää saksaa. Tekijöiden ainoa kommentti: "Jos me oltais tiedetty, että se on bosnialainen, me ois valittu joku toinen". Täällä tuntuu siis todellakin olevan ongelmia joidenkin maahanmuuttajien kanssa, vähän toisessa mittakaavassa kuin Suomessa.
Tänään kirjoitin aamulla tätä blogia, kunnes huomasin, että minulla onkin vain vajaa 20 min aikaa pukeutua, laittaa hiukset, meikata, syödä, ottaa kaikki tarvittava mukaan jne. Tuli vähän kiire, joten blogin viimeistely jäi myöhemmäksi. Tapasin Stefanian koululla ja hän auttoi minua maksamaan sen opiskelijakortin voimassaolon, koska omistaa paikallisen pankkikortin. Kävimme myös etsiskelemässä toimistoa, josta saa todistuksen saksankurssista (kiinni, uusi yritys maanantaina), hakemassa toisesta toimistosta yhden kurssin artikkelipaketin (22e, toimisto oli oikeastaan kiinni, mutta paikalla oleva kiva täti myi sen meille silti) ja sitten kävin vielä hakemassa sen 25e, jonka saan hyvitystä Oktoberfestistä. Tämän jälkeen menin ostamaan vihdoin Semesterkarten, eli koko lukukauden voimassa olevan opiskelijalipun julkiseen liikenteeseen (voimassa 1.10-31.1.). Jonottaa piti, mutta onneksi vain vähän yli puolisen tuntia. Maksoi 128,50e, kun normaalit kuukausiliput maksaa jotain 50e/kk. Tosin paikalliset saa tuon lukukausilipun hintaan 50,50e tai 100e riippuen asuinpaikasta ja jostain tukijutuista. Muutenkin kyllä vaihtareita rahastetaan: kuulin juorun, että paikalliset maksaisivat Haus Döblingissä vuokraa vain 170e/kk, kun vaihtarit maksaa 250e.
Koska aamupala jäi kovin vähiin kiireen takia, nappasin lähtiessä lounaaksi kanakebableivän. Täällä on vähän vaarallista tuo, että joka kadunkulmassa myydään kebabia ja pizzapaloja hintaan 2,50-3e/kpl. On niin helppo ostaa siitä mukaan lounaaksi... Ketjuleipomoista saa sentään parilla eurolla terveellisempiä täytettyjä sämpylöitä, mutta niissä taas on vaarana jälkiruokahoukutukset, kun siinä nenän alla on tuoreita makeita croissanteja, munkkeja, apfelstrudelia... Mitä olen muilta vaihtareilta kuullut, olen onneksi syönyt vähemmän kebabia kuin he. Tämä oli minulle nimittäin vasta toinen täällä.
Nyt on olo hiukan epämääräisestä mahdollisesti alkavan flunssainen. Tänään en taida enää muuta tehdäkään kuin käydä ruokakaupassa. Jossain vaiheessa pitäisi vielä käydä näin EU-kansalaisena ilmoittautumassa erikseen tiettyyn toimistoon, mutta sillä ei ole kiirettä Ajattelin mennä maanantaiaamuna ennen iltapäivän saksankurssin tasokoetta. Kyllä muuten vähän ihmetyttää tää byrokratia. Olen käsittänyt, että kun EU:ssa asuu, niin ketään ei kiinnosta, minne muutat, mutta täällä pitää silti käydä kahdessa eri toimistossa ilmoittautumassa ja mukana pitää olla kaikenmaailman paperia, mm. eurooppalainen sairaanhoitokortti, opiskelijatodistus ja todistus siitä, että on rahaa elää täällä! Mulla onkin englanninkieliset todistukset opintotuesta ja saamistani apurahoista sitä varten mukana.
Euromainos.
Otin raitiovaunun nro.13 vanhan kaupungin, tai "historiallisen keskustan" kuten he sitä kutsuvat, viereen ja vietin aamupäivän kiertelemällä sen nähtävyyksiä. Muistutti vähän Tallinnan vanhaa kaupunkia, mutta keskiajalta peräisin olevia rakennuksia oli paljon vähemmän (kaupunginmuuri puuttui). Kaupunki tuntui muutenkin aika pieneltä, vaikka asukkaita on 426 000. Esimerkiksi raatihuoneentori oli pienempi kuin Tallinnan vastaava. Voi tietysti johtua siitäkin, että olen viettänyt lähiajat Wienissä (1,6 milj.asukasta). Tiedättekö muuten, mikä oli Unkarin pääkaupunki 1500-luvulta 1700-luvulle, kun turkkilaiset olivat vallanneet Budapestin? Se oli Bratislava!
Raatihuone.
Arkkipiispan palatsi, jossa vuonna 1805 Austerlitzin ja Ulmin taistelujen jälkeen Ranska ja Itävalta allekirjoittivat Pressburgin (Bratislavan silloinen nimi) rauhan.
Katunäkymää.
Pyhän Martinin katedraali, jossa on kruunattu mittava lista Unkarin kuninkaallisia.
Katseltuani keskustan nähtävyydet kiipesin mäkeä ylös Bratislavan linnalle. Hikinen matka, mutta ylhäältä näköalat Tonavalle olivat todella upeat. Itse linnassa ei ollut paljon näkemistä, koska sitä juuri remontoitiin.
Linna Tonavalta, Novy Most-sillalta nähtynä. Vanha kaupunki jää kuvassa oikealle alas.
Näkymät linnasta kolmeen suuntaan Tonavalle. Vasemmalla (ylin kuva) siltoja ja kaukana pelottavan näköinen savupiippumetsä, suoraan edessä (keskikuva) neuvostoblokkimaisia kerrostaloja silmänkantamattomiin, oikealla (alin kuva) vehreää Tonavan vartta ja kukkuloita.
Novy Mostin silta.
Linnan jälkeen kävelin Novy Mostin siltaa pitkin Tonavan yli ja kivan puiston läpi Aupark-ostoskeskukseen. Kiitos siitä, että tiesin tämän keskuksen olemassaolosta kuuluu bookcrossaaja Jaatiinalle, joka ystävällisesti lainasi minulle syksyä varten Suomalainen matkaopas -sarjan Praha, Tsekki, Slovakia -teoksen. Kirjassa oli kerrottu Bratislavasta oikein hyvin ja mainittu nimenomaan tämä ostoskeskus helpon kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Kirja ja Matkaopas-lehden kaupunkiopas Bratislavaan olivat ahkerasti eilen käytössä.
Aupark oli tavallinen, moderni ostoskeskus, josta löytyi kaikki ne kaupat, mitä missä tahansa Euroopassa nykyään (Zara, H&M, Esprit) ja lisäksi aika paljon itävaltalaisia ketjuja. Hinnat olivat yllättävän samanlaiset kuin Itävallassa, mutta varmaan Bratislavan ulkopuolella on halvempaa. Lisäksi juuri noissa ketjukaupoissa tuntuu olevan aika samat hinnat kaikkialla. Ostin ensin itselleni lounaan supermarketista. Siellä oli erittäin hyvä leipäosasto, jossa palvelutiskin lisäksi oli hyllyittäin itsepalveluna otettavia tuoreita leipomotuotteita, lähinnä erilaisia sämpylöitä. Ostin kaksi erilaista: toinen päällystetty jollain ruskealla mausteella, toista arvelin jonkinlaiseksi pullaksi, koska siinä näytti olevan päällä vihreää täytettä ja raesokeria. Se ensimmäinen sämpylä oli aika tavanomainen, maustettu vain päältä jollain maustesekoituksella, mutta se toinen ei ollut aivan mitä odotin. Sisältä se oli ihanan pehmeä ja vähän pullamainen, mutta ne päällä olevat jutut olikin valkosipulimurskaa (nam!) ja suolakiteitä (yäk!)! Valkosipulin vahva maku yhdistettynä siihen pehmeään, tuoreeseen sisustaan oli oikein herkullista, mutta se päällys oli kyllä niin tulisuolainen, että piti yrittää epätoivoisesti kaapia sitä suolaa pois (jolloin valitettavasti lähti osa valkosipulistakin). Mukava kokemus kuitenkin, tykkään maistaa tuollaisia erilaisia leipomotuotteita ja muita ulkomailla.
Loppupäivän kiertelin ostoskeskusta. Mukaan tarttui lähinnä jotain pientä, kuten joululahjat "Tiuhtille ja Viuhtille". Toivon tietysti, etteivät ole niitä ottamassa vastaan! Lopulta suunnistin kauniin syksyisen puiston ja sumuiseksi ja tihkusateiseksi muuttuneen sään läpi jälleen Tonavan yli ja otin ratikan takaisin asemalle. Juna lähti 17.50 ja kämpällä olin n.19.40.
Syksyistä puistoa.
Sumuista Tonavaa Novy Mostin sillalta katsottuna.
Bratislavalle pitää antaa kiitosta ainakin raitiovaunussa 13 hyvin toimineesta järjestelmästä, joka ilmoitti aina seuraavan pysäkin nimen sekä sähköisessä taulussa että erittäin selkeällä ja kuuluvalla ääntämyksellä. Melkein oppi slovakiaa siinä taulua ja ääntä seuratessa ;). Pidin erityisesti pysäkistä, jonka nimi oli suunnilleen "Slovenska Tehniska Universita", ei ollut vaikea arvata mikä instituutti oli pysäkin vieressä :). Kieli muistutti muuten venäjää, mutta kirjoitettuna latinalaisin aakkosin.
Paluumatkalla junassa luin taas tuota ilmaisjakelulehteä, ja siitä tuli kyllä lähinnä paha mieli. Ensin oli uutisena, että itäeurooppalaiset salakuljettavat pakettiautoilla pienenpieniä rotukoiranpentuja Itävaltaan ja sitä kautta mm. Italiaan ja Espanjaan. Koiraparat ovat sullottuina sinne pakettiauton takatilaan tuhansien kilometrien matkan. Yksi tällainen kuljetus oli vastikään jäänyt kiinni Itävallassa ja pakettiautossa oli 137 n. kuuden viikon ikäistä koiranpentua. Salakuljettajat myyvät (matkasta hengissä selvinneet) koiranpennut ja voivat saada yhden viikonlopun aikana voittoa kymmeniä tuhansia euroja. Toinen vielä surullisempi uutinen kertoi, että viikoloppuna linziläisessä diskossa hakattiin 21-vuotias mies kuoliaaksi. Nämä tekijät olivat maahanmuuttajia (bosnialaisia ja slovakki), ja olivat lähteneet paikalle nimenomaan hakkaamaan jonkun ("pitääkseen hauskaa"). Kohteen piti olla nimenomaan itävaltalainen, koska "me vihataan itävaltalaisia" (no kannattaako sitten asua täällä?!). Valitettavasti tapettu mies oli myös alunperin bosnialainen, puhuipa vain liian hyvää saksaa. Tekijöiden ainoa kommentti: "Jos me oltais tiedetty, että se on bosnialainen, me ois valittu joku toinen". Täällä tuntuu siis todellakin olevan ongelmia joidenkin maahanmuuttajien kanssa, vähän toisessa mittakaavassa kuin Suomessa.
Tänään kirjoitin aamulla tätä blogia, kunnes huomasin, että minulla onkin vain vajaa 20 min aikaa pukeutua, laittaa hiukset, meikata, syödä, ottaa kaikki tarvittava mukaan jne. Tuli vähän kiire, joten blogin viimeistely jäi myöhemmäksi. Tapasin Stefanian koululla ja hän auttoi minua maksamaan sen opiskelijakortin voimassaolon, koska omistaa paikallisen pankkikortin. Kävimme myös etsiskelemässä toimistoa, josta saa todistuksen saksankurssista (kiinni, uusi yritys maanantaina), hakemassa toisesta toimistosta yhden kurssin artikkelipaketin (22e, toimisto oli oikeastaan kiinni, mutta paikalla oleva kiva täti myi sen meille silti) ja sitten kävin vielä hakemassa sen 25e, jonka saan hyvitystä Oktoberfestistä. Tämän jälkeen menin ostamaan vihdoin Semesterkarten, eli koko lukukauden voimassa olevan opiskelijalipun julkiseen liikenteeseen (voimassa 1.10-31.1.). Jonottaa piti, mutta onneksi vain vähän yli puolisen tuntia. Maksoi 128,50e, kun normaalit kuukausiliput maksaa jotain 50e/kk. Tosin paikalliset saa tuon lukukausilipun hintaan 50,50e tai 100e riippuen asuinpaikasta ja jostain tukijutuista. Muutenkin kyllä vaihtareita rahastetaan: kuulin juorun, että paikalliset maksaisivat Haus Döblingissä vuokraa vain 170e/kk, kun vaihtarit maksaa 250e.
Koska aamupala jäi kovin vähiin kiireen takia, nappasin lähtiessä lounaaksi kanakebableivän. Täällä on vähän vaarallista tuo, että joka kadunkulmassa myydään kebabia ja pizzapaloja hintaan 2,50-3e/kpl. On niin helppo ostaa siitä mukaan lounaaksi... Ketjuleipomoista saa sentään parilla eurolla terveellisempiä täytettyjä sämpylöitä, mutta niissä taas on vaarana jälkiruokahoukutukset, kun siinä nenän alla on tuoreita makeita croissanteja, munkkeja, apfelstrudelia... Mitä olen muilta vaihtareilta kuullut, olen onneksi syönyt vähemmän kebabia kuin he. Tämä oli minulle nimittäin vasta toinen täällä.
Nyt on olo hiukan epämääräisestä mahdollisesti alkavan flunssainen. Tänään en taida enää muuta tehdäkään kuin käydä ruokakaupassa. Jossain vaiheessa pitäisi vielä käydä näin EU-kansalaisena ilmoittautumassa erikseen tiettyyn toimistoon, mutta sillä ei ole kiirettä Ajattelin mennä maanantaiaamuna ennen iltapäivän saksankurssin tasokoetta. Kyllä muuten vähän ihmetyttää tää byrokratia. Olen käsittänyt, että kun EU:ssa asuu, niin ketään ei kiinnosta, minne muutat, mutta täällä pitää silti käydä kahdessa eri toimistossa ilmoittautumassa ja mukana pitää olla kaikenmaailman paperia, mm. eurooppalainen sairaanhoitokortti, opiskelijatodistus ja todistus siitä, että on rahaa elää täällä! Mulla onkin englanninkieliset todistukset opintotuesta ja saamistani apurahoista sitä varten mukana.
keskiviikko 1. lokakuuta 2008
Shoppailua lähinnä
Olen käyttänyt eilisen ja tänäsen oikeastaan kokonaan shoppailuun. Eilen kävin ensin Ikeasta tyynyn, peiton ja pussilakanasetin, koska olen ottanut sen ensimmäisellä kerralla Ikeasta ostamani tyynyn jo omaan käyttööni. Peiton ostin, koska pelkään koko ajan, että tässä huoneessa tulee talvella tosi kylmä. Nyt mulla on se täkki, joka oli täällä valmiina, kaksi Ikeasta ostettua peittoa (mutta ne on molemmat aika ohuita) ja yksi viltti. Sekä minun että vieraitteni pitäisi kyllä pärjätä niillä. Uusi pussilakanasetti oli pakko ostaa, koska kotoa mukaan ottamani vanha ja kulunut pussilakana oli ilmeisesti vähän liian vanha ja kulunut ja repesi toisesta päästä. Siinä oli siis valmiiksi pieni reikä, joka ensin suureni vain hiukan, mutta sitten muutamana yönä heräsin siihen, että olin pyöriessäni jättänyt osan lakanaa esim. jalan alle ja kun yritin vetää peittoa paremmin päälle, kuului vain sellainen repeytyvän kankaan "rriiiiiip"-ääni. Kun siinä ei pysynyt enää peitto sisällä, oli pakko ottaa käyttöön alunperin vieraille ostamani pussilakana ja ostaa nyt siis vieraille uusi. Ikean jälkeen menin vielä Mariahilferstrasselle, jossa shoppailin siihen asti, kunnes kaupat alkoivat mennä kiinni seitsemän jälkeen. Ostin neule-t-paidan ja farkut.
Koska eilen tuntui, että shoppailu jäi kesken, jatkoin tänään Mariahilferstrassella. Ostin jo yhden joululahjankin. Lisäksi löysin yhdestä kaupasta Teho-osaston tuotantokausia dvd:llä 17e/kpl. Koska kuudennessa tuotantokaudessa oli tekstitys myös suomeksi, ostin sen. Muissa ei jostain syystä ollut. Vaikka eipä se ollut pääsyy siihen, miksi en ostanut myös muita, vaan se että myynnissä oli jotain 12 tuotantokautta, ja vaikka suurin osa niistä tosiaan maksoi vain sen 17e, niin ei oikein ollut varaa ostaa useampia.
Olen nyt antanut ÖBB:lle eli Itävallan rautateille täysin anteeksi viikonlopun sekoilut. Ensimmäinen syy on se, että sain mailia, että saamme kaikki hyvitykseksi 25e, jonka voi käydä hakemassa koululta. Toinen syy on se, että ostin tänään huomiseksi menopaluun Bratislavaan. Ostaminen sujui nopeasti automaatista (jopa nopeammin kuin junamaatista Suomessa) ja lippu maksoi kokonaiset 12e! Kaikenlisäksi tämä on jokin jatkuvasti voimassa oleva erikoistarjouslippu, johon sisältyy ilmainen julkisen liikenteen käyttö Bratislavassa. Lippuun ei sisälly paikkavarausta, joten voin huomisen aikana matkustaa millä tahansa junalla Wienistä Bratislavaan ja takaisin. Tuskinpa tulee paikkaongelmia keskellä viikkoa, ja täällä tosiaan merkitään varatut paikat. Lippu ei tietenkään käy IC-junissa yms, mutta suurin osa tätä väliä kulkevista junista onkin muunlaisia. Matka kestää noin tunnin suuntaansa. Huomenna siis tutustumaan Bratislavaan!
Pitää vielä loppuun kertoa juttu liittyen tähän majoitukseeni. Tapasin Oktoberfest-matkalla kanadalaisen tytön, joka oli aluksi asunut täällä Haus Döblingissä. Hänen isänsä oli kuitenkin tullut käymään ja nähtyään millaisessa paikassa tyttö asuu, oli vuokrannut tyttärelleen kalliin asunnon yksityiseltä! Täytyy kyllä sanoa, että tämä oli jopa minusta porvarillisuuden huippu! Ei Haus Döbling nyt niin huono paikka ole asua. On tietysti vähän kulunut, ja keittiö (huonosti varusteltu) ja vessat (joita on vain pari) pitää jakaa koko kerroksen kanssa, mutta silti. Ei mun huone Singaporessakaan nyt niin paljon parempi ollut. Tyttö on täällä kyllä koko vuoden, mutta eiköhän täällä asu opiskelijoita pidempiäkin aikoja. Minusta tuollainen tuntuu jopa jotenkin loukkaavalta niitä kohtaan, jotka oikeasti asuvat täällä opiskelujensa ajan, erityisesti jos ei ole parempaan varaa. Ihan kuin tämä ei olisi ihmiselle soveltuva asuinpaikka... Mietin vain, että vaikuttaako minun mielipiteeseeni se, että olen pienestä asti vieraillut Tallinnan neuvostoblokeissa, joissa myös on kaikki ollut vähän vanhaa ja nuhjuista verrattuna suojeltuun ja keskiluokkaiseen elämääni kotona. Olen muutenkin jo matkustanut jonkin verran, ja nähnyt miten eri tavoin voi asua. Mutta epäilenpä, että joko minun huoneeni ja kerrokseni täällä on paremmassa kunnossa kuin muiden, tai sitten he ovat vain tottuneet vieläkin parempitasoiseen asumiseen kuin minä. Ärsyttää vain tuollainen, kun täällä on kuitenkin kaikki tarpeellinen: toimiva suihku, lämmintä vettä, toimivat vessat, sähköhella, jääkaappi, pakastin, nettiyhteys jne. Tulee ihan mieleen, kun oltiin äitin kanssa Romaniassa ja yövyttiin hotellissa Brasovissa. Huone oli ihan hyvä, vähän nuhjaantunut kyllä. Muistan, miten otti silloinkin päähän, kun suurin osa ihmisistä jaksoi valittaa hotellin huonosta tasosta, kun vesi ei tullutkaan suihkussa ihan yhtä hyvällä paineella kuin kotona.
Koska eilen tuntui, että shoppailu jäi kesken, jatkoin tänään Mariahilferstrassella. Ostin jo yhden joululahjankin. Lisäksi löysin yhdestä kaupasta Teho-osaston tuotantokausia dvd:llä 17e/kpl. Koska kuudennessa tuotantokaudessa oli tekstitys myös suomeksi, ostin sen. Muissa ei jostain syystä ollut. Vaikka eipä se ollut pääsyy siihen, miksi en ostanut myös muita, vaan se että myynnissä oli jotain 12 tuotantokautta, ja vaikka suurin osa niistä tosiaan maksoi vain sen 17e, niin ei oikein ollut varaa ostaa useampia.
Olen nyt antanut ÖBB:lle eli Itävallan rautateille täysin anteeksi viikonlopun sekoilut. Ensimmäinen syy on se, että sain mailia, että saamme kaikki hyvitykseksi 25e, jonka voi käydä hakemassa koululta. Toinen syy on se, että ostin tänään huomiseksi menopaluun Bratislavaan. Ostaminen sujui nopeasti automaatista (jopa nopeammin kuin junamaatista Suomessa) ja lippu maksoi kokonaiset 12e! Kaikenlisäksi tämä on jokin jatkuvasti voimassa oleva erikoistarjouslippu, johon sisältyy ilmainen julkisen liikenteen käyttö Bratislavassa. Lippuun ei sisälly paikkavarausta, joten voin huomisen aikana matkustaa millä tahansa junalla Wienistä Bratislavaan ja takaisin. Tuskinpa tulee paikkaongelmia keskellä viikkoa, ja täällä tosiaan merkitään varatut paikat. Lippu ei tietenkään käy IC-junissa yms, mutta suurin osa tätä väliä kulkevista junista onkin muunlaisia. Matka kestää noin tunnin suuntaansa. Huomenna siis tutustumaan Bratislavaan!
Pitää vielä loppuun kertoa juttu liittyen tähän majoitukseeni. Tapasin Oktoberfest-matkalla kanadalaisen tytön, joka oli aluksi asunut täällä Haus Döblingissä. Hänen isänsä oli kuitenkin tullut käymään ja nähtyään millaisessa paikassa tyttö asuu, oli vuokrannut tyttärelleen kalliin asunnon yksityiseltä! Täytyy kyllä sanoa, että tämä oli jopa minusta porvarillisuuden huippu! Ei Haus Döbling nyt niin huono paikka ole asua. On tietysti vähän kulunut, ja keittiö (huonosti varusteltu) ja vessat (joita on vain pari) pitää jakaa koko kerroksen kanssa, mutta silti. Ei mun huone Singaporessakaan nyt niin paljon parempi ollut. Tyttö on täällä kyllä koko vuoden, mutta eiköhän täällä asu opiskelijoita pidempiäkin aikoja. Minusta tuollainen tuntuu jopa jotenkin loukkaavalta niitä kohtaan, jotka oikeasti asuvat täällä opiskelujensa ajan, erityisesti jos ei ole parempaan varaa. Ihan kuin tämä ei olisi ihmiselle soveltuva asuinpaikka... Mietin vain, että vaikuttaako minun mielipiteeseeni se, että olen pienestä asti vieraillut Tallinnan neuvostoblokeissa, joissa myös on kaikki ollut vähän vanhaa ja nuhjuista verrattuna suojeltuun ja keskiluokkaiseen elämääni kotona. Olen muutenkin jo matkustanut jonkin verran, ja nähnyt miten eri tavoin voi asua. Mutta epäilenpä, että joko minun huoneeni ja kerrokseni täällä on paremmassa kunnossa kuin muiden, tai sitten he ovat vain tottuneet vieläkin parempitasoiseen asumiseen kuin minä. Ärsyttää vain tuollainen, kun täällä on kuitenkin kaikki tarpeellinen: toimiva suihku, lämmintä vettä, toimivat vessat, sähköhella, jääkaappi, pakastin, nettiyhteys jne. Tulee ihan mieleen, kun oltiin äitin kanssa Romaniassa ja yövyttiin hotellissa Brasovissa. Huone oli ihan hyvä, vähän nuhjaantunut kyllä. Muistan, miten otti silloinkin päähän, kun suurin osa ihmisistä jaksoi valittaa hotellin huonosta tasosta, kun vesi ei tullutkaan suihkussa ihan yhtä hyvällä paineella kuin kotona.
maanantai 29. syyskuuta 2008
Melk ja Oktoberfest
Selvisin Oktoberfestistä hengissä (ja huomattavasti paremmassa kunnossa kuin monet muut). Onpahan sekin nyt nähty. Mutta aloitetaan taas tietysti alusta, eli lauantaista.
Lähdimme lauantaiaamupäivällä bussilla ensin kohti petolintushowta, joka tapahtui Burg Kreuzensteinin pihassa ehkä n. puolen tunnin matkan päässä Wienistä. Showssa esiteltiin esimerkiksi metsästyshaukkoja, aika samanlainen esitys kuin minkä näin Singaporen Bird Parkissa. Erilaista oli, että linnut lensivät todella alhaalta yleisön yli. Istuin aika keskellä, ja vaikka se aluksi oli vain kivaa, jännitti kyllä vähän kun parikymmentäkiloinen (siipien kärkiväli 2m) korppikotka lensi päätä hipoen yli. Yhden pöllön siipi jopa hipaisi päälakeani. Melkein hienointa esityksessä oli kuitenkin se miljöö. Vieressä oli keskiaikainen linna ja näköala ylhäältä kukkulalta upea. Valitettavasti emme päässet linnaan varsinaisesti vierailulle, linnanpihan kyllä sai käydä katsomassa.
Burg Kreuzenstein.
Shown jälkeen ajelimme lounaalle Tonavan rannalla olevaan hotelliravintolaan. Matkalla oli todella kauniit maisemat: toisella puolella virtasi Tonava ja siitä nousevat metsäiset kalliokukkulat, toisella puolella punakattoisia pikkukyliä kirkontorneineen, kukkuloita ylöspäin nousevat viiniviljelmät ja välillä korkean mäen huipulla vanha linnoitus tai sellaisen rauniot. Lounaaksi oli alkukeitto (valitsin kahdesta vaihtoehdosta knöödelikeiton, joka oli tummaa lihalientä, jossa kellui iso jauhoknöödeli), pääruokana ihan hyvää kalaa (olimme saaneet jo aiemmin valita kolmesta vaihtoehdosta) ja jälkiruuaksi tietenkin apfelstrudel (http://en.wikipedia.org/wiki/Apfelstrudel), joka olisi kyllä kaivannut vaniljakastiketta, mutta oli silti hyvää.
Syötyämme suuntasimme kohti Stift Melkiä, joka on vanha benediktiiniluostari. Meillä oli siellä opastettu kierros, joka oli kyllä pettymys. Luostarin rakennukset olivat hienoja, näköala upea ja varsinkin vanha kirjasto aivan ihana, mutta luostarin sisään oli turisteille tehty paikan historiasta kertova näyttely hyvin modernein keinoin. En pitänyt ratkaisusta ollenkaan. Sen sijaan että olisi näytetty luostarin vanhoja ja varmasti hienoja tiloja, oli näyttely jonkinlainen elämää ja luostarin historiaa symbolisoiva neonvaloin tehty muutaman huoneen polku, josta en kyllä saanut paljonkaan irti. Ainoa mieleenjäänyt yksityiskohta oli keskiaikaisessa kirkkomaalaussarjassa keisarin jaloissa makoileva pieni eläin, joka näytti jonkinlaiselta sylikoiran ja pienen apinan risteymältä. Kuvan oli tarkoitus esittää leijonaa, taiteilija ei vain ikinä ollut päässyt sellaista näkemään. Mukavaa oli myös päästä näkemään luostarin kirkko, jossa oli juuri meneillään häät.
Luostari nähtynä lounaspaikastamme.
Luostari ja sen puutarhaa.
Näkymiä luostarista Tonavalle.
Luostarin kirjastoa.
Luostarin jälkeen sai valita, lähtisikö vielä viettämään iltaa Kremsin pikkukaupunkiin vai pariksi tunniksi lepäämään kotiin ennen Oktoberfestiä. Suurin osa valitsi toisen vaihtoehdon, minä myös. Ehdin syödä ja lepäillä hiukan. Tapaaminen Westbahnhofilla oli klo.22.30, juna lähti vasta jotain 23.45. Meille oli varattu pari vaunua kokonaan ihan omaan käyttöömme. Sain onneksi istumapaikan suljettavasta vaunuosastosta. En tuntenut muista osastossa olijoista kuin yhden, mutta valinta osoittautui oikeaksi, koska monet, jotka välttämättä halusivat juuri tiettyjen kavereidensa kanssa samaan paikkaan, joutuivat lopulta istumaan normaalissa avonaisessa osastossa, jossa oli melun takia vaikea nukkua. Minä sen sijaan tutustuin illan aikana vaunuosastoni ihmisiin (mm. brittiläiseen Pollyyn ja espanjalais-brittiläiseen Cassieen) ja saimme hiukan nukuttuakin. Ensimmäiset pari tuntia kuitenkin söimme sipsejä, joimme ilmaista olutta (sain jopa yhden puolen litran tölkin melkein kokonaan juotua) ja juttelimme. Koska penkkien välissä olevat käsinojat sai nostettua ylös, teimme tilaa myös parille kaverille. Meitä taisi kuuden hengen osastossa istua lopuksi kahdeksan. Oli tosi hauskaa. Osalla porukasta oli kunnon bileet meneillään toisessa vaunussa, jossa en itse käynyt edes katsomassa meininkiä. Juomat oli ilmaisia, ja myöhemmin kuulin, että ensimmäinen kärrättiin sairaalaan jo Salzburgista (Wienistä n.3 tuntia). Minun vaunuosastoni rauhoittui nukkumaan joskus kahden jälkeen, mutta osaston ulkopuolista menoa kuunnellessa tuli kyllä selväksi, että monet eivät käyneet nukkumaan ollenkaan. Kovaäänistä naurua, huutelua, kompastelua. Jostain syystä mieleen on painunut erityisesti Lilin ääni hoilaamassa "I kissed a girl and I liked it, taste of her cherry chap stick...I hope my boyfriend don't mind it" (http://www.youtube.com/watch?v=NoKPi8xtyjA). Yö jäi muutenkin hyvin risaiseksi, kun vaikeaa nukkuma-asentoa oli vaikea löytää ja melu oli siis välillä kiinni olevasta ovesta huolimatta varsin kovaa. Esim. n. 40 minuuttia ennen perille saapumista muistan kuulleeni yhden huutavan "Meillä on 40 minuuttia aikaa nukkua! Etsitään äkkiä jostain paikat!". Ilmeisesti suunnitelma toimi, koska myöhemmin kuulin kyseisen tyypin sanovan toiselle nukkuneensa yöllä juuri 40 min. Välillä jotkut kävivät myös vaunuosastossamme katsomassa, olisiko se heidän osastonsa, kun eivät enää kännissä muistaneet, missä alunperin istuivat. Sain nukuttua ehkä n.2-3 tuntia, tosin heräillen vähän väliä. Monet muut eivät tosin olleet yrityksestä huolimatta saaneet nukuttua ollenkaan.
Kuuden jälkeen löysimme siis itsemme seisomasta väsyneinä, viluisina ja osa myös enemmän tai vähemmän kännissä Münchenin rautatieasemalta. Menin ensin osan porukasta kanssa Starbucksiin ostamaan kuumaa juomista. Sieltä löytyi myös ilmaisia karttoja. Kuuma kaakao herätti yllättävän hyvin ja joskus seitsemän aikoihin lähdin tutkimaan kaupunkia. Kävelin hiljakseen rautatieasemalta ydinkeskustaan sumuisessa aamussa. Liikkeellä oli lähinnä muutama vanha pariskunta aamukävelyllä ja pari muuta aikaista turistia. Katselin raatihuoneentorin ja muita nähtävyyksiä. Meille oli annettu kaksi vaihtoehtoista aikaa, jolloin tapaisimme Oktoberfestillä: klo.12 ja klo.14, joten aikaa oli. Olin jo aiemmin katsonut netistä, että menisin katsomaan Residenz-museota (http://de.wikipedia.org/wiki/Residenz_%28M%C3%BCnchen%29), joka sijaitsee Baijerin kuninkaiden linnassa keskustassa. Koska museo aukesi vasta klo.9, menin katsomaan viereistä puistoa, jossa istahdin myös hetkeksi penkille syömään aamupalaksi Mannerin sitruunavohveleita. Puistossa oli todella kaunis, kylmähkö ja utuinen syysaamu. Valitettavasti tässä vaiheessa huomasin, että kamerasta oli taas akku loppu, joten Oktoberfestiltä ei ole kuvia. Olen hiukan ihmeissäni, koska latasin sekä kameran akun että molemmat kännykät perjantai-iltana, ja kameran ja sen tavallisen kännykkäni akut molemmat loppuivat jo sunnuntaina. Kuvasin kyllä kameralla paljon, mutta kännykkää en käyttänyt juuri ollenkaan. Voihan olla, että pistokkeessa oli joku kosketushäiriö, eivätkä laitteet siksi latautuneetkaan täyteen. Toisessa pistorasiassa lataamani toinen kännykkä nimittäin kyllä piti latauksensa.
Lähdimme lauantaiaamupäivällä bussilla ensin kohti petolintushowta, joka tapahtui Burg Kreuzensteinin pihassa ehkä n. puolen tunnin matkan päässä Wienistä. Showssa esiteltiin esimerkiksi metsästyshaukkoja, aika samanlainen esitys kuin minkä näin Singaporen Bird Parkissa. Erilaista oli, että linnut lensivät todella alhaalta yleisön yli. Istuin aika keskellä, ja vaikka se aluksi oli vain kivaa, jännitti kyllä vähän kun parikymmentäkiloinen (siipien kärkiväli 2m) korppikotka lensi päätä hipoen yli. Yhden pöllön siipi jopa hipaisi päälakeani. Melkein hienointa esityksessä oli kuitenkin se miljöö. Vieressä oli keskiaikainen linna ja näköala ylhäältä kukkulalta upea. Valitettavasti emme päässet linnaan varsinaisesti vierailulle, linnanpihan kyllä sai käydä katsomassa.
Burg Kreuzenstein.
Shown jälkeen ajelimme lounaalle Tonavan rannalla olevaan hotelliravintolaan. Matkalla oli todella kauniit maisemat: toisella puolella virtasi Tonava ja siitä nousevat metsäiset kalliokukkulat, toisella puolella punakattoisia pikkukyliä kirkontorneineen, kukkuloita ylöspäin nousevat viiniviljelmät ja välillä korkean mäen huipulla vanha linnoitus tai sellaisen rauniot. Lounaaksi oli alkukeitto (valitsin kahdesta vaihtoehdosta knöödelikeiton, joka oli tummaa lihalientä, jossa kellui iso jauhoknöödeli), pääruokana ihan hyvää kalaa (olimme saaneet jo aiemmin valita kolmesta vaihtoehdosta) ja jälkiruuaksi tietenkin apfelstrudel (http://en.wikipedia.org/wiki/Apfelstrudel), joka olisi kyllä kaivannut vaniljakastiketta, mutta oli silti hyvää.
Syötyämme suuntasimme kohti Stift Melkiä, joka on vanha benediktiiniluostari. Meillä oli siellä opastettu kierros, joka oli kyllä pettymys. Luostarin rakennukset olivat hienoja, näköala upea ja varsinkin vanha kirjasto aivan ihana, mutta luostarin sisään oli turisteille tehty paikan historiasta kertova näyttely hyvin modernein keinoin. En pitänyt ratkaisusta ollenkaan. Sen sijaan että olisi näytetty luostarin vanhoja ja varmasti hienoja tiloja, oli näyttely jonkinlainen elämää ja luostarin historiaa symbolisoiva neonvaloin tehty muutaman huoneen polku, josta en kyllä saanut paljonkaan irti. Ainoa mieleenjäänyt yksityiskohta oli keskiaikaisessa kirkkomaalaussarjassa keisarin jaloissa makoileva pieni eläin, joka näytti jonkinlaiselta sylikoiran ja pienen apinan risteymältä. Kuvan oli tarkoitus esittää leijonaa, taiteilija ei vain ikinä ollut päässyt sellaista näkemään. Mukavaa oli myös päästä näkemään luostarin kirkko, jossa oli juuri meneillään häät.
Luostari nähtynä lounaspaikastamme.
Luostari ja sen puutarhaa.
Näkymiä luostarista Tonavalle.
Luostarin kirjastoa.
Luostarin jälkeen sai valita, lähtisikö vielä viettämään iltaa Kremsin pikkukaupunkiin vai pariksi tunniksi lepäämään kotiin ennen Oktoberfestiä. Suurin osa valitsi toisen vaihtoehdon, minä myös. Ehdin syödä ja lepäillä hiukan. Tapaaminen Westbahnhofilla oli klo.22.30, juna lähti vasta jotain 23.45. Meille oli varattu pari vaunua kokonaan ihan omaan käyttöömme. Sain onneksi istumapaikan suljettavasta vaunuosastosta. En tuntenut muista osastossa olijoista kuin yhden, mutta valinta osoittautui oikeaksi, koska monet, jotka välttämättä halusivat juuri tiettyjen kavereidensa kanssa samaan paikkaan, joutuivat lopulta istumaan normaalissa avonaisessa osastossa, jossa oli melun takia vaikea nukkua. Minä sen sijaan tutustuin illan aikana vaunuosastoni ihmisiin (mm. brittiläiseen Pollyyn ja espanjalais-brittiläiseen Cassieen) ja saimme hiukan nukuttuakin. Ensimmäiset pari tuntia kuitenkin söimme sipsejä, joimme ilmaista olutta (sain jopa yhden puolen litran tölkin melkein kokonaan juotua) ja juttelimme. Koska penkkien välissä olevat käsinojat sai nostettua ylös, teimme tilaa myös parille kaverille. Meitä taisi kuuden hengen osastossa istua lopuksi kahdeksan. Oli tosi hauskaa. Osalla porukasta oli kunnon bileet meneillään toisessa vaunussa, jossa en itse käynyt edes katsomassa meininkiä. Juomat oli ilmaisia, ja myöhemmin kuulin, että ensimmäinen kärrättiin sairaalaan jo Salzburgista (Wienistä n.3 tuntia). Minun vaunuosastoni rauhoittui nukkumaan joskus kahden jälkeen, mutta osaston ulkopuolista menoa kuunnellessa tuli kyllä selväksi, että monet eivät käyneet nukkumaan ollenkaan. Kovaäänistä naurua, huutelua, kompastelua. Jostain syystä mieleen on painunut erityisesti Lilin ääni hoilaamassa "I kissed a girl and I liked it, taste of her cherry chap stick...I hope my boyfriend don't mind it" (http://www.youtube.com/watch?v=NoKPi8xtyjA). Yö jäi muutenkin hyvin risaiseksi, kun vaikeaa nukkuma-asentoa oli vaikea löytää ja melu oli siis välillä kiinni olevasta ovesta huolimatta varsin kovaa. Esim. n. 40 minuuttia ennen perille saapumista muistan kuulleeni yhden huutavan "Meillä on 40 minuuttia aikaa nukkua! Etsitään äkkiä jostain paikat!". Ilmeisesti suunnitelma toimi, koska myöhemmin kuulin kyseisen tyypin sanovan toiselle nukkuneensa yöllä juuri 40 min. Välillä jotkut kävivät myös vaunuosastossamme katsomassa, olisiko se heidän osastonsa, kun eivät enää kännissä muistaneet, missä alunperin istuivat. Sain nukuttua ehkä n.2-3 tuntia, tosin heräillen vähän väliä. Monet muut eivät tosin olleet yrityksestä huolimatta saaneet nukuttua ollenkaan.
Kuuden jälkeen löysimme siis itsemme seisomasta väsyneinä, viluisina ja osa myös enemmän tai vähemmän kännissä Münchenin rautatieasemalta. Menin ensin osan porukasta kanssa Starbucksiin ostamaan kuumaa juomista. Sieltä löytyi myös ilmaisia karttoja. Kuuma kaakao herätti yllättävän hyvin ja joskus seitsemän aikoihin lähdin tutkimaan kaupunkia. Kävelin hiljakseen rautatieasemalta ydinkeskustaan sumuisessa aamussa. Liikkeellä oli lähinnä muutama vanha pariskunta aamukävelyllä ja pari muuta aikaista turistia. Katselin raatihuoneentorin ja muita nähtävyyksiä. Meille oli annettu kaksi vaihtoehtoista aikaa, jolloin tapaisimme Oktoberfestillä: klo.12 ja klo.14, joten aikaa oli. Olin jo aiemmin katsonut netistä, että menisin katsomaan Residenz-museota (http://de.wikipedia.org/wiki/Residenz_%28M%C3%BCnchen%29), joka sijaitsee Baijerin kuninkaiden linnassa keskustassa. Koska museo aukesi vasta klo.9, menin katsomaan viereistä puistoa, jossa istahdin myös hetkeksi penkille syömään aamupalaksi Mannerin sitruunavohveleita. Puistossa oli todella kaunis, kylmähkö ja utuinen syysaamu. Valitettavasti tässä vaiheessa huomasin, että kamerasta oli taas akku loppu, joten Oktoberfestiltä ei ole kuvia. Olen hiukan ihmeissäni, koska latasin sekä kameran akun että molemmat kännykät perjantai-iltana, ja kameran ja sen tavallisen kännykkäni akut molemmat loppuivat jo sunnuntaina. Kuvasin kyllä kameralla paljon, mutta kännykkää en käyttänyt juuri ollenkaan. Voihan olla, että pistokkeessa oli joku kosketushäiriö, eivätkä laitteet siksi latautuneetkaan täyteen. Toisessa pistorasiassa lataamani toinen kännykkä nimittäin kyllä piti latauksensa.
Näkymiä Münchenistä.
Yhdeksältä menin Residenz-museoon, joka oli ehkä hiukan pettymys Schönbrunnin ja Wienin keisarillisen loiston jälkeen. Museosta puuttui välillä myös jotenkin se henki, kun rakennukset olivat tuhoutuneet niin pahasti sodassa ja monet huoneet oli rakennettu kokonaan uudestaan. Hyvin vähän alkuperäistä oli siis jäljellä, vaikka ne olikin sitten korvattu vastaavilla. Kierrokselle sai mukaan kuulokkeen, josta sai tietoa eri huoneista jne, mutta siinä ei kerrottu ollenkaan jokapäiväisestä elämästä linnassa, selitettiin ainoastaan eri huoneiden tarkoituksia ja alkuperää. Selitykset olivat usein myös liian pitkiä. Museossa oli näyttelyt myös seinävaatteista ja kiinalaisesta posliinista. Minulla meni museon tämän osan kiertämiseen n. kaksi tuntia vaikka en kuunnellut lopulta läheskään kaikkia selostuksia kuulokkeesta. Silti kuulin museon henkilökunnan myöhemmin sanovan, että kiertämiseen menee n. 1,5h. Olisi kannattanut ehdottomasti karsia niitä kuulokkeen selityksiä, varsinkin kun minä sentään olen aiheesta todella kiinnostunut, enkä silti jaksanut kuunnella kaikkea! Kävin vielä kiertämässä myös samoissa tiloissa sijaitsevan aarrekammion, jossa olikin hienoja kruunuja ja kaikkea, mutten oikein enää jaksanut keskittyä niihin.
Vietin museossa ja museon kaupassa yhteensä vajaa kolme tuntia. Ulos tultuani sain huomata päivän muuttuneen erittäin kauniiksi ja aurinkoiseksi. Turisteja oli joka paikka aivan täynnä ja nahkahousuja ja dirndlejä näki kaikenikäisten päällä minne vain katsoikin. Minua jäikin vähän ihmetyttämään tuo jopa nuorten ja teini-ikäisten poikienkin innostus niihin nahkapolvihousuihin. Dirndlin ymmärrän kyllä, koska sehän on muutenkin aika lähellä tämänhetkistä muotia (kellohame ja puhvihihat) ja sillä liivillä ja kaula-aukon pitsillä saa aika hyvin esim. korostettua rintoja, mutta minusta kun ne nahkahousut ei pukeneet oikein ketään miestä. Oli kyseessä sitten vanhempi herrasmies tai parikymppinen nuorimies merkkiaurinkolasit päässä, nahkahousut näyttivät minusta vain...no...oudoilta ja hassuilta. Miesten sääretkään kun ei ole mitenkään kauniit vaan aika karvaiset ja kolhot. Osalla olikin housujen kanssa vaaleat polvisukat. Kävi sääliksi niitä, joilla ei ollut, koska sää ei kuitenkaan ollut ihan niin lämmin . Tytöt voivat sentään laittaa sukkahousut mekon alle. Tässä muuten kuva paikallisen vaatekaupan ikkunasta. Dirndlejä ja nahkahousuja näytti kauppaavan melkein kaikki kaupat:
Kävin rautatieasemalla syömässä lounasta. Paikka oli aivan täynnä ja istumapaikasta oli turha haaveillakaan. Sitten lähdin Oktoberfestille metrolla, oli helppoa seurata vain ihmismassaa. Koska tapaaminen oli kahdelta tietyn teltan edessä, ehdin hiukan katsella ympärilleni. Niiden isojen oluttelttojen lisäksi alue muistutti isoa tivolia: huvipuistolaitteita, ruoka- ja matkamuistokojuja, musiikkia... Liikkeellä olikin ihan kokonaisia perheitä. Mitä myöhemmin näin paikasta, en ole aivan vakuuttunut tapahtuman soveliaisuudesta lapsille. Oluenjuonti ja hauskanpito on tietysti kivaa, sellainen karnevaalimeininki, mutta kun se menee toisilla liian pitkälle. Vähän väliä näin ensiapujoukon kärräämässä ihmisiä jonnekin, ambulansseja oli paikalla monta, telttojen takana oleva ruohikkoinen rinne oli täynnä sammuneita ja oksentelevia ihmisiä... Lyhyesti sanottuna meno oli kuin myöhään vappuaattona, paitsi että kello oli vasta kaksi iltapäivällä.
Kahdelta odottelin tapaamispaikassa muiden vaihtareiden kanssa, mutta lopulta meitä ei tullut kukaan varsinaisesti hakemaan. Lopulta löysin yhden aasialaisporukan kanssa vapaan pöydän, istuimme siihen ja tilasimme olutta. Tai minä en tosin tilannut, litran kolpakkoa en saisi alas millään, enkä edes puolikasta, että voisin jakaa jonkun toisen kanssa. Olin myös äskettäin syönyt, joten kun toiset tilasivat grillattua kanaa, minä tilasin apfelstrudelin. Ruuan tulemisessa meni pitkään, ne meinasivat vieläpä unohtaa sen mun annoksen, ja vaikka sainkin siitä alennusta niin ei se ihan sen arvoista ollut. Oli kyllä iso pala, mutta kun vaniljakastike oli niin makeaa, olisi omenat saaneet olla happamampia. Sää oli kuitenkin hyvä, aurinko paahtoi siihen missä istuimme (telttoihin sisälle ei mahtunut, joten olimme terassin puolella) ja kivaa oli. Vietimme paikalla pari tuntia, jonka jälkeen vielä n. tunnin kierrellen aluetta jne. Kävelimme takaisin keskustaan ja loppuillan vietimmekin junan lähtöä odotellen McDonaldsissa, koska sunnuntai-iltana ei oikein ollut enää muutakaan tekemistä ja olimme jo tosi väsyneitä. Olisi ollut edes lauantai, niin olisi voinut osan ajasta käyttää shoppailemiseen! Olin muuten yllättynyt, miten vähän minua päivällä väsytti, vain parin tunnin nukkuminen ei tuntunut oikeastaan missään ennenkuin joskus seitsemän aikaan illalla.
Kun vihdoin ennen yhtätoista siirryimme rautatieasemalle odottamaan junaa, meitä odotti ikävä yllätys. Jostain syystä ÖBB tai DB oli sekoillut varauksemme kanssa, eikä meille ollut vaunuja Wieniin menevässä junassa. Kaikki alkoivat olla aika epätoivoisia, koska suurin osa oli vain odottanut pääsevänsä vihdoin nukkumaan lämpimään junaan. Pitkän odottelun ja epäselvyyden jälkeen kävi ilmi, että meidän pitäisi yrittää löytää junasta istumapaikat Salzburgiin asti, jossa tilannetta selvitettäisiin uudelleen. Alkoi kauhea ryntäys. Onneksi DB merkitsee, mitkä paikat ovat varattuja. Löysin muutaman pojan kanssa paikat yhdestä tupakoiville tarkoitetusta hytistä, jossa kukaan ei onneksi tupakoinut. Seuralla ei siinä vaiheessa ollut mitään merkitystä, koska kaikki kävivät nukkumaan heti paikan saatuaan. Ne, jotka eivät löytäneet istumapaikkaa, joutuivat ilmeisesti matkustamaan lattialla polkupyörä- ja matkatavaravaunussa. Salzburgissa unenpöpperössä junasta noustessamme kuulinkin jonkun mutisevan jotain juutalaiskuljetuksista...
Pienen odottelun jälkeen Salzburgissa saimme onneksemme kuulla, että junaan lisättäisiin kaksi vaunua ihan vain meitä varten, joten kaikki saisivat istumapaikat. Tällä kertaa vaunut olivat osastottomia, normaaleja junanvaunuja, mutta onneksi kaikki kävivät heti nukkumaan, joten ei ollut ongelmia melusta tms. Sain nukuttua, vaikkakin jälleen heräillen. Kuuden aikaan olimme perillä ja huoneessani olin n. puoli seitsemän. Kävin heti nukkumaan, heräsin kerran joskus puoli kymmenen aikoihin, ja sitten lopulta puoli kahdeltatoista, jolloin katsoin parhaaksi nousta ylös. Nyt olo on itseasiassa huonompi kuin eilen, jotenkin tunkkainen ja epämääräisesti väsynyt. Pää tuntuu olevan täynnä pumpulia. Ulkona näyttäisi olevan vihdoin kaunis ja auringonpaisteinen syyspäivä, mutten tänään taida saada tämän blogitekstin lisäksi aikaan muuta kuin matkan ruokakauppaan.
Selvisin siis Oktoberfestistä hyvin. Vaikka matka tuntui aika epämääräisesti järjestetyltä, oli minulla kivaa ja tutustuin uusiin ihmisiin. München oli kiva paikka ja sääkin suosi. Se itse Oktoberfestkin on nyt koettu: pidin karnevaalitunnelmasta, en pitänyt liikaa juoneista. Sama koskee junamatkaa. Kuulin, että eilen olisi vielä pari opiskelijaa lisää joutunut sairaalaan ja yhdelle ainakin kaverit joutuivat ostamaan 145e maksaneen hotellihuoneen päiväksi selviämistä varten. Kaikki halvemmat paikat olivat tietysti täynnä Oktoberfest-turisteja. Valvomisessakin tunnuin olevan parempi kuin monet muut, päivällä minua ei edes eilen nukuttanut. Tietysti minulla ei myöskään ollut krapulaa, kuten monilla muilla... Onneni on, että sentään pystyn nukkumaan junassa tai bussissa, vaikkakin heräillen, toiset kun eivät saaneet ollenkaan unta. Muistan olleeni myös Kuala Lumpurin-matkalla se, joka sai bussissa parhaiten nukuttua. Aika hassua, koska muutenhan minä olen aina se herkkäunisin.
Yhdeksältä menin Residenz-museoon, joka oli ehkä hiukan pettymys Schönbrunnin ja Wienin keisarillisen loiston jälkeen. Museosta puuttui välillä myös jotenkin se henki, kun rakennukset olivat tuhoutuneet niin pahasti sodassa ja monet huoneet oli rakennettu kokonaan uudestaan. Hyvin vähän alkuperäistä oli siis jäljellä, vaikka ne olikin sitten korvattu vastaavilla. Kierrokselle sai mukaan kuulokkeen, josta sai tietoa eri huoneista jne, mutta siinä ei kerrottu ollenkaan jokapäiväisestä elämästä linnassa, selitettiin ainoastaan eri huoneiden tarkoituksia ja alkuperää. Selitykset olivat usein myös liian pitkiä. Museossa oli näyttelyt myös seinävaatteista ja kiinalaisesta posliinista. Minulla meni museon tämän osan kiertämiseen n. kaksi tuntia vaikka en kuunnellut lopulta läheskään kaikkia selostuksia kuulokkeesta. Silti kuulin museon henkilökunnan myöhemmin sanovan, että kiertämiseen menee n. 1,5h. Olisi kannattanut ehdottomasti karsia niitä kuulokkeen selityksiä, varsinkin kun minä sentään olen aiheesta todella kiinnostunut, enkä silti jaksanut kuunnella kaikkea! Kävin vielä kiertämässä myös samoissa tiloissa sijaitsevan aarrekammion, jossa olikin hienoja kruunuja ja kaikkea, mutten oikein enää jaksanut keskittyä niihin.
Vietin museossa ja museon kaupassa yhteensä vajaa kolme tuntia. Ulos tultuani sain huomata päivän muuttuneen erittäin kauniiksi ja aurinkoiseksi. Turisteja oli joka paikka aivan täynnä ja nahkahousuja ja dirndlejä näki kaikenikäisten päällä minne vain katsoikin. Minua jäikin vähän ihmetyttämään tuo jopa nuorten ja teini-ikäisten poikienkin innostus niihin nahkapolvihousuihin. Dirndlin ymmärrän kyllä, koska sehän on muutenkin aika lähellä tämänhetkistä muotia (kellohame ja puhvihihat) ja sillä liivillä ja kaula-aukon pitsillä saa aika hyvin esim. korostettua rintoja, mutta minusta kun ne nahkahousut ei pukeneet oikein ketään miestä. Oli kyseessä sitten vanhempi herrasmies tai parikymppinen nuorimies merkkiaurinkolasit päässä, nahkahousut näyttivät minusta vain...no...oudoilta ja hassuilta. Miesten sääretkään kun ei ole mitenkään kauniit vaan aika karvaiset ja kolhot. Osalla olikin housujen kanssa vaaleat polvisukat. Kävi sääliksi niitä, joilla ei ollut, koska sää ei kuitenkaan ollut ihan niin lämmin . Tytöt voivat sentään laittaa sukkahousut mekon alle. Tässä muuten kuva paikallisen vaatekaupan ikkunasta. Dirndlejä ja nahkahousuja näytti kauppaavan melkein kaikki kaupat:
Kävin rautatieasemalla syömässä lounasta. Paikka oli aivan täynnä ja istumapaikasta oli turha haaveillakaan. Sitten lähdin Oktoberfestille metrolla, oli helppoa seurata vain ihmismassaa. Koska tapaaminen oli kahdelta tietyn teltan edessä, ehdin hiukan katsella ympärilleni. Niiden isojen oluttelttojen lisäksi alue muistutti isoa tivolia: huvipuistolaitteita, ruoka- ja matkamuistokojuja, musiikkia... Liikkeellä olikin ihan kokonaisia perheitä. Mitä myöhemmin näin paikasta, en ole aivan vakuuttunut tapahtuman soveliaisuudesta lapsille. Oluenjuonti ja hauskanpito on tietysti kivaa, sellainen karnevaalimeininki, mutta kun se menee toisilla liian pitkälle. Vähän väliä näin ensiapujoukon kärräämässä ihmisiä jonnekin, ambulansseja oli paikalla monta, telttojen takana oleva ruohikkoinen rinne oli täynnä sammuneita ja oksentelevia ihmisiä... Lyhyesti sanottuna meno oli kuin myöhään vappuaattona, paitsi että kello oli vasta kaksi iltapäivällä.
Kahdelta odottelin tapaamispaikassa muiden vaihtareiden kanssa, mutta lopulta meitä ei tullut kukaan varsinaisesti hakemaan. Lopulta löysin yhden aasialaisporukan kanssa vapaan pöydän, istuimme siihen ja tilasimme olutta. Tai minä en tosin tilannut, litran kolpakkoa en saisi alas millään, enkä edes puolikasta, että voisin jakaa jonkun toisen kanssa. Olin myös äskettäin syönyt, joten kun toiset tilasivat grillattua kanaa, minä tilasin apfelstrudelin. Ruuan tulemisessa meni pitkään, ne meinasivat vieläpä unohtaa sen mun annoksen, ja vaikka sainkin siitä alennusta niin ei se ihan sen arvoista ollut. Oli kyllä iso pala, mutta kun vaniljakastike oli niin makeaa, olisi omenat saaneet olla happamampia. Sää oli kuitenkin hyvä, aurinko paahtoi siihen missä istuimme (telttoihin sisälle ei mahtunut, joten olimme terassin puolella) ja kivaa oli. Vietimme paikalla pari tuntia, jonka jälkeen vielä n. tunnin kierrellen aluetta jne. Kävelimme takaisin keskustaan ja loppuillan vietimmekin junan lähtöä odotellen McDonaldsissa, koska sunnuntai-iltana ei oikein ollut enää muutakaan tekemistä ja olimme jo tosi väsyneitä. Olisi ollut edes lauantai, niin olisi voinut osan ajasta käyttää shoppailemiseen! Olin muuten yllättynyt, miten vähän minua päivällä väsytti, vain parin tunnin nukkuminen ei tuntunut oikeastaan missään ennenkuin joskus seitsemän aikaan illalla.
Kun vihdoin ennen yhtätoista siirryimme rautatieasemalle odottamaan junaa, meitä odotti ikävä yllätys. Jostain syystä ÖBB tai DB oli sekoillut varauksemme kanssa, eikä meille ollut vaunuja Wieniin menevässä junassa. Kaikki alkoivat olla aika epätoivoisia, koska suurin osa oli vain odottanut pääsevänsä vihdoin nukkumaan lämpimään junaan. Pitkän odottelun ja epäselvyyden jälkeen kävi ilmi, että meidän pitäisi yrittää löytää junasta istumapaikat Salzburgiin asti, jossa tilannetta selvitettäisiin uudelleen. Alkoi kauhea ryntäys. Onneksi DB merkitsee, mitkä paikat ovat varattuja. Löysin muutaman pojan kanssa paikat yhdestä tupakoiville tarkoitetusta hytistä, jossa kukaan ei onneksi tupakoinut. Seuralla ei siinä vaiheessa ollut mitään merkitystä, koska kaikki kävivät nukkumaan heti paikan saatuaan. Ne, jotka eivät löytäneet istumapaikkaa, joutuivat ilmeisesti matkustamaan lattialla polkupyörä- ja matkatavaravaunussa. Salzburgissa unenpöpperössä junasta noustessamme kuulinkin jonkun mutisevan jotain juutalaiskuljetuksista...
Pienen odottelun jälkeen Salzburgissa saimme onneksemme kuulla, että junaan lisättäisiin kaksi vaunua ihan vain meitä varten, joten kaikki saisivat istumapaikat. Tällä kertaa vaunut olivat osastottomia, normaaleja junanvaunuja, mutta onneksi kaikki kävivät heti nukkumaan, joten ei ollut ongelmia melusta tms. Sain nukuttua, vaikkakin jälleen heräillen. Kuuden aikaan olimme perillä ja huoneessani olin n. puoli seitsemän. Kävin heti nukkumaan, heräsin kerran joskus puoli kymmenen aikoihin, ja sitten lopulta puoli kahdeltatoista, jolloin katsoin parhaaksi nousta ylös. Nyt olo on itseasiassa huonompi kuin eilen, jotenkin tunkkainen ja epämääräisesti väsynyt. Pää tuntuu olevan täynnä pumpulia. Ulkona näyttäisi olevan vihdoin kaunis ja auringonpaisteinen syyspäivä, mutten tänään taida saada tämän blogitekstin lisäksi aikaan muuta kuin matkan ruokakauppaan.
Selvisin siis Oktoberfestistä hyvin. Vaikka matka tuntui aika epämääräisesti järjestetyltä, oli minulla kivaa ja tutustuin uusiin ihmisiin. München oli kiva paikka ja sääkin suosi. Se itse Oktoberfestkin on nyt koettu: pidin karnevaalitunnelmasta, en pitänyt liikaa juoneista. Sama koskee junamatkaa. Kuulin, että eilen olisi vielä pari opiskelijaa lisää joutunut sairaalaan ja yhdelle ainakin kaverit joutuivat ostamaan 145e maksaneen hotellihuoneen päiväksi selviämistä varten. Kaikki halvemmat paikat olivat tietysti täynnä Oktoberfest-turisteja. Valvomisessakin tunnuin olevan parempi kuin monet muut, päivällä minua ei edes eilen nukuttanut. Tietysti minulla ei myöskään ollut krapulaa, kuten monilla muilla... Onneni on, että sentään pystyn nukkumaan junassa tai bussissa, vaikkakin heräillen, toiset kun eivät saaneet ollenkaan unta. Muistan olleeni myös Kuala Lumpurin-matkalla se, joka sai bussissa parhaiten nukuttua. Aika hassua, koska muutenhan minä olen aina se herkkäunisin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)