Makea lounas ja päivän hyvä työ

Tänään oli todellakin erilainen lounas kuin yleensä. Olin aamupäivällä koululla keskustelemassa Katherinan kanssa artikkeleista, joista meidän pitää palauttaa ensi viikolla viiden sivun kirjoitelma (siis itsenäisesti tehty, mutta halusimme vähän selvyyttä artikkeleihin keskustelemalla niistä ensin). Kun olimme valmiita, meillä oli ennen saksantuntejani aikaa vajaa puoli tuntia, joten menimme lounaalle koulun ruokalaan. Menimme tällä kertaa paikan yläkertaan, jossa en ole ennen käynyt, ja jossa on tarjolla aina kaksi menuuta (sis. alkukeiton, ruoan ja juoman, vajaa 5e). Erikoista olikin se, että toinen menu on aina makea, ts. sama kuin söisí pääruuaksi alkukeiton ja sitten valtavan jälkiruuan! Halusin kuitenkin kokeilla tätä vaihtoehtoa, kun tarjolla oli vielä erittäin itävaltalaista ruokaa: rahkataikinasta tehtyjä knöödeleitä, happamahkoa marjahilloa ja vaniljakastiketta. Tuntui kyllä hassulta syödä lounaaksi valtava lautasellinen jälkiruokaa, mutta hyvää oli, ja erittäin täyttävää! Ajatella, että opiskelijaravintola tarjoaa lounasvaihtoehdoksi tuollaista!

Saksantuntien jälkeen kotimatkalla poikkesin EuroSparissa ostamassa eväitä huomista bussimatkaa varten. Ovella minut pysäytti kaksi teinityttöä, jotka oli selvästi keräämässä jotain, joten yritin päästä tilanteesta sanomalla etten puhu saksaa. Mutta kun tytöt huikkasivat perään, että he puhuvat kyllä englantia, en voinut olla palaamatta kuuntelemaan. Kouluenglannillaan he selittivät innoissaan olevansa keräämässä ruokaa köyhille yksinhuoltajaperheille, voisin siis ostaa jotain, vaikka cornflakeseja, ja tuoda sen sitten heidän laatikkoonsa, kirkko jakaisi tavarat myöhemmin. Tavaroita hyllystä kärryyn kerätessäni en luonut asialle ajatustakaan, mutta kassajonossa alkoi omatunto kolkuttaa. Tytöt olivat kuitenkin niin nuoria ja innostuneita, voittivat jopa ujoutensa ja puhuivat minulle kouluenglannillaan... Kaikki keksimäni tekosyyt olla ostamatta jotain alkoivat tuntua tyhmiltä. Joo, olen köyhä opiskelija, mutta minultako ei muka liikenisi paria euroa vielä köyhemmille? Matkustelen täällä kuitenkin ympäriinsä, shoppailen jne, eikä talouteni todellakaan siihen kaatuisi. Katolisesta kirkostakaan en juuri pidä, mutta eihän se ole niiden yksinhuoltajaperheessä kasvavien lasten syy, että nimenomaan kirkko haluaa heitä auttaa. Käänsin siis ostoskärryni kassajonosta kohti sitä murohyllyä. Hetken mietin, eikö kannattaisi ostaa ennemmin jotain ravitsevampaa ja terveellisempää, mutta tulin siihen tulokseen, että eiköhän Itävallassakin sosiaaliturva sen verran toimi, etteivät lapset ole kuolemassa nälkään. Haluavat varmaankin ennemmin vaihtelua, ja äidille mahdollisuuden käyttää rahaa muuhunkin kuin ruokaan. Katselin ensin alahyllyn halpoja Spar-pakkauksia, mutta ajattelin sitten, että jos nämä lapset yleensä muroja saavat, niin varmasti juuri niitä muroja. Minä tietysti tiedän, että se on ihan samaa tavaraa kuin siinä silmänkorkeudella olevalla hyllyllä olevassa, kaksi kertaa kalliimmassa brändätyssä paketissa, mutta lapset eivät. He haluaisivat varmaankin edes joskus niitä telkkarissa mainostettuja muroja. Poimin siis hyllyltä jotain Kelloggsin sokerihuurrettuja murontyyppisiä ja suuntasin uudelleen kohti kassaa. Ulkona tytöt kiittelivät kovasti, kun ojensin heille muropaketin muiden lahjoitusten seuraksi. Hymyillen sanoin, etten voinut jättää ostamatta, kun puhuivat kanssani niin hyvää englantia. Mieltä jäi ainoastaan kaihertamaan, olisiko sittenkin pitänyt ostaa enemmänkin tavaraa. Varmasti esim. peruspasta tms olisi tullut tarpeeseen, ja sitten hedelmät, niitä on köyhällä harvoin varaa ostaa... (Hassua sinänsä, että tässä elämäntilanteessa en ikinä ostaisi noita muroja itselleni, pitäisin niitä aivan liian kalliina.)