Netti ei toimi huoneessani vieläkään, joten en tiedä, milloin julkaisen tämän tekstin. Nämä alun tekstit siis ovat aina muutaman päivän jäljessä, koittakaa kestää!

Keskiviikkona luentojen jälkeen lähdimme Augarteniin, joka on kuuluisa wieniläinen posliininvalmistaja (vrt, Meissen tms). Oli mielenkiintoista nähdä, miten posliinia valmistetaan ja erityisesti maalataan, mutta seminaarin teemaan olisi sopinut ehkä paremmin joku toinen yritys. Oli kuitenkin kiinnostavaa kuulla, että Augartenin posliininmaalaajilla täytyy ensin olla yliopistokoulutus taiteen alalta, jonka jälkeen he opiskelevat kolme vuotta yrityksen kolmea eri maalaustekniikkaa: koristemaalausta, figuurien maalausta ja reunanauhamaalausta (siis ne lautasisssa jne olevat reunuskuviot, kukkaköynnökset yms). Sitten he päättävät, mihin näistä haluavat erikoistua, jonka jälkeen opiskelevat vielä vuoden sitä omaa erikoisalaansa. Työpaikkaa on tietenkin vaikea vaihtaa, koska jokaisella valmistajalla on omat tyylinsä, kuvionsa jne, joten koko koulutus pitäisi käydä uudelleen. Eikä noita isoja posliininvalmistajia niin monta taida ollakaan.

Augarten-kierroksen jälkeen lähdimme takaisin koululle, jossa teimme ryhmäprojektia siihen asti, kunnes oli aika lähteä heurigeriin. Heurigerissa istuimme pitkän pöydän ääressä viiniköynnösten kattamalla sisäpihalla. Jokaiselle pöydälle oli luvattu kolme karahvia paikallista valkoviiniä, eli n. kolme lasia/henki (myönnettäköön, että emme tainneet edes juoda sitä kolmatta aivan tyhjäksi). Lisäksi oli tarjolla buffet paikallisia ruokia: kaalisalaatteja, wieninleikettä, perunoita, knöödeleitä, porsaanlihaa, lihapullia jne, jälkiruuaksi jokin rahkapiirakka, omenastruudelia ja vaniljakastiketta. Istuin lähellä Idaa, tanskalaista Marieta ja paikallista (mutta alkuperältään kai intialais-saksalaista) Marcia, joiden kanssa lähinnä seurustelin illan aikana. Meillä oli todella hauskaa! Keskustelimme siitä, kuinka CEMS-porukassa on esimerkiksi hienoa ja kivaa vaihtelua normaalielämään, ettei kukaan ihmettele, että ”Taasko sinä lähdet vaihtoon?” tms, eikä muutenkaan ole kummallista esimerkiksi opiskella muualla kuin syntymämaassaan. Olen huomannut tämän viikon aikana esimerkiksi, että suurin osa on ollut aiemminkin vaihdossa, joten minun Singaporen-syksyssäni ei todellakaan ole mitään erikoista. Hyvin monet ovat myös asuneet tai olleet töissä ulkomailla, ja erittäin monella on vanhemmat eri maista. Esim. Idan isä on ruotsalainen ja äiti norjalainen ja hän on viettänyt lapsuutensa ympäri maailmaa. Katherinan toinen vanhempi on kreikkalainen ja hän on kasvanut Sveitsissä. Stefania on italialainen, mutta opiskelee Tanskassa, josta on vaihdossa täällä. Tässä porukassa oman syntyperän tai asumismaiden selostus ei todellakaan aiheuta minkäänlaista ihmettelyä, korkeintaan että ”Wow, siellä oli varmaan hienoa, minäkin haluaisin sinne”. Lisäksi kävi mm. ilmi että Ida on asunut Singaporessa 2,5 vuotta ja Marcilla on (ollut?) singaporelainen tyttöystävä, joten keskustelimme pitkään myös sekä Singaporen hyvistä puolista (Sentosa, ihana ja halpa ruoka, shoppailu) että erikoisuuksista (totalitäärinen hallinto, isoveli valvoo). Lisäksi puhuimme mm. toisesta maailmansodasta ja kuinka kansanmurha voisi tapahtua milloin tahansa missä tahansa uudelleen, jos ajattelee sitäkin, miten nykyään esimerkiksi Usassa kohdellaan muslimeja. Oli todella kiva ilta! Muutaman viinilasillisen jälkeen liityin jo saksankieliseenkin keskusteluun muutamalla lauseella siitä, miten kauan missäkin maassa asutaan vanhempien luona (Wienissä ilmeisesti noin puolet opiskelijoista asuu vielä kotona). Sain suustani ulos ainakin seuraavat lauseet: ”Miten Tanskassa, asuvatko opiskelijat vanhempiensa luona?”, ”Suomessa samoin”, ”Mutta Singaporessa kaikki asuvat vielä kotona”. Että kyllä se tästä pikkuhiljaa…. Kokonaisuutena ilta oli todella mukava. Koska aloitimme jo kuuden aikoihin, lähti suurin osa kotiin jo joskus kymmenen aikaan, minä myös.

Torstai kului aamuluennon ja lounaan jälkeen ryhmäprojektin tekemiseen, koska sen esitys oli perjantaina. Teimme projektia kahvilassa, josta julkaisin myös sen edellisen blogitekstin. Ida ja Stefanie jaksoivat vääntää esityksen jokaista pikku yksityiskohtaa niin kauan, että lähdimme kahvilasta vasta joskus puoli yhdeltätoista. Huomaa, että Ida on ollut kesän töissä konsulttifirmassa (Münchenissä), mutta esityksestä tuli kyllä todella hieno. Minua meinasi välillä vähän tuskastuttaa, kun ei tunnuttu pääsevän oikein eteenpäin, mutta toisaalta ajattelin, ettei minulla kämpälläkään olisi mitään parempaa tekemistä. Erilaisiin työskentelytyyleihin sitä paitsi alkaa tottua, kun on tutustunut singaporelaiseenkin tapaan jne.

Eilen oli sitten luennon jälkeen lounaaksi pizzaa, joka tuotiin meille sinne koululle. Oli aika hyvää, mutta harmitti siinä mielessä, että perjantain ruokalista 9er Bräussa, jossa kävimme joka päivä muuten lounaalla, oli näyttänyt viikon lupaavimmalta. Lisäksi sekä ruuan että palvelun taso oli vain parantunut viikon loppua kohden. No pizza kelpasi kuitenkin tietenkin loistavasti. Iltapäivällä oli sitten esitysten vuoro, meidän ryhmämme toisena. Olimme päättäneet, että minä ja Ida esitämme kahdestaan, koska Stefaniella ja Katharinella oli ilmeisesti ollut paljon vähemmän ryhmätyöesityksiä ja he olivat mieluummin esiintymättä. Meille esitys taas oli aika rutiinia. Kaikkein esitysten jälkeen jokainen ryhmä sai palautetta. Arvostelemassa oli neljä professoria: yksi paikallinen, yksi puolalainen ja kaksi tsekkiä, joten heillä oli kuulemma ollut vaikeuksia päästä yhteisymmärrykseen joidenkin esitysten kohdalla. Meidän oli ilmeisesti ollut yksi niitä kiistellyimpiä, osa piti todella paljon ja osa vähemmän. Ehkä se oli sitten se konsulttimainen tyyli… Opiskelijoilta saimme kyllä pelkästään positiivista palautetta, moni sanoi pitäneensä meidän esitystä parhaana, ja toinen tsekkiproffista tuli vielä jälkeenpäin sanomaan meille pitäneensä meidän esitystä todella hyvänä. Proffat valitsivat kuitenkin parhaaksi esityksen, josta oli ollut vähemmän erimielisyyttä. Oli kyllä hyödyllistä tässäkin nähdä, että ryhmäprojektin yms arvosanat riippuvat myös opettajan henkilökohtaisista preferensseistä: työ, josta joku toinen ei pidä aivan niin paljon voi toisen mielestä olla todella hyvä. Täytyy kyllä sanoa samaa, mitä professorit muuten vakuuttelivat: projektiesitysten taso ylipäätään oli todella hyvä. Itse pidin parhaana meitä ennen esiintynyttä Marien ryhmää, jota ei myöskään valittu parhaaksi.

Esitysten jälkeen saimme aiheeseen liittyvää tarjoilua: projektithan koskivat suklaanvalmistaja Zotteria (kallista, käsintehtyä luomusuklaata erikoisin makuyhdistelmin) ja hienoa tirolilaista kinkkua (vrt. Parma, Serrano) valmistavaa Handl Tyrolia. Saimme jokainen erikseen Zotterilla teetetyn pienen Block Seminar –suklaalevyn ja lisäksi reilusti maistiaisia molempien tuotteista. Hyvää oli, mutta sää ei oikein suosinut suklaan syömistä, ulkona lämpötila lähenteli varmasti kolmeakymmentä, eikä täällä ole yhtä tehokasta ilmastointia kuin Singaporessa, joten sisätiloissakin on lähiaikoina saanut kyllä hikoilla.

Pikaisen kämpällä siistiytymisen jälkeen oli aika lähteä kohti illan ohjelmaa: modernin taiteen museota MUMOKia ja hienoa illallista. Lämmintä oli tosiaan kolmisenkymmentä astetta vielä illallakin, joten pitkät housut tai bleiseri ei kyllä tulleet kysymykseen. Laitoin siis paremman mustan topin, hameen ja ballerinat, parantelin vähän meikkiä ja kampausta. Tapasimme Stefanien kanssa ratikkapysäkillä, josta jatkoimme paikan päälle ratikalla ja metrolla. Kaikki olivat pukeutuneet hienohkosti, tosin onneksi monet aika samantasoisesti kuin minä. MUMOKissa oli ”Bad Painting, Good Art” –näyttely, johon meille oli tervetulomaljan jälkeen privaattiesittely. Oli kyllä hyvä, että oli opas mukana, ilman häntä en olisi ymmärtänyt teoksia ollenkaan, mutta kun opas valotti teosten ideaa ja taustaa, oli helpompi ymmärtää ja jopa arvostaa teoksia. Kierroksen jälkeen jatkoimme illalliselle läheiseen ravintolaan. Istuin samassa pöydässä projektiryhmäni ja ruotsalaisen (mutta Wienissä asuvan) Paulan kanssa. Ruokaa ja juomaa oli runsaasti, vähän liiankin runsaasti. Kun oli päivällä syönyt pizzaa, ulkona oli helle ja sekä alkuruoka että sitä seuraava keitto olivat ihan kunnon kokoisia annoksia, katselimme pääruuan pihviä ja knöödeleitä jo aika epätoivoisina. En todellakaan pystynyt syömään koko annosta, ei onneksi moni muukaan. Jälkiruoka oli pettymys: aprikoosihillolla täytetty lettu, joka oli kylmä. Kotiin lähdin n.23.40, ja koska jouduin odottamaan ratikkaa 18 min, olin perillä vähän ennen puolta yhtä.




Vasemmalta Paula, Stefanie, Katherina, minä, Ida.

Heräsin aamulla kuitenkin jo seitsemän aikaan, joten aloin kirjoittaa tätä. Nyt kello on puoli yhdeksän, joten suuntaan suihkuun ja valmistautumaan päivää varten. Aion mennä ostoskadulle katselemaan shoppailumahdollisuuksia ja metsästämään vieraspatjaa ja vuodevaatteita. Tänään pitäisi olla vielä +29, mutta sunnuntaina enää +24 ja ensi viikon alussa ”vain” +22…