...Ja vei minulta työhaastattelun. Se ainoa firma, johon sain työhaastattelun Pariisin career forumiin ilmoitti nimittäin tänään sähköpostilla peruneensa kaikki haastattelut, koska "olemme valinneet tänä vuonna jo niin paljon hyviä kandidaatteja, ja yritämme muutenkin pitää kulut kurissa" tms. Toisin sanoen siis eivät voi palkata uusia, kun entisiäkin pannaan pihalle... Ilmoittivat kyllä haluavansa haastatella taas ensi vuonna. Paikalle ovat kuitenkin tulossa. Minusta on vähän nurinkurista lopettaa haastattelujenperuutusmaili sanoihin "Nähdään pian career forumissa!". No, kai niiltä voi silti käydä kyselemässä rekrytointimahdollisuuksia Suomessa, lähinnä kun tuntui että tuo maili koski kansainvälistä yliopistosta valmistuneille tarjottavaa ohjelmaa.
Harmittaa tietysti, mutta en niinkään pelkää jääväni kokonaan ilman töitä. Olen varma, että pääkaupunkiseudulta löytyy aina jotain, jopa jotain parempaakin. Harmittaa se, että tunsin tuon olevan mahdollisesti vihdoin askel kohti mahdollisuutta muuttaa yhteen Tapanin kanssa (vaikka en edes oikeasti tiennyt, oliko se) ja nyt se otettiin minulta pois. Ongelmana kun on, etten haluaisi mitä tahansa työpaikkaa (kun tutkimustenkin mukaan se ensimmäinen on tärkeä), mutta Oulusta taitaa hakemaani olla vaikea löytää. Tulee vain pieni epätoivo, kun toivon niin kovasti että tämä monen vuoden odotus loppuisi ja pääsisimme vihdoin olemaan niinkuin muutkit parit. Te ette taida aina tajutakaan, miten vaikeaa tämä joskus on, minusta tuntuu että kaikki on vain niin tottuneita siihen, että Sirje asuu ties missä (Mikkelissä, Singaporessa, Helsingissä, Wienissä) ja Tapani Oulussa. Tilannetta ei juuri auta, että tiedän itse myötävaikuttaneeni tähän suuresti laittamalla koko ajan opiskelun ja uran parisuhteen edelle: minulle on ollut tärkeämpää saada juuri haluamani tutkinto tunnetusta koulusta tai päästä ulkomaille kuin asua rakkaani kanssa. Ja kunnianhimoni varmasti säätelee päätöksiäni jatkossakin. Olisi paljon helpompaa, jos voisin vain tyytyä olemaan jokin pikkusihteeri jossain pikkuyrityksessä ja asua onnellisena perheen kanssa jossain pikkukylässä loppuelämäni. Monet muutkin ihmiset tekee niin, miksi minun pitää aina kaivata kauemmas ja korkeammalle?
Lähden tästä hukuttamaan harmiani CEMS-viininmaistajaisiin. Sisäänpääsymaksusta (15e) ainakin osa menee hyväntekeväisyyteen ja tarjolla on jonkun tunnetun viinintuottajan viinejä sekä ilmeisesti juustoja lisäksi. Kuulostaa ainakin kivalta, toivottavasti tulee parempi mieli. Ja sinä lukijani, jos sinä saat käydä joka ilta nukkumaan kultasi viereen ja herätä hänen vierestään joka aamu, tai jos yleensäkin normaalitilanteessa näet häntä useammin kuin kolmesti kuukaudessa, niin mene nyt ja anna kullallesi pusu. Jotkut meistä haluaisivat tehdä niin, mutta eivät voi.
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
maanantai 17. marraskuuta 2008
Nörtti kävi täällä
Nörtti lempipuuhassaan (ja jotten nyt saisi valitusvyöryä tuon sanan käytöstä poikaystäväni yhteydessä, niin valaisen tässä kaikkia, että minulle se ei suinkaan ole mikään haukkumasana, vaan suorastaan kunnianosoitus :) ).
Rakas nörttini siis saapui Wieniin lauantaiaamuna reilu viikko sitten. Tein koko edellisen viikon kouluhommia normaaliakin ahkerammin, että jäisi enemmän aikaa yhdessäololle, ja aika hyvin se onnistuikin. Olin siis Tapania vastassa kentällä ja tuotuamme tavarat minun huoneeseeni lähdimme katselemaan päänähtävyyksiä, sama kierros siis kuin Lotan kanssa: ensin Ringiä pitkin katselemassa yliopistoa, raatihuonetta, parlamenttia jne, sitten Hofbugin läpi, kävely Stephansdomille ja siitä oopperalle. Sää oli valitettavasti aika harmaa, vaikka aamun sade onneksi loppui ennen kierrosta. Raatihuonelle oli jo pystytetty adventtitoria ja jouluvalotkin oli paikallaan, eivät vain vielä toiminnassa. Kävimme myös Mariahilferstrassella, jossa söimme lounasta Kentucky Fried Chickenissä, koska Tapani halusi maistaa niitä kuuluisia kanapaloja.
Palasimme kävelyretken jälkeen kaupan kautta huoneeseeni, jossa lepäilimme jonkin aikaa. Illalla tuntui kuitenkin, että olisi vielä hyvä lähteä johonkin, joten menimme keskustaan yhteen Aida-kahviloista syömään suklaakakkua, ja kävelimme sitten vielä päivän kävelyreittiämme läpi iltavalaistuksessa.
Aidassa: cokista, Mozart-kakkua ja tryffelikakkua. Tapanin takaa näkee tryffelikakun tarjoushinnan: 2,10e/pala! Mozart-kakku muistutti Sacheria, mutta hillon tilalla oli marsipaania.
Sunnuntaipäivän vietimme luonnonhistoriallisessa museossa. Katsottavaa oli niin näyttelyssä kuin itse rakennuksessakin, ja kävi samoin kuin taidehistoriallisen kanssa: kaikkea ei meinannut millään jaksaa. Täytetyt eläimet, jotka minua kiinnostivat eniten, olivat vieläpä kaikkein viimeisenä. Esillä oli myös kuuluisa Willendorfin Venus (http://fi.wikipedia.org/wiki/Willendorfin_venus). Pysähdyimme välillä museon kahvilaan lepäämään, ja koska oli lounasaika, päätimme syödä samantien pastaa. Valittavana olisi myös ollut salaatteja, jotka eivät aluksi kuulostaneet houkuttelevilta, kunnes näimme tarjoilijan kantavan salaattikulhoja poislähtiessämme. Olimme molemmat samaa mieltä: olisi kannattanut sittenkin ottaa salaatit.
Tapani ja pastaa.
Sunnuntai-iltana minä menetin hermoni powerpointin parissa yhden koulutehtävän kanssa ja Tapani kulutti aikaansa omalla läppärillään. Myöhemmin kävimme vielä pienellä kävelyllä ja otimme lopuksi pizzat läheisestä pizzeriasta.
Maanantaina minulla oli koulua puoli yhdeksästä kuuteen, mutta välissä onneksi muutama hyppytunti, joten Tapani tuli seurakseni koululle lounaalle. Sillä aikaa kun minä ahkeroin, Tapani kävi keskustassa katsastamassa paikallisen Games Workshopin. Illalla ostimme tuorepastan ja tomaattikastikkeen seuraksi pullon valkoviiniä, maksoi euron! Lopputulos todisti, että emme ilmeisesti tiedä viineistä mitään: meistä se oli ruuan kanssa ihan hyvää. Erittäin hyvä hinta/laatu-suhde! Söimme pastaa ja katsoimme Tapanin läppäriltä sitä minun aiemmin ostamaani Teho-osaston kuudetta tuotantokautta (on muuten eka tuotantokausi, jossa on Kovac, ah sitä komeutta...).
Tiistaina menimme Palais Liechtenstein - taidemuseoon, joka oli kyllä pettymys. Sisäänpääsy maksoi kympin, eikä opiskelija-alennuksia ollut. Palatsi itsessään oli kyllä hieno, mutta kokoelma harmittavan pieni. Kirjasto tosin oli upea. Vierailun jälkeen kävimme jälleen Aidassa kakulla, pikaisesti Mariahilferstrassella ja sitten takaisin kämpälle, koska vatsani tuli kipeäksi. Loppupäivä menikin peiton alla katsellen Teho-osastoa. Minulle nousi ilmeisesti jopa kuume, ei tosin ollut mittaria, mutta palelin siihen malliin ja Tapani valitti minun hehkuvan kuin patteri. Tapani kävi itselleen illallisen läheisestä Schnitzelhausista, joka on pikaruokaketju jossa myydään schnitzeleitä. Tapanin uusi lempipaikka...
Keskiviikkona vietimme aamupäivän vielä kotona, mutta koska oloni oli jo huomattavasti parempi, menimme Mariahilferstrasselle ostamaan joululahjaa Veeralle (Tapanin pieni veljentyttö). Tuli ostettua myös vähän muitakin joululahjoja. Pitkään en kuitenkaan kaupungilla jaksanut, joten ilta kului pienten kouluhommien ja Teho-osaston parissa.
Torstaina minulla oli taas koulua, joten söimme siellä, minä menin saksantunnille ja Tapani taidehistorialliseen museoon. Tuntieni jälkeen tapasimme kaupungilla ja kävimme vielä katselemassa paria kauppaa ennen kotiinpaluuta. Mitenkö vietimme illan? Teho-osastoa katsellen tietenkin, illallisena Tapanin iloksi schnitzeliä.
Perjantaiaamuna kävin koululla yhdessä ryhmäprojektitapaamisessa ja sitten lähdimme Heeresgeschichtliches Museumiin, eli sotahistorialliseen museoon. Museo oli isompi kuin odotimmekaan ja ehdottomasti opiskelijahinnan (3,30e/hlö) arvoinen, jos aihe ollenkaan kiinnostaa. Meitä molempia kiinnosti eniten näyttelyn aloittanut kolmikymmenvuotisen sodan osio (http://fi.wikipedia.org/wiki/30-vuotinen_sota), vaikka ei niinkään sodan syyt tai kuka voitti (tämä jäi meille itseasiassa epäselväksi). Tapani oli innoissaan valtavista aikalaismaalauksista, joista näki sotataktiikan kun taas minä katselin innokkaana sotilaiden pukeutumista ja varusteita. Itse rakennuskin oli muuten tosi upea: http://de.wikipedia.org/w/index.php?title=Bild:Arsenal_Wien.jpg. Kolmikymmenvuotisen sodan jälkeen vuorossa oli Maria Teresian kausi ja sitten 1800-luku. Tässä vaiheessa aloin jo väsyä ja ensimmäinen ja erityisesti toinen maailmansota meni lähinnä läpikävelemiseksi. Ensimmäisen maailmansodan osastossa oli kyllä mielenkiintoista auto, johon Gavrilo Princip ampui Franz Ferdinandin (http://fi.wikipedia.org/wiki/Sarajevon_laukaukset), sekä Franz Ferdinandin veritahrainen univormu. Toiseen maailmansotaan en edes halunnut keskittyä, kyllä sen kaiken kauheuden tietää jo muutenkin, tuli lähinnä vain ahdistava olo. Viimeisenä erityisnäyttelynä oli vielä vuorossa Itävallan historiallinen laivasto, joka olisi ollut kiinnostava, mutta olimme viettäneet museossa tässä vaiheessa jo neljä tuntia (minusta tuntui, että olimme ainoat museovieraat, jotka oikeasti katsoivat näyttelyä, muut kävelivät vain läpi) ja museon sulkemisaika uhkasi, joten aika pintapuolinen katsaus tuli siihenkin. Menimme kotiin jälleen Aidan kautta. Kävimme matkalla katsomassa myös sitä raatihuoneen adventtitoria, koska muutama koju oli jo auki, ja päätimme palata vielä lauantaina.
Lauantaina Tapani pakkasi valmiiksi aamulla ja sitten menimme adventtitorille, joka virallisesti aukaistiin myöhemmin samana päivänä. Matkalla Tapani sai vihdoin Schottentorin metroaseman kojusta jo useamman päivän haikailemansa vaaleanpunaisen leivoksen, Punschkrapfenin (http://en.wikipedia.org/wiki/Punschkrapfen, oli nähnyt sen leipomossa aiemmin). Päivä oli koko viikon kaunein, aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lämpötila nousi selvästi yli kymmenen, joten tuntui vähän hassulta kävellä joulutorilla. Söimme lounaaksi pizzapalat ja palasimme kämpälle. Teimme vielä kävelyretken läheiseen puistoon, ennenkuin oli aika saattaa Tapani lentokentälle.
Sunnuntaipäivän vietimme luonnonhistoriallisessa museossa. Katsottavaa oli niin näyttelyssä kuin itse rakennuksessakin, ja kävi samoin kuin taidehistoriallisen kanssa: kaikkea ei meinannut millään jaksaa. Täytetyt eläimet, jotka minua kiinnostivat eniten, olivat vieläpä kaikkein viimeisenä. Esillä oli myös kuuluisa Willendorfin Venus (http://fi.wikipedia.org/wiki/Willendorfin_venus). Pysähdyimme välillä museon kahvilaan lepäämään, ja koska oli lounasaika, päätimme syödä samantien pastaa. Valittavana olisi myös ollut salaatteja, jotka eivät aluksi kuulostaneet houkuttelevilta, kunnes näimme tarjoilijan kantavan salaattikulhoja poislähtiessämme. Olimme molemmat samaa mieltä: olisi kannattanut sittenkin ottaa salaatit.
Tapani ja pastaa.
Sunnuntai-iltana minä menetin hermoni powerpointin parissa yhden koulutehtävän kanssa ja Tapani kulutti aikaansa omalla läppärillään. Myöhemmin kävimme vielä pienellä kävelyllä ja otimme lopuksi pizzat läheisestä pizzeriasta.
Maanantaina minulla oli koulua puoli yhdeksästä kuuteen, mutta välissä onneksi muutama hyppytunti, joten Tapani tuli seurakseni koululle lounaalle. Sillä aikaa kun minä ahkeroin, Tapani kävi keskustassa katsastamassa paikallisen Games Workshopin. Illalla ostimme tuorepastan ja tomaattikastikkeen seuraksi pullon valkoviiniä, maksoi euron! Lopputulos todisti, että emme ilmeisesti tiedä viineistä mitään: meistä se oli ruuan kanssa ihan hyvää. Erittäin hyvä hinta/laatu-suhde! Söimme pastaa ja katsoimme Tapanin läppäriltä sitä minun aiemmin ostamaani Teho-osaston kuudetta tuotantokautta (on muuten eka tuotantokausi, jossa on Kovac, ah sitä komeutta...).
Tiistaina menimme Palais Liechtenstein - taidemuseoon, joka oli kyllä pettymys. Sisäänpääsy maksoi kympin, eikä opiskelija-alennuksia ollut. Palatsi itsessään oli kyllä hieno, mutta kokoelma harmittavan pieni. Kirjasto tosin oli upea. Vierailun jälkeen kävimme jälleen Aidassa kakulla, pikaisesti Mariahilferstrassella ja sitten takaisin kämpälle, koska vatsani tuli kipeäksi. Loppupäivä menikin peiton alla katsellen Teho-osastoa. Minulle nousi ilmeisesti jopa kuume, ei tosin ollut mittaria, mutta palelin siihen malliin ja Tapani valitti minun hehkuvan kuin patteri. Tapani kävi itselleen illallisen läheisestä Schnitzelhausista, joka on pikaruokaketju jossa myydään schnitzeleitä. Tapanin uusi lempipaikka...
Keskiviikkona vietimme aamupäivän vielä kotona, mutta koska oloni oli jo huomattavasti parempi, menimme Mariahilferstrasselle ostamaan joululahjaa Veeralle (Tapanin pieni veljentyttö). Tuli ostettua myös vähän muitakin joululahjoja. Pitkään en kuitenkaan kaupungilla jaksanut, joten ilta kului pienten kouluhommien ja Teho-osaston parissa.
Torstaina minulla oli taas koulua, joten söimme siellä, minä menin saksantunnille ja Tapani taidehistorialliseen museoon. Tuntieni jälkeen tapasimme kaupungilla ja kävimme vielä katselemassa paria kauppaa ennen kotiinpaluuta. Mitenkö vietimme illan? Teho-osastoa katsellen tietenkin, illallisena Tapanin iloksi schnitzeliä.
Perjantaiaamuna kävin koululla yhdessä ryhmäprojektitapaamisessa ja sitten lähdimme Heeresgeschichtliches Museumiin, eli sotahistorialliseen museoon. Museo oli isompi kuin odotimmekaan ja ehdottomasti opiskelijahinnan (3,30e/hlö) arvoinen, jos aihe ollenkaan kiinnostaa. Meitä molempia kiinnosti eniten näyttelyn aloittanut kolmikymmenvuotisen sodan osio (http://fi.wikipedia.org/wiki/30-vuotinen_sota), vaikka ei niinkään sodan syyt tai kuka voitti (tämä jäi meille itseasiassa epäselväksi). Tapani oli innoissaan valtavista aikalaismaalauksista, joista näki sotataktiikan kun taas minä katselin innokkaana sotilaiden pukeutumista ja varusteita. Itse rakennuskin oli muuten tosi upea: http://de.wikipedia.org/w/index.php?title=Bild:Arsenal_Wien.jpg. Kolmikymmenvuotisen sodan jälkeen vuorossa oli Maria Teresian kausi ja sitten 1800-luku. Tässä vaiheessa aloin jo väsyä ja ensimmäinen ja erityisesti toinen maailmansota meni lähinnä läpikävelemiseksi. Ensimmäisen maailmansodan osastossa oli kyllä mielenkiintoista auto, johon Gavrilo Princip ampui Franz Ferdinandin (http://fi.wikipedia.org/wiki/Sarajevon_laukaukset), sekä Franz Ferdinandin veritahrainen univormu. Toiseen maailmansotaan en edes halunnut keskittyä, kyllä sen kaiken kauheuden tietää jo muutenkin, tuli lähinnä vain ahdistava olo. Viimeisenä erityisnäyttelynä oli vielä vuorossa Itävallan historiallinen laivasto, joka olisi ollut kiinnostava, mutta olimme viettäneet museossa tässä vaiheessa jo neljä tuntia (minusta tuntui, että olimme ainoat museovieraat, jotka oikeasti katsoivat näyttelyä, muut kävelivät vain läpi) ja museon sulkemisaika uhkasi, joten aika pintapuolinen katsaus tuli siihenkin. Menimme kotiin jälleen Aidan kautta. Kävimme matkalla katsomassa myös sitä raatihuoneen adventtitoria, koska muutama koju oli jo auki, ja päätimme palata vielä lauantaina.
Lauantaina Tapani pakkasi valmiiksi aamulla ja sitten menimme adventtitorille, joka virallisesti aukaistiin myöhemmin samana päivänä. Matkalla Tapani sai vihdoin Schottentorin metroaseman kojusta jo useamman päivän haikailemansa vaaleanpunaisen leivoksen, Punschkrapfenin (http://en.wikipedia.org/wiki/Punschkrapfen, oli nähnyt sen leipomossa aiemmin). Päivä oli koko viikon kaunein, aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lämpötila nousi selvästi yli kymmenen, joten tuntui vähän hassulta kävellä joulutorilla. Söimme lounaaksi pizzapalat ja palasimme kämpälle. Teimme vielä kävelyretken läheiseen puistoon, ennenkuin oli aika saattaa Tapani lentokentälle.
Joulumarkkinat ja raatihuone.
Loppuillan ja sunnuntain vietinkin sitten jälleen ahkerasti läksyjen parissa, tosin pyykitkin sain pestyä. Tänään oli pitkä päivä taas koulussa ja nyt valmistaudun huomiseen ryhmätyöesitykseen. Sen jälkeen tahti helpottaa edes hiukan. Oli tosi kivaa saada Tapani tänne vieraaksi, eikä tuo minun lyhyt sairastelukaan haitannut, koska kultani tulee tänne uudelleen joulun jälkeen (jotta pääsemme oikeisiin wieniläisiin tanssiaisiin, jotka yliopisto järjestää). Silloin voi käydä katselemassa kaiken, mikä nyt jäi välistä. Myös hyvästely oli tällä kertaa yllättävän helppoa, ehkä koska en muutenkaan ole tottunut että Tapani on täällä ja koska tiesin että koulujuttuja pitäisi saada tehtyä, eikä se yksinkertaisesti onnistu kun Tapani on kylässä. Tapanikin taisi tykätä lomastaan, ainakin mainitsi voivansa hyvin tulevaisuudessa asua tällaisessa kaupungissa. Saa siis nähdä, mihin tässä vielä joskus päädytään...
keskiviikko 5. marraskuuta 2008
Red Bullia ja teetä
Juu, kuten Jenni arvelikin, niin opiskelen niin ahkerasti, ettei aikaa blogin kirjoittamiselle meinaa jäädä. Varsinkin kun Tapani tulee lauantaiaamuna viikoksi tänne, olen yrittänyt tehdä nyt niin paljon läksyjä kuin mahdollista ettei sitten tarvitsisi tehdä. Valitettavasti vain on lukukauden kiireisin aika, ja jotain jää väistämättä ensi viikoksikin. Mitään erityisempääkään ei ole tapahtunut, lähinnä pitkiä päiviä koulussa (seitsemästä kahteentoista tuntiin tällä viikolla).
Ajattelin kuitenkin kirjoittaa muutamasta juoma-aiheisesta huomiosta. Ei kuitenkaan koske alkoholia, älkää innostuko :) Ensinnäkin, ainakin pienemmissä maissa tuntuu bisneskouluissa olevan aina joku suosikkiyritys, jota sekä opettajat että opiskelijat käyttävät usein esimerkkinä tunneilla, oli kyse sitten melkein mistä tahansa liiketoiminnan osa-alueesta. Suomessa tämä yritys on tietysti Nokia. Mikä se sitten on Itävallassa? Näköjään Red Bull! Enkä edes tiennyt tänne tullessani, että se on itävaltalainen yritys. Täällä sitä ei kuitenkaan ole voinut olla huomaamatta: Red Bull on esimerkkinä aiheesta kuin aiheesta suunnilleen joka toisella luennolla, sitä saa jokaisesta ravintolasta ja kahvilasta, ja yliopistoruokalan aulassa on Red Bull-automaatti... Ei sillä, vaikken itse energiajuomia juokaan, Red Bull on kyllä mielenkiintoinen yritys. Se toimii samalla periaatteella kuin Nike: yritys itse ei valmista mitään, vaan ainoastaan brandaa, markkinoi ja myy valmista tuotetta. Ja hyvinhän markkinointi toimii: kukapa ei muistaisi kuuluisaa mainoslausetta siitä, mitä Red Bull antaa. Tässä aiheeseen (ja pian melkein vuodenaikaankin) liittyvä, ilmeisesti vähän kiistelyä aiheuttanut mainos ("Mistä luulet, että enkelit saavat omansa?") : http://www.youtube.com/watch?v=yB9B4pMw8zc. Kaikille formuloista kiinnostuneille vielä tiedoksi, että Red Bull omistaa nykyään kokonaista kaksi F1-tallia. Vuonna 2004 se osti Jaguarin F1-tallin, jonka nimeksi tuli Red Bull Racing. Myöhemmin yhtiö osti myös Minardin, joka nykyään tunnetaan nimellä Scuderia Toro Rosso.
Toiseen juoma-aiheiseen juttuun olen törmännyt kaupan hyllyillä. Ilmeisesti täällä ei myydä ollenkaan hedelmillä maustettua mustaa teetä! Hyllyt ovat kyllä täynnä "hedelmäteetä", mutta kyseessä ei olekaan mikään oikea tee, vaan pelkistä hedelmistä koostuva uute. Tämä on minulle joka kerta pettymys, kun luulen löytäneeni uuden teemaun: pakkauksessa ei ole tippaakaan mustaa teetä. En tykkää noista hedelmäuutteista, maistuvat liian happamalle ja niistä puuttuu tietysti se teen maku (vaikka joku voisi sanoa, että pussiteestä yleensäkin puuttuu se teen maku, mutta tunnustan nyt moukkamaisuuteni tässä asiassa). Mustaakin teetä kyllä hyllystä löytyy, mutta vain näitä Earl Greyta, Ceylonia, English Breakfastia yms. En minä kyllä täällä juuri teetä juo, mutta silti kaipaan hedelmillä maustettua mustaa teetä. Oikeaa teetä minulle, kiitos, ei mitään hedelmäuutejuttuja!
Ja lopuksi vielä säähän. Jos olette katselleet tuota yläpuolella olevaa banneria, joka näyttää Wienin sään, olette varmaan huomanneet aika korkeat lämpötilat. Juuri nytkin se näyttää viittätoista astetta, vaikka kello lähenee puolta yhdeksää! Lämmintä ja aurinkoista tosiaan on, siksi harmittaakin viettää pitkät päivät sisällä luennoilla. Kuulin kuitenkin, että tämä ei todellakaan ole normaali marraskuun sää. Aiemmin on tähän aikaan jo joskus sadellut luntakin. Sää onkin ollut koko syksyn aika outo: ensin todella kuumaa monta viikkoa, sitten yhtäkkiä todella kylmää (huomattavasti kylmempää kuin nyt), välillä vähän normaalimpaa ja nyt tällainen lämpöaalto, joka on kestänyt jo aika pitkään. Saa nähdä, milloin tilanne normalisoituu. Tällä hetkellä sääennuste lupaa ensi viikoksi viilenevää, mutta niin se lupasi viikko sittenkin...
Vielä Jennille: aion tulla käymään teillä lauantaina 20.12. Tulen täältä Suomeen pe 19.12. illalla ja sitten siirryn jossain vaiheessa Rantasalmelle, joten ajattelin siinä välissä käydä katsomassa tyttöjä ja tuoda jotain joulupukilta. Tarkempaa suunnitelmaa ei vielä ole, mutta pliis pidä toi lauantai vapaana ja varattuna mun vierailulle :)
Ajattelin kuitenkin kirjoittaa muutamasta juoma-aiheisesta huomiosta. Ei kuitenkaan koske alkoholia, älkää innostuko :) Ensinnäkin, ainakin pienemmissä maissa tuntuu bisneskouluissa olevan aina joku suosikkiyritys, jota sekä opettajat että opiskelijat käyttävät usein esimerkkinä tunneilla, oli kyse sitten melkein mistä tahansa liiketoiminnan osa-alueesta. Suomessa tämä yritys on tietysti Nokia. Mikä se sitten on Itävallassa? Näköjään Red Bull! Enkä edes tiennyt tänne tullessani, että se on itävaltalainen yritys. Täällä sitä ei kuitenkaan ole voinut olla huomaamatta: Red Bull on esimerkkinä aiheesta kuin aiheesta suunnilleen joka toisella luennolla, sitä saa jokaisesta ravintolasta ja kahvilasta, ja yliopistoruokalan aulassa on Red Bull-automaatti... Ei sillä, vaikken itse energiajuomia juokaan, Red Bull on kyllä mielenkiintoinen yritys. Se toimii samalla periaatteella kuin Nike: yritys itse ei valmista mitään, vaan ainoastaan brandaa, markkinoi ja myy valmista tuotetta. Ja hyvinhän markkinointi toimii: kukapa ei muistaisi kuuluisaa mainoslausetta siitä, mitä Red Bull antaa. Tässä aiheeseen (ja pian melkein vuodenaikaankin) liittyvä, ilmeisesti vähän kiistelyä aiheuttanut mainos ("Mistä luulet, että enkelit saavat omansa?") : http://www.youtube.com/watch?v=yB9B4pMw8zc. Kaikille formuloista kiinnostuneille vielä tiedoksi, että Red Bull omistaa nykyään kokonaista kaksi F1-tallia. Vuonna 2004 se osti Jaguarin F1-tallin, jonka nimeksi tuli Red Bull Racing. Myöhemmin yhtiö osti myös Minardin, joka nykyään tunnetaan nimellä Scuderia Toro Rosso.
Toiseen juoma-aiheiseen juttuun olen törmännyt kaupan hyllyillä. Ilmeisesti täällä ei myydä ollenkaan hedelmillä maustettua mustaa teetä! Hyllyt ovat kyllä täynnä "hedelmäteetä", mutta kyseessä ei olekaan mikään oikea tee, vaan pelkistä hedelmistä koostuva uute. Tämä on minulle joka kerta pettymys, kun luulen löytäneeni uuden teemaun: pakkauksessa ei ole tippaakaan mustaa teetä. En tykkää noista hedelmäuutteista, maistuvat liian happamalle ja niistä puuttuu tietysti se teen maku (vaikka joku voisi sanoa, että pussiteestä yleensäkin puuttuu se teen maku, mutta tunnustan nyt moukkamaisuuteni tässä asiassa). Mustaakin teetä kyllä hyllystä löytyy, mutta vain näitä Earl Greyta, Ceylonia, English Breakfastia yms. En minä kyllä täällä juuri teetä juo, mutta silti kaipaan hedelmillä maustettua mustaa teetä. Oikeaa teetä minulle, kiitos, ei mitään hedelmäuutejuttuja!
Ja lopuksi vielä säähän. Jos olette katselleet tuota yläpuolella olevaa banneria, joka näyttää Wienin sään, olette varmaan huomanneet aika korkeat lämpötilat. Juuri nytkin se näyttää viittätoista astetta, vaikka kello lähenee puolta yhdeksää! Lämmintä ja aurinkoista tosiaan on, siksi harmittaakin viettää pitkät päivät sisällä luennoilla. Kuulin kuitenkin, että tämä ei todellakaan ole normaali marraskuun sää. Aiemmin on tähän aikaan jo joskus sadellut luntakin. Sää onkin ollut koko syksyn aika outo: ensin todella kuumaa monta viikkoa, sitten yhtäkkiä todella kylmää (huomattavasti kylmempää kuin nyt), välillä vähän normaalimpaa ja nyt tällainen lämpöaalto, joka on kestänyt jo aika pitkään. Saa nähdä, milloin tilanne normalisoituu. Tällä hetkellä sääennuste lupaa ensi viikoksi viilenevää, mutta niin se lupasi viikko sittenkin...
Vielä Jennille: aion tulla käymään teillä lauantaina 20.12. Tulen täältä Suomeen pe 19.12. illalla ja sitten siirryn jossain vaiheessa Rantasalmelle, joten ajattelin siinä välissä käydä katsomassa tyttöjä ja tuoda jotain joulupukilta. Tarkempaa suunnitelmaa ei vielä ole, mutta pliis pidä toi lauantai vapaana ja varattuna mun vierailulle :)
torstai 30. lokakuuta 2008
Säätä ja saksaa
Tänään oli harvinaisen lämmin päivä, aurinko paistoi ja lämpömittari lähenteli kahtakymmentä. Tuuli aika kovasti, mutta lounaasta. Laitoinkin tämän innoittamana tuohon ylös teille sääbannerin. Näätte siitä aina senhetkisen säätilan täällä ja voitte verrata omaanne. Suomeen kai pitäisi tulla lauantaina lunta. Täällä pitäisi jatkua tuollainen reilun kymmenen asteen säätila vielä jonkin aikaa.
Piti myös sanoa sen verran saksasta, että se alkaa sujua huomattavasti paremmin. Tänäänkin kävin kokonaisen keskustelun Timean kanssa saksaksi huomisillan suunnitelmista, yhdestä yhteisestä kurssista ja ruuanlaitosta. Ensimmäisen kerran huomasin viikko sitten saksantunnilla, että yhtäkkiä ne sanat jotka on ennemmin pyörineet päässä, muttei vaan suostuneet tulemaan ulos, alkoikin valua suusta kohtalaisen vaivattomasti. Ei tietenkään yhtä hyvin ja oikein kuin miltä ne kuulostavat vielä pään sisällä, mutta ymmärretyksi olen tullut ainakin toisten saksanopiskelijoiden keskuudessa. Pitäisi vielä saada rohkeutta puhua kieltä myös paikallisten kanssa, mutta eiköhän se tästä kun harjoittelen vielä lisää toisten vaihtareiden kanssa! Tuntuu myös, että nyt ymmärrän saksantunneilla olevista kuullunymmärtämisharjoituksista vielä enemmän kuin ennen. Ihan kuin päässä olisi jokin kytkin napsahtanut kielen suhteen yhtäkkiä päälle!
Piti myös sanoa sen verran saksasta, että se alkaa sujua huomattavasti paremmin. Tänäänkin kävin kokonaisen keskustelun Timean kanssa saksaksi huomisillan suunnitelmista, yhdestä yhteisestä kurssista ja ruuanlaitosta. Ensimmäisen kerran huomasin viikko sitten saksantunnilla, että yhtäkkiä ne sanat jotka on ennemmin pyörineet päässä, muttei vaan suostuneet tulemaan ulos, alkoikin valua suusta kohtalaisen vaivattomasti. Ei tietenkään yhtä hyvin ja oikein kuin miltä ne kuulostavat vielä pään sisällä, mutta ymmärretyksi olen tullut ainakin toisten saksanopiskelijoiden keskuudessa. Pitäisi vielä saada rohkeutta puhua kieltä myös paikallisten kanssa, mutta eiköhän se tästä kun harjoittelen vielä lisää toisten vaihtareiden kanssa! Tuntuu myös, että nyt ymmärrän saksantunneilla olevista kuullunymmärtämisharjoituksista vielä enemmän kuin ennen. Ihan kuin päässä olisi jokin kytkin napsahtanut kielen suhteen yhtäkkiä päälle!
maanantai 27. lokakuuta 2008
Prahan syksy
(Prahan keväthän tapahtui jo 1968, http://fi.wikipedia.org/wiki/Prahan_kev%C3%A4t)
Tähän alkuun pahoittelen myös, että blogger temppuilee kuvien kanssa, eikä suostu laittamaan välejä, minne haluaisin, joten loppuosan kappalejako ja kuvat ovat vähän huonosti.
Perjantaiaamuna raahauduin ylös sängystä jo ennen kuutta, koska tapaaminen oli koululla klo.6.45. Lähtemään päästiin kaiken alkuhäslingin jälkeen ehkä joskus puoli kahdeksalta hienolla, kaksikerroksisella bussilla. Sää oli Wienin ulkopuolella kylmä, bussin lämpömittari näytti paria astetta ja maa oli kuurassa pitkälle Tsekkiin saakka. Sumu ja kuura saivat kaiken näyttämään välillä harmaalta, välillä taas syksyn värit loisti upeasti tien varrella. Varsinkin viiniviljelmät oli uskomaton näky: kaikkia mahdollisia ruskan värejä keltaisesta punaiseen ja ruskeaan. Koko matka ei todellakaan ollut mitään moottoritietä, vaan tie halkoi peltoja ja pikkukyliä. Reilun tunnin matkan jälkeen keskellä peltoja kohosi yhtäkkiä rypäs mitä mauttomampia ravintoloita (yhden katolla oli kaksi valtavaa muovilohikäärmettä ja velho), kasinoita ja outlet-myymälöitä, ja sitten ylitimmekin rajan. Myös rajan toisella puolella oli keskittymä pikkukyliä, joiden pääelinkeinoina tuntui olevan pikkukasinot, strippibaarit ("Kolme uutta tyttöä Ukrainasta!", mainosti yksi isolla), kristallimyymälät ja huoltoasemat. Olisi tehnyt mieli nukkua bussissa, mutta tie meni niin jonkun isomman kaupungin keskustan kuin useamman pikkukylänkin läpi, joten toisaalta olisi myös halunnut vain katsella näkymiä. Vähän aikaa torkuin kuitenkin.
Aamulla aamiaisen jälkeen (kuului hintaan ja oli hotellin tasoon verrattuna hyvä) oli lähtö keskustakävelylle. Praha näytti kauniilta kylmässä mutta kauniissa syysaamussa. Daniel, joka oli edellisenä päivänä käynyt Kafka-museossa, kommentoi näkyä näin: "Kafka ei varmaan koskaan nähnyt Prahaa tällaisena, ei hän silloin olisi ollut niin masentunut.". (Kafka: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kafka) Aloitimme kierroksen ylhäältä Prahan linnasta, josta kävelimme alas Pienelle puolelle ja Kaarlensiltaa pitkin Vltavan yli vanhaankaupunkiin, jossa kierros loppui keskusaukiolle. Turisteja oli aivan kauheasti, tungokseksi asti. Tässä muutamia kuvia:
Sunnuntaiaamuna heräsin vähän ennen kellon sointia, pakkasin, söin aamiaisen ja luovutin huoneen. Ohjelmassa oli ohjattu retki Prahan juutalaisalueelle. Retkeen kuului lähinnä käynti juutalaismuseossa, joka koostui toisessa maailmansodassa kuolleiden juutalaisten muistolle omistetusta synagogasta ja vanhasta juutalaisesta hautausmaasta. Yhden aikaan päätimme retken jälleen keskusaukiolle, jonka jälkeen oli vielä muutama tunti aikaa. Kävin katsastamassa paikallisen entisen Kaubamajaa vastaavan tavaratalon, nykyisen Tescon (britit on selvästi kunnostautunu Tsekkeihin levittäytymisessä, koska keskustassa oli myös Debenhams). Ostin myös eväitä bussiin ja kävelin vielä vähän. 
Ja tässä vastaus:
Tähän alkuun pahoittelen myös, että blogger temppuilee kuvien kanssa, eikä suostu laittamaan välejä, minne haluaisin, joten loppuosan kappalejako ja kuvat ovat vähän huonosti.
Perjantaiaamuna raahauduin ylös sängystä jo ennen kuutta, koska tapaaminen oli koululla klo.6.45. Lähtemään päästiin kaiken alkuhäslingin jälkeen ehkä joskus puoli kahdeksalta hienolla, kaksikerroksisella bussilla. Sää oli Wienin ulkopuolella kylmä, bussin lämpömittari näytti paria astetta ja maa oli kuurassa pitkälle Tsekkiin saakka. Sumu ja kuura saivat kaiken näyttämään välillä harmaalta, välillä taas syksyn värit loisti upeasti tien varrella. Varsinkin viiniviljelmät oli uskomaton näky: kaikkia mahdollisia ruskan värejä keltaisesta punaiseen ja ruskeaan. Koko matka ei todellakaan ollut mitään moottoritietä, vaan tie halkoi peltoja ja pikkukyliä. Reilun tunnin matkan jälkeen keskellä peltoja kohosi yhtäkkiä rypäs mitä mauttomampia ravintoloita (yhden katolla oli kaksi valtavaa muovilohikäärmettä ja velho), kasinoita ja outlet-myymälöitä, ja sitten ylitimmekin rajan. Myös rajan toisella puolella oli keskittymä pikkukyliä, joiden pääelinkeinoina tuntui olevan pikkukasinot, strippibaarit ("Kolme uutta tyttöä Ukrainasta!", mainosti yksi isolla), kristallimyymälät ja huoltoasemat. Olisi tehnyt mieli nukkua bussissa, mutta tie meni niin jonkun isomman kaupungin keskustan kuin useamman pikkukylänkin läpi, joten toisaalta olisi myös halunnut vain katsella näkymiä. Vähän aikaa torkuin kuitenkin.
Pari tuntia ennen perille saapumista pääsimme vihdoin taas moottoritielle ja pysähdyimme lyhyelle tauolle. Taukopaikassa oli käteisautomaatti, joten nostin rahaa viikonloppua varten. Prahaan saavuimme lopulta ennen yhtä ja menimme majoittumaan halpahotelliimme. Huoneet oli ihan hyvätasoisia, mutta sijaitsi "huoneistoissa", ts. kaksi 1-3hh jakoivat aina eteisen ja vessan. Minulla oli 1hh, joka oli samassa kahden bulgarialaistytön 2hh kanssa. Valitettavasti meidän huoneistomme oli ainoa, joka ei ollut vielä valmis, joten jouduimme odottelemaan kahteen asti hotellin aulassa sillä aikaa kun muut olivat siistiytymässä ja lepäämässä bussimatkan jälkeen. Kahdelta saimme matkan hintaan kuuluneet Prahan julkisen liikenteen kolmen päivän liput, joten päätimme jättää matkatavarat hotellille säilytykseen ja lähteä kaupungille, ottaisimme huoneet sitten illalla.
Hotellilta pääsi keskustaan ratikalla ja metrolla. Kiertelin pari tuntia keskustaa, lähinnä kauppoja. En mennyt vielä katselemaan nähtävyyksiä, koska tiesin että lauantaiaamuna ohjelmassa olisi kiertokävely. Ostin vähän jotain lisää Tiuhtin ja Viuhtin joululahjaan. Pojat saa tädiltä tuliaisia jo ennen syntymää :) (Onko sukupuolet nyt muuten jo varmistunu?) Lounaaksi ostin supermarketin leipäosastolta tuoreen croissantin ja jälkiruuaksi munkintapaisen. Tykkään niin hirveästi noista Itä-Euroopan maissa usein supermarketeista löytyvistä leipäosastoista, joissa saa jos jonkinlaista tuoretta sämpylää ja leivonnaista itsepalveluna. Alkuillasta menin takaisin hotellille ja ehdin juuri heittää tavarat huoneeseen ennenkuin oli lähtö yhteiselle illalliselle vanhaankaupunkiin. Olimme saaneet valita etukäteen kolmesta menusta, ja olin valinnut sellaisen, jossa oli pääruokana "tsekkiläinen erikoisuus". Tässä sitten tulos:
Joo, ei mitään herkkua, varsinkin kun mukana oli kahta erilaista kaalia (tuo punainen, joka näkyy takaa, oli se toinen). Lisäksi siis possua, leipäknöödeleitä ja jotain muita knöödeleitä. Jälkiruuaksi oli onneksi lettua ja jätskiä. Juomana jaoin litran valkoviinipullon ruotsalaisen Hannan, norjalaisen Stinan ja suomalaisen Sandran kanssa. Heidän kanssaan vietin muutenkin osan ajasta.
Kymmenen jälkeen oli ohjelmassa lähtö baariin, mutta minua väsytti hirveästi, eikä olisi oikein huvittanut. Ajattelin kuitenkin, että on ehkä pakko mennä, koska en voisi mennä takaisin hotellille yksin vieraassa kaupungissa enää tuohon aikaan (Ja tämä ei ollut minun ajatukseni, vaan toiset tytöt kielsi ehdottomasti, ja minun oli myönnettävä että olivat oikeassa, varsinkin kun ratikkapysäkiltä hotellille oli käveltävä aika vähäliikenteisellä alueella vielä muutama sata metriä sivukatuja. Lisäksi Prahassa taksikuskit huijaavat ainakin opaskirjani mukaan jopa pahemmin kuin Tallinnassa.). Pelastuksekseni osoittautuivat kuitenkin ruotsalainen Charles ja amerikkalainen Daniel, jotka olivat myös päättäneet mennä hotellille, joten liityin heidän seuraansa. Tuntui kyllä tosi oudolta palata kahden "henkivartijani" kanssa. Itsenäisesti matkustelevana en ole yksinkertaisesti tottunut, että joskus sitä vain tarvitsee naisena saattajan. Helsingissä en liiku yksin yöllä, Wienissä olen kävellyt vaihtaribileistä kämpälle, mutta matkaa on alle kilometri ja alue on sekä vilkasliikenteinen että hyvämaineinen. Sää oli ollut koko päivän kylmä, ja loppumatkaa kävellessämme sekä minä että Charles totesimme, että pakastaa. Daniel ei meinannut uskoa, mutta käskimme luottaa skandinaaveihin. Kyllä sen vain tunsi ilmasta, sellainen kirpeä tunne. Oli ihanaa päästä nukkumaan jo yhdentoista jälkeen, varsinkin kun kuulin seuraavana päivänä että toiset olivat olleet hotellilla yhdeltä.
Aamulla aamiaisen jälkeen (kuului hintaan ja oli hotellin tasoon verrattuna hyvä) oli lähtö keskustakävelylle. Praha näytti kauniilta kylmässä mutta kauniissa syysaamussa. Daniel, joka oli edellisenä päivänä käynyt Kafka-museossa, kommentoi näkyä näin: "Kafka ei varmaan koskaan nähnyt Prahaa tällaisena, ei hän silloin olisi ollut niin masentunut.". (Kafka: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kafka) Aloitimme kierroksen ylhäältä Prahan linnasta, josta kävelimme alas Pienelle puolelle ja Kaarlensiltaa pitkin Vltavan yli vanhaankaupunkiin, jossa kierros loppui keskusaukiolle. Turisteja oli aivan kauheasti, tungokseksi asti. Tässä muutamia kuvia:
Näkymä linnalta alas.
Näkymä Vltavan yli linnalle.
Patsas, joka kuvaa Prahaa 1600-luvulla 30-vuotisessa sodassa urheasti puolustaneita yliopisto-opiskelijoita. Vastapuolellahan olivat Ruotsin joukot, mukana suomalaiset hakkapeliitat (http://fi.wikipedia.org/wiki/Hakkapeliitat).
Keskusaukio.
Kierroksen loputtua menimme Hannan, Stinan ja Sandran kanssa läheiseen torniin katselemaan näkymää ja sitten lounaalle oppaan suosittelemaan oluttupaan. Annokseni oli hyvin perusruokaa (kanankoipi, perunoita, kastiketta), mutta yllättävän hyvää.
Näkymä tornista.
Lounas.
Lounaan jälkeen kävelimme vanhassa kaupungissa ja kiersimme muutaman matkamuistoliikkeen. Halusimme ostaa yhdestä jääkaappimagneetit, joiden alkuperäinen hinta oli 89sk (25sk=1e), mutta koska myyjät olivat nuoria maahanmuuttajamiehiä ja ostajina neljä vaaleaa skandinaavityttöä, saimme hinnan tingittyä melko helposti 65sk/kpl. Ennen kolmea muut tytöt päättivät jo palata hotellille lepäilemään ennen illallista ja baaria, mutta minä halusin käyttää jokaisen hetken Prahassa hyväksi ja jäin vielä kaupungille. Kannatti, koska löysin yhdestä liikkeestä itselleni vihdoin uuden rahapussin, jossa oli tarpeeksi korttipaikkoja. Entinen on hajoamassa käsiin ja korttipaikkojen määrä ja helposti käsillä oleva kolikko-osasto on pääkriteerejä, kun etsin uutta. Löysin myös Marks&Spencerin, joka brittiläisyydestään huolimatta tuo minulle aina mieleen Singaporen. Pidän varsinkin Marks&Spencerin joulutuotteista, ne on jotenkin niin brittiläisiä. Ostinkin sitten joulukorttisetin, saatte nähdä minkälaisen lähempänä joulua. Hotellille palasin niin, että minulle jäi n. tunti aikaa ennen illalliselle lähtöä.
Illallinen oli tällä kertaa toisella puolella keskustaa, jälleen sellaisessa oluttuvantapaisessa. Tällä kertaa pääruokana oli riisiä ja stroganoffia, ihan hyvää mutta liian iso annos (alkuruokana kanakeittoa, jälkiruokana jätskiä). Ruuan kanssa join Hannan kanssa puoliksi 0,7l pullon viiniä. Ennen yhtätoista siirryimme baariin, jossa oli valtava videoscreeni jolla pyöri musiikkivideoita lähinnä 80- ja 90-luvuilta, mutta myös vähän vanhempaa musiikkia (esimerkkinä musiikista kaksi ruotsalaisbändiä:http://www.youtube.com/watch?v=WY57jGNCN8Q ja http://www.youtube.com/watch?v=ddgyg_5FF_0). Ilta kuluikin mukavasti tanssilattialla. Juomista en tosin ostanut lisää, koska olimme vielä ennen lähtöä illalliselta juoneet vodkapaukut: puoli pulloa viiniä ja yksi paukku on mulle ihan tarpeeksi. Jossain vaiheessa ranskalainen lääkäri, joka oli Prahassa seminaarissa, yritti kovasti iskeä Hannaa, mutta tämä ei oikein lämmennyt (no, lääkäri ei ehkä ollut oikein pohjoismaalaisten makuun, oli sitä pienikokoista, isonenäistä ja tummaa ranskalaistyyppiä). Jossain vaiheessa huomasimme Sandran kanssa, että muut olivat löytäneet itselleen miesseuraa (tosin samasta vaihtariporukasta), joten tunsimme olomme vähän ulkopuolisiksi, ja haahuiltuamme jonkin aikaa tanssilattian, aulan ja yläkerran parven välillä päätimme lähteä yöratikalla hotellille. Valitettavasti oli vähän epäselvyyttä aluksi, mihin suuntaan meidän pitäisi ottaa ratikka, joten oikea ehti juuri mennä nenän edestä. Kello oli tässä vaiheessa kaksi. Jouduimme odottamaan puoli tuntia, tosin tämän puolen tunnin aikana ilmestyivät pysäkille sitten myös Hanna ja Stina, sekä suuri osa muuta vaihtariporukkaa, joista osa oli ollut läheisessä pubissa. Nukkumaan pääsin kolmelta, mutta aamuista herätystä ennen yhdeksää (huone piti luovuttaa kymmeneltä) lievitti tieto kellojen siirtämisestä talviaikaan. Tunti enemmän aikaa nukkua, siis.
Sunnuntaiaamuna heräsin vähän ennen kellon sointia, pakkasin, söin aamiaisen ja luovutin huoneen. Ohjelmassa oli ohjattu retki Prahan juutalaisalueelle. Retkeen kuului lähinnä käynti juutalaismuseossa, joka koostui toisessa maailmansodassa kuolleiden juutalaisten muistolle omistetusta synagogasta ja vanhasta juutalaisesta hautausmaasta. Yhden aikaan päätimme retken jälleen keskusaukiolle, jonka jälkeen oli vielä muutama tunti aikaa. Kävin katsastamassa paikallisen entisen Kaubamajaa vastaavan tavaratalon, nykyisen Tescon (britit on selvästi kunnostautunu Tsekkeihin levittäytymisessä, koska keskustassa oli myös Debenhams). Ostin myös eväitä bussiin ja kävelin vielä vähän.
Kuva muistosynagogasta. Tuo pieni teksti seinällä on kaikkien keskitysleireillä kuolleiden prahalaisten nimet, pienellä kirjoituksella. Tämä oli vain yksi seinistä, niitä oli monta. Nimiä oli siis todella paljon. Lisäksi yläkerrassa oli yhdellä keskitysleirillä eläneiden lasten piirroksia.
Hotellilla olin ennen neljää, bussiin pääsimme puoli viiden aikoihin ja matka kohti Wieniä alkoi vihdoin viideltä. Ei kyllä ollut puhettakaan rauhallisesta bussimatkasta, koska tarjolla oli alkoholia ja istuin keskellä amerikkalaisia ja kanadalaisia, jotka ei todellakaan sylkenyt lasiin. Ainoastaan me pohjoismaalaiset näytimme siltä, että olisimme kaivanneet vähän rauhallisempaa kotimatkaa. Stina erehtyi loppumatkasta kysymään amerikkalaiselta ja laskuhumalaiselta Nickiltä, miksi amerikkalaiset ovat niin äänekkäitä (viereemme oli juuri tullut huutamaan kännissä oleva amerikkalaistyttö), josta tuloksena oli Nickin valitusluento siitä, miten häntä on kohdeltu kauhean kaltoin Euroopassa amerikkalaisuutensa takia, vaikka hän on mieletään avoin ja miten tyhmä stereotypia tuokin oli. Loppumatkan hän istuikin pää painuksissa vilkuillen välillä Stinaa surullisesti tai murhaavasti ja huomautellen, että sillä hetkellä äänekkäimpiä olivat itseasiassa kanadalaiset. Mitä tästä opimmekaan? Älä koskaan vahingossakaan mainitse yhtään stereotypiaa laskuhumalaiselle amerikkalaiselle. Itse keskityin matkan ajan lähinnä lukemaan viime viikolla ostamaani hömppäkirjaa.
Perille saavuimme puoli kymmeneltä. Paluu arkeen oli kyllä vähän ankea, koulutehtäviä riittää tällä ja seuraavalla viikolla aivan käsittämättömät määrät. Praha oli kuitenkin kaunis kaupunki ja kivaa oli. Huomasin myös, miten Wienin julkinen liikenne on hemmotellut minut pilalle. Olen niin tottunut korkeintaan 7 min vuoroväleihin (yleensä 2-5 min), että Prahan metrossa odottaminen tuntui ikuisuudelta, vaikkei aikaa tainnut mennä kuin 10 min. Muuten Praha oli jännä sekoitus keskiajan ja barokin jäänteitä ja 1800-luvun arkkitehtuuria kommunistisin vaikuttein.
Loppuun vielä jälleen pari kuvaa iskälle. Tunnistatko auton?
Ulkoa
Sisältä
Ja tässä vastaus:
torstai 23. lokakuuta 2008
Makea lounas ja päivän hyvä työ
Tänään oli todellakin erilainen lounas kuin yleensä. Olin aamupäivällä koululla keskustelemassa Katherinan kanssa artikkeleista, joista meidän pitää palauttaa ensi viikolla viiden sivun kirjoitelma (siis itsenäisesti tehty, mutta halusimme vähän selvyyttä artikkeleihin keskustelemalla niistä ensin). Kun olimme valmiita, meillä oli ennen saksantuntejani aikaa vajaa puoli tuntia, joten menimme lounaalle koulun ruokalaan. Menimme tällä kertaa paikan yläkertaan, jossa en ole ennen käynyt, ja jossa on tarjolla aina kaksi menuuta (sis. alkukeiton, ruoan ja juoman, vajaa 5e). Erikoista olikin se, että toinen menu on aina makea, ts. sama kuin söisí pääruuaksi alkukeiton ja sitten valtavan jälkiruuan! Halusin kuitenkin kokeilla tätä vaihtoehtoa, kun tarjolla oli vielä erittäin itävaltalaista ruokaa: rahkataikinasta tehtyjä knöödeleitä, happamahkoa marjahilloa ja vaniljakastiketta. Tuntui kyllä hassulta syödä lounaaksi valtava lautasellinen jälkiruokaa, mutta hyvää oli, ja erittäin täyttävää! Ajatella, että opiskelijaravintola tarjoaa lounasvaihtoehdoksi tuollaista!
Saksantuntien jälkeen kotimatkalla poikkesin EuroSparissa ostamassa eväitä huomista bussimatkaa varten. Ovella minut pysäytti kaksi teinityttöä, jotka oli selvästi keräämässä jotain, joten yritin päästä tilanteesta sanomalla etten puhu saksaa. Mutta kun tytöt huikkasivat perään, että he puhuvat kyllä englantia, en voinut olla palaamatta kuuntelemaan. Kouluenglannillaan he selittivät innoissaan olevansa keräämässä ruokaa köyhille yksinhuoltajaperheille, voisin siis ostaa jotain, vaikka cornflakeseja, ja tuoda sen sitten heidän laatikkoonsa, kirkko jakaisi tavarat myöhemmin. Tavaroita hyllystä kärryyn kerätessäni en luonut asialle ajatustakaan, mutta kassajonossa alkoi omatunto kolkuttaa. Tytöt olivat kuitenkin niin nuoria ja innostuneita, voittivat jopa ujoutensa ja puhuivat minulle kouluenglannillaan... Kaikki keksimäni tekosyyt olla ostamatta jotain alkoivat tuntua tyhmiltä. Joo, olen köyhä opiskelija, mutta minultako ei muka liikenisi paria euroa vielä köyhemmille? Matkustelen täällä kuitenkin ympäriinsä, shoppailen jne, eikä talouteni todellakaan siihen kaatuisi. Katolisesta kirkostakaan en juuri pidä, mutta eihän se ole niiden yksinhuoltajaperheessä kasvavien lasten syy, että nimenomaan kirkko haluaa heitä auttaa. Käänsin siis ostoskärryni kassajonosta kohti sitä murohyllyä. Hetken mietin, eikö kannattaisi ostaa ennemmin jotain ravitsevampaa ja terveellisempää, mutta tulin siihen tulokseen, että eiköhän Itävallassakin sosiaaliturva sen verran toimi, etteivät lapset ole kuolemassa nälkään. Haluavat varmaankin ennemmin vaihtelua, ja äidille mahdollisuuden käyttää rahaa muuhunkin kuin ruokaan. Katselin ensin alahyllyn halpoja Spar-pakkauksia, mutta ajattelin sitten, että jos nämä lapset yleensä muroja saavat, niin varmasti juuri niitä muroja. Minä tietysti tiedän, että se on ihan samaa tavaraa kuin siinä silmänkorkeudella olevalla hyllyllä olevassa, kaksi kertaa kalliimmassa brändätyssä paketissa, mutta lapset eivät. He haluaisivat varmaankin edes joskus niitä telkkarissa mainostettuja muroja. Poimin siis hyllyltä jotain Kelloggsin sokerihuurrettuja murontyyppisiä ja suuntasin uudelleen kohti kassaa. Ulkona tytöt kiittelivät kovasti, kun ojensin heille muropaketin muiden lahjoitusten seuraksi. Hymyillen sanoin, etten voinut jättää ostamatta, kun puhuivat kanssani niin hyvää englantia. Mieltä jäi ainoastaan kaihertamaan, olisiko sittenkin pitänyt ostaa enemmänkin tavaraa. Varmasti esim. peruspasta tms olisi tullut tarpeeseen, ja sitten hedelmät, niitä on köyhällä harvoin varaa ostaa... (Hassua sinänsä, että tässä elämäntilanteessa en ikinä ostaisi noita muroja itselleni, pitäisin niitä aivan liian kalliina.)
Saksantuntien jälkeen kotimatkalla poikkesin EuroSparissa ostamassa eväitä huomista bussimatkaa varten. Ovella minut pysäytti kaksi teinityttöä, jotka oli selvästi keräämässä jotain, joten yritin päästä tilanteesta sanomalla etten puhu saksaa. Mutta kun tytöt huikkasivat perään, että he puhuvat kyllä englantia, en voinut olla palaamatta kuuntelemaan. Kouluenglannillaan he selittivät innoissaan olevansa keräämässä ruokaa köyhille yksinhuoltajaperheille, voisin siis ostaa jotain, vaikka cornflakeseja, ja tuoda sen sitten heidän laatikkoonsa, kirkko jakaisi tavarat myöhemmin. Tavaroita hyllystä kärryyn kerätessäni en luonut asialle ajatustakaan, mutta kassajonossa alkoi omatunto kolkuttaa. Tytöt olivat kuitenkin niin nuoria ja innostuneita, voittivat jopa ujoutensa ja puhuivat minulle kouluenglannillaan... Kaikki keksimäni tekosyyt olla ostamatta jotain alkoivat tuntua tyhmiltä. Joo, olen köyhä opiskelija, mutta minultako ei muka liikenisi paria euroa vielä köyhemmille? Matkustelen täällä kuitenkin ympäriinsä, shoppailen jne, eikä talouteni todellakaan siihen kaatuisi. Katolisesta kirkostakaan en juuri pidä, mutta eihän se ole niiden yksinhuoltajaperheessä kasvavien lasten syy, että nimenomaan kirkko haluaa heitä auttaa. Käänsin siis ostoskärryni kassajonosta kohti sitä murohyllyä. Hetken mietin, eikö kannattaisi ostaa ennemmin jotain ravitsevampaa ja terveellisempää, mutta tulin siihen tulokseen, että eiköhän Itävallassakin sosiaaliturva sen verran toimi, etteivät lapset ole kuolemassa nälkään. Haluavat varmaankin ennemmin vaihtelua, ja äidille mahdollisuuden käyttää rahaa muuhunkin kuin ruokaan. Katselin ensin alahyllyn halpoja Spar-pakkauksia, mutta ajattelin sitten, että jos nämä lapset yleensä muroja saavat, niin varmasti juuri niitä muroja. Minä tietysti tiedän, että se on ihan samaa tavaraa kuin siinä silmänkorkeudella olevalla hyllyllä olevassa, kaksi kertaa kalliimmassa brändätyssä paketissa, mutta lapset eivät. He haluaisivat varmaankin edes joskus niitä telkkarissa mainostettuja muroja. Poimin siis hyllyltä jotain Kelloggsin sokerihuurrettuja murontyyppisiä ja suuntasin uudelleen kohti kassaa. Ulkona tytöt kiittelivät kovasti, kun ojensin heille muropaketin muiden lahjoitusten seuraksi. Hymyillen sanoin, etten voinut jättää ostamatta, kun puhuivat kanssani niin hyvää englantia. Mieltä jäi ainoastaan kaihertamaan, olisiko sittenkin pitänyt ostaa enemmänkin tavaraa. Varmasti esim. peruspasta tms olisi tullut tarpeeseen, ja sitten hedelmät, niitä on köyhällä harvoin varaa ostaa... (Hassua sinänsä, että tässä elämäntilanteessa en ikinä ostaisi noita muroja itselleni, pitäisin niitä aivan liian kalliina.)
keskiviikko 22. lokakuuta 2008
Opiskelua, opiskelua ja....lisää opiskelua!
Mitään erityisempää kertomista ei ole vieläkään. Opiskelutahti vaan kiihtyy, viimeinenkin kurssi alkaa ensi viikolla. Lisäksi näyttää siltä, että tekemistä on näillä kursseilla todella paljon, erityisesti tällä ja ensi viikolla kun viikonloppuna olen kolme päivää pois maasta. Lähden siis sinne Prahaan, lähtö perjantaiaamuna klo.6.45 ja paluu sunnuntai-iltana kymmenen aikoihin. Olen tosi innoissani, mutta opiskelua tuo kyllä haittaa. Varsinkin kun tänään alkoi yksi uusi kurssi, ja siinä pitää jo maanantaina palauttaa yhdestä casesta ryhmässä tehdyt viisi powerpoint-slidea (olipa hyvää suomea!). Toiset tapaavat perjantaina tehdäkseen niitä, minä lupasin lukea tuota ennen casen ja lähettää sähköpostilla ajatuksiani. Koska huomenna koulu loppuu "jo" puoli viideltä, ehdin varmaan käyttää pari tuntia tuohon caseen ennen pakkaamista ja (toivottavasti aikaista) nukkumaankäyntiä. Kaupassakin pitää käydä ostamassa eväitä matkalle, bussimatka kestää nimittäin monta tuntia. Rahaakaan en ole ehtinyt vaihtaa, joten pitää tehdä se ensimmäisenä Prahassa, tai sitten etsiä automaatti. Muuten kyllä näyttää vähän siltä, että jos aion ehtiä marraskuussa viettämään aikaa Tapaninkin kanssa, minulla ei tämän viikonlopun jälkeen juuri vapaa-aikaa ole ennen joulua. Yhden viikonlopun vie se Pariisin-matkakin! Onneksi muutkaan ei vaikuta kovin innostuneilta työmäärästä. Stefanian kommentti tänään: "Meidän olis kaikkien pitäny mennä vaihtoon johonki Barcelonaan!" (kuvaa hyvin espanjalaisyliopistojen mainetta työskentelyn suhteen, ja Stefania on sentään italialainen!).
(Lähinnä äidille, iskälle, yms: jos ette tiedä, mitä ihmettä nuo caset on, mistä aina puhun, niin tässä kauppakorkeakoulun kuvaus asiasta: "Case-opetus on HSE:ssä käytettävä opetusmuoto. Tällöin opiskelijat kohtaavat konkreettisia liike-elämän ongelmia, joihin he saavat soveltaa teoriatietojaan etsiessään ratkaisuja. Opetus-case tai case-projekti on kuvaus todellisesta päätöksentekotilanteesta organisaatiossa. ".)
Olen sentään ottanut vähän vapaata artikkelien ja casejen lukemisesta ja tiivistelmien yms kirjoittelusta parina päivänä. Sunnuntai-iltapäivänä oli kaunis sää, joten kävelin yhteen puistoon ja siellä puiston ympäri. Oli kyllä todella kaunista: vielä jonkin verran värikkäitä lehtiä puissa ja keltaisia lehtiä paljon kasoina tiellä ja nurmikolla. Lisäksi oli ilmeisesti lumimarjapensaita (ainakin niissä oli valkeat marjat!) ja paljon jotain havupuuta jolla oli punaiset, läpikuultavat marjat. Mahdollisesti marjakuusi, mutta minusta netin kuvissa marjakuusen marjat näyttää enemmän mattapintaisilta? Nämä marjat muistutti punaherukoita väriltään ja läpinäkyvyydeltään. Hyviä arvauksia? Kävelystä ja pelkästä luonnon kauneudesta (ja niistä vanhoista porvaristaloista matkan varrella) tuli kyllä tosi hyvä mieli.
Tänä aamuna taas kävin katsastamassa Lugner-city -ostoskeskuksen. Nimensä keskus on saanut itävaltalaisjulkkis Richard Lugnerin (http://de.wikipedia.org/wiki/Richard_Lugner, http://en.wikipedia.org/wiki/Richard_Lugner) mukaan. Herra on alunperin jonkinlainen rakennuspohatta, mutta ilmeisesti muutenkin julkisuudessa, ehkä vähän Keskisen Vesan tapaan. Tosin Lugner ei ole otsikoissa (ainakaan minun tietääkseni) 18-vuotiaiden brasilialaisteinien kanssa, vaan hän kutsuu joka vuosi vieraakseen Wienin oopperatanssiaisiin (http://de.wikipedia.org/wiki/Wiener_Opernball , http://en.wikipedia.org/wiki/Vienna_Opera_Ball, muistuttanee vähän Linnan juhlia, mielenosoituksine kaikkineen) jonkun julkkiksen. Vieraina ovat vuosien saatossa olleet mm. Joan Collins, Sophia Loren, Sarah Ferguson, Claudia Cardinale, Pamela Anderson&Kid Rock, Geri Halliwell ja Paris Hilton. Viimeksimainittu tosin kuulemma piti bileitä erittäin tylsinä ja poistui varsin aikaisin.
Ostoskeskus ei ollut kovin kummoinen. Jotenkin täälläpäin ei oikein harrasteta isoja ostoskeskuskomplekseja. Kävin sitten vielä Mariahilferstrassella, kun halusin ostaa itselleni lisää luettavaa lähinnä sitä edessä olevaa monen tunnin bussimatkaa ajatellen (Suomesta tuodut ja täällä ostetut luettu, kesken ainoastaan lyhyitä Agatha Christien mysteereitä sisältävä Adventure of the Christmas Pudding). Vaikka aikaa ei muuten fiktion lukemiselle olisikaan, on lisäksi aina kiva lukea edes vähän ennen nukkumaanmenoa. Mukaan tarttuikin 11 eurolla kolme pokkaria: Bill Brysonin Notes from a Big Country, Mary&Carol Higgins Clarkin He Sees You When You're Sleeping ja Meg Cabotin Queen of Babble. Kevyttä lukemista kaikki: ensimmäinen on humoristisia kolumneja amerikkalaisesta elämänmenosta, toinen on joku jouluinen tarina (joku kuolee, mutta saa uuden mahdollisuuden ja auttaa jotain lasta blaablaa, ostin siksi että teki mieli lukea joku lämminhenkinen joulutarina) ja kolmas on ihan peruskevyttä chick littiä, mutta Meg Cabotin pitäisi olla sellanen takuuvarma kirjoittaja, että vaikka juoni olisi täysin huttua niin kirjan parissa viihtyy. Ihan tarkoituksella kevyttä lukemista opiskelujen oheen. Myös tarkoituksella jätin ostamatta fantasiaeepoksia, vaikka sarjoja on mulla kesken, koska niistä ei sitten saa silmiään irti, hetki ennen nukkumaanmenoa venyy kahdeksi tunniksi, ja kirjan loputtua tekee heti mieli rynnätä ostamaan seuraava osa ja jatkaa lukemista, vaikka olisi muutakin tekemistä.
Siinäpä varmaankin taas kaikki tältä kertaa. Palaan varmaan maanantaina (opiskelutilanteesta riippuen, toivottavasti alkuviikosta kuitenkin) kirjoittamaan kolmen päivän matkasta Prahaan. Laitan kameran akun latautumaan, että saatte sitten taas kuviakin!
(Lähinnä äidille, iskälle, yms: jos ette tiedä, mitä ihmettä nuo caset on, mistä aina puhun, niin tässä kauppakorkeakoulun kuvaus asiasta: "Case-opetus on HSE:ssä käytettävä opetusmuoto. Tällöin opiskelijat kohtaavat konkreettisia liike-elämän ongelmia, joihin he saavat soveltaa teoriatietojaan etsiessään ratkaisuja. Opetus-case tai case-projekti on kuvaus todellisesta päätöksentekotilanteesta organisaatiossa. ".)
Olen sentään ottanut vähän vapaata artikkelien ja casejen lukemisesta ja tiivistelmien yms kirjoittelusta parina päivänä. Sunnuntai-iltapäivänä oli kaunis sää, joten kävelin yhteen puistoon ja siellä puiston ympäri. Oli kyllä todella kaunista: vielä jonkin verran värikkäitä lehtiä puissa ja keltaisia lehtiä paljon kasoina tiellä ja nurmikolla. Lisäksi oli ilmeisesti lumimarjapensaita (ainakin niissä oli valkeat marjat!) ja paljon jotain havupuuta jolla oli punaiset, läpikuultavat marjat. Mahdollisesti marjakuusi, mutta minusta netin kuvissa marjakuusen marjat näyttää enemmän mattapintaisilta? Nämä marjat muistutti punaherukoita väriltään ja läpinäkyvyydeltään. Hyviä arvauksia? Kävelystä ja pelkästä luonnon kauneudesta (ja niistä vanhoista porvaristaloista matkan varrella) tuli kyllä tosi hyvä mieli.
Tänä aamuna taas kävin katsastamassa Lugner-city -ostoskeskuksen. Nimensä keskus on saanut itävaltalaisjulkkis Richard Lugnerin (http://de.wikipedia.org/wiki/Richard_Lugner, http://en.wikipedia.org/wiki/Richard_Lugner) mukaan. Herra on alunperin jonkinlainen rakennuspohatta, mutta ilmeisesti muutenkin julkisuudessa, ehkä vähän Keskisen Vesan tapaan. Tosin Lugner ei ole otsikoissa (ainakaan minun tietääkseni) 18-vuotiaiden brasilialaisteinien kanssa, vaan hän kutsuu joka vuosi vieraakseen Wienin oopperatanssiaisiin (http://de.wikipedia.org/wiki/Wiener_Opernball , http://en.wikipedia.org/wiki/Vienna_Opera_Ball, muistuttanee vähän Linnan juhlia, mielenosoituksine kaikkineen) jonkun julkkiksen. Vieraina ovat vuosien saatossa olleet mm. Joan Collins, Sophia Loren, Sarah Ferguson, Claudia Cardinale, Pamela Anderson&Kid Rock, Geri Halliwell ja Paris Hilton. Viimeksimainittu tosin kuulemma piti bileitä erittäin tylsinä ja poistui varsin aikaisin.
Ostoskeskus ei ollut kovin kummoinen. Jotenkin täälläpäin ei oikein harrasteta isoja ostoskeskuskomplekseja. Kävin sitten vielä Mariahilferstrassella, kun halusin ostaa itselleni lisää luettavaa lähinnä sitä edessä olevaa monen tunnin bussimatkaa ajatellen (Suomesta tuodut ja täällä ostetut luettu, kesken ainoastaan lyhyitä Agatha Christien mysteereitä sisältävä Adventure of the Christmas Pudding). Vaikka aikaa ei muuten fiktion lukemiselle olisikaan, on lisäksi aina kiva lukea edes vähän ennen nukkumaanmenoa. Mukaan tarttuikin 11 eurolla kolme pokkaria: Bill Brysonin Notes from a Big Country, Mary&Carol Higgins Clarkin He Sees You When You're Sleeping ja Meg Cabotin Queen of Babble. Kevyttä lukemista kaikki: ensimmäinen on humoristisia kolumneja amerikkalaisesta elämänmenosta, toinen on joku jouluinen tarina (joku kuolee, mutta saa uuden mahdollisuuden ja auttaa jotain lasta blaablaa, ostin siksi että teki mieli lukea joku lämminhenkinen joulutarina) ja kolmas on ihan peruskevyttä chick littiä, mutta Meg Cabotin pitäisi olla sellanen takuuvarma kirjoittaja, että vaikka juoni olisi täysin huttua niin kirjan parissa viihtyy. Ihan tarkoituksella kevyttä lukemista opiskelujen oheen. Myös tarkoituksella jätin ostamatta fantasiaeepoksia, vaikka sarjoja on mulla kesken, koska niistä ei sitten saa silmiään irti, hetki ennen nukkumaanmenoa venyy kahdeksi tunniksi, ja kirjan loputtua tekee heti mieli rynnätä ostamaan seuraava osa ja jatkaa lukemista, vaikka olisi muutakin tekemistä.
Siinäpä varmaankin taas kaikki tältä kertaa. Palaan varmaan maanantaina (opiskelutilanteesta riippuen, toivottavasti alkuviikosta kuitenkin) kirjoittamaan kolmen päivän matkasta Prahaan. Laitan kameran akun latautumaan, että saatte sitten taas kuviakin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)