Jonotusta ja pettymys

Tänään oli siis tarkoitus ilmoittautua vaihtareille järjestettäville matkoille Oktoberfestiin ja Prahaan, ja mennä sen jälkeen ilmoittautumaan maistraattiin. No ihan kokonaan ei suunnitelma toteutunut. Oli kyllä ollut puhetta, että jos haluaa ilmoittautua matkoille, kannattaa mennä jonottamaan jo ajoissa. Ilmoittautuminen alkoi yhdeltä, joten menin jonoon heti kahdeltatoista, kun saksa loppui. Jonossa oli jo siinä vaiheessa mun edessä ulkona n.60 ihmistä ja rakennuksen sisällä niin paljon kuin paikan aulaan mahtui, eli varmaan parikymmentä. Ensimmäinen tunti meni siis odottaessa, että rekisteröityminen edes alkaa, jonka jälkeen meni vielä puolisen tuntia, että pääsin sisälle asti. Puolitoista tuntia siis seisoin kylmässä ulkoilmassa, onneksi oli sormikkaat ja sateenvarjo, koska välillä satoi vähän vettäkin. Päästyäni vihdoin sisälle, ajattelin että kohta homma on ohi, mutta mitä vielä. Puolen tunnin jonotuksen jälkeen pääsin antamaan yhteystietoni, jonka jälkeen sain siirtyä yläkertaan varsinaista ilmoittautumista varten. Rekisteröityminen oli jaettu kolmeen eri huoneeseen sen mukaan, mihin halusi rekisteröityä. Valitettavasti se Oktoberfest/Praha-huone oli kaikkein suosituin, joten lisää jonottamista seurasi. Pääsin lopulta ilmoittautumaan Prahaan kolmelta (!). Olin hiukan myöhässä, sillä olin ensimmäinen odotuslistalla, mutta yleensä kyllä ainakin yksi kuulemma peruu, joten minun pitäisi päästä mukaan. Ilmoittavat sähköpostilla, jos pääsen. Piti maksaa 50e, jonka saan takaisin, jos en pääsekään mukaan. Oktoberfestille sentään mahduin, ja koko homma oli vihdoin suoritettu klo.15.10. Päätin jättää maistraatin suosiolla huomisaamuun, koska se menee kiinni 15.30 ja minun olisi vielä pitänyt ensin kävellä paikalle. Olisin hyvällä tuurilla ehtinyt sinne n.15.25. Sen sijaan tulin sitten kaupan kautta kotiin. Huomisaamuna aikaisempi herätys, että ehdin sinne maistraattiin varmasti. Nyt sen Oktoberfestin on paras olla hyvä matka, ja minun on paras päästä sinne Prahaan, etten jonottanut kolmea tuntia (josta puolitoista tuntia palellen) turhaan!

Kotona odotti harmittava yllätys: yksi yrityksistä, jonka haastatteluun hain marraskuun lopulla Pariisissa olevaan career forumiin, ilmoitti että eivät tällä kertaa halua haastattella minua, mutta olen tervetullut yrittämään uudestaan vuoden päästä. Tuli heti paniikkikohtaus, etten varmaan pääse yhteenkään hakemaani haastatteluun, kun tuohon olisin niin kovasti halunnut päästä ja mielestäni panostin hakemukseen. Se oli ehkä se paikka, mihin olisin halunnut kaikkein mieluiten. Yritän kyllä vakuuttaa itselleni, etten varmaan sitten vain sovi siihen yritykseen, ja että hakijoita oli varmasti hirveästi, mutta pieni ääni sisälläni kiljuu itsepintaisesti paniikissa, että "Ei sua kukaan ikinä palkkaa! Olet huono! Et saa ikinä töitä! Et saa ikinä CEMS-harjoittelupaikkaa! Olet huonompi kuin kaikki muut, joilla on hienot työpaikat, ja lisäksi niin tyhmä ettet tajua millä lailla olet huonompi, luulet vain olevasi yhtä hyvä!". No kai tässä on vielä toivoa niiden muiden yritysten osalta... Ja pakkohan minussa nyt on jotain olla, kun kerran pääsin CEMSiinkin, eikä nuo edelliset työnantajatkaan kyllä valittaneet ole, päinvastoin.