keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Turistipäivä

Aika Wienissä lähestyy loppuaan, joten vietimme tänään Tapanin kanssa varsinaisen turistipäivän. Ensin tosin kävimme kaupunginosatoimistossa jättämässä poismuuttoilmoituksen. Yöllä oli alkanut sataa lunta, ja sadetta jatkui koko aamupäivän, joten tiet olivat märän loskan peitossa, mutta muuten kaikkialla oli kauniin valkeaa. Suuntasimme vanhan keskustan osaan, jossa emme ole aiemmin juuri kävelleet. Kahville menimme Cafe Centralin konditoriaan, joka oli "kallis" (hieno tee 3,90e, kakkupala 3,60e), mutta paikka oli hieno. Pidimmekin oikein oikeaoppisen teetauon, siemailimme teetä ja keskustelimme pitkään kaikesta mahdollisesta "sirjejatapanimaisesta" (mm. Raamatun luomiskertomuksen omenansyömisosan allegorisuudesta ihmisen evoluutiokehityksen ja tietoisuuden kehittymisen suhteen, sekä siitä, ovatko ihmiset mahdollisesti jotenkin viallisia koska periydymme samasta alkuäidistä).


Kahvilan tarjoomukset.


Kahvilan katto.

Keskustasta siirryimme metrolla kävelylle Schönbrunnin puistoon. Paikka oli omituisen autio turisteista, lieneekö pieni lumipyry pelästyttänyt turistiryhmät. Kävimme myös Schönbrunnin turistikaupassa, josta ostin muistoksi Wienistä hiuksiin Swarovski-kristallein koristellut Sissi-tyyppiset hiustähdet (siis sellaiset kuin Sissillä tässä kuvassa: http://wdrblog.de/glossenblog/images/sisi_g.jpg, tosin vain kaksi).


Schönbrunnin puisto lumen peitossa.


Suihkulähdekin on osaksi jäätynyt.


Sorsat värjöttelivät hangessa.

Illalla söimme Tapanin pyynnöstä jälleen schnitzeliä. Ostimme myös Teho-osaston yhden tuotantokauden ja tekisi mieli käydä niitä vanhempia perjantaina vielä muutama lisää, koska maksavat täällä vain 17e/kpl, ja lauantaihin asti vieläpä alennuksessa reilut 13e/kpl, eikä niitä edes saa Suomesta. Saa vain nähdä, miten tila riittää laukuissa...

Huomenna käyn asuntolan toimistossa selvittelemässä lähtöasioita ja sitten koululla tulostamassa yhden paperin ja hakemassa muutaman allekirjoituksen. Perjantaina sitten pakkaamista ohjelmassa. En kyllä haluaisi vielä lähteä, vaikka lähiaikoina on tullut mieleen muutamia mukaviakin asioita Helsingistä. Mutta aika aikaa kutakin, kai, ja lähdettävä on. Ensi viikoksi olen jo lupautunut töihin tuurailemaan talvilomalaista, eli paluu arkeen sitten edessä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Antiigiaegsetes käsikirjades arvatakse et "keelatud vili"(Aadam ja Eeva Eedeni aias sõid)oli viinamari,EI õun.Allikad:R.H.Charles.The Apocrypha and Pseudepigrapha of the Old Testament(Oxford:University Press,1976),II:636-36(Baruch 4:8-15)Rabi dr.H.Freedman ja Maurice Simon.Midrash Rabbah(London:The Soncino Press,1961)I:151(Genesis14:5)TheNagHammadiLibraryinEnglish(SanFrancisco:Harper Row,1977)lk168-169/jne