Tänään oli harvinaisen lämmin päivä, aurinko paistoi ja lämpömittari lähenteli kahtakymmentä. Tuuli aika kovasti, mutta lounaasta. Laitoinkin tämän innoittamana tuohon ylös teille sääbannerin. Näätte siitä aina senhetkisen säätilan täällä ja voitte verrata omaanne. Suomeen kai pitäisi tulla lauantaina lunta. Täällä pitäisi jatkua tuollainen reilun kymmenen asteen säätila vielä jonkin aikaa.
Piti myös sanoa sen verran saksasta, että se alkaa sujua huomattavasti paremmin. Tänäänkin kävin kokonaisen keskustelun Timean kanssa saksaksi huomisillan suunnitelmista, yhdestä yhteisestä kurssista ja ruuanlaitosta. Ensimmäisen kerran huomasin viikko sitten saksantunnilla, että yhtäkkiä ne sanat jotka on ennemmin pyörineet päässä, muttei vaan suostuneet tulemaan ulos, alkoikin valua suusta kohtalaisen vaivattomasti. Ei tietenkään yhtä hyvin ja oikein kuin miltä ne kuulostavat vielä pään sisällä, mutta ymmärretyksi olen tullut ainakin toisten saksanopiskelijoiden keskuudessa. Pitäisi vielä saada rohkeutta puhua kieltä myös paikallisten kanssa, mutta eiköhän se tästä kun harjoittelen vielä lisää toisten vaihtareiden kanssa! Tuntuu myös, että nyt ymmärrän saksantunneilla olevista kuullunymmärtämisharjoituksista vielä enemmän kuin ennen. Ihan kuin päässä olisi jokin kytkin napsahtanut kielen suhteen yhtäkkiä päälle!
torstai 30. lokakuuta 2008
maanantai 27. lokakuuta 2008
Prahan syksy
(Prahan keväthän tapahtui jo 1968, http://fi.wikipedia.org/wiki/Prahan_kev%C3%A4t)
Tähän alkuun pahoittelen myös, että blogger temppuilee kuvien kanssa, eikä suostu laittamaan välejä, minne haluaisin, joten loppuosan kappalejako ja kuvat ovat vähän huonosti.
Perjantaiaamuna raahauduin ylös sängystä jo ennen kuutta, koska tapaaminen oli koululla klo.6.45. Lähtemään päästiin kaiken alkuhäslingin jälkeen ehkä joskus puoli kahdeksalta hienolla, kaksikerroksisella bussilla. Sää oli Wienin ulkopuolella kylmä, bussin lämpömittari näytti paria astetta ja maa oli kuurassa pitkälle Tsekkiin saakka. Sumu ja kuura saivat kaiken näyttämään välillä harmaalta, välillä taas syksyn värit loisti upeasti tien varrella. Varsinkin viiniviljelmät oli uskomaton näky: kaikkia mahdollisia ruskan värejä keltaisesta punaiseen ja ruskeaan. Koko matka ei todellakaan ollut mitään moottoritietä, vaan tie halkoi peltoja ja pikkukyliä. Reilun tunnin matkan jälkeen keskellä peltoja kohosi yhtäkkiä rypäs mitä mauttomampia ravintoloita (yhden katolla oli kaksi valtavaa muovilohikäärmettä ja velho), kasinoita ja outlet-myymälöitä, ja sitten ylitimmekin rajan. Myös rajan toisella puolella oli keskittymä pikkukyliä, joiden pääelinkeinoina tuntui olevan pikkukasinot, strippibaarit ("Kolme uutta tyttöä Ukrainasta!", mainosti yksi isolla), kristallimyymälät ja huoltoasemat. Olisi tehnyt mieli nukkua bussissa, mutta tie meni niin jonkun isomman kaupungin keskustan kuin useamman pikkukylänkin läpi, joten toisaalta olisi myös halunnut vain katsella näkymiä. Vähän aikaa torkuin kuitenkin.
Aamulla aamiaisen jälkeen (kuului hintaan ja oli hotellin tasoon verrattuna hyvä) oli lähtö keskustakävelylle. Praha näytti kauniilta kylmässä mutta kauniissa syysaamussa. Daniel, joka oli edellisenä päivänä käynyt Kafka-museossa, kommentoi näkyä näin: "Kafka ei varmaan koskaan nähnyt Prahaa tällaisena, ei hän silloin olisi ollut niin masentunut.". (Kafka: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kafka) Aloitimme kierroksen ylhäältä Prahan linnasta, josta kävelimme alas Pienelle puolelle ja Kaarlensiltaa pitkin Vltavan yli vanhaankaupunkiin, jossa kierros loppui keskusaukiolle. Turisteja oli aivan kauheasti, tungokseksi asti. Tässä muutamia kuvia:
Sunnuntaiaamuna heräsin vähän ennen kellon sointia, pakkasin, söin aamiaisen ja luovutin huoneen. Ohjelmassa oli ohjattu retki Prahan juutalaisalueelle. Retkeen kuului lähinnä käynti juutalaismuseossa, joka koostui toisessa maailmansodassa kuolleiden juutalaisten muistolle omistetusta synagogasta ja vanhasta juutalaisesta hautausmaasta. Yhden aikaan päätimme retken jälleen keskusaukiolle, jonka jälkeen oli vielä muutama tunti aikaa. Kävin katsastamassa paikallisen entisen Kaubamajaa vastaavan tavaratalon, nykyisen Tescon (britit on selvästi kunnostautunu Tsekkeihin levittäytymisessä, koska keskustassa oli myös Debenhams). Ostin myös eväitä bussiin ja kävelin vielä vähän. 
Ja tässä vastaus:
Tähän alkuun pahoittelen myös, että blogger temppuilee kuvien kanssa, eikä suostu laittamaan välejä, minne haluaisin, joten loppuosan kappalejako ja kuvat ovat vähän huonosti.
Perjantaiaamuna raahauduin ylös sängystä jo ennen kuutta, koska tapaaminen oli koululla klo.6.45. Lähtemään päästiin kaiken alkuhäslingin jälkeen ehkä joskus puoli kahdeksalta hienolla, kaksikerroksisella bussilla. Sää oli Wienin ulkopuolella kylmä, bussin lämpömittari näytti paria astetta ja maa oli kuurassa pitkälle Tsekkiin saakka. Sumu ja kuura saivat kaiken näyttämään välillä harmaalta, välillä taas syksyn värit loisti upeasti tien varrella. Varsinkin viiniviljelmät oli uskomaton näky: kaikkia mahdollisia ruskan värejä keltaisesta punaiseen ja ruskeaan. Koko matka ei todellakaan ollut mitään moottoritietä, vaan tie halkoi peltoja ja pikkukyliä. Reilun tunnin matkan jälkeen keskellä peltoja kohosi yhtäkkiä rypäs mitä mauttomampia ravintoloita (yhden katolla oli kaksi valtavaa muovilohikäärmettä ja velho), kasinoita ja outlet-myymälöitä, ja sitten ylitimmekin rajan. Myös rajan toisella puolella oli keskittymä pikkukyliä, joiden pääelinkeinoina tuntui olevan pikkukasinot, strippibaarit ("Kolme uutta tyttöä Ukrainasta!", mainosti yksi isolla), kristallimyymälät ja huoltoasemat. Olisi tehnyt mieli nukkua bussissa, mutta tie meni niin jonkun isomman kaupungin keskustan kuin useamman pikkukylänkin läpi, joten toisaalta olisi myös halunnut vain katsella näkymiä. Vähän aikaa torkuin kuitenkin.
Pari tuntia ennen perille saapumista pääsimme vihdoin taas moottoritielle ja pysähdyimme lyhyelle tauolle. Taukopaikassa oli käteisautomaatti, joten nostin rahaa viikonloppua varten. Prahaan saavuimme lopulta ennen yhtä ja menimme majoittumaan halpahotelliimme. Huoneet oli ihan hyvätasoisia, mutta sijaitsi "huoneistoissa", ts. kaksi 1-3hh jakoivat aina eteisen ja vessan. Minulla oli 1hh, joka oli samassa kahden bulgarialaistytön 2hh kanssa. Valitettavasti meidän huoneistomme oli ainoa, joka ei ollut vielä valmis, joten jouduimme odottelemaan kahteen asti hotellin aulassa sillä aikaa kun muut olivat siistiytymässä ja lepäämässä bussimatkan jälkeen. Kahdelta saimme matkan hintaan kuuluneet Prahan julkisen liikenteen kolmen päivän liput, joten päätimme jättää matkatavarat hotellille säilytykseen ja lähteä kaupungille, ottaisimme huoneet sitten illalla.
Hotellilta pääsi keskustaan ratikalla ja metrolla. Kiertelin pari tuntia keskustaa, lähinnä kauppoja. En mennyt vielä katselemaan nähtävyyksiä, koska tiesin että lauantaiaamuna ohjelmassa olisi kiertokävely. Ostin vähän jotain lisää Tiuhtin ja Viuhtin joululahjaan. Pojat saa tädiltä tuliaisia jo ennen syntymää :) (Onko sukupuolet nyt muuten jo varmistunu?) Lounaaksi ostin supermarketin leipäosastolta tuoreen croissantin ja jälkiruuaksi munkintapaisen. Tykkään niin hirveästi noista Itä-Euroopan maissa usein supermarketeista löytyvistä leipäosastoista, joissa saa jos jonkinlaista tuoretta sämpylää ja leivonnaista itsepalveluna. Alkuillasta menin takaisin hotellille ja ehdin juuri heittää tavarat huoneeseen ennenkuin oli lähtö yhteiselle illalliselle vanhaankaupunkiin. Olimme saaneet valita etukäteen kolmesta menusta, ja olin valinnut sellaisen, jossa oli pääruokana "tsekkiläinen erikoisuus". Tässä sitten tulos:
Joo, ei mitään herkkua, varsinkin kun mukana oli kahta erilaista kaalia (tuo punainen, joka näkyy takaa, oli se toinen). Lisäksi siis possua, leipäknöödeleitä ja jotain muita knöödeleitä. Jälkiruuaksi oli onneksi lettua ja jätskiä. Juomana jaoin litran valkoviinipullon ruotsalaisen Hannan, norjalaisen Stinan ja suomalaisen Sandran kanssa. Heidän kanssaan vietin muutenkin osan ajasta.
Kymmenen jälkeen oli ohjelmassa lähtö baariin, mutta minua väsytti hirveästi, eikä olisi oikein huvittanut. Ajattelin kuitenkin, että on ehkä pakko mennä, koska en voisi mennä takaisin hotellille yksin vieraassa kaupungissa enää tuohon aikaan (Ja tämä ei ollut minun ajatukseni, vaan toiset tytöt kielsi ehdottomasti, ja minun oli myönnettävä että olivat oikeassa, varsinkin kun ratikkapysäkiltä hotellille oli käveltävä aika vähäliikenteisellä alueella vielä muutama sata metriä sivukatuja. Lisäksi Prahassa taksikuskit huijaavat ainakin opaskirjani mukaan jopa pahemmin kuin Tallinnassa.). Pelastuksekseni osoittautuivat kuitenkin ruotsalainen Charles ja amerikkalainen Daniel, jotka olivat myös päättäneet mennä hotellille, joten liityin heidän seuraansa. Tuntui kyllä tosi oudolta palata kahden "henkivartijani" kanssa. Itsenäisesti matkustelevana en ole yksinkertaisesti tottunut, että joskus sitä vain tarvitsee naisena saattajan. Helsingissä en liiku yksin yöllä, Wienissä olen kävellyt vaihtaribileistä kämpälle, mutta matkaa on alle kilometri ja alue on sekä vilkasliikenteinen että hyvämaineinen. Sää oli ollut koko päivän kylmä, ja loppumatkaa kävellessämme sekä minä että Charles totesimme, että pakastaa. Daniel ei meinannut uskoa, mutta käskimme luottaa skandinaaveihin. Kyllä sen vain tunsi ilmasta, sellainen kirpeä tunne. Oli ihanaa päästä nukkumaan jo yhdentoista jälkeen, varsinkin kun kuulin seuraavana päivänä että toiset olivat olleet hotellilla yhdeltä.
Aamulla aamiaisen jälkeen (kuului hintaan ja oli hotellin tasoon verrattuna hyvä) oli lähtö keskustakävelylle. Praha näytti kauniilta kylmässä mutta kauniissa syysaamussa. Daniel, joka oli edellisenä päivänä käynyt Kafka-museossa, kommentoi näkyä näin: "Kafka ei varmaan koskaan nähnyt Prahaa tällaisena, ei hän silloin olisi ollut niin masentunut.". (Kafka: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kafka) Aloitimme kierroksen ylhäältä Prahan linnasta, josta kävelimme alas Pienelle puolelle ja Kaarlensiltaa pitkin Vltavan yli vanhaankaupunkiin, jossa kierros loppui keskusaukiolle. Turisteja oli aivan kauheasti, tungokseksi asti. Tässä muutamia kuvia:
Näkymä linnalta alas.
Näkymä Vltavan yli linnalle.
Patsas, joka kuvaa Prahaa 1600-luvulla 30-vuotisessa sodassa urheasti puolustaneita yliopisto-opiskelijoita. Vastapuolellahan olivat Ruotsin joukot, mukana suomalaiset hakkapeliitat (http://fi.wikipedia.org/wiki/Hakkapeliitat).
Keskusaukio.
Kierroksen loputtua menimme Hannan, Stinan ja Sandran kanssa läheiseen torniin katselemaan näkymää ja sitten lounaalle oppaan suosittelemaan oluttupaan. Annokseni oli hyvin perusruokaa (kanankoipi, perunoita, kastiketta), mutta yllättävän hyvää.
Näkymä tornista.
Lounas.
Lounaan jälkeen kävelimme vanhassa kaupungissa ja kiersimme muutaman matkamuistoliikkeen. Halusimme ostaa yhdestä jääkaappimagneetit, joiden alkuperäinen hinta oli 89sk (25sk=1e), mutta koska myyjät olivat nuoria maahanmuuttajamiehiä ja ostajina neljä vaaleaa skandinaavityttöä, saimme hinnan tingittyä melko helposti 65sk/kpl. Ennen kolmea muut tytöt päättivät jo palata hotellille lepäilemään ennen illallista ja baaria, mutta minä halusin käyttää jokaisen hetken Prahassa hyväksi ja jäin vielä kaupungille. Kannatti, koska löysin yhdestä liikkeestä itselleni vihdoin uuden rahapussin, jossa oli tarpeeksi korttipaikkoja. Entinen on hajoamassa käsiin ja korttipaikkojen määrä ja helposti käsillä oleva kolikko-osasto on pääkriteerejä, kun etsin uutta. Löysin myös Marks&Spencerin, joka brittiläisyydestään huolimatta tuo minulle aina mieleen Singaporen. Pidän varsinkin Marks&Spencerin joulutuotteista, ne on jotenkin niin brittiläisiä. Ostinkin sitten joulukorttisetin, saatte nähdä minkälaisen lähempänä joulua. Hotellille palasin niin, että minulle jäi n. tunti aikaa ennen illalliselle lähtöä.
Illallinen oli tällä kertaa toisella puolella keskustaa, jälleen sellaisessa oluttuvantapaisessa. Tällä kertaa pääruokana oli riisiä ja stroganoffia, ihan hyvää mutta liian iso annos (alkuruokana kanakeittoa, jälkiruokana jätskiä). Ruuan kanssa join Hannan kanssa puoliksi 0,7l pullon viiniä. Ennen yhtätoista siirryimme baariin, jossa oli valtava videoscreeni jolla pyöri musiikkivideoita lähinnä 80- ja 90-luvuilta, mutta myös vähän vanhempaa musiikkia (esimerkkinä musiikista kaksi ruotsalaisbändiä:http://www.youtube.com/watch?v=WY57jGNCN8Q ja http://www.youtube.com/watch?v=ddgyg_5FF_0). Ilta kuluikin mukavasti tanssilattialla. Juomista en tosin ostanut lisää, koska olimme vielä ennen lähtöä illalliselta juoneet vodkapaukut: puoli pulloa viiniä ja yksi paukku on mulle ihan tarpeeksi. Jossain vaiheessa ranskalainen lääkäri, joka oli Prahassa seminaarissa, yritti kovasti iskeä Hannaa, mutta tämä ei oikein lämmennyt (no, lääkäri ei ehkä ollut oikein pohjoismaalaisten makuun, oli sitä pienikokoista, isonenäistä ja tummaa ranskalaistyyppiä). Jossain vaiheessa huomasimme Sandran kanssa, että muut olivat löytäneet itselleen miesseuraa (tosin samasta vaihtariporukasta), joten tunsimme olomme vähän ulkopuolisiksi, ja haahuiltuamme jonkin aikaa tanssilattian, aulan ja yläkerran parven välillä päätimme lähteä yöratikalla hotellille. Valitettavasti oli vähän epäselvyyttä aluksi, mihin suuntaan meidän pitäisi ottaa ratikka, joten oikea ehti juuri mennä nenän edestä. Kello oli tässä vaiheessa kaksi. Jouduimme odottamaan puoli tuntia, tosin tämän puolen tunnin aikana ilmestyivät pysäkille sitten myös Hanna ja Stina, sekä suuri osa muuta vaihtariporukkaa, joista osa oli ollut läheisessä pubissa. Nukkumaan pääsin kolmelta, mutta aamuista herätystä ennen yhdeksää (huone piti luovuttaa kymmeneltä) lievitti tieto kellojen siirtämisestä talviaikaan. Tunti enemmän aikaa nukkua, siis.
Sunnuntaiaamuna heräsin vähän ennen kellon sointia, pakkasin, söin aamiaisen ja luovutin huoneen. Ohjelmassa oli ohjattu retki Prahan juutalaisalueelle. Retkeen kuului lähinnä käynti juutalaismuseossa, joka koostui toisessa maailmansodassa kuolleiden juutalaisten muistolle omistetusta synagogasta ja vanhasta juutalaisesta hautausmaasta. Yhden aikaan päätimme retken jälleen keskusaukiolle, jonka jälkeen oli vielä muutama tunti aikaa. Kävin katsastamassa paikallisen entisen Kaubamajaa vastaavan tavaratalon, nykyisen Tescon (britit on selvästi kunnostautunu Tsekkeihin levittäytymisessä, koska keskustassa oli myös Debenhams). Ostin myös eväitä bussiin ja kävelin vielä vähän.
Kuva muistosynagogasta. Tuo pieni teksti seinällä on kaikkien keskitysleireillä kuolleiden prahalaisten nimet, pienellä kirjoituksella. Tämä oli vain yksi seinistä, niitä oli monta. Nimiä oli siis todella paljon. Lisäksi yläkerrassa oli yhdellä keskitysleirillä eläneiden lasten piirroksia.
Hotellilla olin ennen neljää, bussiin pääsimme puoli viiden aikoihin ja matka kohti Wieniä alkoi vihdoin viideltä. Ei kyllä ollut puhettakaan rauhallisesta bussimatkasta, koska tarjolla oli alkoholia ja istuin keskellä amerikkalaisia ja kanadalaisia, jotka ei todellakaan sylkenyt lasiin. Ainoastaan me pohjoismaalaiset näytimme siltä, että olisimme kaivanneet vähän rauhallisempaa kotimatkaa. Stina erehtyi loppumatkasta kysymään amerikkalaiselta ja laskuhumalaiselta Nickiltä, miksi amerikkalaiset ovat niin äänekkäitä (viereemme oli juuri tullut huutamaan kännissä oleva amerikkalaistyttö), josta tuloksena oli Nickin valitusluento siitä, miten häntä on kohdeltu kauhean kaltoin Euroopassa amerikkalaisuutensa takia, vaikka hän on mieletään avoin ja miten tyhmä stereotypia tuokin oli. Loppumatkan hän istuikin pää painuksissa vilkuillen välillä Stinaa surullisesti tai murhaavasti ja huomautellen, että sillä hetkellä äänekkäimpiä olivat itseasiassa kanadalaiset. Mitä tästä opimmekaan? Älä koskaan vahingossakaan mainitse yhtään stereotypiaa laskuhumalaiselle amerikkalaiselle. Itse keskityin matkan ajan lähinnä lukemaan viime viikolla ostamaani hömppäkirjaa.
Perille saavuimme puoli kymmeneltä. Paluu arkeen oli kyllä vähän ankea, koulutehtäviä riittää tällä ja seuraavalla viikolla aivan käsittämättömät määrät. Praha oli kuitenkin kaunis kaupunki ja kivaa oli. Huomasin myös, miten Wienin julkinen liikenne on hemmotellut minut pilalle. Olen niin tottunut korkeintaan 7 min vuoroväleihin (yleensä 2-5 min), että Prahan metrossa odottaminen tuntui ikuisuudelta, vaikkei aikaa tainnut mennä kuin 10 min. Muuten Praha oli jännä sekoitus keskiajan ja barokin jäänteitä ja 1800-luvun arkkitehtuuria kommunistisin vaikuttein.
Loppuun vielä jälleen pari kuvaa iskälle. Tunnistatko auton?
Ulkoa
Sisältä
Ja tässä vastaus:
torstai 23. lokakuuta 2008
Makea lounas ja päivän hyvä työ
Tänään oli todellakin erilainen lounas kuin yleensä. Olin aamupäivällä koululla keskustelemassa Katherinan kanssa artikkeleista, joista meidän pitää palauttaa ensi viikolla viiden sivun kirjoitelma (siis itsenäisesti tehty, mutta halusimme vähän selvyyttä artikkeleihin keskustelemalla niistä ensin). Kun olimme valmiita, meillä oli ennen saksantuntejani aikaa vajaa puoli tuntia, joten menimme lounaalle koulun ruokalaan. Menimme tällä kertaa paikan yläkertaan, jossa en ole ennen käynyt, ja jossa on tarjolla aina kaksi menuuta (sis. alkukeiton, ruoan ja juoman, vajaa 5e). Erikoista olikin se, että toinen menu on aina makea, ts. sama kuin söisí pääruuaksi alkukeiton ja sitten valtavan jälkiruuan! Halusin kuitenkin kokeilla tätä vaihtoehtoa, kun tarjolla oli vielä erittäin itävaltalaista ruokaa: rahkataikinasta tehtyjä knöödeleitä, happamahkoa marjahilloa ja vaniljakastiketta. Tuntui kyllä hassulta syödä lounaaksi valtava lautasellinen jälkiruokaa, mutta hyvää oli, ja erittäin täyttävää! Ajatella, että opiskelijaravintola tarjoaa lounasvaihtoehdoksi tuollaista!
Saksantuntien jälkeen kotimatkalla poikkesin EuroSparissa ostamassa eväitä huomista bussimatkaa varten. Ovella minut pysäytti kaksi teinityttöä, jotka oli selvästi keräämässä jotain, joten yritin päästä tilanteesta sanomalla etten puhu saksaa. Mutta kun tytöt huikkasivat perään, että he puhuvat kyllä englantia, en voinut olla palaamatta kuuntelemaan. Kouluenglannillaan he selittivät innoissaan olevansa keräämässä ruokaa köyhille yksinhuoltajaperheille, voisin siis ostaa jotain, vaikka cornflakeseja, ja tuoda sen sitten heidän laatikkoonsa, kirkko jakaisi tavarat myöhemmin. Tavaroita hyllystä kärryyn kerätessäni en luonut asialle ajatustakaan, mutta kassajonossa alkoi omatunto kolkuttaa. Tytöt olivat kuitenkin niin nuoria ja innostuneita, voittivat jopa ujoutensa ja puhuivat minulle kouluenglannillaan... Kaikki keksimäni tekosyyt olla ostamatta jotain alkoivat tuntua tyhmiltä. Joo, olen köyhä opiskelija, mutta minultako ei muka liikenisi paria euroa vielä köyhemmille? Matkustelen täällä kuitenkin ympäriinsä, shoppailen jne, eikä talouteni todellakaan siihen kaatuisi. Katolisesta kirkostakaan en juuri pidä, mutta eihän se ole niiden yksinhuoltajaperheessä kasvavien lasten syy, että nimenomaan kirkko haluaa heitä auttaa. Käänsin siis ostoskärryni kassajonosta kohti sitä murohyllyä. Hetken mietin, eikö kannattaisi ostaa ennemmin jotain ravitsevampaa ja terveellisempää, mutta tulin siihen tulokseen, että eiköhän Itävallassakin sosiaaliturva sen verran toimi, etteivät lapset ole kuolemassa nälkään. Haluavat varmaankin ennemmin vaihtelua, ja äidille mahdollisuuden käyttää rahaa muuhunkin kuin ruokaan. Katselin ensin alahyllyn halpoja Spar-pakkauksia, mutta ajattelin sitten, että jos nämä lapset yleensä muroja saavat, niin varmasti juuri niitä muroja. Minä tietysti tiedän, että se on ihan samaa tavaraa kuin siinä silmänkorkeudella olevalla hyllyllä olevassa, kaksi kertaa kalliimmassa brändätyssä paketissa, mutta lapset eivät. He haluaisivat varmaankin edes joskus niitä telkkarissa mainostettuja muroja. Poimin siis hyllyltä jotain Kelloggsin sokerihuurrettuja murontyyppisiä ja suuntasin uudelleen kohti kassaa. Ulkona tytöt kiittelivät kovasti, kun ojensin heille muropaketin muiden lahjoitusten seuraksi. Hymyillen sanoin, etten voinut jättää ostamatta, kun puhuivat kanssani niin hyvää englantia. Mieltä jäi ainoastaan kaihertamaan, olisiko sittenkin pitänyt ostaa enemmänkin tavaraa. Varmasti esim. peruspasta tms olisi tullut tarpeeseen, ja sitten hedelmät, niitä on köyhällä harvoin varaa ostaa... (Hassua sinänsä, että tässä elämäntilanteessa en ikinä ostaisi noita muroja itselleni, pitäisin niitä aivan liian kalliina.)
Saksantuntien jälkeen kotimatkalla poikkesin EuroSparissa ostamassa eväitä huomista bussimatkaa varten. Ovella minut pysäytti kaksi teinityttöä, jotka oli selvästi keräämässä jotain, joten yritin päästä tilanteesta sanomalla etten puhu saksaa. Mutta kun tytöt huikkasivat perään, että he puhuvat kyllä englantia, en voinut olla palaamatta kuuntelemaan. Kouluenglannillaan he selittivät innoissaan olevansa keräämässä ruokaa köyhille yksinhuoltajaperheille, voisin siis ostaa jotain, vaikka cornflakeseja, ja tuoda sen sitten heidän laatikkoonsa, kirkko jakaisi tavarat myöhemmin. Tavaroita hyllystä kärryyn kerätessäni en luonut asialle ajatustakaan, mutta kassajonossa alkoi omatunto kolkuttaa. Tytöt olivat kuitenkin niin nuoria ja innostuneita, voittivat jopa ujoutensa ja puhuivat minulle kouluenglannillaan... Kaikki keksimäni tekosyyt olla ostamatta jotain alkoivat tuntua tyhmiltä. Joo, olen köyhä opiskelija, mutta minultako ei muka liikenisi paria euroa vielä köyhemmille? Matkustelen täällä kuitenkin ympäriinsä, shoppailen jne, eikä talouteni todellakaan siihen kaatuisi. Katolisesta kirkostakaan en juuri pidä, mutta eihän se ole niiden yksinhuoltajaperheessä kasvavien lasten syy, että nimenomaan kirkko haluaa heitä auttaa. Käänsin siis ostoskärryni kassajonosta kohti sitä murohyllyä. Hetken mietin, eikö kannattaisi ostaa ennemmin jotain ravitsevampaa ja terveellisempää, mutta tulin siihen tulokseen, että eiköhän Itävallassakin sosiaaliturva sen verran toimi, etteivät lapset ole kuolemassa nälkään. Haluavat varmaankin ennemmin vaihtelua, ja äidille mahdollisuuden käyttää rahaa muuhunkin kuin ruokaan. Katselin ensin alahyllyn halpoja Spar-pakkauksia, mutta ajattelin sitten, että jos nämä lapset yleensä muroja saavat, niin varmasti juuri niitä muroja. Minä tietysti tiedän, että se on ihan samaa tavaraa kuin siinä silmänkorkeudella olevalla hyllyllä olevassa, kaksi kertaa kalliimmassa brändätyssä paketissa, mutta lapset eivät. He haluaisivat varmaankin edes joskus niitä telkkarissa mainostettuja muroja. Poimin siis hyllyltä jotain Kelloggsin sokerihuurrettuja murontyyppisiä ja suuntasin uudelleen kohti kassaa. Ulkona tytöt kiittelivät kovasti, kun ojensin heille muropaketin muiden lahjoitusten seuraksi. Hymyillen sanoin, etten voinut jättää ostamatta, kun puhuivat kanssani niin hyvää englantia. Mieltä jäi ainoastaan kaihertamaan, olisiko sittenkin pitänyt ostaa enemmänkin tavaraa. Varmasti esim. peruspasta tms olisi tullut tarpeeseen, ja sitten hedelmät, niitä on köyhällä harvoin varaa ostaa... (Hassua sinänsä, että tässä elämäntilanteessa en ikinä ostaisi noita muroja itselleni, pitäisin niitä aivan liian kalliina.)
keskiviikko 22. lokakuuta 2008
Opiskelua, opiskelua ja....lisää opiskelua!
Mitään erityisempää kertomista ei ole vieläkään. Opiskelutahti vaan kiihtyy, viimeinenkin kurssi alkaa ensi viikolla. Lisäksi näyttää siltä, että tekemistä on näillä kursseilla todella paljon, erityisesti tällä ja ensi viikolla kun viikonloppuna olen kolme päivää pois maasta. Lähden siis sinne Prahaan, lähtö perjantaiaamuna klo.6.45 ja paluu sunnuntai-iltana kymmenen aikoihin. Olen tosi innoissani, mutta opiskelua tuo kyllä haittaa. Varsinkin kun tänään alkoi yksi uusi kurssi, ja siinä pitää jo maanantaina palauttaa yhdestä casesta ryhmässä tehdyt viisi powerpoint-slidea (olipa hyvää suomea!). Toiset tapaavat perjantaina tehdäkseen niitä, minä lupasin lukea tuota ennen casen ja lähettää sähköpostilla ajatuksiani. Koska huomenna koulu loppuu "jo" puoli viideltä, ehdin varmaan käyttää pari tuntia tuohon caseen ennen pakkaamista ja (toivottavasti aikaista) nukkumaankäyntiä. Kaupassakin pitää käydä ostamassa eväitä matkalle, bussimatka kestää nimittäin monta tuntia. Rahaakaan en ole ehtinyt vaihtaa, joten pitää tehdä se ensimmäisenä Prahassa, tai sitten etsiä automaatti. Muuten kyllä näyttää vähän siltä, että jos aion ehtiä marraskuussa viettämään aikaa Tapaninkin kanssa, minulla ei tämän viikonlopun jälkeen juuri vapaa-aikaa ole ennen joulua. Yhden viikonlopun vie se Pariisin-matkakin! Onneksi muutkaan ei vaikuta kovin innostuneilta työmäärästä. Stefanian kommentti tänään: "Meidän olis kaikkien pitäny mennä vaihtoon johonki Barcelonaan!" (kuvaa hyvin espanjalaisyliopistojen mainetta työskentelyn suhteen, ja Stefania on sentään italialainen!).
(Lähinnä äidille, iskälle, yms: jos ette tiedä, mitä ihmettä nuo caset on, mistä aina puhun, niin tässä kauppakorkeakoulun kuvaus asiasta: "Case-opetus on HSE:ssä käytettävä opetusmuoto. Tällöin opiskelijat kohtaavat konkreettisia liike-elämän ongelmia, joihin he saavat soveltaa teoriatietojaan etsiessään ratkaisuja. Opetus-case tai case-projekti on kuvaus todellisesta päätöksentekotilanteesta organisaatiossa. ".)
Olen sentään ottanut vähän vapaata artikkelien ja casejen lukemisesta ja tiivistelmien yms kirjoittelusta parina päivänä. Sunnuntai-iltapäivänä oli kaunis sää, joten kävelin yhteen puistoon ja siellä puiston ympäri. Oli kyllä todella kaunista: vielä jonkin verran värikkäitä lehtiä puissa ja keltaisia lehtiä paljon kasoina tiellä ja nurmikolla. Lisäksi oli ilmeisesti lumimarjapensaita (ainakin niissä oli valkeat marjat!) ja paljon jotain havupuuta jolla oli punaiset, läpikuultavat marjat. Mahdollisesti marjakuusi, mutta minusta netin kuvissa marjakuusen marjat näyttää enemmän mattapintaisilta? Nämä marjat muistutti punaherukoita väriltään ja läpinäkyvyydeltään. Hyviä arvauksia? Kävelystä ja pelkästä luonnon kauneudesta (ja niistä vanhoista porvaristaloista matkan varrella) tuli kyllä tosi hyvä mieli.
Tänä aamuna taas kävin katsastamassa Lugner-city -ostoskeskuksen. Nimensä keskus on saanut itävaltalaisjulkkis Richard Lugnerin (http://de.wikipedia.org/wiki/Richard_Lugner, http://en.wikipedia.org/wiki/Richard_Lugner) mukaan. Herra on alunperin jonkinlainen rakennuspohatta, mutta ilmeisesti muutenkin julkisuudessa, ehkä vähän Keskisen Vesan tapaan. Tosin Lugner ei ole otsikoissa (ainakaan minun tietääkseni) 18-vuotiaiden brasilialaisteinien kanssa, vaan hän kutsuu joka vuosi vieraakseen Wienin oopperatanssiaisiin (http://de.wikipedia.org/wiki/Wiener_Opernball , http://en.wikipedia.org/wiki/Vienna_Opera_Ball, muistuttanee vähän Linnan juhlia, mielenosoituksine kaikkineen) jonkun julkkiksen. Vieraina ovat vuosien saatossa olleet mm. Joan Collins, Sophia Loren, Sarah Ferguson, Claudia Cardinale, Pamela Anderson&Kid Rock, Geri Halliwell ja Paris Hilton. Viimeksimainittu tosin kuulemma piti bileitä erittäin tylsinä ja poistui varsin aikaisin.
Ostoskeskus ei ollut kovin kummoinen. Jotenkin täälläpäin ei oikein harrasteta isoja ostoskeskuskomplekseja. Kävin sitten vielä Mariahilferstrassella, kun halusin ostaa itselleni lisää luettavaa lähinnä sitä edessä olevaa monen tunnin bussimatkaa ajatellen (Suomesta tuodut ja täällä ostetut luettu, kesken ainoastaan lyhyitä Agatha Christien mysteereitä sisältävä Adventure of the Christmas Pudding). Vaikka aikaa ei muuten fiktion lukemiselle olisikaan, on lisäksi aina kiva lukea edes vähän ennen nukkumaanmenoa. Mukaan tarttuikin 11 eurolla kolme pokkaria: Bill Brysonin Notes from a Big Country, Mary&Carol Higgins Clarkin He Sees You When You're Sleeping ja Meg Cabotin Queen of Babble. Kevyttä lukemista kaikki: ensimmäinen on humoristisia kolumneja amerikkalaisesta elämänmenosta, toinen on joku jouluinen tarina (joku kuolee, mutta saa uuden mahdollisuuden ja auttaa jotain lasta blaablaa, ostin siksi että teki mieli lukea joku lämminhenkinen joulutarina) ja kolmas on ihan peruskevyttä chick littiä, mutta Meg Cabotin pitäisi olla sellanen takuuvarma kirjoittaja, että vaikka juoni olisi täysin huttua niin kirjan parissa viihtyy. Ihan tarkoituksella kevyttä lukemista opiskelujen oheen. Myös tarkoituksella jätin ostamatta fantasiaeepoksia, vaikka sarjoja on mulla kesken, koska niistä ei sitten saa silmiään irti, hetki ennen nukkumaanmenoa venyy kahdeksi tunniksi, ja kirjan loputtua tekee heti mieli rynnätä ostamaan seuraava osa ja jatkaa lukemista, vaikka olisi muutakin tekemistä.
Siinäpä varmaankin taas kaikki tältä kertaa. Palaan varmaan maanantaina (opiskelutilanteesta riippuen, toivottavasti alkuviikosta kuitenkin) kirjoittamaan kolmen päivän matkasta Prahaan. Laitan kameran akun latautumaan, että saatte sitten taas kuviakin!
(Lähinnä äidille, iskälle, yms: jos ette tiedä, mitä ihmettä nuo caset on, mistä aina puhun, niin tässä kauppakorkeakoulun kuvaus asiasta: "Case-opetus on HSE:ssä käytettävä opetusmuoto. Tällöin opiskelijat kohtaavat konkreettisia liike-elämän ongelmia, joihin he saavat soveltaa teoriatietojaan etsiessään ratkaisuja. Opetus-case tai case-projekti on kuvaus todellisesta päätöksentekotilanteesta organisaatiossa. ".)
Olen sentään ottanut vähän vapaata artikkelien ja casejen lukemisesta ja tiivistelmien yms kirjoittelusta parina päivänä. Sunnuntai-iltapäivänä oli kaunis sää, joten kävelin yhteen puistoon ja siellä puiston ympäri. Oli kyllä todella kaunista: vielä jonkin verran värikkäitä lehtiä puissa ja keltaisia lehtiä paljon kasoina tiellä ja nurmikolla. Lisäksi oli ilmeisesti lumimarjapensaita (ainakin niissä oli valkeat marjat!) ja paljon jotain havupuuta jolla oli punaiset, läpikuultavat marjat. Mahdollisesti marjakuusi, mutta minusta netin kuvissa marjakuusen marjat näyttää enemmän mattapintaisilta? Nämä marjat muistutti punaherukoita väriltään ja läpinäkyvyydeltään. Hyviä arvauksia? Kävelystä ja pelkästä luonnon kauneudesta (ja niistä vanhoista porvaristaloista matkan varrella) tuli kyllä tosi hyvä mieli.
Tänä aamuna taas kävin katsastamassa Lugner-city -ostoskeskuksen. Nimensä keskus on saanut itävaltalaisjulkkis Richard Lugnerin (http://de.wikipedia.org/wiki/Richard_Lugner, http://en.wikipedia.org/wiki/Richard_Lugner) mukaan. Herra on alunperin jonkinlainen rakennuspohatta, mutta ilmeisesti muutenkin julkisuudessa, ehkä vähän Keskisen Vesan tapaan. Tosin Lugner ei ole otsikoissa (ainakaan minun tietääkseni) 18-vuotiaiden brasilialaisteinien kanssa, vaan hän kutsuu joka vuosi vieraakseen Wienin oopperatanssiaisiin (http://de.wikipedia.org/wiki/Wiener_Opernball , http://en.wikipedia.org/wiki/Vienna_Opera_Ball, muistuttanee vähän Linnan juhlia, mielenosoituksine kaikkineen) jonkun julkkiksen. Vieraina ovat vuosien saatossa olleet mm. Joan Collins, Sophia Loren, Sarah Ferguson, Claudia Cardinale, Pamela Anderson&Kid Rock, Geri Halliwell ja Paris Hilton. Viimeksimainittu tosin kuulemma piti bileitä erittäin tylsinä ja poistui varsin aikaisin.
Ostoskeskus ei ollut kovin kummoinen. Jotenkin täälläpäin ei oikein harrasteta isoja ostoskeskuskomplekseja. Kävin sitten vielä Mariahilferstrassella, kun halusin ostaa itselleni lisää luettavaa lähinnä sitä edessä olevaa monen tunnin bussimatkaa ajatellen (Suomesta tuodut ja täällä ostetut luettu, kesken ainoastaan lyhyitä Agatha Christien mysteereitä sisältävä Adventure of the Christmas Pudding). Vaikka aikaa ei muuten fiktion lukemiselle olisikaan, on lisäksi aina kiva lukea edes vähän ennen nukkumaanmenoa. Mukaan tarttuikin 11 eurolla kolme pokkaria: Bill Brysonin Notes from a Big Country, Mary&Carol Higgins Clarkin He Sees You When You're Sleeping ja Meg Cabotin Queen of Babble. Kevyttä lukemista kaikki: ensimmäinen on humoristisia kolumneja amerikkalaisesta elämänmenosta, toinen on joku jouluinen tarina (joku kuolee, mutta saa uuden mahdollisuuden ja auttaa jotain lasta blaablaa, ostin siksi että teki mieli lukea joku lämminhenkinen joulutarina) ja kolmas on ihan peruskevyttä chick littiä, mutta Meg Cabotin pitäisi olla sellanen takuuvarma kirjoittaja, että vaikka juoni olisi täysin huttua niin kirjan parissa viihtyy. Ihan tarkoituksella kevyttä lukemista opiskelujen oheen. Myös tarkoituksella jätin ostamatta fantasiaeepoksia, vaikka sarjoja on mulla kesken, koska niistä ei sitten saa silmiään irti, hetki ennen nukkumaanmenoa venyy kahdeksi tunniksi, ja kirjan loputtua tekee heti mieli rynnätä ostamaan seuraava osa ja jatkaa lukemista, vaikka olisi muutakin tekemistä.
Siinäpä varmaankin taas kaikki tältä kertaa. Palaan varmaan maanantaina (opiskelutilanteesta riippuen, toivottavasti alkuviikosta kuitenkin) kirjoittamaan kolmen päivän matkasta Prahaan. Laitan kameran akun latautumaan, että saatte sitten taas kuviakin!
lauantai 18. lokakuuta 2008
Opiskelua ja äänestystä
En ole kirjoittanut muutamaan päivään lähinnä, koska mitään kovin erityistä ei ole tapahtunut. Opiskelu on alkanut ja alun vaihtarihössötys rauhoittunut. Vietänkin tämän viikonlopun lähinnä tehden erilaisia koulujuttuja (artikkelien ja casien lukemista, tiivistelmiä, yksi pitempi kirjoitelma, saksan kotitehtäviä), koska ensi viikonloppu menee kokonaan Prahassa, enkä silloin tietenkään ehdi keskittyä opiskeluun. Otin tosin sen verran taukoa kouluhommiin, että kävin Suomen suurlähetystössä äänestämässä. Ehdokkaan (ja jopa puolueen) päättäminen oli tällä kertaa vaikeaa, mutta löysin lopulta sopivan vaalikoneen avulla. Rantasalmella oli niin paljon helpompi äänestää kuntavaaleissa, kun tunsi ehdokkaat henkilökohtaisesti! En tosin ole siellä äänestänyt kuntavaaleissa kuin kerran, viimeksi äänestin Mikkelissä. Vaihdoin nyt jopa puoluetta verrattuna siihen, miten yleensä olen äänestänyt. Saa nähdä, pysyykö kanta samana seuraavissakin vaaleissa.
Torstai-iltana oli sentään jotain vaihtelua opiskelija-arkeen: CEMS welcome event yhdessä ravintolassa. Siellä oli ensin "tärkeää infoa", ts. kerrottu vähän vuoden ohjelmasta, sitten aasialaisvaikutteista ruokaa seisovasta pöydästä (sushia!) ja lopulta joku bändi esiintymässä. Valitettavasti bändi soitti niin kovaa, että juttelu oli erittäin vaikeaa, ja koko bileet tuntui aika lässähdykseltä, koska kukaan ei vielä siinä vaiheessa halunnut tanssia vaan mieluummin jutella ihmisten kanssa, joka siis ei oikein onnistunut. Tämän takia ihmiset alkoikin sitten lähteä aika aikaisin pois. Ilmaista ruokaa ja alkoholia kuitenkin: ensin alkudrinkki ja sitten jokainen sai yhden ilmaisen drinkkikupongin. Ostin omallani Mudsliden, joka muistutti enemmän jälkiruokaa kuin drinkkiä, koostui nimittäin viinan ja Baileysin lisäksi banaanista, suklaakastikkeesta ja kermasta, joita kaikkia oli aika runsaasti. Olin lähinnä Katherinan, Josefinen ja Timean kanssa koko ajan, lisäksi tutustuin bratislavalaiseen mutta täällä opiskelevaan Silviaan (joka asuu Bratislavassa, siis tulee tunnin matkan junalla aina kouluun!). Lähdin jo joskus kymmenen aikaan, kun bileet ei ainakaan tuntunut enää paranevan. Tilaisuushan alkoi jo vähän ennen seitsemää.
Niin, torstaisesta saksankurssista piti vielä kertoa. Opettaja ilmoitti tunnin aluksi, että haluaa välitunnilla nähdä kaikki CEMS-opiskelijat, että voi vähän kertoa, vaikuttaako kokeen ja tehtyjen harjoitusten perusteella siltä, että selviää tämän tason kurssista. Tauolla menin siis jännityneenä jonon päähän. Kuuntelin kauhuissani toisten saamia kommentteja: "Harjoittele paljon kielioppia.", "Kertaa artikkeleita!", "Puhu paljon paikallisten kanssa ja anna heidän korjata puhettasi.", "Kuullunymmärtäminen meni huonosti." jne. Odotin kauhulla, minkä kommentin saisin. Varmasti sanoisi ainakin puhumisesta jotain... Sitten tuli minun vuoroni, ilmoitin nimeni, opettaja katsoi listaa ja sanoi "Alles gut. Sollte OK sein." ("Kaikki hyvin. Pitäisi olla OK."). Siinä kaikki! Olen siis nyt ylimmän tason saksankurssilla, eikä minun opettajan mielestä tarvitse kiinnittää mihinkään erityisesti edes huomiota, että pääsen kurssin (ja CEMS-kielikokeen) läpi! Jotain hyötyä Savonlinnasta, ilmeisesti, vaikka en tunnekaan olevani samalla tasolla kuin silloin...
Ulkona sää on näyttänyt pari päivää oikein kauniilta, vaikka välillä ehti olla jo harmaampaa Lotan lähdön jälkeen. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, vaikkei enää niin lämmintä olekaan. No, reilusti yli 10 astetta varmasti kuitenkin. En vain hirveästi ole ehtinyt nauttia säästä, kun olen ahkeroinut näiden koulujuttujen kanssa, mitä nyt käynyt siellä suurlähetystöllä ja kaupassa. Enköhän tosin vielä ehdi, tämä viikonloppu on täynnä läksyjä juuri siksi, että ensi viikonloppuna ei ole aikaa tehdä mitään kolmeen päivään, joten teen osan jo etukäteen valmiiksi. Toisaalta taas en ole ehtinyt aloittaa aiemmin, koska Lotta oli täällä. Ensi viikolla onneksi kaikki luennot ovat iltapäivisin, joten aamuisin on sitten vielä aikaa, jos en kaikkea huomenna ehdi. Huomenna on tarkoitus myös pestä pyykkiä, toivottavasti ei tule samanlaisia ongelmia kuin viimekerralla...
EDIT: Unohdin mainita, että pääsenkin jouluksi Suomeen jo aiemmin. Alunperinhän minulla oli lento 22.12. illaksi, mutta koska kurssit loppuukin jo vähän aiemmin, on lento nyt siirretty 19.12. illaksi. Rantasalmelle siirryn 20.12. Rakas äitini joutui maksamaan tästä hyvästä Finnairille 50e, mutta ilmoitti herttaisesti, että se on pieni hinta joulusiivousavusta...
Torstai-iltana oli sentään jotain vaihtelua opiskelija-arkeen: CEMS welcome event yhdessä ravintolassa. Siellä oli ensin "tärkeää infoa", ts. kerrottu vähän vuoden ohjelmasta, sitten aasialaisvaikutteista ruokaa seisovasta pöydästä (sushia!) ja lopulta joku bändi esiintymässä. Valitettavasti bändi soitti niin kovaa, että juttelu oli erittäin vaikeaa, ja koko bileet tuntui aika lässähdykseltä, koska kukaan ei vielä siinä vaiheessa halunnut tanssia vaan mieluummin jutella ihmisten kanssa, joka siis ei oikein onnistunut. Tämän takia ihmiset alkoikin sitten lähteä aika aikaisin pois. Ilmaista ruokaa ja alkoholia kuitenkin: ensin alkudrinkki ja sitten jokainen sai yhden ilmaisen drinkkikupongin. Ostin omallani Mudsliden, joka muistutti enemmän jälkiruokaa kuin drinkkiä, koostui nimittäin viinan ja Baileysin lisäksi banaanista, suklaakastikkeesta ja kermasta, joita kaikkia oli aika runsaasti. Olin lähinnä Katherinan, Josefinen ja Timean kanssa koko ajan, lisäksi tutustuin bratislavalaiseen mutta täällä opiskelevaan Silviaan (joka asuu Bratislavassa, siis tulee tunnin matkan junalla aina kouluun!). Lähdin jo joskus kymmenen aikaan, kun bileet ei ainakaan tuntunut enää paranevan. Tilaisuushan alkoi jo vähän ennen seitsemää.
Niin, torstaisesta saksankurssista piti vielä kertoa. Opettaja ilmoitti tunnin aluksi, että haluaa välitunnilla nähdä kaikki CEMS-opiskelijat, että voi vähän kertoa, vaikuttaako kokeen ja tehtyjen harjoitusten perusteella siltä, että selviää tämän tason kurssista. Tauolla menin siis jännityneenä jonon päähän. Kuuntelin kauhuissani toisten saamia kommentteja: "Harjoittele paljon kielioppia.", "Kertaa artikkeleita!", "Puhu paljon paikallisten kanssa ja anna heidän korjata puhettasi.", "Kuullunymmärtäminen meni huonosti." jne. Odotin kauhulla, minkä kommentin saisin. Varmasti sanoisi ainakin puhumisesta jotain... Sitten tuli minun vuoroni, ilmoitin nimeni, opettaja katsoi listaa ja sanoi "Alles gut. Sollte OK sein." ("Kaikki hyvin. Pitäisi olla OK."). Siinä kaikki! Olen siis nyt ylimmän tason saksankurssilla, eikä minun opettajan mielestä tarvitse kiinnittää mihinkään erityisesti edes huomiota, että pääsen kurssin (ja CEMS-kielikokeen) läpi! Jotain hyötyä Savonlinnasta, ilmeisesti, vaikka en tunnekaan olevani samalla tasolla kuin silloin...
Ulkona sää on näyttänyt pari päivää oikein kauniilta, vaikka välillä ehti olla jo harmaampaa Lotan lähdön jälkeen. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, vaikkei enää niin lämmintä olekaan. No, reilusti yli 10 astetta varmasti kuitenkin. En vain hirveästi ole ehtinyt nauttia säästä, kun olen ahkeroinut näiden koulujuttujen kanssa, mitä nyt käynyt siellä suurlähetystöllä ja kaupassa. Enköhän tosin vielä ehdi, tämä viikonloppu on täynnä läksyjä juuri siksi, että ensi viikonloppuna ei ole aikaa tehdä mitään kolmeen päivään, joten teen osan jo etukäteen valmiiksi. Toisaalta taas en ole ehtinyt aloittaa aiemmin, koska Lotta oli täällä. Ensi viikolla onneksi kaikki luennot ovat iltapäivisin, joten aamuisin on sitten vielä aikaa, jos en kaikkea huomenna ehdi. Huomenna on tarkoitus myös pestä pyykkiä, toivottavasti ei tule samanlaisia ongelmia kuin viimekerralla...
EDIT: Unohdin mainita, että pääsenkin jouluksi Suomeen jo aiemmin. Alunperinhän minulla oli lento 22.12. illaksi, mutta koska kurssit loppuukin jo vähän aiemmin, on lento nyt siirretty 19.12. illaksi. Rantasalmelle siirryn 20.12. Rakas äitini joutui maksamaan tästä hyvästä Finnairille 50e, mutta ilmoitti herttaisesti, että se on pieni hinta joulusiivousavusta...
tiistai 14. lokakuuta 2008
Lotta Wienissä
En ole ehtinyt kirjoittaa mitään kokonaiseen viikkoon, kun on tullut juostua ympäri kaupunkia Lotan kanssa :). Lotta siis tuli keskiviikkoaamuna (jolloin raukka joutui viettämään ensimmäiset tuntinsa Wienissä yksin kahvilassa, kunnes minä ehdin luennolta vastaan) ja lähti tänään.
Keskiviikko kului tietysti katsellen kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä: Ringin varrella ensin Universität, Rathaus, Parliament jne ja sitten Hofburgin läpi kohti Stephansdomia ja sieltä oopperatalolle. Matkalla tuli jo vähän shoppailtuakin. Illalla mentiin English Cinema Haydniin katsomaan Wall-E, joka oli paljon parempi kuin odotin. Liput maksoi jotain 7e/kpl. Piti mennä nimenomaan tuohon teatteriin, koska muutenhan täällä on kaikki dubattu saksaksi, nuo näyttää alkuperäisiä versioita. Wall-E:ssa saksankielisyys tosin ei olisi paljon haitannut, siinä on kuitenkin aika vähän dialogia. Elokuva oli huomattavasti parempi kuin odotin, koska ottaen huomioon Pixarin aiemmat leffat ja elokuvasta kuulemani kommentit olivat odotukseni todella alhaalla. Leffa ei kuitenkaan ollut ollenkaan tylsä ja oli jopa aika romanttinen! Ja oli muuten myös aika yhteiskunnallisesti kantaaottava...
Torstaiaamuna shoppailtiin Mariahilferstrassella, kunnes mun piti mennä iltapäiväksi saksantunnille. Pääsin muuten siihen korkeimpaan CEMS-ryhmään, vaikka ensin ilmoitettiin että tuolloin torstaina olisi vielä joku koe, että pääseekö siihen oikeasti. Käytännössä kuitenkin oli aika tavallinen tunti: kuullunymmärtämisharjoitus ja sitten opettaja halusi kuulla meidän puhuvan saksaa vähän. Tarkoituksena ilmeisesti oli, että siitä voisi sitten päätellä itse, onko taso sopiva vai haluaako alemmalle kurssille (vaikka jotkut taas arvelivat, että se kuullunymmärtäminen oli se koe). Vähän sekavaa, mutta saa nyt nähdä ensi torstaina, että miten homma sitten oikeasti menee. Illalla ei tehty mitään, koska Lotan päätä särki.
Perjantaina mentiin Hofburgiin Kaiserappartments-museoon, joka oli erilainen kuin odotin. Odotin nimittäin vain pääseväni näkemään keisarillista kaupunkiasuntoa, mutta samaan museoon kuuluikin iso (monta monta huonetta) kokoelma astioita jne, joita hovissa oli käytetty, sekä erityisesti Sissiin keskittynyt osa, ennenkuin pääsi näkemään niitä varsinaisia huoneita. Hienoja asioita tuli silti nähtyä ja opittua, mm. että posliinia alettiin hovissa käyttää lautasmateriaalina vasta, kun kaikki kulta- ja hopeaesineet hovistakin oli pitänyt sulattaa ja painaa kolikoiksi Napoleonin sotien aikana. Lisäksi tuli opittua, ettei Sissiä suinkaan palvottu tähän malliin hänen elinaikanaan, vaan tätä urheilua ja rajujakin lajeja harrastanutta ja hovissa varsinkin myöhemmin erittäin vähän aikaa viettänyttä, alakuloisuuteen taipuvaa ja syrjäänvetäytyvää keisarinnaa pidettiin aika outona.
Perjantai-iltana oli tarkoitus mennä vaihtariporukalla Volksoperaan katsomaan, saisimmeko halvat viimehetken liput illan operettiin (Straussin Lepakko, lisätietoa englanniksi: http://en.wikipedia.org/wiki/Die_Fledermaus , saksaksi: http://de.wikipedia.org/wiki/Die_Fledermaus). Lopulta muut vaihtarit halusivat kuitenkin mennä vaihtaribileisiin, mutta Lotan kanssa päätimme mennä kuitenkin yrittämään niitä lippuja. Ja kyllä muuten kannatti! Saatiin toiseksi parhaan hintaluokan, eli 65 euron paikat permannolta, yhdeksännestä rivistä, ja maksettiin niistä vain 10e/kpl! Operettikin oli hieno, vaikka aika pitkä (kaksi väliaikaa). Olen aina pitänyt Straussin musiikista ja huumorikin oli kestänyt aikaa. Valitettavasti monet vitsit jäivät ymmärtämättä, koska esitys oli saksaksi ja englanninkielinen "tekstitys" selitti lähinnä juonen pääkohdat. Jotain kuitenkin ymmärrettiin mekin. Katselin jo marras- ja joulukuun ohjelmistoa sen verran, että mieleni tekisi käydä yrittämässä niitä halpoja lippuja myös Kreivitär Marizaan, Iloiseen leskeen ja Pähkinänsärkijään. Lipun saa tietenkin vain opiskelijakortin kanssa (mutta eivät onneksi kysyneet sellaista Lotalta!) 20 min ennen esityksen alkua, jos niitä on jäljellä.
Tässä vielä pari näytettä operetista:
1. http://www.youtube.com/watch?v=npLZNoRoH2M Tapahtuu suurissa juhlissa. Adele, joka on oikeasti sisäkkö, mutta väittää tanssiaisissa olevansa taiteilija Olga (puvussa, jonka on "lainannut" emännältään), vakuuttaa nauraen laulullaan pomonsa (joka esittää ranskalaista markiisia, vaikkei sellainen olekaan) ja muun yleisön siitä, ettei hänen kasvoillaan, vartalollaan ja laulutaidollaan voi todellakaan olla mikään palvelija, kuten "markiisi" epäilee.
2. http://www.youtube.com/watch?v=wGZ_8qG9bXU Ylistyslaulu shampanjalle, joka todetaan lopussa osasyylliseksi kaikkeen sekaannukseen, sekä lieventäväksi asianhaaraksi operetin tapahtumissa.
Lotta Volksoperassa.
Lauantaina jatkoimme museokierrosta käymällä Schönbrunnissa sijaitsevassa keisariperheen vaunuja esittelevässä museossa, jossa oli erityinen Sissiä koskeva näyttely. Hienoja vaunuja, ja erityisen kiinnostavia olivat keisariperheen lapsille leikkimistä varten tehdyt, aivan oikeinnäköiset mutta pienemmät vaunut, joita vetivät ponit, aasit, pukit tai -kuvitelkaas tätä- tehtävään koulutetut merinolampaat! Ostin myös nyt tytöille ne Sissi-t-paidat, tosin Ninille on nyt koko 116 ja Jaanikalle pitää myöhemmin ostaa koko 140, kun kokovaihtoehdot oli vaan 94, 116, 128 ja 140. Illalla menimme heurigeriin juhlistamaan Lotan maanantaisia 25-vuotissyntymäpäiviä. Myös Lili ja Jaci liittyivät siellä seuraamme joksikin aikaa. Maistoin ensimmäistä kertaa punaista sturmia, ja se olikin oikeastaan parempaa kuin se vaalea. Vaaleakin maistui nyt erilaiselta ja siinä oli selvästi enemmän alkoholia, koska oli tietysti ehtinyt käydä muutaman viikon pitempään. Söimme myös paikallista ruokaa, eli rosmariinikinkkua, sämpylöitä yrttilevitteen kera, jonkinlaista papu-maissisalaattia ja jälkiruuaksi omenastruudelia, metsämarjastruudelia ja jonkinlaista rahkaleivosta, joka maistui rahkapiirakalta. Oli kivaa, ja Lottakin taisi tykätä paikan erilaisesta tunnelmasta.
Punaista sturmia heurigerissa.
Synttäreiden kunniaksi voi syödä kolme jälkiruokaa (puoliksi)!
Sunnuntain vietimme lähinnä Kunsthistorisches Museumissa katselemassa maalauksia. Paljon 1500-1700-lukujen taidetta ja flaamilaisia taiteilijoita, mm. Rubens, Vermeer, Rembrandt jne. Kuuluisimpia maalauksia oli varmaankin http://bilddatenbank.khm.at/viewArtefact?id=330, http://bilddatenbank.khm.at/viewArtefact?id=327, http://bilddatenbank.khm.at/viewArtefact?id=71 ja http://www.eikongraphia.com/wordpress/wp-content/Tower%20of%20Babel.jpg. Vaikka olimme kaikki maalaukset nähtyämme jo aika väsyneitä, jaksoimme silti vielä kävellä läpi myös museon Egyptin ja antiikin kokoelmat, ihan jo museon hienojen huoneiden takia. Rakennus on alunperinkin rakennettu taidemuseoksi ja on todella upea! Iltapäivällä kävimme vielä viettämässä aikaa Praterissa.
Lotan viikon ostoksia.
Eilen oli Lotan viimeinen päivä täällä, ja minulla taas iltapäivällä koulua, joten vietimme aamupäivän käymällä ensin katselemassa Naschmarktin kojuja ja sitten Mariahilferstrassella. Illalla menimme vielä kävelemään Stephansdomin ympäristöön ja kävimme Aida-kahvilassa syömässä herkulliset kakkupalat. Tänään oli sitten herätys jo ennen seitsemää. Kävin saattamassa Lotan asemalle, josta junat lentokentälle lähtevät ja sitten menin vihdoin tekemään sen EU-kansalaisten ilmoittautumisen maistraattiin. Piti täyttää yksi paperi, ja lisäksi ne halusi nähdä mun passin, opiskelijatodistuksen, todistuksen tuloista (opintotuki+stipendi) ja EU-sairaanhoitokortin, jotka kaikki ne skannasi ja laittoi tiedot johonkin koneelle. Lopuksi mun piti maksaa jotain 28 euroa ja sain sellasen todistuksen, että olen ilmoittautunut. Koulun papereissa kyllä luki, että sen pitäs maksaa 15e, mutta näin mulle kävi Singaporessakin, että maksoi enemmän kuin koulu väitti. Koko hommaan meni aikaa n.tunti.
Olen muutenkin ollut tänään ahkera, ja käynyt maksamassa loput Prahan matkasta (pääsin siis jonotuslistalta oikeasti mukaan!) ja ostamassa lukupaketin yhtä kurssia varten. Melkein kaikille kursseille on pitänyt ostaa tuollainen artikkeleista ja caseista koostuva paketti, jonka hinta on vaihdellut: halvin oli 10e, kallein 50e ja kahdesta olen maksanut vajaa 30e/kpl. Illalla on tänään vielä koulua: Supply Chain Management klo.16.30-20.30. Tuolle kurssille ei ole tarvinnut ostaa lukupakettia, mutta kirjan tarvitsee. Toivon nyt pärjääväni Lotan minulle Helsingistä tuomalla Mikkelin aikaisella The Management of Business Logistics: A Supply Chain Perspective -kirjalla. Jos se keskittyy liikaa logistiikkaan, joudun ostamaan uuden.
Sain muuten tietää saaneeni sinne Pariisin career forumiin yhden haastattelun viidestä hakemastani. Olen iloinen, mutta sinänsä yllättynyt, että tämä oli firma, johon en ajatellut haastatteluun pääseväni, vaikka toiveikkaana hainkin (taka-ajatuksena myös jonkinlaiset mahdollisuudet lähitulevaisuuteen Oulussa). Tähänastinen työkokemukseni on nimittäin enemmän sen tyyppisistä yrityksistä (tyyppisestä yrityksestä), joihin en nyt päässyt haastatteluun, mutta niihin haki kyllä kaikki muutkin. Tämä yritys on alunperin suomalainen (vaikka iskän sanoin "Ne on kaikki monikansallisia nykyään."), joten lieneekö sitten ihan kansallisuudesta apua? Kaikenlisäksi haastattelu on ihan oikeaa työpaikkaa (Suomessa) varten, eikä auta minua siis saamaan sitä tarvitsemaani ulkomaanharjoittelua, joten olen vielä vähän hämmentynyt tuloksesta. Tuo oli siis ainoa yritys, johon hain nimenomaan työpaikkaa, enkä harjoittelupaikkaa varten. En ole vielä ehtinyt juuri jutella muiden kanssa, että ovatko he saaneet haastatteluja ja minne. Tiedän vain, että Anna-onnellinen sai haastattelut P&G:lle ja LVMH:lle (Moet Hennessy Louis Vuitton, en edes hakenut kun halusivat luksustuotteista kiinnostuneita ja mä en tiedä noista tosiluksusjutuista mitään), mutta onneksi tossa munkin haastattelussa on jonkinlaista "Wow-factoria" (ts. kuulija sanoo "Wow!" kuullessaan asiasta, mulle kävi jo näin ;) ).
Tulikohan tossa nyt tarpeeksi vihjailtua, että kaikki arvaa, minne mun haastattelu on ilman että mä sanon sitä suoraan :D (Jotenkin en myöskään halua sanoa sitä tässä siksi, että jos ne ei tykkääkään musta ja siitä ei tulekaan mitään...)
Keskiviikko kului tietysti katsellen kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä: Ringin varrella ensin Universität, Rathaus, Parliament jne ja sitten Hofburgin läpi kohti Stephansdomia ja sieltä oopperatalolle. Matkalla tuli jo vähän shoppailtuakin. Illalla mentiin English Cinema Haydniin katsomaan Wall-E, joka oli paljon parempi kuin odotin. Liput maksoi jotain 7e/kpl. Piti mennä nimenomaan tuohon teatteriin, koska muutenhan täällä on kaikki dubattu saksaksi, nuo näyttää alkuperäisiä versioita. Wall-E:ssa saksankielisyys tosin ei olisi paljon haitannut, siinä on kuitenkin aika vähän dialogia. Elokuva oli huomattavasti parempi kuin odotin, koska ottaen huomioon Pixarin aiemmat leffat ja elokuvasta kuulemani kommentit olivat odotukseni todella alhaalla. Leffa ei kuitenkaan ollut ollenkaan tylsä ja oli jopa aika romanttinen! Ja oli muuten myös aika yhteiskunnallisesti kantaaottava...
Torstaiaamuna shoppailtiin Mariahilferstrassella, kunnes mun piti mennä iltapäiväksi saksantunnille. Pääsin muuten siihen korkeimpaan CEMS-ryhmään, vaikka ensin ilmoitettiin että tuolloin torstaina olisi vielä joku koe, että pääseekö siihen oikeasti. Käytännössä kuitenkin oli aika tavallinen tunti: kuullunymmärtämisharjoitus ja sitten opettaja halusi kuulla meidän puhuvan saksaa vähän. Tarkoituksena ilmeisesti oli, että siitä voisi sitten päätellä itse, onko taso sopiva vai haluaako alemmalle kurssille (vaikka jotkut taas arvelivat, että se kuullunymmärtäminen oli se koe). Vähän sekavaa, mutta saa nyt nähdä ensi torstaina, että miten homma sitten oikeasti menee. Illalla ei tehty mitään, koska Lotan päätä särki.
Perjantaina mentiin Hofburgiin Kaiserappartments-museoon, joka oli erilainen kuin odotin. Odotin nimittäin vain pääseväni näkemään keisarillista kaupunkiasuntoa, mutta samaan museoon kuuluikin iso (monta monta huonetta) kokoelma astioita jne, joita hovissa oli käytetty, sekä erityisesti Sissiin keskittynyt osa, ennenkuin pääsi näkemään niitä varsinaisia huoneita. Hienoja asioita tuli silti nähtyä ja opittua, mm. että posliinia alettiin hovissa käyttää lautasmateriaalina vasta, kun kaikki kulta- ja hopeaesineet hovistakin oli pitänyt sulattaa ja painaa kolikoiksi Napoleonin sotien aikana. Lisäksi tuli opittua, ettei Sissiä suinkaan palvottu tähän malliin hänen elinaikanaan, vaan tätä urheilua ja rajujakin lajeja harrastanutta ja hovissa varsinkin myöhemmin erittäin vähän aikaa viettänyttä, alakuloisuuteen taipuvaa ja syrjäänvetäytyvää keisarinnaa pidettiin aika outona.
Perjantai-iltana oli tarkoitus mennä vaihtariporukalla Volksoperaan katsomaan, saisimmeko halvat viimehetken liput illan operettiin (Straussin Lepakko, lisätietoa englanniksi: http://en.wikipedia.org/wiki/Die_Fledermaus , saksaksi: http://de.wikipedia.org/wiki/Die_Fledermaus). Lopulta muut vaihtarit halusivat kuitenkin mennä vaihtaribileisiin, mutta Lotan kanssa päätimme mennä kuitenkin yrittämään niitä lippuja. Ja kyllä muuten kannatti! Saatiin toiseksi parhaan hintaluokan, eli 65 euron paikat permannolta, yhdeksännestä rivistä, ja maksettiin niistä vain 10e/kpl! Operettikin oli hieno, vaikka aika pitkä (kaksi väliaikaa). Olen aina pitänyt Straussin musiikista ja huumorikin oli kestänyt aikaa. Valitettavasti monet vitsit jäivät ymmärtämättä, koska esitys oli saksaksi ja englanninkielinen "tekstitys" selitti lähinnä juonen pääkohdat. Jotain kuitenkin ymmärrettiin mekin. Katselin jo marras- ja joulukuun ohjelmistoa sen verran, että mieleni tekisi käydä yrittämässä niitä halpoja lippuja myös Kreivitär Marizaan, Iloiseen leskeen ja Pähkinänsärkijään. Lipun saa tietenkin vain opiskelijakortin kanssa (mutta eivät onneksi kysyneet sellaista Lotalta!) 20 min ennen esityksen alkua, jos niitä on jäljellä.
Tässä vielä pari näytettä operetista:
1. http://www.youtube.com/watch?v=npLZNoRoH2M Tapahtuu suurissa juhlissa. Adele, joka on oikeasti sisäkkö, mutta väittää tanssiaisissa olevansa taiteilija Olga (puvussa, jonka on "lainannut" emännältään), vakuuttaa nauraen laulullaan pomonsa (joka esittää ranskalaista markiisia, vaikkei sellainen olekaan) ja muun yleisön siitä, ettei hänen kasvoillaan, vartalollaan ja laulutaidollaan voi todellakaan olla mikään palvelija, kuten "markiisi" epäilee.
2. http://www.youtube.com/watch?v=wGZ_8qG9bXU Ylistyslaulu shampanjalle, joka todetaan lopussa osasyylliseksi kaikkeen sekaannukseen, sekä lieventäväksi asianhaaraksi operetin tapahtumissa.
Lotta Volksoperassa.
Lauantaina jatkoimme museokierrosta käymällä Schönbrunnissa sijaitsevassa keisariperheen vaunuja esittelevässä museossa, jossa oli erityinen Sissiä koskeva näyttely. Hienoja vaunuja, ja erityisen kiinnostavia olivat keisariperheen lapsille leikkimistä varten tehdyt, aivan oikeinnäköiset mutta pienemmät vaunut, joita vetivät ponit, aasit, pukit tai -kuvitelkaas tätä- tehtävään koulutetut merinolampaat! Ostin myös nyt tytöille ne Sissi-t-paidat, tosin Ninille on nyt koko 116 ja Jaanikalle pitää myöhemmin ostaa koko 140, kun kokovaihtoehdot oli vaan 94, 116, 128 ja 140. Illalla menimme heurigeriin juhlistamaan Lotan maanantaisia 25-vuotissyntymäpäiviä. Myös Lili ja Jaci liittyivät siellä seuraamme joksikin aikaa. Maistoin ensimmäistä kertaa punaista sturmia, ja se olikin oikeastaan parempaa kuin se vaalea. Vaaleakin maistui nyt erilaiselta ja siinä oli selvästi enemmän alkoholia, koska oli tietysti ehtinyt käydä muutaman viikon pitempään. Söimme myös paikallista ruokaa, eli rosmariinikinkkua, sämpylöitä yrttilevitteen kera, jonkinlaista papu-maissisalaattia ja jälkiruuaksi omenastruudelia, metsämarjastruudelia ja jonkinlaista rahkaleivosta, joka maistui rahkapiirakalta. Oli kivaa, ja Lottakin taisi tykätä paikan erilaisesta tunnelmasta.
Punaista sturmia heurigerissa.
Synttäreiden kunniaksi voi syödä kolme jälkiruokaa (puoliksi)!
Sunnuntain vietimme lähinnä Kunsthistorisches Museumissa katselemassa maalauksia. Paljon 1500-1700-lukujen taidetta ja flaamilaisia taiteilijoita, mm. Rubens, Vermeer, Rembrandt jne. Kuuluisimpia maalauksia oli varmaankin http://bilddatenbank.khm.at/viewArtefact?id=330, http://bilddatenbank.khm.at/viewArtefact?id=327, http://bilddatenbank.khm.at/viewArtefact?id=71 ja http://www.eikongraphia.com/wordpress/wp-content/Tower%20of%20Babel.jpg. Vaikka olimme kaikki maalaukset nähtyämme jo aika väsyneitä, jaksoimme silti vielä kävellä läpi myös museon Egyptin ja antiikin kokoelmat, ihan jo museon hienojen huoneiden takia. Rakennus on alunperinkin rakennettu taidemuseoksi ja on todella upea! Iltapäivällä kävimme vielä viettämässä aikaa Praterissa.
Lotan viikon ostoksia.
Eilen oli Lotan viimeinen päivä täällä, ja minulla taas iltapäivällä koulua, joten vietimme aamupäivän käymällä ensin katselemassa Naschmarktin kojuja ja sitten Mariahilferstrassella. Illalla menimme vielä kävelemään Stephansdomin ympäristöön ja kävimme Aida-kahvilassa syömässä herkulliset kakkupalat. Tänään oli sitten herätys jo ennen seitsemää. Kävin saattamassa Lotan asemalle, josta junat lentokentälle lähtevät ja sitten menin vihdoin tekemään sen EU-kansalaisten ilmoittautumisen maistraattiin. Piti täyttää yksi paperi, ja lisäksi ne halusi nähdä mun passin, opiskelijatodistuksen, todistuksen tuloista (opintotuki+stipendi) ja EU-sairaanhoitokortin, jotka kaikki ne skannasi ja laittoi tiedot johonkin koneelle. Lopuksi mun piti maksaa jotain 28 euroa ja sain sellasen todistuksen, että olen ilmoittautunut. Koulun papereissa kyllä luki, että sen pitäs maksaa 15e, mutta näin mulle kävi Singaporessakin, että maksoi enemmän kuin koulu väitti. Koko hommaan meni aikaa n.tunti.
Olen muutenkin ollut tänään ahkera, ja käynyt maksamassa loput Prahan matkasta (pääsin siis jonotuslistalta oikeasti mukaan!) ja ostamassa lukupaketin yhtä kurssia varten. Melkein kaikille kursseille on pitänyt ostaa tuollainen artikkeleista ja caseista koostuva paketti, jonka hinta on vaihdellut: halvin oli 10e, kallein 50e ja kahdesta olen maksanut vajaa 30e/kpl. Illalla on tänään vielä koulua: Supply Chain Management klo.16.30-20.30. Tuolle kurssille ei ole tarvinnut ostaa lukupakettia, mutta kirjan tarvitsee. Toivon nyt pärjääväni Lotan minulle Helsingistä tuomalla Mikkelin aikaisella The Management of Business Logistics: A Supply Chain Perspective -kirjalla. Jos se keskittyy liikaa logistiikkaan, joudun ostamaan uuden.
Sain muuten tietää saaneeni sinne Pariisin career forumiin yhden haastattelun viidestä hakemastani. Olen iloinen, mutta sinänsä yllättynyt, että tämä oli firma, johon en ajatellut haastatteluun pääseväni, vaikka toiveikkaana hainkin (taka-ajatuksena myös jonkinlaiset mahdollisuudet lähitulevaisuuteen Oulussa). Tähänastinen työkokemukseni on nimittäin enemmän sen tyyppisistä yrityksistä (tyyppisestä yrityksestä), joihin en nyt päässyt haastatteluun, mutta niihin haki kyllä kaikki muutkin. Tämä yritys on alunperin suomalainen (vaikka iskän sanoin "Ne on kaikki monikansallisia nykyään."), joten lieneekö sitten ihan kansallisuudesta apua? Kaikenlisäksi haastattelu on ihan oikeaa työpaikkaa (Suomessa) varten, eikä auta minua siis saamaan sitä tarvitsemaani ulkomaanharjoittelua, joten olen vielä vähän hämmentynyt tuloksesta. Tuo oli siis ainoa yritys, johon hain nimenomaan työpaikkaa, enkä harjoittelupaikkaa varten. En ole vielä ehtinyt juuri jutella muiden kanssa, että ovatko he saaneet haastatteluja ja minne. Tiedän vain, että Anna-onnellinen sai haastattelut P&G:lle ja LVMH:lle (Moet Hennessy Louis Vuitton, en edes hakenut kun halusivat luksustuotteista kiinnostuneita ja mä en tiedä noista tosiluksusjutuista mitään), mutta onneksi tossa munkin haastattelussa on jonkinlaista "Wow-factoria" (ts. kuulija sanoo "Wow!" kuullessaan asiasta, mulle kävi jo näin ;) ).
Tulikohan tossa nyt tarpeeksi vihjailtua, että kaikki arvaa, minne mun haastattelu on ilman että mä sanon sitä suoraan :D (Jotenkin en myöskään halua sanoa sitä tässä siksi, että jos ne ei tykkääkään musta ja siitä ei tulekaan mitään...)
maanantai 6. lokakuuta 2008
Pyykinpesua, flunssa ja saksankoe
Viikonloppuna en tehnyt oikeastaan paljon mitään. Perjantai-iltana olo tuntui vähän alkavan flunssaiselta, mutta koska lauantaina olo oli aika normaali, kävin kaupungilla (etsimässä yhtä kirjaa, jota en sitten löytänyt). Tämä ei ehkä ollut hyvä idea, koska sunnuntaina olo oli vielä flunssaisempi. Ulkona aurinko paistoi siniseltä taivaalta, joten olisi hirveästi tehnyt mieli lähteä kävelemään johonkin puistoon tai hautausmaalle katselemaan taas niitä hienoja hautoja. Maltoin kuitenkin mieleni ja pysyttelin sisällä lukemassa kirjaa jne. Hyvä olikin, koska kun tänä aamuna heräsin herätyskellon soittoon lähteäkseni ilmaiselle tervetuliaisaamiaiselle koululle, tiesin heti että pelkkä sängystä ylösnousu vaatisi aikamoisia ponnistuksia. Koska iltapäivällä oli saksan tasokoe, johon on pakko osallistua, katsoin parhaammaksi nukkua vielä hiukan ja levätä aamupäivän. Se auttoikin, ja parasetamolin ja nuhalääkkeen voimalla pääsin koululle kohtalaisen pirteänä. Heti kokeen jälkeen olo oli taas hiukan huonompi, nyt taas hiukan parempi, mutta lepään kiltisti kotona loppuillan.
Koe meni varmaan ihan hyvin. Oli monivalintaa ja sitten pieni kirjoitelma, lisäksi kyseltiin taustatietoja siitä, missä ja miten kauan on saksaa opiskellut ja mihin ryhmään yrittää. Tavoitteenani olisi päästä ylimpään CEMS-ryhmään, jolloin minun ei tarvitsisi tehdä enää yhtään saksankurssia Helsingissä, ja kurssin aikana tulisi suoritettua saksasta pakollinen CEMS-koekin. Toivottavasti onnistuu... Tulokset saamme tietää huomenna tai ylihuomenna, ja kurssit alkaa torstaina.
Mulla on ollut pyykinpesun kanssa vähän ongelmia. Kävi nimittäin niin, että olin varannut eilen pyykkivuoron, mutta kun menin vähän seitsemän jälkeen paikalle, oli koneessa vielä jonkun toisen pyykit. Ärsyyntyneenä päätin tulla takaisin vähän myöhemmin, koska pesu kestää 1h10 min ja vuoroa olin varannut kuitenkin 2h (niinkuin pitäisi tehdä, mutta kaikki ei näköjään tee). Palattuani paikalle huomasin, että joku muu oli varmaan sitten luullut että en käytä vuoroani ja laittanut oman koneellisen pyörimään... Otti päähän, mutta varasin kiltisti täksi aamuksi vuoron klo.11-13. Ja miten kävi, kun menin aamulla klo.11 katsomaan konetta? Siellä oli vielä puoli tuntia jonkun toisen pesua menossa! Nyt kyllä raivostutti jo todella. Miten voi olla, että joku tolleen varastaa tyynesti mun vuoron, kun listassa oli selvästi kyseinen kone siihen aikaan varattuna? Joku näytti varanneen mua ennen tunnin vuoron, vaikkei siinä ajassa kone ehdi pyöriä loppuun. Olisiko sitten ollut tämä kyseinen henkilö, joka oli myöhästynyt vuoronsa alusta ja silti päättänyt sen käyttää, vaikka tiesi varmasti ihan hyvin ettei ehdi ennen mun vuoroa. Kaiken lisäksi viereisessä pesuhuoneessa oli kaksi konetta ihan vapaana, lista tyhjänä! Pesin sitten oman pyykkini toisessa niistä. Opiskelija-asumisessa mua ärsyttää just tällainen piittaamattomuus toisista ihmisistä, että pestään omat pyykit sillon kun huvittaa, vaikka joku toinen olisi varannut vuoron, tai otetaan jääkaapista mitä huvittaa, vaikka olis jonkun toisen tavara. Täällä ei sentään toistaiseksi ole multa otettu mitään jääkaapista, mutta jollain toisella vaihtarilla oli otettu (mutta ei siis onneksi tässä meidän keittiössä). Muistan kyllä, miten ärsyttävää se oli Singaporessa.
Sää näyttää nyt muuttuneen aika täysin. Vaikka tässä on jo vähän lämmennytkin siitä tosi kylmästä jaksosta, joka oli pari viikkoa sitten, niin tänään oikeen repesi. Ulkona paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta, ja vaikka tuulee, niin tuuli on pitkästä aikaa lämmin. Lämmintä on varmaan 18 astetta. Toivottavasti pysyy tää sää tän viikon, että on sitten kiva Lotan kanssa kävellä katselemassa nähtävyyksiä. Lotta-parka kyllä hikoaa keskiviikkona, kun tulee se mun talvitakki yllään...
Loppuun vielä kuva Oktoberfestiltä. Ei tossa paljon sitä varsinaista Oktoberfestiä näy, mutta voitte ihailla mua kahden aasialaispojan (japanilainen ja singaporelainen) keskellä :).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)